IVF/ICSI-hoidoissa oleville/sinne joutuville

No niin, täällä jo ensimmäiset merkit että tämä siirto meni mönkään. Nyt tuli paperiin ihan selkeästi ruskeaa vuotoa ja samalla tutut menkkamaiset juilinnat ovat täällä. Kuinkakohan nopeasti muilla on alkanut menkat epäonnistuneen siirron jälkeen? En haluaisin heittää pyyhettä kehään vielä mutta se edellinen keissi oli täysin samanlainen enkä usko mm. mihinkään kiinnittymisvuotoihin.
 
Mulla on vaihdellut menkkojen alkaminen tosi paljon siirrosta toiseen.
Muistaakseni 1. Ivf tuoresiirron jälkeen mulla alkoi menkat jo hyvissäajoin ennen ns normaalia vuotopäivää. Mulla on kovat menkkakivut aina ja silloin ei voinut kyllä mitenkään erehtyä siitä, että onko menkat vai jotain kiinnittymisvuotoja.
Sanoisin, että älä heitä missään nimessä kirvestä kaivoon ennen kuin tulee ihan kirkasta verta menkkakipuineen, olet tehnyt nega testin ja virallinen testipäivä on käsillä.
Kovasti tsemppiä!
 
  • Tykkää
Reactions: Nato
@Mustikka89 mulla menkat yleensä alkaneet silloin kun pitäisikin, kierto tarkka 28pv, Terolutit pitää vuodon pois lopetuksen ja negan jälkeen noin 2vrk. Aina.

Vierailijalle, mulla oli aikanaan primolut kuuri just ton takia, kun kierto meni sekaisin siirroista. Jos en ihan väärin muista niin söinköhän 10vrk primolutia ja siitä 4vrk eteenpäin niin menkat vihdoin alkoi.

Aijaa on näköjään muuttunut taas, saakohan kuvan linkin liitettyä.
Pitää tehdä joku testisuora näistä, kävi miten kävi. Ja tiedän, olen kamala näiden kanssa, mutta mä en malta!! Ja tää on taas näitä "ihankun näkys jotain" - juttuja. 🙄😁

https://aijaa.com/tVBiOS
 
  • Tykkää
Reactions: Mikkis
vierailija
@Mustikka89 mulla menkat yleensä alkaneet silloin kun pitäisikin, kierto tarkka 28pv, Terolutit pitää vuodon pois lopetuksen ja negan jälkeen noin 2vrk. Aina.

Vierailijalle, mulla oli aikanaan primolut kuuri just ton takia, kun kierto meni sekaisin siirroista. Jos en ihan väärin muista niin söinköhän 10vrk primolutia ja siitä 4vrk eteenpäin niin menkat vihdoin alkoi.

Aijaa on näköjään muuttunut taas, saakohan kuvan linkin liitettyä.
Pitää tehdä joku testisuora näistä, kävi miten kävi. Ja tiedän, olen kamala näiden kanssa, mutta mä en malta!! Ja tää on taas näitä "ihankun näkys jotain" - juttuja.

https://aijaa.com/tVBiOS
Näkyy siinä jotain!

Mulla siis loppui kuuri melkein 2vkoa sitten eikä vieläkään näy sitä tyhjennysvuotoa. Ennen alkanut ihan muutamassa päivässä.
 
Näkyy siinä jotain!

Mulla siis loppui kuuri melkein 2vkoa sitten eikä vieläkään näy sitä tyhjennysvuotoa. Ennen alkanut ihan muutamassa päivässä.
Ompa erikoista että noin pitkä aika mennyt! Kuinka kauan söit Primoja?
Soita jonnekkin naistentautien osastolle ja kysäse sieltä, että kuinka kauan odotellaan.

Onks siis ihan normaali tyhjennysvuoto hoitokierron välissä?

Mä vannon, että tossa testissä on "jotain" ja ON VASTA PP3 🧐

Mutta mä näen sen ihan päivänvalossakin tiiraamatta. Se, onko se viivanpaikka vai oisko siinä hitunen vaaleanpunaista on vielä äärettömän hankala mennä sanomaan, huomenna uusiks tottakai!
 
vierailija
Ompa erikoista että noin pitkä aika mennyt! Kuinka kauan söit Primoja?
Soita jonnekkin naistentautien osastolle ja kysäse sieltä, että kuinka kauan odotellaan.

