Itsekkäät isovanhemmat!

  • Viestiketjun aloittaja onneton äiti -72
  • Ensimmäinen viesti
onneton äiti -72
Kaipaisin vinkkejä, ja vertaistukea, miten suhtautua seuraavaan tilanteeseen:

omat vanhemoani ovat terveitä ja jaksavia, alle 60v oloneuvoksia. Isä eläkkeellä ja äiti jättäytyi pois töistä vapaaehtoisesti koska "haluaa olla isän kanssa kahdestaan". Ei siis sairautta, työttömyyttä, alkoholismia tai köyhyyttä taustalla, vaan varakkaita ja terveitä ovat.

Minut on aikanaan 2-viikkoisesta hoidatettu sukulaisilla ja mummoilla, ja kokopäivähoitoon laitettiin 2kk iässä. Varhaista vuorovaikutussuhdetta ei äitiini oikein ole em. asioista johtuen tullut, vaan äiti on aina ollut minulle ilkeä, haukkunut, sättinyt ja vähätellyt ja mitätöinyt saavutuksiani. Vaikeudet ja vastoinkäymiset on kyllä sitten ilkkuen ja suurella innolla käsitelty useaankin otteeseen. Lapsistaan ei ole siis koskaan löytänyt mitään hyvää sanottavaa, ja kohta nelikymppisen ikään tullessani en ole vieläkään kuullut koskaan vanhempieni sanovan että olisin rakas tai tärkeä (enkä enää odotakaan tällaista).

Ennusmerkit olivat siis näkyvissä, mutta koska itse minut lapsena hoidatetiin mummolassa niin oletin jotenkin (naiivisti) että saisin itsekin apua lapsenhoidossa vastavuoroisesti vanhemmillani. Olinpa väärässä. Vanhempiani ei kiinnosta mikään lapsenlapsiin liittyvä. Lapsenlapset eivät saa korttia, lahjoja, soittoja tai mitään huomiota koskaan. Nuorimmaista ovat nähneet vain kerran 15 min ajan, eivät jaksaneet ajaa edes ristiäisiin. Kumpaakaan lasta eivät ole hoitaneet koskaan sekuntiakaan eivätkä edes koskeneet (pitäneet sylissä tms). Kun käymme mummolassa niin siellä murehditaan ääneen että onpa huonokäytöksisisä lapsia, nyt tuli sormenjälki tapettiin/naarmu parkettiin/matto meni kurttuun.

Sukulaisille esitetään kyllä sitten isovanhempaa, koko ajan puhuvat muille miten läheiset ja lämpimät välit on ja miten he koko ajan ovat yhteyksissä lapsenlapsiin. Totuus on se että soittavat ehkä 2 kertaa vuodessa ja silloinkin vain siksi, että voivat kertoa omista asioistaan tyyliin kävimme etelässä/ostimme uuden auton/meillä on nyt nupukkinahkasohvat. Eivät koskaan kysy miten minä jaksan, mitä lapsenlapsille kuuluu, tai tarvitsemmeko apua.

Vanhemmilla on toki oikeus valita itselleen elämänsisällöksi matkustelut ja harrastukset, mutta jotenkin odotin että sukupolvien "yya-sopimus" olisi pätenyt ja olisin saanut edes joskus jotain apua - edes henkistä tukea siitä että jaksan ja pärjään. Mutta sieltä on tullut vain puukkoa selkään, eli haukkumista ja sättimistä. mm. koliikki oli heidän mukaansa vain minun syytäni koska hoidan lasta väärin, kehityshäiriö lapsellani johtuu siitä että olen laiska ja huono äiti jne. Kaikki elämässäni on huonoa, huono koulutus, huono koti, huono mies (olen akateeminen, minulla on oma talo ja hyvä työpaikka johtotehtävissä). Mikään ei siis koskaan kelpaa!

Olen jotenkin niin sanoinkuvaamattoman pettynyt ja sydämeni on särkynyt tähän kuvioon. Järjen tasolla ymmärrän että näin tämä jatkuu tulevaisuudessakin eikä sairaita ja tunnekylmiä ihmisiä voi muuttaa. Mutta se suru ja tuska siitä, että lapsillani ei ikinä tule olemaan isovanhempia on niin suuri että en oikein kykene muuta edes ajattelemaan.

Viahtoehtoni ovat kai että katkaisen välit tai jäädytän yhteydenpidon tai sitten vaihtoehtoisesti kärsin ja jatkan ennallaan yrittäen miellyttää ja saada jotenkin edes yhteydet säilymään. Kellään muulla mitään hyviä neuvoja?

Keskustelemaan ei kannata kehottaa - kokeiltu on monta kertaa aina samalla tuloksella: tulee raivoisa syyttely siitä miten paha ja kiittämätön lapsi olen kun en ymmärrä kunnioittaa vanhempiani ja olla heille kiitollinen.

