Tässä pitkää kertomusta kuinka meillä
synnytys sujui silloin vajaa viikko sitten!
Aloin aavistella että synnytys ei ole enää kaukana, kun limatulppa irtosi viime viikon keskiviikkona aamulla. Supistuksia alkoi tulla keskiviikkona päivällä n. 20-30 min välein ja jälkikäteen ajateltuna ne olivat vielä ihan laimeita
Siis lähinnä menkkamaisia tuntemuksia. Illalla alettiin kirjata ylös supistusten välejä ja aina supistuksen tullessa keinuttelin jumppapallon päällä. Yöllä supistuksia alkoi tulla selkeästi useammin ja myös kivut alkoi kovenemaan. Parhaimmillaan jo 7-10 minuutin välein ja kipu oli sitä luokkaa, että pisti jo ähisemään ja mies sai lämmittää kaurapussia ahkeraan. Supistukset ei kuitenkaan tihentynyt siihen 5 minuuttiin, joten ei ruvettu miettimään vielä synnärille lähtöä. Aamuyöllä ne alkoikin sitten laantua ja se oli kauhea pettymys, ajattelin että tässä tää nyt olikin ja ei se synnytys vielä alakaan...
Torstai-aamuna mulla oli neuvola ja neuvolan hoitajakin sanoi että voi vielä mennä jonkun aikaa ennen kun vauva tulee
Torstaina puolilta päivin supistuksia alkoi kuitenkin taas tulla ja väli oli taas sellaista 10 minuuttia. Iltapäivällä ne alkoi olla jo tosi kipeitä ja kävelin täällä tuskissani ympäri asuntoa aina supistuksen tullessa. Puoli viiden aikoihin kivut olisi sitä luokkaa että oli pakko alkaa tehdä lähtöä.
Synnärille päästyä mut laitettiin käyrille ja tehtiin sisätutkimus, jonka mukaan synnytys oli vasta alkamassa ja kohdunsuu oli väljästi auki. Saimme itse valita, jäädäkö jo sinne vai lähteä vielä kotona käymään. Päätettiin jäädä, koska autossa istuminen oli jo tosi hankalaa. Odoteltiin sitten vajaa kaksi tuntia iltaseitsemään asti sairaalan käytävillä kävellen ja supistukset alkoi tehdä jo todella kipeää. Tuo oli ehdottomasti synnytyksen vaikein vaihe. Onneksi kipu oli aina supistusten välillä pois kuitenkin. Kun pääsin seuraavan kerran tutkittavaksi olikin edennyt jo että kohdunsuu oli auki melkein 4 senttiä, joten päästiin siitä suoraan synnytyssaliin.
Kokeilin ensin kivunlievitykseen ilokaasua, mikä auttoikin jonkun verran, kun ensin älysin oikean tekniikan (eli hengitin sitä jo hyvissä ajoin ennen supistuksen alkua). Supistukset oli kuitenkin tosi voimakkaita ja vauvan sydänäänet kävi jopa 180:ssä niiden aikana, joten kätilö tarjosi mulle epiduraalia. Anestesialääkäri pääsi onneksi nopeasti paikalle ja olo helpotti puudutuksen laittamisesta noin vartissa todella paljon. Myös vauvan sydänäänet pysyivät tuon jälkeen hyvinä ja tasaisina. Tunsin enää paineen tunnetta tuossa vaiheessa ja kivut oli poissa. Samalla mulle tiputettiin myös oksitosiinia, joka piti supistuksia käynnissä (epiduraali ilmeisesti usein heikentää niitä). Yritin levätä tuossa kohtaa ja makoilin kyljellään sängyllä, kun en päässyt tipan ja vauvan sydänäänten seurantalaitteiden kanssa helposti ylös.
Tuosta kului reilu 2 tuntia, kello oli iltakymmenen ja sen jälkeen alkoi tuntua taas painetta enemmän ja kivut alkoi palata. Ajattelin sen johtuvan epiduraalin vaikutuksen lakkaamisesta. Kätilö tarkasti tilanteen etenemisen ja yllätykseksi sekä järkytykseksi oli tuossa kohtaa jo täysin auki. Kätilö puhkaisi kalvot ja sain lisäannoksen vielä epiduraalipuudutetta ponnistusvaihetta varten.
Pian tuli vahva ponnistamisen tarve, mutta en saanut vielä ponnistaa koska kohdunkaulassa oli vielä jotain reunaa jäljellä. Pian sain kuitenkin ruveta ponnistamaan omaan tahtiin ja ponnistin aina supistuksen tullen 2-3 kertaa. Tuossa kohtaa kaikki jännitys katosi multa ja keskityin vain ponnistuksiin, kipua ei myöskään tuntunut. Meitä hoitanut kätilö oli aivan mahtava ja tsemppasi ihan hirveästi! Ei voi kuin ihailla ammattitaitoa ja kiittelinkin kovasti kun homma oli ohi
Supistukset heikkeni tuossa ponnistusvaiheessa jonkun verran, ja sen takia vaihe venyikin lähemmäs tuntia. Vauva oli pitkään jo aivan tuloillaan. Lopulta kätilö teki päätöksen että on vauhditettava asiaa ja välilihaa leikattiin vähän. Siitä seuraavalla ponnistuksella vauva sitten syntyikin juuri ennen puoltayötä
Ponnitusvaiheessa mulla ei varsinaisesti mikään tehnyt kipeää ja tuon takia synnytyksestä jäi hyvät muistot. Sain välilihan leikkaushaavan jatkoksi valitettavasti myös pienen repeämän. Tuosta huolimatta olen varma, että kätilö teki ihan oikean päätöksen leikatessaan.
Toi hetki kun sain vauvan rinnalle oli jotain ihan uskomatonta :heart: Olin kyllä niin pöllämystynyt, että en osannut oikein edes sanoa mitään
Sain pitää vauvaa rinnalla 1,5 tuntia ja imettää ensimmäisen kerran, ennen kuin vauva pestiin, punnittiin ja puettiin.
Sairaalassa päivät meni nopeaan ja siellä sai paljon käytännön opastusta imetykseen ja vauvan hoitoon, kun oli itse aktiivinen. Emme saaneet perhehuonetta valitettavasti ja yöt olikin aika levottomia, kun oli jaetussa huoneessa toisen äidin kanssa ja aina jomman kumman vauva itkeskeli
Kotiin päästiin kun vauva oli 2,5 vrk ikäinen.
Nyt harjoitellaan kotona oloa ja arkea
Vauva on aivan ihana ja suloinen tapaus, syö 2-3 tunnin välein ja nukkuu :heart: Välillä jaksaa pitää hetken silmiä auki ja ihmetellä äitiä ja isää! Pienillä vaunulenkeillä on käyty jo ja pian varmaan uskalletaan jo kyläilemäänkin. Mulla leikkaushaavan tikit on ollut vielä aika kipeät, mutta viikossa toipumista on tapahtunut jo paljon ja varsinkin nyt kun on päästy vähän liikkeelle.
Ollaan pikku pojasta niin onnellisia ja kiitollisia, hän on ehdottomasti kaikkien matkan varrella koettujen vaikeuksien arvoinen :heart:
