itsensä vertaaminen

Meillä kaksoset 6v. Poika todella vilkas ja motorisesti lahjakas ollut aina. Juoksee kuin mikäkin ja oppii kaikki urheilujutut ja liikkumiset hetkessä.

Tyttö taas aina ollut ns. kömpelö. Käveli vasta 1,5v. Juokseminen ym. olleet kovan harjoittelun takana. Oman kehon hallinta on vaikeaa, mitä kyllä liikuntaleikkikoulu ym. ovat helpottaneet.

Nyt on tyttö alkanut vertaamaan omia taitojaan veljeensä. Miksi veli oppi ajamaan ilman apurattaita, miksi veli juoksee lujempaa, vaikka minä yritän kovasti. Miksi veli hyppii hyppyskää paremmin?

Kysymykset raastaa minua, kun näkee että tytöllä on asiasta oikeasti paha mieli. Olemme sanoneet että toiset ovat hyviä toisessa ja tyttö on hyvä esim. piirtämään ym. askartelemaan. Tämä ei kuitenkaan näytä juurikaan lohduttavan.

Mitä ihmettä keksin? Surulla odotan koulua ja todellsta vertailun aloittamista.

 

Se. että löytää omia vahvoja puoliaan vie hetken, ja että uskoo niihin, toisen hetken. Meillä sisarukset myös vertailivat taitojaan, mutta se kausi meni ohi. Jos tyttösi on erityisen herkkä arvostelulle ja muihin vertaamiselle, voisi steinerkoulu olla sopiva. Meillä koulun vaihto ratkaisi isonliudan ongelmia. Pienemmät eivät saa koulussa minkään laista arvostelua, vaan vanhemmille annetaan seikkaperäinen arviointi lapsen koko lukuvuodesta. Ja tämä on siis vain vanhempien silmille.
Jatkakaa tytön vahvuuksien (ja myös muiden) etsimistä, niin pikku hiljaa tulee tytöllekin kuva siitä, että hän on monessa asiassa taitava ja hyvä ja että kaikki ovat erilaisia.

 

Itse kaksosena muistan myös pienenä vertailleeni itseäni kaksoisveljeeni, joka oppi lukemaan 5 vuotiaana ja oli aika nokkela joka asiassa. Sitten se vaihe meni ohitse, kun huomasin tosiaan olevani muissa jutuissa veljeäni parempi. Veli on edelleen nero, ja lukuaineissa koulussa kympin oppilas, itse taas köytännönaineissa sitä luokkaa. Kylä se siitä kasvun myötä tasoittuu, usko pois :heart: