IVF/ICSI- hoidoista plussaan syksy-13/kevät-14

Fyi
Skorppari, mulla ensimmäiset oireet alkoivat vasta pari viikkoa plussasta ja olin noin viikossa totaalikyllästänyt pahoinvointiin. :LOL: Sitä kesti sitten aina rv 16 asti. Toisaalta kaksi ystävääni pääsivät täysin ilman oireita (mitä nyt pientä väsymytä), joten voi menne niinkin.

Neuvolasta mä en oikeen osaa kysellä mitään ikinä. Eli käynnit menevät siihen perusseurantaan. En oikein osaa kyllä kaivatakaan mitään, ehkä lähempänä synnytystä sitten.

Peloista mäkään en ole mitenkään täysin levollisin mielin. Aluksi odotti sitä 12 viikon rajaa, sitten alkoi pelkäämään rakenneultraa ja nyt sitten toivotaan, ettei synny liian aikaisin. Kuulostelen liikkeitä ja panikoin, jos vauvalla on rauhallisempi päivä. Jos taas potkuttelee kovasti,niin mietin, onko kaikki silloinkaan kunnossa. Miten isoksi pelot sitten kasvavatkaan, kun vauva on saatu ulos maailmaan, joka on vaaroja täynnä? Että tällaista tänne. :ashamed:

FYI 21+2
 
Peloista vielä, että mäkiin oon miettinyt koska sitä oikein osaa nauttia tästä raskaudesta. Nyt keskenmenoriski on vielä korkea, niin se pelottaa. Loppuraskaudesta tulee sitten varmasti omat pelot (mm. kohtukuolema, ennenaikainen synnytys...). Ja entäs sitten kun vauva syntyy! Jos se sairastuu yms., niin sitten saa pelätä taas. Osaako sitä nauttia vasta sitten, kun lapsi aikuistuu ja muuttaa omilleen. :D Täytyisi yrittää elää enemmän hetkessä ja nauttia kaikista pienistä jutuista, mutta kyllä se vaan on vaikeaa. Toisaalta taas olen mielestäni ottanut tän raskauden ihmeen rennosti. Hoitojen aikana stressasin ihan kaikesta. Nyt on välillä jopa päiviä, että mikään ei huoleta ja olen varma, että kyllä kaikki menee hyvin. :) Joten siellä pelon ja huolettomuuden rajoilla sitä seilataan päivästä toiseen.

Musta vähän tuntuu siltä, että etovat olot voisi olla helpottumaan päin. Enää ei tule niin helposti huono olo, jos ateriavälit venyy. Tulee ainoastaan sellainen normaali heikko olo. Aamuisinkaan tyhjällä vatsalla herätessä ei ole (juurikaan) huono olo. Uskomatonta, jos selvisin pahoinvoinnista näin vähällä. Toisaalta ihan kiva, mutta huonot olot toi lisävarmuutta siihen, että kaikki on hyvin. : /

Hydra 9+4
 
Huoh, toi on kyllä niin totta, että kokoajan pelkää jotakin ja sitten, jos sen lapsen joskus saa niin siitähän ne pelot todenteolla alkaa!

Vajaan viikon sain nauttia suht rennosti, mutta nyt pelottaa, koska eilen ja tänään on tullut vähän veristä vuotoa. Soitin klinikalle, jossa hoitaja koitti rauhoitella, että jos menisi kesken niin vuoto on kuukautisvuodon luokkaa. Itse en oikein usko, että se välttämättä pitää paikkaansa lääkkeellisessä raskaudessa, kun koko ajan lisään keinotekoisesti progesteronia ja estrogeeniä kehoon..todennäköisesti ne pitää suurimman vuodon poissa joka tapauksessa. Sain ruikutettua verikokeen huomiselle, se ei tietenkään kerro koko totuutta, mutta saa siitä jotain viitteitä onko hcg kohonnut viime viikosta toivotusti.
 
