IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Bridge kyllä ne limat yms on tosi epävarmoja oviksen tulkinnassa loppupeleissä, mullakin joskus luomuyrittämisen aikaan kun tikutin ovista niin limat tuli välillä ihan eri aikaa kuin ovisplussa. Varmintahan se ultrassa on varmistaa.
Ja myöhäinen ovulaatiohan voi olla aika huono myös (joskus joillain myös jopa annettu lapsettomuuden syyksi). Jos ovulaatio tulee myöhään kohtu voi olla kuitenkin normaalissa aikataulussa, jolloin se ei enää ole otollinen kiinnittymiselle kun johtofolli viimein irtoaa ja siirto tehdään.

Hienosti vahvistunut Yrittäjä! :) :) Onko nuo kaikki peräkkäisinä aamuina tehdyt testit? Koska kannattaa nimittäin aina verrata joka toisen päivän testejä keskenään, usein se ero on niin pientä jos joka päivä testaa, ettei tuplaantumista ole ehtinyt vielä siihen tapahtua niin paljon kuin jo seuraavaan päivään.

Tsempit kaikille!
 
Ikivää Ankkalinna että sinä et tällä kertaa plussaa saanut. Mutta testipäivään asti en minäkään ole koskaan päässyt, tuoresiirrossa pp10-11 alkanut vuordot ja PAS:sseissakin viimestään pp.12 alkaa tuhru lugejen läpi. Myös edellisessä mistä sit varmistus testillä "plussan" sainkin.. mutta siis kemiallinenhan se oli sit... Tsemppiä.
Ja Bridgelle kanssa pahoittelut et ei mee suunnitelmien mukaan.. on tää..
Itellä jotenkin lähes jännittää polille meno, kun ekan kerran sen kemiallisen jälkee lääkärin puheille.. nehän toki toitottaa varmasti sitä et hyvä juttu että edes yritystää.. joojoo yritetään ajatella positiivisesti..(ei onnistu ;))
Hyvältä näyttää yrittäjällä.. Ihanaa ois päästä tuntureille.. se on nyt varmaan se raikas tunturi ilmasto mikä siivittää pikkusta pitää kiinni!
 
  • Tykkää
Reactions: Yrittäjä J
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään:)

Ankkalinna # 09/2012 # toinen # ? / vähän pco:ta / kohtutulehdus/ ikä? # 1.IVF
Adelmiina_ #2012 #ensimmäinen "vähän endo/tuhoutunut johdin #2. IVF 5.PAS

Bridge # 5/2015 # ensimmäinen # matala AMH+ikä # 3. IVF
Darni73 # 9/12 # eka yhteinen # simpat # 1.icsi
Domi # 4/ 2012 # ensimmäinen # selittämätön # 2.IVF/ICSI, 2. PAS
Ellemiinu #2013 #ensimmäinen #pco epäily + endo #1.IVF
Elika # hoidoissa 2013 # ensimmäinen # selittämätön # 2.ICSI/IVF

epätoivoista yritystä # 10/07 # ensimmäinen # selittämätön/autoimmuunisairaudet/ikä # 3.icsi 5.pas (7.siirto)
haavetta pienestä
# 4/2014 # ensimmäinen # selittämätön (kilpparin vajaatoiminta) # 1.IVF
Hipsunpöpsy
# 11/11 # toinen # helpompi kertoa mitä ei ole vikana # 1.IVF
icsi mamako
: # 2015 # ensimmäinen # siittiöt # 2. ICSI
ilo2010
# 2012 # 2. # pco,ei muuta löytynyttä vikaa kummasakaan # 2.IVF
Juru27 # 2013 # ensimmäinen # siittiöt # 2.ICSI
Kielon-kukka # 2013 # ensimmäinen yhteinen (7-v aijemmasta suhteesta) # endo,pco # 4.IVF/ICSI (tulossa 3/4-16)

