Ivf hoitoja lapsettomille

).( Plääh, alkaa kyllästyttään tää rauhallisesti ottaminen ja veden juonti. Taidan mennä jo huomenna töihin, vaikka huominen olisi vielä saikkua. Sairaslomalappuun lääkäri oli laittanut vaan koodin R10.3, jonka Google kertoi tarkoittavan alavatsakipua. Hyvä näin, niin eivät saa töissä tietää, missä sitä on oltu. :)
 
Oi että suostuiskohan huomenna mullekin lääkäri moisen koodin laittamaan. Muuten joudun käyttämään minun vaivalla saavutetut joustotunnit, että sais saikkupäiviltä rahaakin. Viimeks olin vaan punktio ja siirtopäivän pois töistä. Onneks on niin kevyt työ että pystyy tekemään jos vaan olo on yhtään siedettävä.
Hydrangea, kuka sulla oli punktoijana?
 
mulle taas lääkäri viimeks harmitteli, että kun he nykyään joutuu sen oikean koodin laittamaan. Mutta onhan toikin tavallaan oikein. Kai sitä lähinnä niiden kipujen takia toi loma annetaan tai ettei niitä ainakaan pahemmin tulis.
 
Tänään ekassa seurantaultrassa kaikki ok.
Toisella puolella 3 follikkelia, jotka 10-11 mm ja toisella puolella noin 10 follikkelia, joista 3 oli 9-11 mm ja muut pienempiä. En kyllä oikein näistä mitään ymmärrä :) mutta kuulemma kaikki on niin kuin pitääkin ja perjantaina on seuraava seuranta-ultra ja ensi viikolla maanantaina tai tiistaina punktio.
Minkälaisia haittavaikutuksia teillä muilla on tullut Puregonista? Mulla on alavatsalla kipuja munasarjojen kohdalla ja vähän turvonnut olo. Vähän myös kuvottava olo ajoittain. Mitään mielialamuutoksia en ole huomannut.
 
ESIKOISTA YRITTÄVÄT IVF-HOITOLAISET
Nimimerkki...........Tuleva hoito..........Ajankohta..........Syy
Nannukka81..31 ………3.ICSI …… ......marraskuu…….......siittiöt
Tähtitomu..............3.ICSI.......... ......marraskuu............?
Millyk......................1.IVF....... .........marraskuu........munanjohdinvik a
Katiri..27.................1.IVF........ ........marraskuu..........Endo
Skorppari82..............1.IVF.......... .......marraskuu........PCO
Valoa..29..................2.IVF/2.PAS......marraskuu........Endo
Fyi........................1.IVF/1.PAS.........marraskuu...........Selitt .
Nocy..30+..............1.IVF............ ...marraskuu........endo,kilppari?
minskuinen..?..........1.IVF. .............marraskuu..............?
Hydrangea..............1.IVF/1.PAS......joulukuu..............PCO
Haikala...25.............3.ICSI...... .....tammikuu...siittiöt/endo/tuuba tukossa
piu_pau..30.............3.IVF....... ........tammikuu........Selitt.
aniraz..32...............3.IVF/ICSI...........helmikuu............Sel itt.
Maui84..29..............2.IVF........ ......kevät 2014..........Selitt.
Helge..31...............2.IVF........... .........?.................PCO?
Jonsku88..25............1.IVF........... .....?...................Selitt.
Neve.....................1.IVF.......... ............?...............PCO
ambrosio..31...........2.IVF............ .....?...................PCO
Ainox..28................3.IVF...... ..........?....................Selitt.
iiris_lorea..31........…2.IVF.. ..........…?..........…....siittiöt ,keltahormoni
Cassis..30...............1.IVF.......... ......?................se litt.

PIINAILIJAT
Nimimerkki............Hoito...... ........Alkiot.....Testipäivä.....Syy
Snipsu.................1.ICSI......... .....1.............8.11........alkion jakautuminen
Toive13..35..........2.IVF........... .....2............11.11......Selitt.
Niian..27...............1.IVF/1.PAS.......1.......................... .Selitt./sekund.
Simpli..27...............3.IVF.......... ....1............14.11.......PCOS
Helmiina85..28.......1.IVF.............. ...1...........20.11........siittiöt?
Untuvikko80.............2.IVF........... ...1............................?
Tarana....................2.ICSI........ .....2.........................PCO,siit tiöt
Leenu-77...............4.IVF/1.PAS.......1............19.11..........?
Aurora*..30..............2.ICSI....... .....1.............25.11.......PCO,sperman v-a