Skorppari, onnittelut plussasta ja tervetuloa mukaan :) Ja urheutta tuon vuotelun kanssa. Mulla ei ainakaan nyt raskausaikana tullutta vuotoa luget pitäneet pois. Joskus rv 9 tuli lugeista huolimatta valtavat määrät vuotoa, enemmän kuin menkoissa, jotka mulla nekin runsaat, ja enemmän kuin keskenmenossa. Ja kyydissä ipana on vielä pysynyt :) Viimeisin vuoto oli 3 vk sitten, toivon niin, ettei enää tulisikaan. Ja muistutan vielä, että tässä meidän IVF-ryhmässä tuntuu melkein kaikilla olleen vuotoa raskauden jossain vaiheessa.

Täällä pahoinvointi tulee niin kummallisesti jaksottaisena, että epäilen aina puolittain olevani mahataudissa. Jo kolmesti raskausaikana on ollut 3 päivän episodi, jolloin on etonut enemmän, pitänyt oksennellakin ja pystyssä oleminen on väsyttänyt/aiheuttanut pahaa oloa. Lisäksi maha mennyt löysälle. Viimeksi viime viikon lopulla tämä taas iski. Onneksi sattui olemaan ensimmäinen nla-lääkäriaika torstaina, joten sain loppuviikon saikkua. Nyt taas ihan ok olo.

Lääkärissä ei mitään ihmeellistä ollut. Ultrasikin, ja oli hassua nähdä, kuinka kaikki selkärangan nikamatkin erottuivat erikseen :) Mulla on töiden puolesta hyvä seurailla raskautta ultralla ja kuunnelluttaa välillä dopplerilla sydänääniä, kun työpisteeni sattuu olemaan neuvolan yhteydessä ja työkaveri on kiltti :) Tämä on helpottanut pelkoja tietenkin myös vuotojen aikana, eikä omaa doppleria ole tarvinnut hommata. Tällä hetkellä pelot vähempänä, mutta niitä varmasti tulee vielä, ainakin rakenneultra varmasti jännittää. Sen ajankohta ei ole vielä tiedossa.

En muista, milloin oon viimeksi kirjoittanut, varmaan Hydrangeaakaan en ole onnitellut hyvistä ultrakuulumisista tai -näkymistä, eli onnea :)

Täällä alkoi tänään uusi viikko :)

omanna 15+0
 
skorppari, voihan vuoto! Tuntuu että sitä on ollut tässä ketjussa turhan paljon liikkeellä. Taitaa olla tosi yleistä hoitoalkuisissa raskauksissa. Toivottavasti sullakin olisi vaan vaarattomasta vuodosta kyse. Mäkin oon vuotanut pari kertaa ihan punaista verta ja useampana päivänä on tullut rusehtavaa vuotoa.

omanna, kiitos. Hienoa että lääkärissä oli kaikki hyvin ja pikkuinen kasvaa. :)

Sain tänään sydänäänet kuulumaan niin että mieskin kuuli ne ekaa kertaa. :) Tosi vaimeasti ne kuului ja istukan virtaus/oma syke meinasi peittää ne alleen. Jotenkin on vieläkin ihan epäuskoinen olo, että oonko oikeasti kuullut vauvan sykkeen, että en ole vaan kuvitellut omiani.
 
Noista peloista, luen just Pamela Druckermanin kirjaa Kuinka kasvattaa bébé - Vanhemmuus Pariisin malliin.. Voin suositella. Se on aika oivaltava, tajusin, että tosiaan ihan turhaan sitä pelkää ihan kaikkea, pitäis ottaa vähän ranskalaista asennetta kehiin... Varsinkin viikon 12 jälkeen pitäs alkaa rentoutua... Mä muistan kun "päätin", että lopetan pelkäämisen viikolla 12, sit päätin lopettaa sen rakenneultran jälkeen ja sit viikon 26 jälkeen, nyt päätin että viikolla 32 se pelkääminen loppuu, vauva on valmis jne, mutta nyt oon alkanu pelkäämään istukan infarkteja, kohtukuolemaa, synnytystä (en oman, mutta vauvan terveyden kannalta jne)... Sit kun vauva syntyy, alan varmaan pelätä kätkytkuolemaa, sitten sitä, että se lyö päänsä kun alkaa opetella kävelemään, sitten hukkumista, putoamista, pedofiileja, pyöräilyä ja liikennettä jne, hohhoijaa, jos tässä maailmassa jotakin rakastaa niin saa sitten pelätä sen puolesta :)
 
  • Tykkää
Reactions: LaaL
Kiitos tsemppauksista, yleisiähän nuo vuodot tuntuu olevan.. Kävin verikokeessa aamulla ja klinikalta soiteltiin, että hcg on noussut tosi hyvin. Viime ke oli 320 ja tänään jo 6717. Ainakin hetkellisen huojennuksen sain tästä, vaikka tänäänkin on vähän verta tullut :)

Omanna kiitos ja hienoa, että kaikki on hyvin!