Magda78 # 01/2012 # toinen # alhainen amh # 1. IVF
Mamido # n 1,5v # toinen # siittiöt # 1.ICSI
Mar80 # 2012 # ensimmäinen # selittämätön # 1.IVF/ICSI

Mari32 # ensimmäinen # siittiöt &endo # 5.ICSI
Misericordia
: # hoidoissa 08/2013 # toinen # selittämätön # 2IVF/1.PAS
Nappeus
# 2014# ? # PCO/siittiöiden vaihteleva määrä # 1.IVF
Nempula
# 11/2015 # ensimmäinen # steri # 1.IVF/1.PAS
Nennalii
# 2012 # ensimmäinen #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu # 1.ICSI/3.PAS (ei tuore siirtoa)
Nenna81 # 3/2013 # tuhoutuneet johtimet # 3.(1.yhteinen) # 2.IVF 3.PAS
Pirunpelto # 1/2013 # ensimmäinen # oma ikä + simpat # 1.ICSI

Pupuska81 #3/ 2013 # ensimmäinen lapsi # pco+heikot siittiöt # 1.ICSI/2.PAS
Pussipiru # 2012 # ensimmäinen # azoospermia + endo # 2.ICSI
Päivän paisteessa # 7/2012 # ensimmäinen # huonot siittiöt, alhainen amh, heikkolaatuiset munasolut # 4.ICSI

Reuna # 2013 # ensimmäinen # pco,ovuloimattomuus ja simpat?# 1.IVF
ronja81
# 2007 # toinen # selittämätön # 3.IVF 3 PAS
Roxanne # 12/2014 # ensimmäinen # ikä/siittiöt # 1.IVF/ICSI

Saaga76
# 7/2012 # ensimmäinen # toinen johdin tukossa, selittämätön #1.IVF/3.PAS
Sphinx
# 06/2013 # ensimmäinen yhteinen # selittämätön+endo # 1.IVF 12/2015
Tiituli
# 2014 # ensimmäinen # selittämättömiä/ikä # 2.IVF
Timjami77 # 7/2013 # oma 2. miehen 3. # selittämätön/ikä/simpat # 5.ICSI73.PAS
Toive* # 7/013 # ensimmäinen # johtimet tukossa # 1.IVF
toive-94 # 2014 # ensimmäinen # lapsena saidastettu syöpä/ alhainen AMH #

Toiveikas81 #hoitoihin 2014 #ensimmäinen #endo + siittiöt #1. ICSI/1. PAS
Tupsuli # 1/2016 # 4.IVF (1.saanut alkunta 3.IVF:n tuoresiirrosta) # selittämätön
virvatulia # ? # toinen # siittiöt + pco # 1.ICSI / 4.PAS
Wawwi # 05/2015 # ensimmäinen # alhainen Amh,korkea Fsh # 1.IVF
Yrittäjä J # 01/2013 # ensimmäinen yhteinen # endo ja selittämätön # 1.IVF/ICSI

"eläköityneet"::unsure:
Tammityttö# kolmas # soluissa vikaa #hoitojakso: yht.14v jonka aikana 2 hoidoilla saatua

Piinailijat::whistle:
Magda78
:3.2 (siirretty 17.2)
Elika: testipv 7.3. (3pvä siirretty 24.2.)
Yrittäjä J: testipva 10.3. (3pv siirretty 25.2.)
Nappeus: testipv 10.3. (siirretty 25.2.)
Ankkalinna: testipv 14.3. (26.2. siirretty 3pv)
Päivän paisteessa: testipv 10.3. (Siirretty 26.2. 3pv alkio)
RooRoo1: testipvä 10.3.(siirretty 26.2.)
Mari32: testipäivä 14.3 (3 pv, siirretty 1.3 )
Nenna81: testipv 18.3 (3pv alkio siirretty 4.3)

Plussat 2016: :love:
Tammikuu:
Salama T 2.IVF (kkm)
Misericordia 2.IVF/1.PAS
Helmikuu:
JONPA77 1.IVF/1.tuoresiirto
Orapihlaja 1.IVF
Maaliskuu:
Jasmina20 1.ICSI/1.PAS (3pv)
Kiia-s 1.IVF/1.PAS (3pv)
Rizu 1.IVF/3.PAS (3pv)

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos (y)
 
Kiitos ihanat! :) :) pitää jatkaa vielä testailua. Saakohan täältä muuten Pc:n testejä...

