Istukkaveren luovutus

Hello.

Sain neuvolasta alkuraskauden aikana lapun haluanko osallistua istukkaveren luovutukseen. Eli synnytyksen jälkeen istukasta kerätään talteen veri joka muuten heitettäisiin menemää.

Onko muilla tullut vastaan tätä? Onko joku luovuttanut istukkaverta? Mitä sillä oikeastaan tehdään? Asun Helsingissä ja menen synnyttämään naistenklinikalle.
 
Luin tuosta luovuttamisesta jo useampi vuosi sitten. Toisessa synnytyksessä olisin halunnut luovuttaa, mutta ei kätilön mukaan ole (enää) täällä päin mahdollista. Suvussa eräs jolla leukemia, olisin halunnut auttaa jotakin ihmistä, joka samassa tilanteessa. Kannattaa ehdottomasti luovuttaa.
 
ei siitä mitään haittaa ole kenellekään.keräävät istukasta ja napanuorasta tärkeitä kantasoluja joilla voidaan auttaa leukemiaa sairastavia.ja sikiökalvojakin käytetään mm.silmäkirurgiassa.

mä en itse tiedä otettiinko vewri talteen lopulta mutta saattaa olla että ottavat vaan päiväaikaan ja arkisin.verinäytteet multa kyllä otettiin että ehkä ne lähti eteenpäin!
 
Juu, minä jo annoin suostumuksen ja palautin ne laput ultran yhteydessä synnytyssairaalaan. Lähinnä siksi kyselin että en ole kuullut asiasta juurikaan. Mutta ehdottomasti positiivinen juttu, kun voi olla suuri apu jollekkin eikä itseä haittaa kun ei pistellä tms.

Kiitos vastanneille :flower:
 
Tuota istukka veren luovutus toimintaa ei taideta harrastaa kun pääkaupunki seudulla... tällainen mielikuva on miule jäänyt?
Tai ainakaan täälä Tampereella ei moiseen ole mahdollisuutta mikä on sinällään ikävää, koska minä olisin ainakin voinut istukan antaa tuollaiseen käyttöön. Enhän minä tai vauva sillä enää mitään tehdä sen jälkeen kun synnytys on ohi =)
 
Nimenomaan :) En tosiaan tiedä monessako sairaalassa tämä on mahdollista, mutta jos eteen sattuu niin varmaankin kannattaa. Siitä kun ei itselle tai vauvalle aiheudu mitään kipua tai haittaa, mutta voi tosiaan pelastaa jonkun toisen hengen!

Ja kunhan tää vauva syntyy niin mene kyllä luovuttamaan verta muutenkin.
 

Yhteistyössä