Hydra ihanaa varmasti kuulostella kotonakin sydänääniä yhdessä :heart:, en malttais millään odottaa, että itekin pääsee tuohon vaiheeseen :)
 
skorppari82 Hienosti hcg on noussut, varmasti kaikki on hyvin. Toivotaan että vuodot lakkaa, näyttäis että ne on enemmän sääntö kuin poikkeus näissä hoitoalkuisissa raskauksissa. Liityisköhän sitten jotenkin myös käytettävään lääkitykseen ja tukilääkitykseen, että tulee herkemmin vuotelua.

omanna Kiva että pääsitte väliultraan ja kaikki oli hienosti :) Mullakin oli pahoinvointi oli vähän vaihtelevaa, luulin jo monesti että se loppui, mutta sitten tuli taas muutamien päivien etomis- ja oksentelujaksoja. Lopullisesti taisi mennä ohi joskus 15. tai 16. viikolla!

Hydrangea Hienoa että sykkeet löytyy! :heart: Mullakin istukan äänet on aina kuulunut tosi voimakkaasti, kun on etuseinässä. Mä aloin käyttää doppleria 14. viikolla ja silloin pikkuinen pääsi vielä karkuun ja sykettä sai aina etsiä jonkun aikaa.

RBB Mulla on itse asiassa tuo sama kirja, pitääpä ottaa nyt lukuun!

Tänne ei mitään uutta, oon hyödyntänyt nyt energistä vaihetta ja tehnyt lisää hankintoja. Mm. Maxi-cosi turvakaukalo hankittiin, se sopii myös meidän tuleviin vaunuihin. Babybjörnin sitteri löytyi tarjouksesta, näitä olisi ollut paljon käytettynäkin huutonetissä ja muualla, mutta hinnat mielestäni aika korkeita käytetyiksi. Mies valitsi kylpyammeen, aikoo toimia kylvetys"vastaavana" :D Vielä on hankintalistalla asioita, mutta yritän nyt keskittyä niihin "välttämättömiin" mitä olisi hyvä olla jo vastasyntyneelle valmiina. Oon ennakoinut myös, että kesällä ei jaksa ehkä enää samalla lailla kaupoissa ja asioilla pyöriä, niin yritän nyt hoitaa asioita kuntoon...

Pikkuinen hyörii mahassa kovasti ja tuntuu vaan voimistuvan päivä päivältä. Jalat tuntuis olevan ylöspäin, kun potkut tuntuu jo melkein 10 cm navasta ylöspäin. Välillä koko maha muljuu, kun kääntää asentoa :heart:

Hauskaa vappua kaikille! Meillä se kuluu rauhallisissa merkeissä ja ihana että saa taas yhden vapaapäivän ottaa rennosti.

aurora 26+5
 
Viimeksi muokattu:
skorppari, vautsi, hienosti nousee hcg. :heart: Toivottavasti vuotokin loppuisi pian. Kyllä se aina vaan huolestuttaa, vaikka välttämättä mistään vaarallisesti ei ole kyse. Mä oon yrittänyt asettaa itselle sellaisia välietappeja, että aika kuluisi paremmin. Eka etappi oli tietenkin vu. Seuraava on rv 10 alkaminen (jo ylihuomenna! :) ), jolloin käsittääkseni alkio muuttuu sikiöksi. Kolmas välietappi saa olla rv 12 alkaminen ja rv 12+4 oleva nt-ultra, jolloin keskenmenoriski on enää hyvin pieni. :)

aurora, mahtavaa, että pikkuinen on innokas jumppaaja. :heart: Ei malttais odottaa, että itsekin pääsisi kokemaan ekat hipaisut ja liikkeet. :)