Mietin Domi eilen että jos kaveri pysyy nyt kyydissä tulee se pysymään loppuun saakka. Oli meinaan niin raskas nousu.

Toivon sydämeni pohjasta että tulette kaikki perässä :love::love:
 
Mandala onpas mielenkiintonen tuo pointtisi myöhäsestä oviksesta.. nimittäin mullahan viimeksi ekaa kertaa lääkkeetön PAS muuten mut varmistettiin ovis pregnylillä kun ei ruennut kuulumaan.. ja eka edes kiinnittymis yritys!!! Aina kyllä limis siirrossa hyvältä näyttänyt, mutta eihän sitä varmaan voi sillon tietää missä jamassa se sit kiinnittymis hetkellä on! Pitääpäs koittaa ehottaa et nytkin laitettas piikillä ja vaikka jo päivää aijemin!!!!
 
Mun klinikalla oma lääkäri on ehdottomasti sitä mieltä, että johtofollin ja limiksen pitää mennä käsikädessä PAS:ssa. Vaikka mulla ei oviksen kanssa ole todettu olevan ongelmia ja ultrissakin näytti molemmat olevan ihan oikeassa ja samassa aikataulussa niin PAS:iin käytettiin silti Ovitrelleä varmistamaan irtoaminen, jolloin siirto saatiin hyvällä tarkkuudella oikeaan aikaan (vrt. ovistikkujen kanssa ajoittaminen ennen PAS). Ja siitä siirrosta tämä plussa. Joten ehdottomasti kannattaa kysyä taas pregnyliä siihen varmistelemaan!
 
Yrittäjä, mulla 2 pv tuoresiirto oli tasavahva vasta pp 16, pp 12 haalea plussa, pp 14 (testipäivä) vähän vahvempi.

Tsempit piinailijoille ja onnittelut plussanneille! Tulee aina luettua tämä palsta myös.
Raskautuminen on mulle edelleen ihan ydinfysiikkaa, joskus luulin tajuavani jotain jostain, mutta kyllä tuntui että mä olin ihan kujalla suurimman osan ajasta! Toi myöhäinen ovis-pointti kummitteli mullakin mielessä - keltarauhashormoni lähti nousuun myöhään ja laski liian nopeasti, mutta ei hoitava lääkäri siitä mitään sinänsä tuumannut. Kyllä se sanoi, että olin tehnyt oikean havainnon sen suhteen ennen hoitoihin tulemista... Mutta sehän laittoi meidät selittämättöminä heti IVF-jonoon, että "hoidetaan homma kotiin kerralla". No, se toimi ja kaikki ok.
 
  • Tykkää
Reactions: Yrittäjä J
Moi!

Huikee plussa aalto menossa! Mahtavaa!!

Mulla alko viikonloppuna menkat. Tänään soitin tayssiin polille ja ensimmäisenä meinas mennä hermo ku ei sinne päässyt läpi pariin tuntiin. Oli taas uudistettu sitä puhelinpalvelua ja tähän saakka sieltä on aina saanut sen takaisinsoittoajan, mutta tänään se nauhuri sanoi, että on ruuhkaa ja emme voi toistaisesti vastaanottaa puheluita.....no, sain lopulta itseni sisään ja takaisinsoittoajan. Sieltä soitti ihana hoitaja ja hermoamiset haihtui siihen paikkaan :) ensi ti on ultra ja jos kaikki kunnossa, niin passiin ehdin vielä ennen pääsiäistä.

Mun tiedot vois päivittää listaan. Voiko tuota päivittää puhelimella, kun koneelle en pääse ainakaan tänään?

