IVF/ICSI-hoitoja aloittavat 2012

Neela84 & Yoslene: Voi että <3 Aivan hurrrrrrjan paljon onnea kummallekin!! :) Ihanaa :)

Onko muuten tehty joku uusi palsta vai jatketaanko kirjoittelua täällä?

Oma tilanne: Eilen kävin klinikalla taas jälleen kerran jälkitarkastuksessa, ja voitteko uskoa että nyt 2kk jälkeen vihdoin olen kunnossa!! Ei ole enää nestettä vatsaontelossa ja ei ole enää hematoomaa oikean munasarjan ympärillä. En voi uskoa! Vihdoin se kamaluus on ohi!! :)
Tästä seurasi tietty se että lääkäri sanoi että siirtoa voitais yrittää..tosin lääkäri ei ollut varma oliko ovis menny jo ohitse tässä kierrossa kun oli niin paksu kohdunlimakalvo ja niin iso folli köllöttelemässä munasarjassa. Lääkäri käski kipin kapin kotiin ovulaatiotestiä tekemään, mutta negahan sieltä tuli eilen. Käskivät kuitenkin testailla seuraavan viikon josko olisi vasta tuloillaan. Niimpä tänään suureksi yllätyksekseni sain hymynaaman! Kuinka onnelliseksi voi ihminen tulla :) Nyt pääsen sitten ilmeisesti ensi viikon perjantaina siirtoon, kun alkiomme ovat 5.päivän ikäisinä pakastettuja :)
Jee, en malta odottaa että saan maanantaina soittaa klinikalle ja varailla siirtoaikaa!
Nyt vaan seuraavaksi sitten jännätään että miten sulatuksessa käy....
Mutta tämä kaikki on niin kovasti edistystä että aion ainakin hetken nauttia tästä onnellisuuden tunteesta mikä mulla nyt on! :)
Ihanaa että uusi vuosi alkoi, toivottavasti tästä tulee meidän kaikkien onnen vuosi <3
 
Amalia Armas mulla täsmälleen sama juttu, en muista ottaa lääkkeitä! oon niin turtunut tähän hommaan ja lopen uupunut, että unohtelen asioita :( luovuttamisen meininkiä ilmassa..katotaan nyt vielä tää viimenen kolmas PAS ennen taukoa..

Tsemppiä kaikille ja ihanaa alkanuttaa Uutta Vuotta!
 
Mukavaa Adela että olet taas kunnossa! Sulla olikin tuo hoito astetta rankempaa :O Onko teillä monta alkiota pakkasessa? Jospa sinullakin tärppäisi tulevasta siirrosta, toivotaan kovasti :)

Robina Mä olen myös pistänyt merkille että menkat on muuttuneet ihan olemattomiksi, ja samaa ihmettelen kun endomerium on ollut aina paksu! En tiedä johtuuko se näistä hoidoista vai mistä?
Millaista homeopatiaa se lääkäri tekee? Tule kertomaan sitten mitä siinä tapahtuu, kiinnostaa kovasti! Toivotaan että siitä on apua ettekä tarvitse uutta icsiä :)

Amalia Armas tuo pitkä hoito kuulostaa niin pitkälle... Muistaakseni sinulla oli amh-arvon takia munimis ongelmia. Jospa tämä hoito tuottaa tulosta kun on tietoakin enemmän. Tsemppiä!
Ihan samaa mietin että ei tule enää "stressattua" samalla tavalla hoidosta kun aiemmin. Meillä on nyt menossa kp7. Piikittely Puregonilla 125IU aloitettiin kp2. Eilen kävin ultrassa ja yhteensä n.13-15 follia välillä 8-12mm. Ei riemunkiljahduksia, ei mitään erityisiä tuntemuksia. Lääkäri oli positiivisellä mielellä ja aikataulussa varmaankin pysytään. Tiistaina menen taas ultraan ja päätetään punktiosta joka on ehkä ensiviikolla.
Alkiota viljellään pidempään kun 2pv. Aiemmista kahdesta siirrosta (tuore ja pas) hcg on ollut alle 1, joten siksi pidempi viljely.