Onks siis ihan normaali tyhjennysvuoto hoitokierron välissä?

Mä vannon, että tossa testissä on "jotain" ja ON VASTA PP3

Mutta mä näen sen ihan päivänvalossakin tiiraamatta. Se, onko se viivanpaikka vai oisko siinä hitunen vaaleanpunaista on vielä äärettömän hankala mennä sanomaan, huomenna uusiks tottakai!
Joo, siis mulla ei ole ilman lääkkeitä kiertoa ollenkaan/ muutaman kerran vuodessa.
Siirtoa varten oli tarkoitus tietenkin saada kierto käyntiin.

Toivottavasti lähtee vahvistumaan viiva!
 
@Mustikka89 mulla menkat yleensä alkaneet silloin kun pitäisikin, kierto tarkka 28pv, Terolutit pitää vuodon pois lopetuksen ja negan jälkeen noin 2vrk. Aina.

Vierailijalle, mulla oli aikanaan primolut kuuri just ton takia, kun kierto meni sekaisin siirroista. Jos en ihan väärin muista niin söinköhän 10vrk primolutia ja siitä 4vrk eteenpäin niin menkat vihdoin alkoi.

Aijaa on näköjään muuttunut taas, saakohan kuvan linkin liitettyä.
Pitää tehdä joku testisuora näistä, kävi miten kävi. Ja tiedän, olen kamala näiden kanssa, mutta mä en malta!! Ja tää on taas näitä "ihankun näkys jotain" - juttuja.

https://aijaa.com/tVBiOS
Mulla on luonnollisesti todella lyhyt kierto. Lyhimmillään 19 ja pisimmillään 26 päivää. Nyt mennään päivässä 24 ja jotenkin tuntuu että ainoa mikäestää menkkojen alkamisen on nuo Terolutit.

Ui että, oot uskaltanut tekemään jo! Itsehän oon näitä niin huono tulkitsemaan, mutta tuossa liuskan yläosassa hiukan olis mun mielestä viivan alkua. Voi kunpa lähtis vahvistumaan:love:
 
vierailijaNato
Joo, mä olen ns himotestaaja ja vanha konkari. Vuosienkin jälkeen tätä vielä harrastan - kai se on jokin mielenterveydellinen ongelma, mut olkoon 😁
On ihana kuvitella ja haaveilla ❤

Voi mustikka tai mikkis kun onnistuis nyt nää hoidot. Kyllähän ne joskus onnistuu, mutta milloin - se on toinen juttu.
Mietin tänään kun luin jotain juttua, että "noin joka kolmas siirto johtaa raskauteen" nii mihinköhän jonoon mä olen tippunut, takana taitaa olla nyt 15:s siirto. 🤔

Tsemppiä kaikille. Ihan tosissaan.
 
No niin toverit. Enhän mä voinut olla testaamatta. Tänään tuli lisää vaaleanpunaista vuotoa, joten huoli edelleen kova mutta:

https://aijaa.com/syQwGN
Eikääää!! Ihanaa!
nyt vaan peukut pystyyn että viiva vahvistuu!
Ootko käymässä verikokeessa tsekkaamassa arvot? Yksityisellä kun oltiin aiemmin, niin se oli käytäntönä, mutta täällä julkisella ei.
Mites @Nato? Ootko taas testaillut?
Mä testasin äsken ja negaa näyttää, mutta se nyt ei ollut suuri yllätys.
 
Voi vitsit @Mustikka89 !!
Varovaiset onnittelut! Ainakin jotain siellä tapahtuu! Oliko sulla tänään mikä piinapäivä?

Voi @Mikkis ettei näy mitään? Eikö edes viivalaseilla katsottuna tai viivanpaikkaa?
Meillä muuten lähetetään veritestiin aina, julkisella. Aika jännä. Edellisessä paikassa ei
 
Äh mitä ihmettä kun riviit pomppii ja viestit karkaa.