Huoh, rankkaa on!
 
no niin
No eikös se jo kerro kaiken kun sinutkin on sysätty toisten harteille kasvatettavaksi,olet vain se esine.
Ole onnellinen että sinusta on huoli lapsena pidetty ja pidä sinäkin omistasi,älä anna noin välinpitämättömille isovanhemmille.
 
k
Tuttua on meilläkin tämä aihe. Vanhempiani ei kiinnosta nähdä lastani saati tehdä mitään hänen kanssaan kahdestaan. Hoitoapua ei saa. Minä myös pienenä vietin kaikki lomat mummolassa, kuvittelin naiivina että saisin itsekin apua vanhemmiltani.

Välit ovatkin olleet poikki asian takia puolisen vuotta :( eivät voi ymmärtää "aiheettomia syytöksiäni" kun olen asiasta avautunut.
 
äiti
miten te jaksatte?
Aina on näitä aloituksia kun isovanhempia ei lapsenlapset kiinnosta.
No mielestäni heillä on oikeus olla kiinnostuneita tai sitten ei.
Sinunhan ne lapset on ja niin valitettavaa kun se lasten osalta onkin ei isovanhempien ole pakko olla kiinnostuneita tai edes leikkiä ja esittää sellaista.
Taitaa olla niin että että et sinäkään ole heille mitenkään tärkeä ole ollut kun muilla ovat hoidattaneet.Miten edes ajattelit että lapsenlapsi olisi jotenkin eri asia?
Itsellä on samanlainen tilanne ja olen asian kanssa sinut.
Lapset ovat minun, eikä muiden tarvi olla heistä kiinnostuneita, ei vaikka sama veri virtaa...
 
vieras
voimia....omat vanhempani ovat ihania, mutta valitettavasti asuvat niin kaukana, että eivät voi kovin plajon auttaa. Mieheni vanhemmat taas ovat hiukan kun nuo sinun vanhempasi. Heillä taas aina on ikävä lapsenlapsia( asuvat siis ulkomialla), mutta sitten kun ollaan se kerran vuodessa siellä, niin ups ei olekaan aikaa lapsille vaan kaikki omat asiat tärkeämpiä.

Voimia sulle!Toivottavasti sun miehen vanhemmat olisivat sitten lasten elämässä mukana, jotta lapset kokisivat, että heillä on isovanhemmat.
 
Johanna
En ymmärrä... Jos äitisi on ollut sinulle aina noin ilkeä; haukkunut, sättinyt, vähätellyt ja ilkkunut, niin miten ihmeessä edes haluaisit laittaa omat lapsesi tuollaisen ihmisen hoitoon!? Minä ainakin pitäisin kaukana!

Hiukan provolle haiskahtaa, vaikka aihe on tärkeä. Omat vanhempani ovat sairaita, eivätkä siksi jaksa hoitaa lapsenlapsiaan. Kamala tarve olisi kuitenkin saada niin henkistä kuin konkreettista tukea, ja sitä ei ole saatavilla. Taitaa toinen lapsi sen vuoksi jäädä meilläkin haaveeksi.
 
ap vielä
jatkoa vielä sen verran että ei ole provo! Kyseessä siis ainoat isovanhemmat! Eli siis siksi toivoisin suhdetta lapsenlapsiin, koska muita isovanhempia ei ole kuin nämä yhden piittamattomat.
 
noh
paras vaihtoehto on HYVÄKSYÄ tilanne, ei koittaa muuttaa sitä. hanki lapsillesi vara-isovanhemmat tms? tai joku naapurin yksinäinen mummo varamummoksi? vain hyväksymällä pääset elämässä eteenpäin ja tilanne ei kahlitse energiaasi. itse voit ottaa tästä oppia ja toimia erilaisena mummona sitten aikanaan eli katkaiset sukupolvien jatkumon, koska olet vahva ja älykäs.
 
kokemusta on
Alkuperäinen kirjoittaja ap vielä:
jatkoa vielä sen verran että ei ole provo! Kyseessä siis ainoat isovanhemmat! Eli siis siksi toivoisin suhdetta lapsenlapsiin, koska muita isovanhempia ei ole kuin nämä yhden piittamattomat.
Parempi kun tulet vain sinuiksi asian kanssa ja uskot että lapsillasi on parempi kuitenkin olla ilman kylmiä ja julmia isovanhempia,
kuin itsetunnon murskaavat ehkäpä narsistisetkin isovanhemmat joiden sanavarastoon ei kuulu mitkään kauniit sanat.
 
Jaksamista
Sympatiaa ...

samanmoista on mullakin- sillä erotuksella että olen lapseni kanssa kaksin ja sympatia ja/tai tuki olisi ollut sitäkin tarpeempaan.
Mutta tyhjästä ei voi nyhjäistä...