RBB, täytyykin varmaan lukea tuo kirja. Kiitti vinkistä. :)

Hydra 9+5
 
Alkoi mietityttään noi lääkärikäynnit, kun meidän kunnan sivuilla lukee, että eka käynti olisi rv 11-14. Mulla seuraava neuvola vasta rv 14+4, eikä viimeksi ollut lääkärikäynnistä mitään puhetta. Soitin sitten neuvolaan ja se asia on kuulemma muuttunut ja eka lääkäri on vasta rv 16-18. Onko teillä muillakin ollut noin myöhään? Tuntuu siltä, että noissa kuukausipinoissa muut käy jo lääkärillä joskus rv 9 ja pääsee siellä ultraankin. : /

Hyvää Wappua kaikille! :)
 
Hydrangea, noita neuvolakäyntejä on harvennettu tämän vuoden alusta ns. "riskittömien" odottajien osalta. Joissain kunnissa mennään varmasti vielä vanhan ohjelman mukaan ja siksi toisilla on noita lääkärin/terveydenhoitajan käyntejä enemmän. Mulla oli eka neuvolalääkäri viikolla 8, koska silloin ainakin mun neuvolassa mentiin vielä vanhan ohjelman mukaisesti.

Skorppari, hyvin noussut sun hcg arvo :)

Mulla oli eilen neuvolalääkäri. Kaikki oli kunnossa ja ultrattiinkin. Vauvan painoarvio oli jo 845 g, eli ihan keskikäyrällä kasvaa. Ihanaa että se on kasvanut niin paljon! Potkutkin on jo sen mukaisia! Välillä melkein jo sattuu kun tulee oikein mojova isku. :) Ja tuntuu että siellä masussa kyllä häärätään ihan koko päivän ajan. Taitaa olla aika vilkas tapaus. :) Kohdunsuu oli pysynyt kiinni ja kohdunkaulakanava ennallaan. Supistukset on helpottanut joten pääsen ensi viikolla kokeilemaan töihin menoa. Täytyy ottaa siellä vähän rauhallisemmin ja mennä päivä kerrallaan. Saa nähdä kuinka pitkään siellä kykenee olemaan.
Nyt noin viikon verran ollut suht hyvää aikaa. Ei suurempia oireita, mitä nyt tietysti maha on pinkee ja tuntuu valtavan painavalta. Oon pystynyt nyt ulkoilemaan ja siivoilemaan. Järjesteltiin vähän huonekalujakin uuteen järjestykseen että pinnasänky mahtuu paikalleen.

Meillä alkaa olla nyt suurimmat hankinnat tehtyinä. Pinnasänkyä vielä odotellaan, saadaan se tuttavaperheeltä käytettynä. Sitten vielä pitää hankkia vaippoja ym.pientä tarviketta. Jospa niiden oston vielä malttais jättää vähän myöhemmälle :)

katiri 25+4
 
Viimeksi muokattu:
Aurora, kiva tietää, että sullakin ollut jaksottaista tuo pahoinvointi, ehkä tämä on ihan normaalia sitten :)

Katiri, hienoa, ettei ole supistellut. Ja sulla on jo ihanan iso vaavi, kilon raja alkaa lähestyä.

Täällä ei ole mitään hankintoja uskallettu vielä tehdä. Sitä on mietitty, joko uskaltais kertoa tulokkaasta miehen tytölle (4 v.), vai onkohan vielä liian aikaista... Iso asia hänellekin, eikä malttaisi odottaa kertomisen kanssa.

omanna 15+3
 
Hei, kaipa varovaisesti jo uskallan uutena joukkoon.

Olen itsellisesti liikkeellä ja yksityisellä ensin kolme tuloksetonta inseminaatiota, jonka jälkeen siirryin heti ivf:n. Punktio oli 2.4., uskomaton plussa virallisena testipäivänä 21.4. ja vielä verikoe 23.4. :D. Ihmeellinen ja kokoaikainen testailu taitaa olla olennaista hedelmällisyyshoidoissa.

Olipa ihana löytää tällainen ketju, koska vaikka olen 78-syntynyt eli en ihan untuvikko, on tämä ensimmäiseni ja kaikki on uutta sekä jännittävää. Tästä ketjusta löytyi vastaus jo kahteen yksin pähkäilemääni asiaan.