No kuitenkin.

Täällä PP4 ja tän aamupäivän oireet:

Alapää "kuplii", siis tuntuu kuin sieltä tulisi pienen pieniä ilmakuplia ulos?! Olen käynyt tsekkaamassa asian vessassa nyt 4x ja ei sieltä tule mitään, vähäistä valkovuotoa häthätää. Mulla on tällaista kuplatunnetta ollut aiemminkin ennen menkkoja.

Katsoin Ice Agea aamulla ja kun mammutti luovutti lapsen isälleen niin alkoi itkettämään. Olen herkkis kyllä muutenkin.
Tämän jälkeen lumitöihin mennessä olinkin jo pahalla päällä, ihan helkkarin ärsyyntynyt ilman syytä.

Lumitöiden jälkeen menkkamaista jomoa vatsassa ja ketutus kasvaa orastavasta epäonnistumisen tunteesta (kohtalo, älä riko mun pilvilinnoja näin pian, joohan 😞 )

Ei tee edelleenkään mieli oikein syödä mitään, mutta enää ei janotakkaan hulluna.

Ihan pieni aavistus kohtutuntemuksista selimakuulla. Ehkä.

Tässä siis pp4 kuvat
Kuiva:
https://aijaa.com/0btVK1

Tuore:
https://aijaa.com/g1dmyB
 
Eikääää!! Ihanaa!
nyt vaan peukut pystyyn että viiva vahvistuu!
Ootko käymässä verikokeessa tsekkaamassa arvot? Yksityisellä kun oltiin aiemmin, niin se oli käytäntönä, mutta täällä julkisella ei.
Mites @Nato? Ootko taas testaillut?
Mä testasin äsken ja negaa näyttää, mutta se nyt ei ollut suuri yllätys.
Siis en oikeastaan edes tiedä. Oon yksityisellä ja ohjeistus oli, että testi sunnuntaina 13. päivä ja sit maanantaina soitto klinikalle tuloksesta. Sanoi että katsotaan sit tuloksen mukaan jatkoa. Mä kyl ehdottomasti haluaisin verikokeeseen myös.

Mutta niin, toki oon iloinen tuosta toisesta viivasta mutta kun se ei vielä takaa muuta kuin että jotain siellä tapahtuu. Katsotaan nyt miten tilanne tästä kehittyy. Viimeksi meni kesken tosiaan tosi varhaisessa vaiheessa, tästä kun selvittäisiin kaksi viikkoa pidemmälle niin oltais jo uudessa ennätyksessä.
 
Voi vitsit @Mustikka89 !!
Varovaiset onnittelut! Ainakin jotain siellä tapahtuu! Oliko sulla tänään mikä piinapäivä?

Voi @Mikkis ettei näy mitään? Eikö edes viivalaseilla katsottuna tai viivanpaikkaa?
Meillä muuten lähetetään veritestiin aina, julkisella. Aika jännä. Edellisessä paikassa ei
Mulla tänään kuudes päivä siirrosta. Pidän peukkuja täällä kovasti teille molemmille!!
 
  • Tykkää
Reactions: Nato
vierailija
Äh mitä ihmettä kun riviit pomppii ja viestit karkaa.

No kuitenkin.

Täällä PP4 ja tän aamupäivän oireet:

Alapää "kuplii", siis tuntuu kuin sieltä tulisi pienen pieniä ilmakuplia ulos?! Olen käynyt tsekkaamassa asian vessassa nyt 4x ja ei sieltä tule mitään, vähäistä valkovuotoa häthätää. Mulla on tällaista kuplatunnetta ollut aiemminkin ennen menkkoja.

Katsoin Ice Agea aamulla ja kun mammutti luovutti lapsen isälleen niin alkoi itkettämään. Olen herkkis kyllä muutenkin.
Tämän jälkeen lumitöihin mennessä olinkin jo pahalla päällä, ihan helkkarin ärsyyntynyt ilman syytä.