Eilen kyllä kaikesta stressaamattomuudesta huolimatta itkin pätkän. Löysin itsestäni oudon näköisen luomen. Täytyy poistattaa se ja vähän kyllä pelottaa jos se onkin joku kasvi... Inhoan tätä hoitoa ja pistäminen on joka kerta vastenmielistä. Mies pistää ja on siinä hommassa jo melko taitava, mutta silti. Kun neulat inhottaa niin ne inhottaa. Tuli hetkellisesti taas sellainen olo että miksi tämän pitää olla niin hankalaa. Harmittaa miehenkin puolesta ihan hirveesti, kun minä olen se "viallinen" tässä. Nyt kun alkioita (jos niitä ylipäätään tulee) viljellään pidempään nähdään jaksaako ne jakautua oikein. Jos ne kaikki kupsahtaa jo viljelyssä oli meidän hoidot sitten tässä.
Vaan eihän sitä tiedä vaikka saataisiin plussa jo tuoresiirrosta? Voi kun niin kävisikin!

Olkoon tämä vuosi todellakin meidän kaikkien onnen vuosi! :flower:
 
Adela mahtava juttu, että olet kunnossa!!!! Ja mahtavaa on sekin, että nyt vihdoin viimein siirtoon näyttäisit pääsevän! Jospa se nyt sitten toisi sen toivotun tuloksen, joka on kaikkien kärsimysten arvoinen.

RBAM uskon, ettei sulla ole hätää luomen takia. Itsekin löysin joskus oudon luomen ja menin paniikissa lääkäriin. Kyseessä oli kuitenkin ihan tavallinen luomi. Toivottavasti nyt sitten saisit tästä hoidosta oikein paljon hyviä alkioita!

Itse oon tässä hiukan hämmentynyt tämän kropan toiminnasta. Viimeksi nuo sumuthan myöhästyttivät menkkojani niin, että hoito piti melkein siirtää. Nyt kuitenkin menkat alkoivat ihan oikeana päivänä. Huolestuttaa, että ovatko sumut sitten toimineet ollenkaan, vai onko vain kroppa tottunut kaikkii outoihin lääkkeisiin. Entä onko pistosten aloitus nyt sitten liian myöhään, kun ne alkaisivat vasta 16. päivä... Pitää soittaa klinikalle huomenna ja kysyä.
 
  • Tykkää
Reactions: RBAM
Mitä ne Amalia sanoi siellä klinikalla kun soitit?
Mä annoin luomen olla, jos se tuosta vielä oudommaksi muuttuu niin täytyy sitten kysyä miten sen kanssa ollaan.
tänään kävin taas ultrassa ja punktio on perjantaina (hui, jännitää vaikkei oo ees eka kerta!), ihan hyvälle näyttää. Viikonlopun yli on viljely, saa nähdä onko maanantaina enää mitään hengissä siirtoa varten... toivossa on hyvä elää sanoi lapamato.

Melko hiljaista eloa täällä, mitä muille kuuluu?
 
Mahtavaa Adela, että olet kunnossa! :heart: Saitko siirtoajan perjantaille? Toivon, että pakkaskaverit selviävät sulatuksesta mallikkaasti ja saat kyytiläisen tai kaksi. :) Tuolla on tuo "IVF hoitoja lapsettomille" -palsta, jossa olen kirjoitellut. Se on suunnattu ensimmäistä lasta yrittäville, joten oon kokenut sen mulle tosi hyvänä paikkana purkaa tuntoja ja moni nimimerkki siellä on tullut jo tämän palstan myötä tutuksi. Kirjoitan myös tälle palstalle, kun täällä olette tutuksi tulleita palstailijoita, ja teidän hoitovaiheet ja tuntemukset kiinnostavat mua. :)

Robina : Toivottavasti kokeilemastanne hoidosta on apua! Käyhän kertomassa täällä kokemuksiasi! :)

RBAM : Hirmusti tsemppiä perjantaiseen punktioon! Toivottavasti saatte hyvän saaliin kypsiä munasoluja! :)

Amalia Armas : Toivottavasti menkkojen alkaminen oikeana päivänä on vaan hyvä juttu! :) Mua kans kiinnostaa, mitä ne sanoi klinikalla pistosten aloittamisesta?

Täällä kp19. Ens kiertoon PAS. Pari päivää on nyt tiputellut sellaista pienenpientä vuotoa, mutta tätä voi jatkua vielä pitkään, ennen kuin menkat oikeesti alkaa. Toivottavasti ne alkais pian! :) Mä yritän nyt suhtautua näihin hoitoihin vähän realistisemmin ja yritän olla nostamatta toiveita liian korkealle. Puhuttiin yks ilta miehen kanssa, että olis hyvä, jos pystyttäis ajattelemaan silleen, että hyvä, jos kymmenennellä alkionsiirrolla tärppää. Ja että se voi vaatia useamman ICSIn. Jos oikeesti pystyisin ajattelemaan noin, en ehkä tippuis niin korkealta, kun raskaustestiin tulee nega. Kyllähän sitä voi suunnitella ajattelevansa vaikka mitä ja miten, mutta eri asia sitten, kun ne piinapäivät koittaa. Silloin voi olla vähän hankalampaa hallita ajatuksiaan ja toiveitaan. Yritän silti. :)

Tsemppihalit teille kaikille! :heart:
 
Moi taas!

Klinikalla sanoivat vaan, että pitkässä hoidossa ei menkkojen alkamisella ole väliä, kun sumutteet pitävät kropan toiminnan nollassa. Toivotaan nyt sitten, että näin asia on. Ehkä tämä nyt sitten olisi hyvä merkki loppuhoidon suhteen. Viime hoidossahan menkat eivät meinanneet alkaa ja hoitoa oltiin jo siirtämässä. Viime hetkellä menkat alkoivat ja pistokset aloiettiin hätäisesti kp. 1.nä. Tuntuu, että viime kerralla kaikki hoidon vaiheet menivät pieleen (alkuakin saatiin odottaa kuukausikaupalla). Tällä kerralla oma mieli on rauhallisempi ja ainakin tässä vaiheessa näyttäisi siltä, että hommat sujuisivat eri tavalla.... tosin eihän sitä vielä tiedä...

Keijukainen mä oon myös koittanut ajatella, että useampia alkionsiirtoja tarvitaan ennen plussaa. Tosin nyt vähän näyttää huonolta, kun ekassa hoidossa ei yhtään alkiota saatu, enkä usko, että lääkärit näitä hoitoja rajattomia määriä suostuvat tekemään... Oonkin jo hiukan alkanut ajatella, että meidän tie saattaa päätyä luovutettuihin munasoluhin. Olen siihen jo alkanut henkisesti valmistautua, vaikka ainakin pari hoitoa haluaisin vielä koettaa omilla soluilla.

RBAM montako solua sulta saatiin? En muista oletko kertonut. Toivottavasti mahdollisimman moni olisi vielä maanantaina hengissä ja pääsisit siirtoon!!!!!
 
RBAM Me saatiin silloin vain kaksi alkiota pakkaseen, enemmänkin olis kyllä saanut mun puolesta tulla =/ Varsinkin kun mulle punktiota ei voi tehdä enää uudelleen juuri sen sattuneen vakavan komplikaation takia eli olemme täysin noiden varassa.
Mutta sinulle ja muillekin tasapuolisesti tiedoksi että:
Sain kun sainkin siirtoajan tälle päivälle, ja vaikka aamuista puhelua jännitin niin alkio selvisi sulatuksesta (100%:sti!!!) ja nyt se köllöttelee turvallisesti mun kohdussa<3 Edelleen lääkäri kehui limakalvoa, ja siirron helppoa onnistumista yhdistettynä tohon huippualkioon ja antoi onnistumisrposentiksi 50 näillä olosuhteilla?? Nyt siis tulee todella piinaavat kaksi viikkoa :) Tosin edelleen on se 50% mahdollisuus epäonnistua, mutta jotenkin sitä tulee luottavaiselle mielelle kun lääkärikin kerran sanoo että tämän parempia mahkuja ei vois olla :)

Vielä RBAM:ille, miten meni punktio ja mikä oli saalis?
 
Hei taas!
Nyt kun olen saanut itseni sohvasta ylös, niin voin kertoa punkion olleen hieman kivulias.
Ei tee vieläkään mieli juosta, mutta kylläpä se olo siitä vielä paranee!
11 munista saivat kerättyä, ja biologin soitto tänä aamuna kertoi niistä normaalisti hedelmöittyneen vain 4, ehkä 5. Se viides on siinä rajoilla selviääkö maanantaihin. Limis mulla on nyt tosi hyvässä kunnossa ja nyt laitan kaiken toivoni niihin neljään, jospa nyt olisi meidänkin vuoro...
Samaa toivon myös sinulle Adela, tsemppiä:) kuin myös aikanaan jokaiselle täällä (huolimatta siitä onko kyse primäärisestä vai sekundäärisestä lapsettomuudesta) <3
 
Amalia Armas : Toivon koko sydämestäni, että tämä hoito sujuisi sulla kokonaisuudessaan hyvin ja saisitte hoidon sun munasoluilla. Se on kyllä tosi hyvä juttu, että Suomessa on mahdollisuus myös luovutetuilla munasoluilla tehtävään hoitoon. Mekin ollaan mietitty tulevaa, että jos nämä hedelmöityshoidot ei tuo meille lasta niin varmaankin adoption kautta yritetään. En sillain suuremmin ole adoptioprosessiin perehtynyt, kun tämä meneillään oleva hoito on kuitenkin vasta meidän ensimmäinen ICSI ja ainakin kaikki kolme julkisen tarjoamaa ICSIä tarvittaessa käymme läpi.

Adela : Ihanaa! Paaaljon jarrusukkia ja näppylähanskoja pikkukyytiläisellesi! Toivotaan, että pikkuinen tarttuu nyt tiukasti äitiin kiinni! <3 Olishan se huippua, että sulla tärppäisi nyt tästä siirrosta ja se toinen alkio jäisi pakkaseen odottelemaan vuoroaan kehittyäkseen pikkusiskoksi/-veljeksi. :heart:

RBAM : Pidän sulle peukut ja varpaat pystyssä, että kaikki 5 hedelmöittynyttä selviävät siirtoon ja pakastukseen asti! Mulla oli kans yks alkio, joka oli hieman heikompi kuin muut, mutta vuorokauden jatkoviljelyllä siitä tuli pakastuskelpoinen. Hienoa, että sulla on limiskin tosi hyvässä kunnossa niin tsäänssit paranee entisestään. :) Toivottavasti toivut punktiosta hyvin.

ON: Menkat alkoi ja ultra varattu ma 21.1. Toivottavasti pian sen jälkeen on PAS. :)

Kuten RBAM:kin sanoi, toivon minäkin, että me kaikki pian raskaaksi tulisimme olipa meillä primaarinen tai sekundaarinen lähtökohta! :heart:
 
Heips!
Otettaisko käyttöön lista, jossa näkyy yrittäjät, piinailijat ja plussanneet? Laitoin listaan kolme viimeisintä plussannutta, jos plussanneet vielä lukevat tätä palstaa niin lisäättekö itsenne/puuttuvat tiedot. :)

YRITTÄJÄT :headwall:

*keijukainen*......1.ICSI/2.PAS.......................tammikuu 2013


PIINAILIJAT :popcorn:
nimimerkki............hoito............. ....alkiot..................testipäivä


PLUSSANNEET :heart:
nimimerkki............hoito............. .........................plussauspäivä
*mimmu*............................................................
Neela84................................. ............................
Yoslene...............................................................
 
Voi että, teillä kaikilla hoidot etenee tavalla tai toisella, ihanaa! :heart:
Minäkin toivon jokaiselle sitä odotettua ja kaivattua lopputulosta huolimatta monettako lasta odotellaan.

Adela: Wau, vihdoin pitkän paussin ja toipumisen jälkeen teilläkin alkaa taas tapahtua! :) Onnea siirtoon! Miten se meni?

Amalia Armas: Toivotaan, että teidän pitkä hoito sujuu hyvin ja saisitte monta monta hienoa hedelmöittynyttä alkiota saaliiksi!

grosjean: Toivottavasti teillä tärpää tuo 3. PAS! Peukut pystyssä sitä varten!

RBAM: Hienoa, että selvisit punktiosta, nyt toivotaan että alkioista joku heti kiinnittyisi! Montako teillä siirretään? Onnea siirtoon!

*keijukainen*: Toivottavasti pääsette PAS:iin, teitäkin varten peukut pystyssä täällä!

En jotenkin osaa pysyä poissakaan täältä, seurailen taustalta tilannettanne jännittäen mukananne vaiheissanne. Jokaiselle iso halaus täältä! :heart:

YRITTÄJÄT

*keijukainen*......1.ICSI/2.PAS.......................tammikuu 2013


PIINAILIJAT
nimimerkki............hoito............. ....alkiot..................testipäivä


PLUSSANNEET
nimimerkki............hoito............. .........................plussauspäivä
*mimmu*................................. ...........................
Neela84................................. ............................
Yoslene.............1.ICSI/tuoresiirto............30.12
 
  • Tykkää
Reactions: *keijukainen*
Lisäsin itseni listaan (myös piinailijoihin vaikka siirto on vasta maanantaina), täällä oli jossain vaiheessa sellainen listan tynkä, mutta tehdään vaan uusi :)
meille siirretään siis yksi alkio. Kiitos tsempistä, ei se koskaan hukkaan mene!