Välien katkaisemista olen miettinyt minäkin, tosin vielä ollaan tekemisissä.
Äidilläni eli ns. mummolla on myös asenteissa monenmoista vikaa eikä edes lähimmäisenrakkautta ole näkyvillä, saatika läheisiin ihmissuhteisiin kuuluvaa rakkautta ja välittämistä.

Ja tosiaan - mikään ei koskaan kelpaa.
Asiat on joko liian hyvin tai liian huonosti.
Piikkejä on aika monissa kommenteissa - ja itse ei olla niitä huomaavinaan ...

Näin oman äitiyden myötä hämmästyttää melkoinen itsekkyys, omanapaisuus , se ettei soisi omalle lapselleen (minulle) tai lapsenlapsilleen mitään enempää kuin itselleen, ei apua, ei onnistumisia. Monesti on vaikea käsittää onko kyse kateudesta vaiko ilkeydestä vaiko vaan narsismista.
Tai jonkinmoisesta vahingonilosta ja kostosta ?
Varmaankin olen omalla olemassaolollani pilannut äitini elämän ?
Nooooh - ainakin omilla kohdillamme - minusta on terveempää kohdistaa vaikkapa viha - (jooooo tunnen vihaan ns mummoa ja omaa äitiäni kohtaan) häneen , kuin omaan lapseeni.


Välie katkaiseminen voisi olla terveellisempää, itsellänikin aina sydän särkyy kohtaamisten jälkeen.
Aina luulen ja toivon että asiat olisi muuttuneet - viime mummon vierailustakin meni toipuessa yli kuukausi . Nyt taas joulua jännityksellä odotan - pitäisi kai osata itse ottaa jollain aivan muulla asenteella ne piikit ja kettuilut..

Silti ne aina sattuu ja lujaa - ja ainakin omalla kohdalla näyttää siltä, että näin lapsena olisi yhä vaan lojaali ja uskollinen vanhemmalleen ja äidilleen , ja mieluusti selittäisi asian jotenkin parhain päin...
Ja mua sieppaa myös se, että tajusin oikeastaan asian vasta äitiydyttyäni itse - valaistus ikäänkuin muuttui täysin .


 
-
Alkuperäinen kirjoittaja Cassy:
Jotenkin mulle tuli tunne, että välimatka lapsesi ja isovanhempiensa välillä on tässä tapauksessa lapselle parempi kuin tiivis suhde.
Näin ajattelen minäkin luettuasi tarinasi. Älä kiduta itseäsi (ja vanhempiasi?) enempää. Tottakai vanhemmilla on oikeus omaan elämäänsä, mutta todella karulta ja äärimmäisen itsekkäältä tuo kuullostaa.

 
Jaksamista
... ei ole velvollisuutta hoitaa ?
eihän siitä ole kyse , mutta näin itse äitinä ja vanhempana pöyristyttää ja hämmästyttää - kun lähimmäisyyskin lakkaa lyhyeen.
Kyllä kai perheen - vanhemmuuden - ja isovanhemmuudenkin - tulisi säilyä läpi elämän ? Aikuisuuteen?
Ja vanhempien olla lastensa puolella ja tukena ?
Ap:n viestissähän paljoltikin kuulotettiin perään henkistäkin tukea,
samalla 'pelkällä' henkisellä tuella olisi itsekin jaksanut paljon paremmin.
 
ap vielä
Alkuperäinen kirjoittaja Cosmopolitan:
Ei isovanhemmilla ole velvollisuutta hoitaa lastenlapsiaan ! |O
kyse ei ollut hoitamisesta. En ensisjaisesti kaipaa hoitajaa enkä edes uskaltaisi jättää lapsia yksin mummolaan.

Kyse olikin välittämisestä, siitä että lapsenlapset merkitsisivät edes JOTAIN isovanhemmilleen.

Älkää pliis nyt sekoittako tätä siihen valitukseen että isovanhemmat eivät joka päivä hoida lapsiani, mitä teen.... en kaipaa hoitoapua vaan jonkinlaista huomiota lapsilleni.

Itse olen jo jotenkin osannut luopua siitä että en koskaan saa hyväksyntää vanhemmilta mutta arvatkaa miltä tuntuu kun oma lapsi huomaa että naapurin kakarat pääsevät mummolaan, papan kanssa kalaan jne ja sitten tulevat kysymään että miksi meidän mummo ja pappa eivät vielä meitä minnekään?

Miten ihmeessä tämän asian voi omille lapsilleen selittää?
 
noh
Alkuperäinen kirjoittaja ap vielä:
Alkuperäinen kirjoittaja Cosmopolitan:
Ei isovanhemmilla ole velvollisuutta hoitaa lastenlapsiaan ! |O
kyse ei ollut hoitamisesta. En ensisjaisesti kaipaa hoitajaa enkä edes uskaltaisi jättää lapsia yksin mummolaan.