Ensi tiistaina varhaisultra, jonka jälkeen vasta uskon asian.

t. Wanna ja omien laskujen mukaan 6+4 (viisaammat saavat korjata)
 
  • Tykkää
Reactions: Redwing blackbird
muoks. Wannawalli Suuret onnittelut plussasta ja tervetuloa mukaan! :heart: Ei enää pitkä aika odottaa ultraa. Mullekin tämän palstan vertaistuki on ollut tosi tärkeä juttu jo hoidoista lähtien :heart:

Hydrangea Meillä oli eka lääkärikäynti rv 12 ja nyt toinen oli rv 26. Muistaakseni kolmas kerta on vielä tiedossa... neuvolakäynneistä nuo ei meillä ole poikennut mitenkään, muuten kuin sen osalta että on tehty myös sisätutkimus.

katiri Tosi hyvä kuulla että supistukset on helpottaneet ja sen myötä olo on parempi. Ja tietysti parasta että supistukset ei ole kypsyttänyt paikkoja, ei tarvitse enää siitä huolehtia. Melkein kilon painoinen pienokainen jo, hurjaa :heart: Meilläkin järjesteltiin vappupäivän vapaalla paikkoja ja kokeiltiin miten pinnasänky mahtuu meidän makkariin. No sinne se nyt jäikin eikä aiota enää siirtää sitä vauvan huoneeseen.

omanna Varmaan iso ja ihana juttu nelivuotiaalle, osaa odottaakin jo vauvan tuloa :heart:

Täällä olo tosiaan on ollut suht energinen ja hyvä aiempaan verrattuna. Töissä on jaksanut vielä ihan normaalisti ja kotonakin touhuta, tosin uutena juttuna on päivätorkut, joita nyt on silloin tällöin tullut otettua. Vappuna oltiin kavereiden luona kyläilemässä ja jaksoin valvoa reilusti yli puolenyön :D alkuillasta oli mukana myös useampi lapsi vauvasta taaperoikään. Oli kyllä mahtava katsella heidän touhuja ja menoa. Ja toisaalta ihmetellä miten ollaan nyt itsekin tässä, kun äsken vielä toivottiin raskautta ja käytiin hoitoja läpi. Kyllä ne lapsettomuusajatukset ja muistot aina seuraa mukana.

Mä soittelin neuvolaan tuossa perjantaina, kun on ollut tosi vetistä, kirkasta vuotoa, niinkuin aiemminkin ollut täällä puhetta.. Tosiaan holahtaa välillä ihan reippaasti kerralla. En sinänsä huolestunut kun valkkaria on ollut runsaammin koko raskauden ajan, mutta ajattelin silti kysellä. Samaa sanoi sitten neuvolan hoitaja että ihan normaalilta kuulostaa, kun ei koko ajan kuitenkaan valu vaan kerran-max pari kertaa päivässä. Sanoi että voi lisääntyä varsinkin loppuraskautta kohti ja tilannetta voi seurailla kun ei tuu muita oireita tms. Eli taitaa olla toivottavasti vaaraton mutta vähän inhottava vaiva tämäkin : /

aurora ja poju 27+2
 
Viimeksi muokattu:
Onnea Wannawalli, ihanaa, että sait heti plussan, itsellisesti kun on liikkeellä niin hoidoista voi äkkiä tulla aika kalliita! Ei silti, että mekään halvalla päästiin, kun yksityisellä tehtiin kaikki hoidot, mutta lopputulos on onneksi niiden eurojen arvoista : )

Täällä starttaa viimeinen työviikko ennen äitiyslomaa! Ihan hirveesti olis tekemistä, toivotaan, ettei vauva syntyisi ennen toukokuun loppua, kun pitää valmistujaiset järjestää, laittaa pihaa, maalailla, sisustaa jne, mut kesäkuussa sais sitten tulla jo aika alkupuolella, kun alkaa nimittäin henkeä jo ahdistaa tämä maha :D Oon niin lyhytselkäinen, että vauva varmaan painaa jo pahasti keuhkoja, ja varsinkin jos syön jotain, ei auta mennä makuulle, pitää ihan puuskutella ja puhuminen on hankalaa kun tuntuu, ettei keuhkoilla oo mitään tilaa laajeta :D