YRITTÄJÄT :headwall:
*keijukainen*......1.ICSI/2.PAS.......................tammikuu 2013
RBAM.................2.IVF.................................tammikuu 2013

PIINAILIJAT :popcorn:
nimimerkki............hoito............. ....alkiot..................testipäivä
RBAM.................2.IVF tuoresiirto......1.................... 28.1.

PLUSSANNEET :heart:
nimimerkki............hoito............. .........................plussauspäivä
*mimmu*................................. ...........................
Neela84................................. ............................
Yoslene.............1.ICSI/tuoresiirto............30.12
 
  • Tykkää
Reactions: *keijukainen*
YRITTÄJÄT :headwall:
*keijukainen*......1.ICSI/2.PAS.......................tammikuu 2013
RBAM.................2.IVF.................................tammikuu 2013
Amalia Armas.......2.ICSI................................tammi/helmikuu 2013

PIINAILIJAT :popcorn:
nimimerkki............hoito............. ....alkiot..................testipäivä
RBAM.................2.IVF tuoresiirto......1.................... 28.1.

PLUSSANNEET :heart:
nimimerkki............hoito............. .........................plussauspäivä
*mimmu*................................. ...........................
Neela84................................. ............................
Yoslene.............1.ICSI/tuoresiirto............30.12
Laitoin itseni tuohon listaan. Punktio sattuu (jos sinne asti päästään) viikolle 5, joka on siis kuun vaihde, eli en tiedä onko tammi- vai helmikuussa :D

RBAM Toivottavasti olo alkaa jo kohentua. Huomenna on sulla sitten siirto, täällä pidetään peukkuja, että kaikki viisi olisivat jaksaneet viikonlopun yli. Tosin kyllähän neljäkin jo olisi ihan hyvä saalis!!

Keijukainen hyvä, että menkat alkoivat ja homma etenee!!!!

Kiitos kaikille tsempityksistä! Itsellä on jotenkin niin varovainen olo, etten uskalla ajatella tästä hoidosta kuin yhden vaiheen kerrallaan. Seuraava suuri etappi on tiistain 0 ultra. Jos kaikki on kunnossa ja päästään pistoksen aloituksiin saakka niin olen onnellinen, että edes siihen asti päästiin. En vieläkään oikein usko, että itse siirtoon asti rahkeet riittäisivät...

Iloista uutta viikkoa kaikille!!!!
 
  • Tykkää
Reactions: *keijukainen*
Yoslene Siirto menu todella hyvin ja lääkärinkin mielestä järkyttävän helposti! Heh :) Ja yhteensä olin ehkä max.5min siellä huoneessa eli tosi nopea käynti. Silti toivon ettei tarvisi mennä uudestaan siirtoon vaan toivottu lopputulos olisi tässä ;)

Kiitokset hurjasti kaikille tsempeistä! Toviotaan tosiaan että kova kiinnittymistahto pikkuisella olisi<3

Lisään kans itseni listaan:

YRITTÄJÄT
*keijukainen*......1.ICSI/2.PAS.......................tammikuu 2013
RBAM.................2.IVF.............. ...................tammikuu 2013
Adela..................1.IVF/1.PAS.........................marraskuu2012/tammikuu2013

PIINAILIJAT
nimimerkki............hoito............. ....alkiot..................testipäivä
RBAM.................2.IVF tuoresiirto......1.................... 28.1.
Adela..................1.PAS....................1.....................25.1
PLUSSANNEET
nimimerkki............hoito............. .........................plussauspäivä
*mimmu*................................. ...........................
Neela84................................. ............................
Yoslene.............1.ICSI/tuoresiirto............30.12
 
  • Tykkää
Reactions: *keijukainen*
Mahtavaa Adela, että siirto sujui hyvin. Nyt peukut pystyyn, että piinailu päättyisi iloisesti. Olisit sen tosiaan kaikkine näiden vaiheidesi jälkeen ansainnut!!