Lumitöiden jälkeen menkkamaista jomoa vatsassa ja ketutus kasvaa orastavasta epäonnistumisen tunteesta (kohtalo, älä riko mun pilvilinnoja näin pian, joohan )

Ei tee edelleenkään mieli oikein syödä mitään, mutta enää ei janotakkaan hulluna.

Ihan pieni aavistus kohtutuntemuksista selimakuulla. Ehkä.

Tässä siis pp4 kuvat
Kuiva:
https://aijaa.com/0btVK1

Tuore:
https://aijaa.com/g1dmyB
Kyllä nuo negatiivisilta näyttää.
 
Minäkin kyselen @Mikkis kuulumisia?

Onko vuoto sulla @Mustikka89 veristä vai sitä ruskeaa töhnää?
Muista, että vuodot ovat TODELLA yleisiä varsinkin hoitoalkuisissa raskauksissa ♥

PP5
Eilen illalla kotitöitä tehdessä tuli sellainen tietty vihlaisu kohtuun. Tuli varma olo tunteesta, että nyt se kiinnittyi. Kuulostaa hullulta ja varmasti onkin, mutta en tuota tunnetta osaa selittää. Henkimaailman hommia.

Tänään normaali olo taas, ei nälätä, ei oikeastaan tee mieli syödä yhtään mitään. Se on poikkeuksellista normaali ennen menkkoja olevaan viikkoon, koska PMS:n kourissa tulee yleensä syötyä oikeastaan KAIKKI jääkaapista. Mitä suolaisempaa, sen parempaa.

Edelleen ehkä pieni tuntemus kohdun seudulla, ei mitään radikaalia.
Olo on toiveikas. Pelkään tätä tunnetta koska toistuvat pettymykset ovat vieneet meidät jo ammattiauttajan pakeille kauan sitten. Haluan silti olla täällä pilvilinnassani ❤

Tein tänään taas aamupissistä testin PP5. Siinä on jotain, jonka mieskin näki ensimmäistä kertaa. Mun vanhan puhelimen kameraan sitä en taida saada vielä, laitan kuvan tottakai silti ja jos tämä vahvistuu, teen kollaasin päivineen noista kuvista, sillä myös minä itse googlettelen "pp5 haamu" yms asioita ja on kiva löytää testikuvia, jotka alkaa "aavistuksella ja ihan kuin jotain" jotka myöhemmin ovat tulleet vahvoiksi viivoiksi. Ja ylipäätään, että millä päivillä jengi on saanut plussia, tässä asiassa on suurta hajontaa 🤗🧐

Eli,
Testitikku jossa minä ja mies nähdään jotain osa 987.

https://aijaa.com/lAwl8e
 
Minäkin kyselen @Mikkis kuulumisia?

Onko vuoto sulla @Mustikka89 veristä vai sitä ruskeaa töhnää?
Muista, että vuodot ovat TODELLA yleisiä varsinkin hoitoalkuisissa raskauksissa

PP5
Eilen illalla kotitöitä tehdessä tuli sellainen tietty vihlaisu kohtuun. Tuli varma olo tunteesta, että nyt se kiinnittyi. Kuulostaa hullulta ja varmasti onkin, mutta en tuota tunnetta osaa selittää. Henkimaailman hommia.

Tänään normaali olo taas, ei nälätä, ei oikeastaan tee mieli syödä yhtään mitään. Se on poikkeuksellista normaali ennen menkkoja olevaan viikkoon, koska PMS:n kourissa tulee yleensä syötyä oikeastaan KAIKKI jääkaapista. Mitä suolaisempaa, sen parempaa.