Muuten vointi on hyvä, mitä nyt väsyttää ihan hirveesti, vaikka nukun päiväunia ja yöt vielä varsin hyvin. Liitoskipuja on alkanut tulemaan ihan urakalla, käveleminen juilii alapäässä, samoin kovalla istuminen jne. Supistukset on välillä aika napakoita, mutta tulee harvakseltaan. Mukavaa kuitenkin, että kohtu "harjoittelee" ja kudokset mukautuu tulevaan :) Sanoin tässä puolisolle, että en ole todellakaan vielä valmis synnyttämään, odotan jotain henkistä kasvua ja valmistautumista, mutta ehkä se onkin sitten vaan sitä, että vointi alkaa olla jo niin tukala, että haluaa vaan päästä mahasta ja kiloista eroon, ei siinä varmaan mitään sen henkisempää olotilaa taida olla luvassa :)

RBB 33+4
 
Wannawalli, onnittelut ja tervetuloa mukaan! :)

aurora, lääkärikäyntejä on vissiin vähennetty vuodenvaihteen jälkeen kahteen käyntiin. :( Mutta jos ne ei tuon kummoisempia ole, niin ehkä sitä yhtä käyntiä ilman voi olla ja pääseehän sitä tietenkin sitten lääkäriin, jos jotain tulee. Kiva, että olo on ollut energinen. :)

RBB, mukavaa viimeistä työviikkoa! :) Toivottavasti voit jäädä tän viikon jälkeen hyvillä mielellä kotiin, eikä työjutut pyöri enää mielessä.

skorppari, mitä kuuluu, onko vuodot helpottanut?

Kävin tänään aamulla verikokeessa sikiöseulontaa varten. Tulokset tulee noin viikossa ja saan ne neuvolasta. Ne pitää olla mukana ultrassa, koska siellä lasketaan riskiluvut ja kirjeitä ei sitten tarvi enää odotella kotiin. Ultra on kahden viikon päästä.

Eilen sain oikein selvästi sydänäänet kuulumaan! :) Mielestäni ne kuului myös hitusen ylempää kuin ekoilla kuuntelukerroilla. Olisiko sitten kohtu jo hieman noussut. Ainakin on ollut sellaista viiltävää/pistävää kipua, jonka olen ajatellut johtuvan kohdun kiinnikkeiden löystymisestä.

Tänään aamulla tuli myös pitkästä aikaa rusehtavaa vuotoa. :( Edellisestä kerrasta taitaa olla jo kaksi viikkoa. Täytyy nyt seurata asiaa aamupäivä ja soittaa vaikka neuvolaan, jos se ei lopu.

Hydra 10+4
 
Hydra kiitos kysymästä, oon keikkunut täällä toivon ja epätoivon välillä. Vuoto jatkui koko viikon perjantaihin asti niukkana ja lauantaina tuli lähes kuukautisvuodon kaltaista aamu ja päivä. Olin aivan varma, ettei mun sisällä voi enää elämää olla :(. Nyt kuitenkaan taas eilen ja tänään ei ole tullut juurikaan verta ja tänään on ollut tosi etova olo koko päivän. On niin raastavan pitkiä päivä odotella varhaisultraa, joka vasta ensi viikon torstaina. Tällä hetkellä on tosiaan olotilasta johtuen vähän toiveikkaampi olo, mutta en todella tiedä. Toivottavasti sulla ei vuodot jatku!
 
Fyi
Skorppari no voihan harmi kun vuodot ei tajua pysyä poissa... Toivottavasti kuitenkin kyseessä ihan normaali vuoto, kuten niin monella muullakin täällä. Luulisi kuitenkin, että keskenmenossa verta tulisi paljon enemmän ja pidempään.

RBlle hyvää viimeistä työviikkoa. Melkein maalissa jo! :)

Katiri mukava kuulla, että supparit ovat helpottaneet ja voit olla rauhallisin mielin kohdunkaulan suhteen. Nyt vaan raskaudesta nauttimaan!

