IVF-hoitoja syksyllä/talvella aloittelevat

Kiitos kaikille tukijoille :heart: ja minunkin puolestani onnea kaikille tälle tielle lähteneille! Tämä on tämmöistä kierron ajoittamaa ylä- ja alamäkeä. Tästä taas lähdetään ylöspäin :)

Tänään kävin kiusaamassa itseäni ystävän lapsen yksvuotispäivillä, jossa taapertajia oli lattian täydeltä ja keskustelu tietysti oli lapsisävytteistä... Tähän mennessä lapset eivät ole aiheuttaneet piinaa, päinvastoin. Tänään kuitenkin teki vähän tiukkaa. Tulee huono omatunto tästä tuntemastani kateudesta, höh. Kaipa sen voi hetkellisesti sallia itselleen. Tässä vaiheessa kuitenkin uskon vielä vakaasti, että minustä tulee vielä jonain päivänä äiti. Muuta en uskalla ajatella, enkä ääneen sanoa.

Palaan kertomaan jatkosta. Hyviä yöunia kaikille! Toivottavasti eivät mahakivut ja pissalla ravaamiset kovasti kiusaa yötänne. Itse juoksin pari kertaa yössä vessassa noin viikon ajan punktiosta. ;)
 
kauhee hedari iski alkuillasta....ei oo juurikaan vaivannu näiden hoitojen aikana, ihme kyllä! Mietin, että mistä moinen, ja sit tajusin, et mulla on aina menkkoja edeltävänä parina päivänä jysäri:eek: Eihän tää ny voi olla sitä, eihän!!! Tai siis, eihän ne nyt muutenkaan vois alkaa vielä...vaikka tietty oon kuullu, et menkat voi ilmeisesti tulla millon vaan tuoresiirrossa??? Täytyy toivoa ja uskoa, et tää hedari on työperäistä...

Nonna tiedän tunteen, kroppa jaksaa aina vaan yllättää...mulla auttoi soitto klinikalle: kun kertoivat sen olevan kovin tavallista, niin johan täti tuli muutaman tunnin kuluessa:D

Anni: sä oot sissi! Itellä ei oo ongelmia ollu iloita kavereiden lapsista, mut oli se silti aika "tunnelmallista" käydä naikkarilla vauvaa tervehtimässä viime vkonloppuna kesken hoitojen....

jadekivi & neulatyyny; tuumailin, et mitenköhän teiän piinailut menee? Voimia jokaiseen päivään:wave:
 
(.) Eilen hirveä jysäri ja jouduin lähtemään töistäkin kesken päivän. Illalla pientä tiputtelua mutta aamu avasi hanat...eli näin täällä. Yritän saada hoitsua tänään kiinni että miten edetään. Hetki hiljaa ja sitten uuteen yritykseen! Tsemppiä muille piinailijoille ja toivotaan että ne plussatuulet kääntyy nyt puhiseen!
 
Täälläkin piina päättyi. Aamun testi negaa, ja nyt tuhruttaa.
Pakkanen odottaa. Pyrimme pääsemään PASsiin heti tästä alkavasta kierrosta.

Ei edes itketä, suututtaa vaan kun tästä on pitänyt tehdä näin pirun vaikeeta :headwall:
 
neulatyyny ja jadekivi, pahoittelut :hug:. Tuon enempää tässä on vaikea sanoa, ei viitsisi kliseitä ja latteuksia ladella. Voimia teille!

Anni ja Mangu, mulla on niinkuin Mangullakin, että ystävien lapsista olen onnellinen ja tykkään olla heidän seurassaan. Toissa päivänä kävimme katsomassa rakkaan ystäväni esikoisvauvaa ekaa kertaa ja olihan hän ihana. Toki tunnen pientä kateutta, että miks ei meillekin, mutta kolmen ystäväni lapset ja heidän vanhempansa ovat itselleni sen verran tärkeitä, etten tunne heitä kohtaan katkeruutta. Ovat olleet kuitenkin kovasti tukena tässä meidän tilanteessakin. Puolituttujen ja tuntemattomien vauvat ja raskausmahat ovat sitten erikseen. En haluaisi olla tekemisissä! Ja voihan se olla, että hoidon edetessä ja varsinkin jos epäonnistuu, joutuu joksikin aikaa ottamaan etäisyyttä ystävienkin lapsiin. Aika näyttää.
 