Edelleen ehkä pieni tuntemus kohdun seudulla, ei mitään radikaalia.
Olo on toiveikas. Pelkään tätä tunnetta koska toistuvat pettymykset ovat vieneet meidät jo ammattiauttajan pakeille kauan sitten. Haluan silti olla täällä pilvilinnassani

Tein tänään taas aamupissistä testin PP5. Siinä on jotain, jonka mieskin näki ensimmäistä kertaa. Mun vanhan puhelimen kameraan sitä en taida saada vielä, laitan kuvan tottakai silti ja jos tämä vahvistuu, teen kollaasin päivineen noista kuvista, sillä myös minä itse googlettelen "pp5 haamu" yms asioita ja on kiva löytää testikuvia, jotka alkaa "aavistuksella ja ihan kuin jotain" jotka myöhemmin ovat tulleet vahvoiksi viivoiksi. Ja ylipäätään, että millä päivillä jengi on saanut plussia, tässä asiassa on suurta hajontaa

Eli,
Testitikku jossa minä ja mies nähdään jotain osa 987.

https://aijaa.com/lAwl8e
Alussa oli sellaista ruskeaa, mutta tänään oli selkeästi vaaleanpunaista ja sitä tuli ihan vain aamulla. Mä luinkin eilen illalla tuosta, että hoitoalkuisissa vuotoa esiintyy enemmän ja se hiukan huojensi mieltä. Samaten tajusin että nyt mulla on vuotoa aikaisemmin kuin edellisessä raskaudessa, niin mietin ettei tää nyt ihan toisintoa ole. Tein testinkin aamulla mutta näyttää ihan samalta kuin eilinen ellei jopa ihan pikkuisen vaaleammalta.

Mulla on ollut noita vihlaisuja myös! Ja yks ilta aivastin ja repäs ihan älyttömästi oikealta alavatsasta. Toivotaan että olis hyvä merkki sulla tuo vihlaisu! Mun mielestä on ihanaa että jaksat pitää toiveikkuutta yllä vaikka olettekin kokeneet paljon pettymyksiä. Voimia näihin piinapäiviin!

Ja siis toi kuva, ensi vilkaisulla olin näkevinäni jotain, sitten kun tihrustin sitä niin en ollut enää varma. Mutta sitten sivusilmällä kun katsoo niin mun mielestä siinä olis kans viivan alkua!!
 
Hei!
Mulla ei oo yhtään mitään oireita. Edes tissit ei oo enää tippaakaan kipeät. :( Harmittaa että meni taas näin.
Tänään tullut sellasta ruskeaa tuhnuvuotoa pyyhkiessä, että varmaan terot pitää vaan menkkoja poissa.
Tein tänään aamulla vielä testin ja ihan puhdas nega. Teen toki vielä virallisena testipäivänä (la) muodon vuoksi.
Mieltä lämmittää kuitenkin se, että yksi blasto on vielä tältä kierrokselta pakkasessa ja puhuttiin miehen kanssa, että heti kun vaan pääsee, niin lähdetään taas uuteen rundiin.
Voi kumpa teillä @Mustikka89 ja @Nato nyt tärppäisi!! <3 seurailen täältä taustalta, hengessä mukana.
 
  • Surullinen
Reactions: Mustikka89
Hei!
Mulla ei oo yhtään mitään oireita. Edes tissit ei oo enää tippaakaan kipeät. Harmittaa että meni taas näin.
Tänään tullut sellasta ruskeaa tuhnuvuotoa pyyhkiessä, että varmaan terot pitää vaan menkkoja poissa.
Tein tänään aamulla vielä testin ja ihan puhdas nega. Teen toki vielä virallisena testipäivänä (la) muodon vuoksi.
Mieltä lämmittää kuitenkin se, että yksi blasto on vielä tältä kierrokselta pakkasessa ja puhuttiin miehen kanssa, että heti kun vaan pääsee, niin lähdetään taas uuteen rundiin.
Voi kumpa teillä @Mustikka89 ja @Nato nyt tärppäisi!! <3 seurailen täältä taustalta, hengessä mukana.
Eikä, oon tosi pahoillani. 😞Haluaisin kuitenkin vielä pitää toivoa yllä sun puolesta lauantaihin asti, vaikka eihän tuo tosiaan lupaavalta vaikuta. Kiva kuitenkin että olette miehesi kanssa samoilla viivoilla ja valmiina yrittämään uudelleen heti!
 