Eli toinen lapsi toiveissa. Eka icsi ja lapsettomuuden syy siittiöissä. Kuudes PAS tulossa.

Lämpöiset onnittelut vielä kaikille teille plussanneille ja hoitoja jatkaville rautaista taistelutahtoa!!
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala ja Darni73
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään:)

KIELA Toinen toiveissa EKA ICSI 5 pas tyttö 2015. syy siittiöissä.
Ankkalinna # 09/2012 # toinen # ? / vähän pco:ta / kohtutulehdus/ ikä? # 1.IVF
Adelmiina_ #2012 #ensimmäinen "vähän endo/tuhoutunut johdin #2. IVF 5.PAS

Bridge # 5/2015 # ensimmäinen # matala AMH+ikä # 3. IVF
Darni73 # 9/12 # eka yhteinen # simpat # 1.icsi
Domi # 4/ 2012 # ensimmäinen # selittämätön # 2.IVF/ICSI, 2. PAS
Ellemiinu #2013 #ensimmäinen #pco epäily + endo #1.IVF
Elika # hoidoissa 2013 # ensimmäinen # selittämätön # 2.ICSI/IVF

epätoivoista yritystä # 10/07 # ensimmäinen # selittämätön/autoimmuunisairaudet/ikä # 3.icsi 5.pas (7.siirto)
haavetta pienestä
# 4/2014 # ensimmäinen # selittämätön (kilpparin vajaatoiminta) # 1.IVF
Hipsunpöpsy
# 11/11 # toinen # helpompi kertoa mitä ei ole vikana # 1.IVF
icsi mamako
: # 2015 # ensimmäinen # siittiöt # 2. ICSI
ilo2010
# 2012 # 2. # pco,ei muuta löytynyttä vikaa kummasakaan # 2.IVF
Juru27 # 2013 # ensimmäinen # siittiöt # 2.ICSI
Kielon-kukka # 2013 # ensimmäinen yhteinen (7-v aijemmasta suhteesta) # endo,pco # 4.IVF/ICSI (tulossa 3/4-16)

Magda78 # 01/2012 # toinen # alhainen amh # 1. IVF
Mamido # n 1,5v # toinen # siittiöt # 1.ICSI
Mar80 # 2012 # ensimmäinen # selittämätön # 1.IVF/ICSI

Mari32 # ensimmäinen # siittiöt &endo # 5.ICSI
Misericordia
: # hoidoissa 08/2013 # toinen # selittämätön # 2IVF/1.PAS
Nappeus
# 2014# ? # PCO/siittiöiden vaihteleva määrä # 1.IVF
Nempula
# 11/2015 # ensimmäinen # steri # 1.IVF/1.PAS
Nennalii
# 2012 # ensimmäinen #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu # 1.ICSI/3.PAS (ei tuore siirtoa)
Nenna81 # 3/2013 # tuhoutuneet johtimet # 3.(1.yhteinen) # 2.IVF 3.PAS
Pirunpelto # 1/2013 # ensimmäinen # oma ikä + simpat # 1.ICSI

Pupuska81 #3/ 2013 # ensimmäinen lapsi # pco+heikot siittiöt # 1.ICSI/2.PAS
Pussipiru # 2012 # ensimmäinen # azoospermia + endo # 2.ICSI
Päivän paisteessa # 7/2012 # ensimmäinen # huonot siittiöt, alhainen amh, heikkolaatuiset munasolut # 4.ICSI

Reuna # 2013 # ensimmäinen # pco,ovuloimattomuus ja simpat?# 1.IVF
ronja81
# 2007 # toinen # selittämätön # 3.IVF 3 PAS
Roxanne # 12/2014 # ensimmäinen # ikä/siittiöt # 1.IVF/ICSI