Pahoittelut neulatyyny :( Samassa veneessä mennään.


Kaivelin tätä listaa tuolta useamman sivun takaa. Tsekatkaa, että tietonne ovat oikein, ja piinailijat ilmoittakaahan niitä testipäiviä :)



Hoitolaiset:

83yrittäjä
........ 1.IVF ................ lokakuu?
amor .............. 1.IVF ................ syys/lokakuu
Anni-78 ........... 1.IVF 1.PAS .......... syyskuu
Dreamer74
......... 1.IVF ................ syyskuu?
Euphonia
.......... 1.IVF ................ syyskuu
Felinae ........... 1.IVF .................syys/lokakuu
Hilda80
........... 1.IVF ................ ?
jadekivi
.......... 1.IVF/ICSI 1.PAS ..... syyskuu
Jag78 ............. 1.IVF ................ syyskuu
johkunen .......... 1.IVF ................ syyskuu
Katjuska-81 ....... 1.IVF ................ syyskuu
kerällä81 ......... 1.ICSI ............... elo/syyskuu
krisuli ........... 1.ICSI ............... syyskuu
lumileopardi ...... 1.IVF ................ loka/marraskuu
Mangu76 ........... 1.IVF? ............... elo/syyskuu
MiiJane ........... 1.ICSI ............... lokakuu?
neulatyyny......... 1.IVF ................ elo/syyskuu
Ninnu77
........... 1.ICSI ............... heinä/elokuu
Nirppanen ......... 1.IVF ................ ?
Nonna76
........... 1.IVF ................ syyskuu
Rowan79
........... 1.IVF ................ syys/lokakuu
Susirouva ......... 1.IVF 1. PAS ......... lokakuu?
Tillu79 ........... 1.IVF ................ syyskuu
Tuuli 1976
........ 1.IVF ................ elokuu
Ööpö
.............. 2.IVF ................ elo/syyskuu


Testipäivät:

Katjuska-81
.... 1.IVF .......... 22.9.



Plussat:

Ninnu77 ........ 1.ICSI ......... LA 30.4.2012

:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Nonna mulla ei synarela vaikuttanut kuukautisten myöhästymiseen, tulivat säännöllisesti mutta olen kuullut että joillakin myöhästyttää muutamalla päivällä!

Give tässä koitin miettiä mitä kaikkea olen kertonut mun punktiosta ja tarkoitus ei tosiaan ole säikytellä liikaa : / Mutta mulla itsellä oli tunne että punktio tulee olemaan kivulias jo etukäteen ja koitin kerätä tietoa niin tietää mihin on menossa. Mutta kauhukokemuksia mulle ei jäänyt!! Tietysti nyt on tullut opittua itsestä lisää kun lääkärin/ hoitajien kanssa on jutellut ja mulla kipuihin vaikutti juuri endo (näkyi ultrassa ja kun mentiin sitä kohti niin kivut olivat kovemmat), toisena taakse kiinnittynyt kohtu ja munasarjat mutkan takana ja kolmantena tuo mun raju pahoinvointi selittyy mun koolla (sain täyden latingin lääkkeitä ja vajaan 50kg painolla se taisi olla hieman liikaa).
Mutta kun käyt ultrassa niin voithan etukäteen kysellä ja "haistella" sattuuko se ja joutuvatko kovasti etsimään että näkevät mitä haluavat! Mulla nimittäin jo ultrat ovat välillä kipuliaita ja varsinkin kun osutaan endo-alueelle, niin sattuu. Tsemiä sulle kovasti ja toivotaan ettet ole kovin kipeä sitten!! Seuraavalla kerralla tiedän itse paremmin mitä odottaa enkä pelkää etukäteen enää ollenkaan, eli ihan ok maku jäi kun tietää mitä ollaan hakemassa ;)