  • Tykkää
Reactions: Mikkis
No ei sen parempia uutisia täältäkään, tulin nyt alas sieltä pilvilinnastani.
Testi on samannäköinen kuin eilen, eli silmä osuu johonkin ja se jokin on viivanpaikka, se imeytyskohta joka korostuu aikalailla tällaiseen neuroottisen testitiirailijaan. Kyllähän tänään (pp6) olisi edes värillinen haamu siis pitänyt näkyä, ei näy.
Mitäpä muutakaan sitä voisi odottaa.

Mun on pakko sanoa tähän samaan hengenvetoon ja vitu*ukseen, että ihan hyvässä ja pahassa kun tämä nimetön vierailija kävi kommentoimassa aiemmin testikuvaani, että "selvä nega on" niin luitkohan aiemmin kirjoituksiamme? Minä kerroin, että pysyttelen sen viikon pilvilinnoissani, sillä se on se voima joka kantaa eteenpäin kun alkionsiirtoja on nyt takana 15kpl, kyllä, 15kpl ja useita vuosia takana.
Ja kyllä, tiedän näiden vuosien jälkeen jo, että siinä kyllä on kunnon haamu kun on tullakseen ja sellaista siinä ei näy. Varsinkin noin aikaisilla päivillä. Se vaan on tapani "haihatella" että entäs jos..
Minusta oli aivan mahtavaa, kun esim @Mustikka89 kävi kommentoimassa pariinkiin otteeseen, että ihan kuin siinä jotain näkyis kun katsoo toisella silmällä :) Suorastaan hymyilytti se mielikuva henkilöstä istumassa kännykän kanssa sohvan nurkassa tiiraamassa jotain kuvaa toinen silmä kiinni, sopivassa valossa. Aivan ihanaa myötäelämistä ja juuri näistä saan itsekkin voimaa. Kiitos mustikalle siitä, et tiedäkkään kuinka mukavalta tuollainen myötäeläminen tuntuu!

Hulluksi tässä tulee itse kukin, kun niinkin monien itsestäänselvyytenä pitämä asia, kuin lasten HANKKIMINEN, ei saaminen vaan hankkiminen nimenomaan niinkuin niitä Prismasta saisi ei onnistu tässä ivf/icsi ryhmässä oikein mitenkään. Ainakaan sen helpoimman kaavan mukaan, eikä edes sen toiseksi helpoimman kaavan mukaan.
Minä kerroin, että pidän tällaista "päiväkirjaa" johon laitan kuvia joka tapauksessa, olkoon se tukena tai rasitteena muillekkin palstalla pyöriville. Sopiihan tänne tätä tekstiä vaikka millä mitalla, niin minne tätä oksentaa jos ei anonyyminä tänne? Kun ei täällä ainakaan vertaistukea face to face ole mailla eikä halmeilla. Ja ei, mitkään verkkotapaamiset eivät todellakaan kiinnosta.

Tässä minun tämän päivän oksennus. Olen laskeutunut tähän maanpäälliseen helvettiin takaisin, itkenyt aamupäivän silmäni päästä ja kysynyt sitä samaa kysymystä uudelleen ja uudelleen, "miksi?"

Nato, PP6 ja viimeisen blaston siirto takana sekä blankko testi.
Voisin jollekkin elämän hipille sanoa nyt, että vetää käteen.

Sori.

Testi PP6 blastonsiirto
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: nasu08
Voi ei, mä niin toivoin ja pidin sormia ristissä et se viiva tulis sieltä esiin! 😞

Mun mielestä vierailijan kommentti oli tilanteeseen sopimaton, eikä taatusti lukenut aikaisempia viestejä eikä ymmärtänyt taustoja. Pahainen trolli. Vaikka mulla eka IVF hoito menossa niin ymmärrän vuosien kokemuksella tuon testien tuijottelun täysin ja meistä jokaisella on oma tapansa käsitellä näitä asioita ja tunteita mitä tässä väkisinkin kohtaa.

Missä ikinä oletkin niin lämmin rutistus sinne. Mitään ei tarvitse pahoitella, sillä eikös tämä paikka ole vertaistukea varten. Mä niin toivon vielä kuitenkin että tilanteeseen tulis muutos - en millään haluais luopua vielä toivosta.
 
  • Tykkää
Reactions: Mikkis

Yhteistyössä