Saaga76
# 7/2012 # ensimmäinen # toinen johdin tukossa, selittämätön #1.IVF/3.PAS
Sphinx
# 06/2013 # ensimmäinen yhteinen # selittämätön+endo # 1.IVF 12/2015
Tiituli
# 2014 # ensimmäinen # selittämättömiä/ikä # 2.IVF
Timjami77 # 7/2013 # oma 2. miehen 3. # selittämätön/ikä/simpat # 5.ICSI73.PAS
Toive* # 7/013 # ensimmäinen # johtimet tukossa # 1.IVF
toive-94 # 2014 # ensimmäinen # lapsena saidastettu syöpä/ alhainen AMH #

Toiveikas81 #hoitoihin 2014 #ensimmäinen #endo + siittiöt #1. ICSI/1. PAS
Tupsuli # 1/2016 # 4.IVF (1.saanut alkunta 3.IVF:n tuoresiirrosta) # selittämätön
virvatulia # ? # toinen # siittiöt + pco # 1.ICSI / 4.PAS
Wawwi # 05/2015 # ensimmäinen # alhainen Amh,korkea Fsh # 1.IVF
Yrittäjä J # 01/2013 # ensimmäinen yhteinen # endo ja selittämätön # 1.IVF/ICSI

"eläköityneet"::unsure:
Tammityttö# kolmas # soluissa vikaa #hoitojakso: yht.14v jonka aikana 2 hoidoilla saatua

Piinailijat::whistle:
Magda78
:3.2 (siirretty 17.2)
Elika: testipv 7.3. (3pvä siirretty 24.2.)
Yrittäjä J: testipva 10.3. (3pv siirretty 25.2.)
Nappeus: testipv 10.3. (siirretty 25.2.)
Ankkalinna: testipv 14.3. (26.2. siirretty 3pv)
Päivän paisteessa: testipv 10.3. (Siirretty 26.2. 3pv alkio)
RooRoo1: testipvä 10.3.(siirretty 26.2.)
Mari32: testipäivä 14.3 (3 pv, siirretty 1.3 )
Nenna81: testipv 18.3 (3pv alkio siirretty 4.3)

Plussat 2016: :love:
Tammikuu:
Salama T 2.IVF (kkm)
Misericordia 2.IVF/1.PAS
Helmikuu:
JONPA77 1.IVF/1.tuoresiirto
Orapihlaja 1.IVF
Maaliskuu:
Jasmina20 1.ICSI/1.PAS (3pv)
Kiia-s 1.IVF/1.PAS (3pv)
Rizu 1.IVF/3.PAS (3pv)

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos
 
Täällä sama meinki ku Mari32, eli selkä ja vatsakipuja tänään ollut joten veikkaan että menkat ovat aivan oven takana. En ole uskaltanut edes toivoa kemiallista tässä ensimmäisessä IVF kierrossa. Olen itse niin varma että jotain on ns "rikki" mennyt silloin synnytyksenjälkeisissä komplikaatioissa. Verikoe pe kl 10 ja tulokset pitäisi siis saada vielä ennen viikonloppua. Tosin uskon että menkat alkaa jo viimeistään ke.
 
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään:)

Ankkalinna # 09/2012 # toinen # ? / vähän pco:ta / kohtutulehdus/ ikä? # 1.IVF
Adelmiina_ #2012 #ensimmäinen "vähän endo/tuhoutunut johdin #2. IVF 5.PAS

Bridge # 5/2015 # ensimmäinen # matala AMH+ikä # 3. IVF
Darni73 # 9/12 # eka yhteinen # simpat # 1.icsi
Domi # 4/ 2012 # ensimmäinen # selittämätön # 2.IVF/ICSI, 2. PAS
Ellemiinu #2013 #ensimmäinen #pco epäily + endo #1.IVF
Elika # hoidoissa 2013 # ensimmäinen # selittämätön # 2.ICSI/IVF

epätoivoista yritystä # 10/07 # ensimmäinen # selittämätön/autoimmuunisairaudet/ikä # 3.icsi 5.pas (7.siirto)
haavetta pienestä
# 4/2014 # ensimmäinen # selittämätön (kilpparin vajaatoiminta) # 1.IVF
Hipsunpöpsy
# 11/11 # toinen # helpompi kertoa mitä ei ole vikana # 1.IVF
icsi mamako
: # 2015 # ensimmäinen # siittiöt # 2. ICSI
ilo2010
# 2012 # 2. # pco,ei muuta löytynyttä vikaa kummasakaan # 2.IVF
Juru27 # 2013 # ensimmäinen # siittiöt # 2.ICSI
Kiela # ? # toinen (tyttö 2015) # siittiöt # 1.ICSI/6.PAS