Hydra mulla ei ole ollut vielä yhtään(!) neuvolalääkäriä, koska silloin varhaisultrassa rv 7 katsottiin kohdunkaulan tilanne. Eli ensimmäinen "virallinen" lääkäri on rv 26. Sitten vielä ilmeisesti yksi ennen synnytystä.

Suuret onnittelut Wannalle plussasta! :flower: Siitä se matka alkaa!

Aurora mäkin pähkäilen täällä valkovuodon kanssa. Olin ihan varma tulehduksesta ja kävin antamassa näytteen, mutta oli onneksi ihan puhdas.

Meillä oli tänään neuvola ja saatiin raskaustodistus. Nyt sitten vaan kela-hakemusta täyttämään. Painosta sain vähän palautetta eli hieman liikaa tullut sitten viime kerran. Täytyy tarkistaa syömiset ja toivoa, että sillä saadaan pidettyä aisoissa. Toivottavasti ei kuitenkaan merkki raskausdiabeteksestä.

Vauva tuntuisi majailevan edelleen ylös-alaisin. Sydänäänet kuuluivat tosi alhaalla, kädet nyrkkeilevät ihan häpyluun yläpuolella ja jaloilla potkutellaan sitten lähempänä napaa.

FYI 22+2
 
Fyi

HOITOSYYLAMONESKO
Meemir1.ivf/1.passelitt./munajohdinvaurio11.5.1
deseo1.ivf,tuoreselitt10.6.1
RedwingBBrd3. IVF, tuorekeltarauhanen,1ovario17.6.1
InMyDreams5.ivf/tuoretuba factor26.6.1
Krish735.icsi,tuoreselitt.,siittiöiden laatu27.6.1
Robina3.ICSI,tuoresiittiöt7.7.3./1.yht.
TybyLiini1.ivf, tuoreselittämätön/endo8.7.1
aurora*2.icsi,tuorepco, sperman v-a30.7.1
iiris_lorea2.icsi/ivf,tuorekeltahormoni,siittiöt4.8.1
katiri1.ivf,tuoreendo,munanjohdintukos10.8.1
Millyk1.ivf,tuoremunanjohd.vauriot14.8.1
Fyi1.ivf/2.PASselitt6.9.1
LaaL2.icsi/tuorePCO?17.-21.10.1
omanna3.ivf/tuoreendo20.10.1
Toive13luomutärppiselitt13.11.1
Hydrangea1.ivf/3.PASPCO28.11.1
skorppari821.ivf/3.PASPCO31.12.-1.1.1
Wannawalli1.ivf,tuoreitsellinen24.12.1
[/b]

Neuvolat/ultrat
aurora* 21.5. neuvola
Hydrangea 19.5. nt-ultra, 2.6. neuvola
skorppari82 15.5. vu
Fyi 2.6. lääkärineuvola
 
Viimeksi muokattu:
Wannawalli Onnea plussasta ja tervetuloa:flower:! Joku vois laittaa sut listalle. Mä yritin, mutta ei onnistunut.
Skorppari82 Tsemppiä vuotojen kans. Onko sulla liian vähän viikkoja vielä, että syke näkyis, jos aikaistaisit ultraa? Itse en varmaan pystyis odottelemaan.

).(
Meillä oli tänään NT-ultra ja kaikki kunnossa:heart:. Seula ei hälyttänyt ja NT-mitta oli 0.8mm. Meni kyllä kauan, että kätilö sai mitan otettua, kun mukelo ei suostunut asettumaan oikeaan asentoon, vaikka kuinka houkuteltiin. Seuraava etappi on neuvola kesäkuun alussa ja rakenneultra kesäkuun lopussa. Ei olla vielä kerrottu kenellekään, mutta nyt varmaan lähisuku ja parit kaverit saa asiasta tietää. Töissäkin pitäis varmaan kertoa, kun kesäloman jälkeen en olis kuin kuukauden enää töissä ja sit jäisin äippälomalle. Pitää kuitenkin sijainen mulle ehtiä kouluttaa. Oireista pahoinvointi on helpottanut, mut edelleen välillä sitäkin on ja kaikki ruuat ei mee alas. Ihanaa ummetusta myös&tissikipua. Paino on noussut kilon plussasta, mutta eipä sen vielä kuulukaan nousta. Vauvamahaa ei tietenkään vielä näy, pömpöttää vaan turvotuksesta ja ummetuksesta..