PLUSSANNEET
Nimimerkki..................Hoito....... .............Plussauspäivä...Syy
Neela84......................1.ICSI..... .............29.12.12
idealisti.......................välikie rronylläri.......14.1.
Vihervaara..28...........1.ICSI......... ............1.2.
Minnie82..31............1.IVF........... .............29.3.
*keijukainen*..29.......1.ICSI/3.PAS.............11.4.
Neppu_..27.............1.IVF............ .............3.5..............Pco
Ameile..36................3.IVF......... ...............6.5.
-strawberry-...............1.IVF.................... .13.5.
milliTU........................1.IVF.... .................16.5.
Haperotta..30.............1.IVF......... ..............19.6. .......Endo
Rachel79....................2.IVF....... .............................Siittiöt
meemir..24..............1.IVF/1.PAS............................Munajoh dinvaurio
Jessica1.................1.IVF.......... .............................Selitt.
Kissatanssi..33.......1.IVF............. .............19.9.........Se litt.
Karoliina81..32...........luomuihme..... ..... .....................?
Deseo.....................1.IVF......... .............................Selitt.
toivounelma..35........1.IVF/2.PAS...........10.10........En do/PCO/astenozoosp.
Sachiel..................1.IVF.......... .............................Ei siittiöitä
Unelma81..32........1.IVF......... ...............................Selitt.
Sinisilmä79............1.IVF........... ...............................?
TybyLiini..33.........1.IVF............. ...............................?

TAUSTALLA/TAUOLLA/TIENRISTEYKSESSÄ...
Mohair,RBAM,grosjean,tiuku_2013
 
).( Siirsin itseni piinailemaan. Sain tänään kyytiin hyvälaatuisen 4-päiväisen alkion "kaunis kompaktoitunut morula". Toinen jäi vielä jatkoviljeltäväksi huomiseen, jos saataisiin yksi pakkaseenkin. Olemme niin kiitollisia tästä - että meidän solut voi hedelmöittyä ja muodostaa hyvälaatuisia alkioita. Viimeksi ei päästy siirtoonkaan..

Meillä jäi taas puolet punktiosaalista epäkypsiksi (viimeksi 1/9 oli kypsiä), lyhyt kaava tekee mulla sen, että kasvu on tosi epätasaista. Jos joudutaan seuraavaan hoitoon, tulee meille hoidoksi pitkä kaava. Kypsistä soluista kaikki ei hedelmöittynyt. Onneksi hedelmöittyneet kesti tämän pitkän viljelyn hyvin.

Tsemppiä kaikille piinaileville ja siirtoa tai punktiota odottaville! Nyt näyttää monella lähestyvän testipäivä, toivottavasti saadaan paljon plussatuloksia! :heart:
 
katiri, hyvältä kuulostaa. Tsempit kasvatteluun. :) Mullakin munasarjoissa nippaili aikalailla. Johtui varmaan follien kasvamisesta. Lisäksi punktiopäivän lähestyessä maha turposi hieman. Muita haittavaikutuksia en huomannut.

aurora, loistavaa. :) Toivottavasti saatte toisen pakkaseen, vaikka pikkusisarusprojektia varten. Hurjasti tsemppiä piinailuun. :)

).( Ihana hoitaja soitteli solukuulumisia takaisin. :) Viikko sitten maanantaina ultrassa siis näkyi lähes 20 follia. Keskiviikkona niitä oli noin 30. Optimaalisin punktiopäivä olisi ollut lauantai, maanantaille ei voitu odottaa, joten solut kerättiin perjantaina. Saaliiksi saatiin 16 kpl. Nyt näistä 10 kpl oli ollut kypsiä ja hedelmöittynyt. :) Kuulemma 3 näistä on top-alkioita ja 3 hyvää. :heart: Loput vähän onnettomampia ja katsotaan mitä niille tehdään. Hyvä saalis siis ollaan saamassa pakkaseen, mikäli jaksavat pitkän viljelyn loppuun asti. Hoitaja sanoi, että hyvin tyypillinen tulos. :heart: Lupasivat pitää meidän papusista hyvää huolta. Olen erittäin tyytyväinen. Nyt voi hyvin ja rauhallisin mielin odottaa PAS:sia. :)
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos luna! :heart:

Mahtavaa hydra!! Tosi hienoa, että oli noin paljon kypsiä ja kaikki hedelmöittyi! :heart: Montakos päivää sä muuten pistelit puregonia ja mikä kp punktio oli?

Hyvältä kuulostaa katiri, montako päivää olit pistellyt nyt ennen ekaa kontrollia? Toivottavasti ottavat kasvuspurttia sopivasti :)

Aurora onnea kyytiläisestä, toivottavasti tarraa lujasti kiinni! :)
 
skorppari, pistin kp 2-5 100 iu ja kp 6-10 125 iu. Yhteensä 1025 iu. Orgalutrania pistin kp 8-10. Punktio oli kp 13. Kahdessa edellisessä kierrossa inssit oli kp 12, joten aika samoihin meni. Ehkä olis voinu pitää annostuksen tossa 100 iu, niin olis ehkä tullu maltillisempi määrä folleja. Mutta onneksi lopputulos oli näinkin hyvä.
 