Kielon-kukka # 2013 # ensimmäinen yhteinen (7-v aijemmasta suhteesta) # endo,pco # 4.IVF/ICSI (tulossa 3/4-16)

Magda78 # 01/2012 # toinen # alhainen amh # 1. IVF
Mamido # n 1,5v # toinen # siittiöt # 1.ICSI
Mar80 # 2012 # ensimmäinen # selittämätön # 1.IVF/ICSI

Mari32 # ensimmäinen # siittiöt &endo # 5.ICSI
Misericordia
: # hoidoissa 08/2013 # toinen # selittämätön # 2IVF/1.PAS
Nappeus
# 2014# ? # PCO/siittiöiden vaihteleva määrä # 1.IVF
Nempula
# 11/2015 # ensimmäinen # steri # 1.IVF/1.PAS
Nennalii
# 2012 # ensimmäinen #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu # 1.ICSI/3.PAS (ei tuore siirtoa)
Nenna81 # 3/2013 # tuhoutuneet johtimet # 3.(1.yhteinen) # 2.IVF 3.PAS
Pirunpelto # 1/2013 # ensimmäinen # oma ikä + simpat # 1.ICSI

Pupuska81 #3/ 2013 # ensimmäinen lapsi # pco+heikot siittiöt # 1.ICSI/2.PAS
Pussipiru # 2012 # ensimmäinen # azoospermia + endo # 2.ICSI
Päivän paisteessa # 7/2012 # ensimmäinen # huonot siittiöt, alhainen amh, heikkolaatuiset munasolut # 4.ICSI

Reuna # 2013 # ensimmäinen # pco,ovuloimattomuus ja simpat?# 1.IVF
ronja81
# 2007 # toinen # selittämätön # 3.IVF 3 PAS
Roxanne # 12/2014 # ensimmäinen # ikä/siittiöt # 1.IVF/ICSI

Saaga76
# 7/2012 # ensimmäinen # toinen johdin tukossa, selittämätön #1.IVF/3.PAS
Sphinx
# 06/2013 # ensimmäinen yhteinen # selittämätön+endo # 1.IVF 12/2015
Tiituli
# 2014 # ensimmäinen # selittämättömiä/ikä # 2.IVF
Timjami77 # 7/2013 # oma 2. miehen 3. # selittämätön/ikä/simpat # 5.ICSI73.PAS
Toive* # 7/013 # ensimmäinen # johtimet tukossa # 1.IVF
toive-94 # 2014 # ensimmäinen # lapsena saidastettu syöpä/ alhainen AMH #

Toiveikas81 #hoitoihin 2014 #ensimmäinen #endo + siittiöt #1. ICSI/1. PAS
Tupsuli # 1/2016 # 4.IVF (1.saanut alkunta 3.IVF:n tuoresiirrosta) # selittämätön
virvatulia # ? # toinen # siittiöt + pco # 1.ICSI / 4.PAS
Wawwi # 05/2015 # ensimmäinen # alhainen Amh,korkea Fsh # 1.IVF
Yrittäjä J # 01/2013 # ensimmäinen yhteinen # endo ja selittämätön # 1.IVF/ICSI

"eläköityneet"::unsure:
Tammityttö# kolmas # soluissa vikaa #hoitojakso: yht.14v jonka aikana 2 hoidoilla saatua

Piinailijat::whistle:
Elika:
testipv 7.3. (3pvä siirretty 24.2.)
Yrittäjä J: testipva 10.3. (3pv siirretty 25.2.)
Nappeus: testipv 10.3. (siirretty 25.2.)
Ankkalinna: testipv 14.3. (26.2. siirretty 3pv)
Päivän paisteessa: testipv 10.3. (Siirretty 26.2. 3pv alkio)
RooRoo1: testipvä 10.3.(siirretty 26.2.)
Mari32: testipäivä 14.3 (3 pv, siirretty 1.3 )
Nenna81: testipv 18.3 (3pv alkio siirretty 4.3)

Plussat 2016: :love:
Tammikuu:
Salama T 2.IVF (kkm)
Misericordia 2.IVF/1.PAS
Helmikuu:
JONPA77 1.IVF/1.tuoresiirto
Orapihlaja 1.IVF
Maaliskuu:
Jasmina20 1.ICSI/1.PAS (3pv)
Kiia-s 1.IVF/1.PAS (3pv)
Rizu 1.IVF/3.PAS (3pv)

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos (y)
 
Poistin nyt Magda78:n piinailijoista, kun testipäivä jo mennyt, eikä ole kuulunut mitään.. Elikaa en vielä uskaltanut siirtää plussanneihin..mitä verikoe sanoi?!
Kiitos vielä Mandalalle aamun "irrotuspiikki" kommenteista, sain nyt jotenkin siitä uutta tarmoa vähän.. ja päivän mittaan jopa usko onnistumiseen on nostanut päätä! :) Tänään kp14 näkyi 16mm.. ja ellei huomenna ovis plus (ei varmasti) ke pistän pregnylin ja ma siirto.. JA nyt sit kun katselin edellisen ajotusta, niin mennään 3 päivää aijemmassa (sillon siis tikuttelin ovista ja ooteltiin ja kun ei ruennut tulee ni sit se pregnyl) !!!! En kylläkään muista minkä kokoista minäkin päivänä näkin mut silti.. tämän täytyy nyt olla hyvä juttu ja aijon niiiiin onnistua!!! Ai vähän nostanut toiveikkuus päätään.. hehee :whistle:
 
No jopa, kyllä tää taitaa kokonaa tyhjentyä, onnea taas uusille plussanneille..
Nenna81 tervetuloa "takaisin".. samoilla fiiliksillä täällä..2.ivf/2.pas varmaan tähän kiertoon, huomenna käynti.. meille kylläkin jää vielä pari pakkaseen..
Domi, älä hätäile. Minä ainakin roikun täällä varmaan hamaan tulevaisuuteen. Ihastelen toisten plussia ja itken toisten menetyksiä, mutta junnaan itse tässä nollatilassa :unsure:
YrittäjäJ:llä on kyllä ollut pitkä ja kivulias taival tämän homman kanssa, ja ihan aidosti ja lämpimästi toivotan niiiiiiiin paljon onnea plussasta

Toivottavasti kaikki menee hyvin ja saat pienen, oman käärön syliin saakka.
 
Heiiip! Vouhkasin joku aika sitten siitä tutkielmasta liittyen pakastealkion siirtojen onnistumiseen ja tutkimukseen, löysin sen!

Tässä ote tutkielmasta:
"Tämän tutkimuksen mukaan mahdollisuus positiiviseen raskaustulokseen on merkitsevästi parempi käytettäessä neljäntenä päivänä sulatettuja ja viidentenä päivänä siirrettyjä pakastealkioita. Aineistossa oli neljäntenä päivänä sulatettuja ja viidentenä päivänä siirrettyjä alkioita 45 kappaletta. Viidentenä päivänä sulatettuja ja siirrettyjä alkioita oli 157. Näissä hivenen parempi raskausluku oli neljäntenä päivänä sulatetuissa alkioissa (45,9 % vs. 43,6 %). Kuitenkin viidentenä päivänä siirretyillä alkioilla biokemiallisia raskauksia oli merkitsevästi enemmän muihin ryhmiin verrattuna, eli raskaus päättyi ennen kuin sikiö oli todettavissa ultraäänellä."