Eli Katjuska näillä tiedoilla samoilla pakkasukoilla mennään :)
Kyllä fiilis on outo mutta tosiaan päätin nauttia tästä olotilasta kun ei panikoita vielä pätkääkään!!!
Mulla on nyt eka päivä punktion jälkeen etten enää ole kovin kipeä ollenkaan. Sen huomaa siitäkin että vatsan turvotus alkaa helpottaa, tosin vieläkin olen löysillä housuilla töissä ;) Mä veikkaan että sain aamulla ekan luge-päänsäryn kun tuntui niin hormonaaliselta (ovat siis tuttuja kuukautisten yhteydesä) mutta muutoin lugeista ei vielä muuta "haittaa" ole ollut (paitsi tahmea pöksyihin valahtava vuoto)! Niin ja koko ajan pissahätä!!! Häiritsee jo töissä juosta koko ajan vessassa kun menee tiettyjen ovien ohitse :confused:

Neulatyynylle ja Jadekivella isot pahottelut :'( Ei tässä oikein mittän muuta osaa/ voi sanoa.

Mangulle päänsäryt ja muut vihjeet hus hus :)

Mun tiedot listassa ihan oikein!
 
neulatyyny ja jadekivi :hug:

ON: Ultrassa näkyi 7-8 munasolua kasvamassa, keskiviikkona on puntio. Kysyttiin halutaanko siirrossa 1 vai 2, hämmennyin ja totesin että 1 riittää mutta en ole 2 vastaankaan, kumpi on sitten parempi ... Meille on sanottu, ettei alle 35 -vuotiaille siirretä kuin 1. Toisaalta hankala edes ajatella siirtoa, kun miettii saadaanko edes munasoluja ja jos saadaan niin hedelmöittyykö yksikään.
 
neulatyynylle ja jadekivelle:Iso haliruttaus.:hug:

Hyvää viikonloppua kaikille piinailijoille ja piinailua odottaville!

Olen netistä yrittänyt penkoa tietoa, onko IVF-raskauksissa suurempi keskenmenoriski kuin luomuraskauksissa, mutta en ole löytänyt. Olisiko jollain tietoa asiasta?
 
^ Aiheesta on tehty kyllä jotain tutkimuksia mutta ymmärtääkseni tutkijat ovat sitä mieltä, että keskemenoriski IVF:n jälkeen on korkeampi lähinnä vain sen takia, että monien IVF:n läpikäyvien lapsettomuuden syy altistaa keskenmenoille. Eli itse toimenpide ei lisää riskiä, vaan esim. endometrioosi, iso ylipaino, ikä, pcos yms ovat ne riskitekijät.

----

Me tehtiin lääkärin kanssa suunnitelma tähän alkaneeseen kiertoon, eli huomenna aloitan estrogeenilaastarit ja huurunenä siirretään syyskuun vikalla viikolla. Limakalvo-ongelmien takia päädyttiin sit kuitenkin lääkkeelliseen PASsiin vaikka alunperin suunnitelma oli ihan toinen.

Onneksi noi laastarit ei olleet kalliita. Reilun euron kipale, ja niitä kuluu viikossa vain kaksi kappaletta :)
 
Neulatyynylle ja Jadekivelle isosti voimia ja tsemppiä jatkoon. Mulle lääkäri sanoi silloin suunnittelussa että ei kannata ekasta kerrasta odottaa suuria mutta kun tehdään monta peräkkäin niin alkaa onnistumisprosentti nousta=) Tiedän ettei se tosiaan lohduta kun ketutus on suurin.

Jag78: Kuulostaa oudolta että ne kysyy sulta et montako siirretään. Mulle sanottiin kyllä ihan suoraan et vaan 1 siirretään. Ja eiköhän sulle niistä 7-8 tai jopa useammasta siirtoon riitä edes 1.

Johkunen Juu samoilla piinispäivillä mennään...kiva et on joku joka piinailee samaan aikaan=). Mulla ei nyt oo enää minkäänlaisia tuntemuksia punktiosta eli nyt on normi olotila. Mulla kans aika rento olo...katotaan alkaako loppua kohden panikoimaan onnistumisesta enemmän vai jatkuuko tälläsenä loppuun asti.

Plussapuhureita koko porukalle!!!
 
Täällä toivotaan, ettei menkat alkaisi ainakaan tänään ja toivottavasti ei myöskään vkonloppuna. :/ Saa nähdä miten kroppa toimii....alkuviikosta pistelyitä ja niitä ennen vielä 0-ultra. Täällä jotain outoa flunssaa, yöllä olin jäässä ja nyt nenu ihan tukossa....:( Voi räkä! No...tästä sit nousuun!

Tsemppaukset ja halaukset myös negan saaneille. :hug:
 
Iltaa taas kaikille!

Pistin sitten äsken elämäni ensimmäisen Prorgren pistoksen!! Ja hirveen neulakammoisena tietysti kädet tutisten ja neulaa tarkasti tuijottaen totesin että sinne menee...
Tuikkasin piikin mahamakkaraan katse tiukasti katossa ja puristin pikkuhiljaa lääkkeen makkaroihin. Yllätys yllätys: ei sattunut, ei tullut verta, ei mustelmaa, ei särkyä, ei kihelmöintiä... JEE!!!!!
Kyllä olen ylpeä ittestäni!!!
Mies katto vierestä ja kyseli hermostuneena: Tekeekö häijyä? Tarttekko apua? Huippaako? Onko kaikki hyvin? :kiss: On on!

Nyt sitte odotellaan ultraa 26 päivä.
 
Hienoa Felinae..tiedän tunteen ku ekan kerran pistää itse itseään piikkikammoisena ja huomaa onnistuneensa siinä ilman mitään suurta ongelmaa. Ihmetellen että näinkö helppoa se oli=)
Mä olen aina vitsaillu et ei musta kyllä narkkaria sais, mutta nyt kun pystyn jo pistelemään niin ei pysty enää repii huumorii tollakaan asialla:LOL:
 
Johkunen, ihan hyvä vaan, et oot kertonu :)

Itte oon myös kipeä gynen käynnin jälkeen. Ai hemmetti, että sisätutkimus ottaa niin kipeetä ettei mitään rajaa. Samoin ultraus sattuu. Mulla on kohtu kiinnikkeinen, toinen munasarja kohdun takana kiinni ja ilmeisesti kohtu-munasarja-paketti kiinni suolessa ja lantion takaseinämässä. Että tämmöstä.
 
Heippa! Minäkin tulisin joukkoon, jos vaan mahtuu..
Olen 32v ja mies 49v. Takana 3 luomu raskautta ja kaikki menneet kesken. Yritetty ollaan 3 vuotta. Viimeisimmästä plussasta aikaa kohta 2v. Lapsettomuusklinikan asiakkaina ollaan kohta vuosi oltu. Kaikki on tutkittu ja mitään vikaa minussa ei pitäisi olla. Miehellä 4 lasta ennestään, joten häntä ei hirveesti ees olla tutkittu (kromosomit yms tietenkin). Clomeilla mentiin muutama kierto, käytössä luget, foolihappo, minidisperin, monivitamiinit yms. Viime kiertoon tehtiin inssi ja siinä selvisi, et meihen sperma on todella huonoa. Ennen pesua liikkuvuus 7% ja vasta-aineet 60% ja 90%, eli luomumahikset olemattomat.
Siispä, kun menkat taas 4 päivää sitten alkoivat , otin yhteyttä In-Tiimiin ja kävimme keskustelemassa tilanteesta. Homma etenee niin, et eilen aloitin Gonal F piikitykset annoksella 183,5 ja tiistaina eka jarrupiikki+ultra jossa katotaan tilannetta. Piikitelyt jatkuu ja perjantaina toinen ultra.
Jos hyvin käy, niin sit seuraavalla viikolla olis punktio ja mahdollinen siirto. Vauhdilla hommat eteni, mutta jospa nyt TÄMÄ toisi sen kaivatun nyytin syliin saakka. Labrassa päättävät, menäänkö IVF vai ICSI:llä.
Hirveesti ei pelota, kun tilanne on tämä ja näillä eväillä mennään, jos halutaan se yhteinen lapsi saada. Päätin jo aiemmin, et kaikki kestetään mitä eteen tulee.. Tosin niin paljon on tota kakkaa jo niskaan satanu, et jokohan kohta olisi sen ILON AIKA!!!
 
Moikka taas kaikille!

Paljon on uusia täällä matkassa ja iloja ja suruja koettu "vanhojen" kesken... Iso halaus meille kaikille.

Meillä on vihdoin päästy siihen vaiheeseen, että piikittelyt alkais huomenna. Kaikki testit näyttää vihreetä valoa. Olen syönyt e-pillerejä 3 viikkoa, jotka loppui keskiviikkona. Lauantaina tehtiin "lähtö ultra", jossa munasarjat puhtaat ja verikokeissa hormonitasot ok aloitukselle... Menkat ei oo vielä alkaneet, mutta sillä ei kuulemma ole merkitystä tässä hoitomuodossa... Mulla on lääkkeinä 2 eri: Menopuria 75 yksikköä ja Follistimia 150 yksikköä, molemmat päivittäin ja ekat kontrolli labrat jo tiistai aamuna.'Kuulostaakos nämä hormoni määrät ok:lta? Tää on nyt mun eka IVF hoito ja voi jäädä vikaksi rahan takia... Jos joku haluaa tukehtua kahviinsa, niin voin kertoa, et kotiin tilatut lääkkeet maksoi 2200 dollaria ja klinikalle maksettiin tänään 6549 dollarin etumaksu hoidoista. Että silleen....
Nyt vaan kaikki sormet ja varpaat ristiin!!! Heh heh...
Meillä yritetään tähdätä punktiopäiväksi 22.9. kuulemma, mut kaikki johtuu siitä miten lääkkeet ja munasarjat tekee yhteistyötä. Jännittää. Olo on toiveikas, mutta niin kovasti jännittää. Yritän ajatella positiivisesti.
 
Pahoittelut neulatyyny ja Jadekivi, jospa seuraava kerta sitten toden sanoisi.

Jag mäkin oon miettiny tota, että siirretäänkö yksi vai kaksi alkiota (jos joskus siihen päästään). Oon nyt kolmekymppinen ja jos hoitoihin päästään ensi vuonna on ikää sitten jo 31... eli hiekka tiimalasissa valuu ja meillä on toiveissa kolme tai neljä lasta. Olenkin päätymässä siihen, että jos mahdollista niin saavat laittaa kaksi alkiota.

Tosin meillä on myös sellainen tilanne, että erään aiemmin sairastamani taudin takia meidän alkioita ei ilmeisesti suostuta pakastamaan, eli PAS ei ole mahdollinen.
 
Minäkin toivon kahden alkion siirtoa, jos siis sinne asti päästään ja on kaksi mitä siirtää. Biologinen kello suorastaan kiitää jo tässä iässä. Toivottavasti suostuvat tuohon ikäni vuoksi (36v). Mitäs teille on tuohon määrään sanottu kunnallisella puolella?
 
Täällä kroppa toimii toivotusti eli vuoto alkoi tänään ja huomenna soitto klinikalle ja 0-ultraan. Pistelyt aloitan varmaan myös huomenna. Jännittää jotenkin ihan kamalasti, ehkä eniten kuitenkin se, että miten kestää se pettymys näin suuren satsauksen jälkeen.

Mulla siis arvioitu punktio viikolla 39. Onko muita samoissa aikatauluissa? Dreamer näyttää siltä, että sä olet! :) Ja samoin Jadekivi! Ja Tillu hieman edellä. Jännitääkö teitä? Jadekivellä on jo kokemus/pettymys takana, joten miten sä suhtaudut tähän uuteen yritykseen?

Tiedättekö kuinka paljon juoksua pitää välttää pistelyiden aikana? Jos siis muuten olotila sen sallii.

Aurinkoista päivää taistelutovereille! :wave:
 

Yhteistyössä