Tänään kävin 0-ultrassa ja kaikki oli ok! Joten huomenna alan pistää puregonia annoksella 250IU. En jotenkin vieläkään osaa ajatella, että taas tässä hoidossa ollaan. Ei ole positiivisia eikä myöskään negatiivisia fiiliksiä.
 
Adelalle todellakin tuplasti tsemit onnistumisen puolesta!

Amalia Armas Tosi hienoa että teilläkin hoito nytkähtää eteenpäin! Sitten toivotaan hyviä folleja ja huippusoluja :) Kuinka pitkään sulla oli suunniteltu Puregonin pistoa tai toisinsanoen milloin sulle on punktio ajateltu?

Mun uutiset on vähän latteita. Viikonlopun jälkeen alkioita oli vain kaksi jäljellä. Niistä 8-soluinen siirrettiin ja 7-soluinen meni yksin pakkaseen. Limis oli 13mm (onko se nyt sitten se hyvä?). Vatsaontelossa on nestettä ja munasarjat turvoksissa -ja sille se kyllä tuntuukin. Eihän se hyperin vaara vielä ohi ole, mutta hetkittäin tuntuu jo että ehkä mä tästä paranen. Ja toisena hetkenä kun kunnolla viiltää selkään asti että en mä ehkä selviikkään... Ja jos raskaus alkaa niin toipuminenkin hidastuu, sanoi lääkäri. Saa nähä kauanko tällä kertaa toipuminen ottaa aikaa, viimeksi siihen meni pari kuukautta.
Epätoivokin vieraili. Mietin että jos tämä(kään) ei tarraudu kiinni ja taas pettyy, niin en tiiä kuinka mä jaksan taas tätä paskaa. Voi mä niiiiiin toivon että tämä pieni joka jaksoi sen kolme päivää niin jaksaa loppuun asti! :heart:

Luin siirtoa odotellessa jostain vanhasta lehdestä kun Satu Taiveaho kertoi 17 vuoden lapsettomuuden jälkeenkin, että aina se toivo jostain nousee. Aika heviä.
 
RBAM voi ei, kylläpä sinullakin ottaa koville punktiot =/ On kyllä kamalaa että tulee noin pahoja oireita ja pitkäkestoisia! Kovasti vointeja sinne!

Täällä ei mitään ihmeempiä tuntemuksia..pientä huippailua ja kauhean kylmä aina iltaisin. Lugeista johtuu, näin oon päätellyt. Lisäksi kauhea flunssa päällä joten yritä tässä nyt mitään oireita sitten diagnosisoida mikä mistäkin johtuu :D Toisaalta parempi kun ei mieti ja toivo liikoja :)
Niin juu paitsi että kummallisia sydänoireita kyllä on? Muilla ollut PAS:in/tuoresiirron jälkeen? voiko johtua jostain hormoonitason vaihteluista? Sydän siis pamppailee koko ajan, ärsyttävää kun tuntee sykkeensä koko ajan. Ja leposyke koko ajan 80 eli selvästi kohonnut. Kellään muulla ollut tälläistä?
Vielä viikon verran piinailtavaa...
 
Toivottavasti Adela tärppää!

Minulla alkaa nyt 3. hoitokerta, hieman jännittää sen viimekertaisen pieleen menneen punktion vuoksi...harmillista että meillä ei jäänyt mitään pakkaseen taaskaan, joten alusta jälleen kerran :(.
 
Ompas täällä hiljaista: viiteen päivään ei yhtään viestiä :confused:
Noh, minä sitten kirjoittelen väliaikakuulumisiani taas, heh.

Täällä siis pp11 eli 3 päivää enää testiin. Jännittää. Taas musta on ollut paljon kivempaa ajatella tää piina-aika että "saatan olla raskaana" kun sitten jos se nega tulee niin en taas ookaan raskaana tai edes lähelläkään sitä. Ristiriitaiset fiilikset siis.

Oireita on ollut eilen ja toissapäivänä: kamalia menkkakipuja, mutta ei mitään vuotoja. En tiedä sitten mistä moiset johtuu, hyvästäkö vai pahasta. Itsekseni kyllä kelailin eilen että oli kp31, jolloin mulla normisti alkaisi menkat. Eli hyvä ettei alkanut, muuten se olis ollut siinä. Mutta voinko mä periaatteessa ajatella tänään että mun menkat on jo myöhässä? Siis miten normi-ihminen ajattelisi :D Vai sekottaako pelkkä luonnolliseen kiertoon tehty PAS:kin kropan silleen ettei menkat ala ennen sitä pp14 jokatapauksessa?
Muina oireina: oikeaa munasarjaa vihlasee oikeen kunnolla aina kun nousee.