Teksti on sekavaa luettavaa maalikolle, mutta tässä linkki siihen, jos jotakuta kiinnostaa :geek:

https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/97979/SYVENTAVA-1441978206.pdf?sequence=1
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
Bridge minulla tulee nyt toista kertaa PAS:sissa just irrottamiseen Pregny (on ollut toki myös ennen punktioita)l, eli samaa virkaa ajamaan kun esim. Mandalla ollut Ovitrelle. Sain jopa luvan pistää sen joka tapauksessa vaikka olisikin huomenna + ei kuulema ole haittaakaa ja jostain (siis varmaan täältä) olen lukenut että jopa oviksen aikaan pistettynä voisi olla jeesiä kiinnittymiseen. Nyt kun pitäs tehä nega ovistesti ettei ajotus mätä niin kävin niin monesti yöllä kusella jottei nyt pissata yhtään..:)
 
Mandala, siis Ovitrelle olis irroittamiseen, mutta mihin se pregnyl on? Eka PAS tulossa, en oikein tiedä näitä vielä.
Ovitrelle ja pregnyl on sama lääke, eri valmistaja kuten Domi sanoikin. Mä tykkään Ovitrellestä kun on helppo käyttöinen kynä kuten gonal-f niin ei tarvi panikoida lasiampullien kanssa. Hinta tosin on kai noin viisinkertainen pregnyliin verrattuna, mutta ei se siinä hoitojen kulukonkurssissa enää tuntunut missään :D
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Darni73
Onkohan kaikki tuolla munasarjassa kunnossa? Pistin eilen Pregnylin irrotukseen ja tänään ei ole ollut mitään tuntemuksia enää munasarjassa? Eilen oli alamaha ihan turvonnut kuten useina päivinä sitä ennen ja juili munasarjaa ja tuntui kaikenlaisia tuntemuksia. Tänään on ollut maha ihan littana, kävely tuntuu eiliseen verrattuna normaalilta ja munasarjassa ei tunnu mitään... Apua jos ne follit onki poksahdellut omia aikojaan ja munasolut karanneet jonnekkin? Onko kellään kokemusta tämmöiset, että oireet katoaa päivää ennen punktiota?
 
Peukkuja Domille ja kielalle matkaan!

Pahoittelut päivän paisteelle :(

Täällä on taas niin paljon toimintaa ettei millään muista kaikkea..

Tupsuli: mulla on joka ikinen kerta ollut sama juttu: todella kipeä monta päivää ennen sit pregnylin jälkeen pieni "tuntemuspiikki" ja sitten helpannu ja joka kerta siis ollut aivan paniikissa että ei siellä enää mitään ole..mutta aina ne on siellä säilyneet!! Tsemppiä!

Ja hyvää naisten päivää kaikille meille vahvoille naisille <3
 
Peukkuja Domi!!!

Ihanaa Mari32, et tiedä miten tuo tieto helpotti! Just tän takia tää palsta on ihan huippu, saa nopeasti vertaistukea heikolla hetkellä. Kyllä mä nyt jaksan huomiseen oottaa, meinasin jo varata ultra-ajan tälle päivälle :ROFLMAO:
 
  • Tykkää
Reactions: Darni73 ja Mari32
Sainpas pikku pisut tiristettyä.. nega.. hyvä. Eli huomenna pregnyl ja ma siirto! Ne lasiampullit on tosiaan raivostuttavia.. aluksi aina sain ne sirpalaiksi ja sen jälkeen mies onkin ne aukonut, mutta ei ole huomenna kotona joten on vaan selvittävä itse.. en tajuu miten se voi olla niin vaikeeta, mies kun tekee niin naps vaan.. itse vaikka kuinka hänen ohjeen mukaan sen asennon katon ym. niin ei vaan meinaa onnata..
 
  • Tykkää
Reactions: Darni73

Yhteistyössä