Toive13+mukelo 12+5
 
Viimeksi muokattu:
Monilla taitaa noita pelkoja olla, niin myös täälläkin. Nämä selkäkivut ja välillä tulevat supistukset mietityttää tällä hetkellä eniten...onko pienellä kaikki hyvin. Vaikka kylläkin vilkkaasti liikkuu ja rumpukin kasvanut, niin siitä huolimatta.
Painoa oli tullut viikkolaskussa puolet vähemmän, mitä "kuuluisi". Sekin nyt vähän huolettaa. Neuvolatäti ei kuitenkaan ottanut asiaa niin puheeksi, että huolissaan pitäisi olla.

Hydrangea kiva kuulla että etovat olot alkavat vähän jäämään jo taka-alalle. Sydänäänetkin ootte saaneet kuulumaan, ihanaa :)

Omanna Hienoa että ultrassa oli kaikki hyvin ja uudet viikot täyttyy :) Aika kiva että töissä on mahdollista käydä kuunteluttamassa sydänääniä. Se rauhoittaa kyllä mieltä.

Aurora Kyllä tämä energinen puoliväli on aika kivaa, kun jaksaa paremmin liikkua ja touhuta :) Nyt pitää siitä nauttia, ennen kun (jos) tulee loppukuukausien pahempia kolotuksia ym.

Katiri onpas kiva, että supistukset helpottaneet. Toivotaan että hyvä olo kestää kauemminkin!
milloin vauva liikkuu vilkkaimmin, onko eroja päivän mittaan? Itse olen huomannut että illalla myöhään sohvalla löhötessä ja nukkumaan mennessä tulee usein kovimmat potkut. Vatsassa selviä puolierojakin näkyy päivittäin jos on maannut oikealla kyljellä, niin oikea alavatsa on mukkurainen, liekkö siinä sitten selkä tai takapuoli :)
 
skorppari, voi harmi. :( Toivottavasti vuodot pysyisi nyt poissa. :hug: Eihän kipuja ole ollut? Mäkin mietin, että voisitko päästä jo aikaisemmin varhaisultraan? Muistaakseni luna kävi jo rv 5 lopulla ja silloin näkyi, että raskaus on alkanut ja on kohdussa. Syke kyllä pystytään näkemään aikasintaan rv 6 alussa, varmiten rv 7. Mullahan piti olla varhaisultra vasta rv 7 lopussa, mutta sain aikaistettua sitä muutamalla päivällä rv 7+1, kun oli veristä vuotoa. Vaikka mullakin tuota vuotoa oli, niin samalla oli etovaa oloa, niin siitä ajattelin että kaikki täytyy olla hyvin ja niin olikin. Toivottavasti säkin saisit pian hyviä uutisia ja selviäisi vaikka, että siellä on vaan vuodellut vaaraton hematooma tms. Hurjasti jaksamista odotteluun!

Toive13, mahtavaa, onnea! :heart:

Musta tuntuu siltä, että ihan kuin alkaisi näkyä pientä vauvakumpua. Siis tuohon navan alapuolelle on noussut sellainen kumpu. Yleensä turvotus näkyy mulla vähän ylempänä. Huomasin sen tänään aamulla, kun sovittelin peilin edessä vaatteita päälle ja mietin millä saisi peitettyä kauhean turvotuksen. Ei ihme, jos farkut puristaa jo. :)

Hydra 10+5
(kylläpä nää viikot on alkanut meneen vauhdilla! :) 12. viikko alkaa jo ylihuomenna )
 
Toive13 hienoa, että kaikki on kunnossa! :)

Voi vitsi hydra, sulla onkin kohta jo alkuraskaus ohi! :)

Mietin itekin, että kerjäänkö ultran aikaistamista tai kävisinkö yksityisällä. Ultra on kuitenkin suht aikaseen 7+0, että paljon ennen sitä ei syke välttämättä näy, vaikka kaikki olisi hyvinkin. Ja lopputulokseen se ei kuitenkaan vaikuta, joten jos ei vuodot taas runsastu niin koitan kärvistellä ensi viikon torstaihin.
 

Yhteistyössä