Hydra Kiitos kysymästä :) Täällä voidaan tosi hyvin, ei paljoa ole oireita ollut. Kaksi kertaa ollaan päästy pikkunen näkemään <3 Hienoa että teidän solut hedelmöittyi nuin hyvin, jaksamista passin odotteluun :)

skorppari sulle unohtu viimeksi kommentoida. Paljon tsemppiä piikittelyyn ja tulevaan punktioon <3
 
).( Mitä ihmettä tää nyt on?! Kävin vessassa ja pikkuhousunsuojaan oli tullut verta ja pyyhkiessäkin tuli! Mulle sanottiin, että menkkojen pitäisi alkaa kahden viikon päästä punktiosta, mutta nyt siitä on kulunut vasta 3 päivää. Eikai ne vielä voi alkaa? Saanko nyt unohtaa koko PAS:sin ensi kiertoon, jos tää kierto jääkin näin lyhyeksi (tänään kp 16). Vai mitä ihmettä tää vuoto on?!

Jos täällä muita, jotka ei ole päässyt tuoresiirtoon, niin kuinka pian teillä on menkat alkanut ja onko PAS onnistunut seuraavaan kiertoon?
 
Hydra, vautsi mikä saalis! Hienoa :)Temppiä sitten Pas:n.

Katiri, täällä mennään samoilla linjoilla edelleen. Pe 3.ultra ja ensi viikon alkuun (ma tai ti) punktio. Toivottavasti!! Hui,on tämä vähän jännää... Eikö näissä ole mitään verikoeseurantoja? Eipä tullu tänään kysyttyä.,
Täällä vähän nostettiin annosta,jotta pienimmätkin munat saadaan kasvamaan. Toisella puolella oli 5 vajaa 10mm ja toisella vain pari. Tiedä sitten,saako sieltä mitään.
Samat fiilikset; nipistelyjä ja välillä paineen tunnetta on. Turvotusta myös..ei kamalasti,mutta selvää kuitenkin... Katotaan loppuviikosta,mitä vatsa sanoo sitten... :D
 
).( Mitä ihmettä tää nyt on?! Kävin vessassa ja pikkuhousunsuojaan oli tullut verta ja pyyhkiessäkin tuli! Mulle sanottiin, että menkkojen pitäisi alkaa kahden viikon päästä punktiosta, mutta nyt siitä on kulunut vasta 3 päivää.
Punktion jälkeen voi tulla vuotoa jopa viikon ajan. Tänä aikana ei saa olla sitten sukupuoliyhteydessä, uimassa eikä tamponiakaan saa käyttää.
 
Hydrangea Mulla oli punktiokierto vain 20 päivää kun ei päästy siirtoon, ja lääkäri sanoi että kierto kuuluukin jäädä lyhyeksi jos siirtoa ei tule. Mutta kysele hoitajalta asiaa jos vuoto jatkuu tänään? Kuivunutta verta/hyytymiä tuli mullakin parina päivänä punktion jälkeen ja kirkas vuoto alkoi sitten kp 20 jälkeen.

Tähtitomu Saa syödä ja kannattaakin hyvä aamupala niin ei tule lääkkeistä niin huono olo. Tsemppiä punktioon!
 
Viimeksi muokattu:
Sadana Jännä tosiaan, että noin ohjeistukset vaihtelee. Taysissa hoitaja tosiaan neuvoi aamupalan syömään ettei lääkkeistä mene ihan kanttuvei.. Ja evästä sai syödä heti punktion jälkeen. Mutta syömättämyys-ohjeistuksenkim toisaalta ymmärtää, onhan tuo pienimuotoinen "leikkaus"..
 
Sadana, mulla tuli vaan ihan pientä vuotoa punktiopäivänä. Sen jälkeen ei mitään. Nyt aamuun mennessä vuoto oli runsaantunut, joten kai tässä sitten on menkat kyseessä.

Tähtitomu, muakin neuvottiin syömään ja sain syödä eväitä (=suklaata :D) heti punktion jälkeen.

Kiitos aurora. :) Sulta tuntuu löytyvän vastaus aina mun ihmettelyihin. Jätin jo soittopyyntöä hoitajalle. Toivottavasti tämä lyhyt kierto ei vaikuta nyt PAS:siin pääsyyn tai sen onnistumiseen.
 

Yhteistyössä