Toivottavasti nää kaikki olis nyt sit vaan hyvää :ashamed:
 
Adela Ihan pikaisesti vain kommentoin, että minulla ainakin nuo repäisykivut olivat ilmeisesti raskausoire. Luulin alkuun, että munasarjat olivat vain punktion jäljiltä vielä niin turvonneet ja täynnä nestettä, koska kipu tuntui munisten kohdalla. Mutta myöhemmin moni muukin raskaana oleva on valitellut samaa. Ja nämä eivät ole raskautuneet hoidoilla. Joten jospa se olisi oire! Peukutan! :heart:
 
Hei!

Palailenpa minäkin taas uutta hoitoa aloittaessa kehiin. Ensimmäinen IVF tehtiin lokakuussa, sen mentyä reisille ei juurikaan ole huvittanut kirjoitella. Lukenut kyllä olen teidän kuulumisia ja peukkuja pidän kaikille!

Uusi rumba siis alussa, viimeksi saatiin 7 munasolua, joista 3 hedelmöittyi mutta vain yksi oli siirtokelpoinen. Pakkaseen ei mitään... Nyt lääkitystä muutettu viime kerran Synarelasta sumuiksi Suprecur, piikkeinä jatkuu Menopur. Aikataulua sen verran että mahdollinen punktio ja siirto viikolla 9.

Suprecurista kysyisinkin, onko kellään mennyt niinkin tujua annosta sumuja kuin 4 x pvä molempiin sieraimiin, siis yhteensä 8 sumut päivässä? Aika hurjalta määrältä kuulostaa verrattuna syksyn Synarelaan jota meni aamuin illoin 1 molempiin sieraimiin. Sivuvaikutukset lienee taattuja... Mutta mitäpäs sitä ei tämän asian suhteen olisi valmis tekemään!
 
Adela täällä pidetään peukkuja sulle!

Kristiina81 Toivottavasti tämä kerta nyt sitten toisi paremman tuloksen! Hurjalta tosiaan kuulostaa tuo Suprecur-annostus, mutta mulla itsellä on kokemusta vaan Synarelasta, eli voihan tuo olla ihan normaali annostus.

Mulla on tää Synarela tuonut sellaisen sivuoireen, että herään joka aamu klo 5-6 ihan pirteenä (ja saisin nukkua seitsemään) arvatkaa vaan oonko sitten illalla väsynyt.

Puregonista ei ole taaskaan tullut oireita ja uskon sen viittaavan siihen, ettei tulosta tälläkään kertaa tule. Ultra on vasta perjantaina, pistopäivänä numero kymmenen.
 
Täällä on yksi onnellinen! Arvaatte varmaan jo miksi?? Olen siis tehnyt tänä aamuna positiivinen raskaustestin, ensimmäistä kertaa elämässäni! Tai no oikeastaan kaksi testiä...heh ;) Normi liuskatesti, johon tuli kaksi yhtä vahvaa viivaa, ja clearblue, josta tuli "raskaana 2-3". En voi sanoin kuvailla tätä tunnetta<3 Onnea, pelkoa.. pelkoa siitä että pysyykö se siellä edes ultraan asti, joka on vasta 4 viikon päästä!!Argh, miten tässä pystyy 4 viikkoa uskomaan olevansa raskaana.... Mutta pidetään peukkuja :)
'
Päivitän listaa:


YRITTÄJÄT
*keijukainen*......1.ICSI/2.PAS.......................tammikuu 2013
RBAM.................2.IVF.............. ...................tammikuu 2013
Adela..................1.IVF/1.PAS.........................marraskuu2 012/tammikuu2013

PIINAILIJAT
nimimerkki............hoito............. ....alkiot..................testipäivä
RBAM.................2.IVF tuoresiirto......1.................... 28.1.

PLUSSANNEET
nimimerkki............hoito............. .........................plussauspäivä
*mimmu*................................. ...........................
Neela84................................. ............................
Yoslene.............1.ICSI/tuoresiirto............30.12
Adela.................1.PAS......................................25.1.2013
 

Yhteistyössä