Kyse olikin välittämisestä, siitä että lapsenlapset merkitsisivät edes JOTAIN isovanhemmilleen.

Älkää pliis nyt sekoittako tätä siihen valitukseen että isovanhemmat eivät joka päivä hoida lapsiani, mitä teen.... en kaipaa hoitoapua vaan jonkinlaista huomiota lapsilleni.

Itse olen jo jotenkin osannut luopua siitä että en koskaan saa hyväksyntää vanhemmilta mutta arvatkaa miltä tuntuu kun oma lapsi huomaa että naapurin kakarat pääsevät mummolaan, papan kanssa kalaan jne ja sitten tulevat kysymään että miksi meidän mummo ja pappa eivät vielä meitä minnekään?

Miten ihmeessä tämän asian voi omille lapsilleen selittää?
selität sen niin, että jokainen ihminen on erilainen ja jokainen suku on erilainen. surullista, mutta totta. hyväksymällä asian osaat sen selittää lapsillekin. ja kun hyväksyt asian, elämä tuo muita kivoja ihmisiä elämääsi, jotka voivat toimia tukevina aikuisina lapsillesi. tiedän, että hyväksyminen voi olla vaikeaa, mutta se kannattaa. sun ei tartte siis ymmärtää. vain hyväksyä, sydämestäni. ja jos olisin sinä, en pitäisi heihin yhteyttä. koska se ei tuo elämääsi lisäarvoa. sukulaisuus ei velvoita pitämään yhteyttä.
 
no joo
sellaisten, joilla on hoitavat ja osallistuvat isovanhemmat on niin hemmetin helppo ja ylemmyydentuntoinen oikeus kommentoida näsäviisaasti että "ei isovanhempien valvollisuus ole hoitaa lapsenlapsia".

Ne joilla on kultalusikka suussaan isovanhempi-asiassa eivät näköjään osaa samaistua sellaiseen jolla asiat ovat kurjasti.

Mitä se empatia on....
 
Samanlaisessa tilanteessa
Alkuperäinen kirjoittaja Johanna:
Hiukan provolle haiskahtaa, vaikka aihe on tärkeä. Omat vanhempani ovat sairaita, eivätkä siksi jaksa hoitaa lapsenlapsiaan. Kamala tarve olisi kuitenkin saada niin henkistä kuin konkreettista tukea, ja sitä ei ole saatavilla. Taitaa toinen lapsi sen vuoksi jäädä meilläkin haaveeksi.
Tässä sen näkee, miten vanhemmiltaan apua ja tukea saavat/ saaneet ihmiset eivät edes tahdo uskoa todeksi ap:n tekstiä. Olen itse kokenut aivan saman kuin alkuperäinen kirjoittaja, voisi olla suoraan mun näppikseltä. Se on tavattoman surullista eikä se siitä muuksi muutu.

Omalta osaltani olen yrittänyt vain hyväksyä tilanteen ja mennä eteenpäin näillä mitä on. Välillä toki on vaikeampaa, oma henkinen yksinäisyys tässä on ehkä vaikeinta. Vaikka ei se konkreettinen apukaan olisi joskus kolmen lapsen kanssa pahitteeksi.

"Pahinta" mitä tästä on seurannut, on kuitenkin ehkä se, että minä en edes yritä esittää, että vanhempani olisivat jotenkin toisenlaisia. Sanon suoraan kun kysytään ja lasten kasvaessa aion heillekin sanoa, miten asiat ovat. Ettei heidän tarvitse puolestaan miettiä, että mikä vika heissä on, kun eivät kelpaa. En nyt panettele, mutta sanon kuten muillekin:"heistä ei siihen ole". Ja kuten ap:llakin, mitään selittävää tekijää kuten alkoholismi, köyhyys tmv. ei ole. "Pahinta" tämä on ehkä siinä mielessä, että mun on ollut pakko kyetä katsomaan omia vanhempiani silmästä silmään ja todeta, että noin heikoista eväistä - mun mittapuun mukaan - minäkin sitten olen peräisin. Meinaa väkisinkin vaikuttaa itsekunnioitukseeni, mutta toisaalta toivon, että tältä pohjalta löytäisin myös rauhan omaan elämääni.

Te, joilla isovanhemmat osallistuvat edes jollain tavalla lastenne elämään, älkää ainakaan meille saman kokeneille valittako, että kun vain niin ja niin vähän ollaan ja tehdään. Jos isovanhemmilla on jonkinlainen suhde lapsenlapsiinsa, niin se on valtava rikkaus. Toiset jäävät siitä paitsi.
 

Yhteistyössä