Istukka kohdunsuulla alkuraskaudessa. Onko ollut ongelmia ja onko lopulta siirtynyt?

Siinäpä se mieltä askarruttanut kysymys oikeastaan olikin. Sain tänään neuvolalääkärissä viikolla 11+1 arvion, jonka mukaan istukka on vielä osittain kohdunsuulla ja alkuraskaudessa vaivannut hematooma saattaa vielä vuotaa rajun ponnistuksen jälkeen. Joten jouduin totaaliseen liikuntakieltoon kävelyä lukuunottamatta. Vuotoa ei kuitenkaan ole ollut viimeiseen neljään viikkoon.

Miten teillä, joilla istukka ollut alussa kohdunsuulla, oletteko joutuneet rajoittamaan tekemisiä ja missä vaiheessa/millä viikolla istukka on siirtynyt ylöspäin? Onko tilanne aiheuttanut mitään ongelmia?

Harmittaa tietysti tämä paikoillaanolo, kun olo alkaa muuten helpottamaan ja liikkumaan tekisi mieli. Pienen vointi on kuitenkin tärkein, joten täytyy yrittää keksiä uusia rauhallisia harrastuksia :LOL:
 
Mulla on sama homma eli istukka osaksi kohdunsuun päällä.
Kaksosia odotan ja jännitän nouseeko vai ei pois siitä edestä.
Muuta ongelmaa ei ole kuin se että jos mies menee liian syvälle niin tulee veristä vuotoa sitten jälkeen päin.
Tuttavallani oli myös yhtä odottaessa sama homma mutta loppua kohden nousi pois edestä ja ihan normaalisti pystyi synnyttämään.
Itse haluaisin myös synnyttää nämä kaksoset normaalisti jos vain mahdollista mutta tuohan sen heti estäis joten pidellään toisillemme peukkuja että kodun kasvaessa tilanne muutuis.
 
Mulla oli vuotoa ekan kolmanneksen lopulla, koska istukka oli kohdunsuulla. Sillon sain 4 viikon liikunta- ja nostelukiellon. Muuten ei rajottanu mitenkään, koska se siirty kohdun kasvaessa ylemmäs eikä haitannu synnytystäkään.
 
Kävin alkuraskaudesta 2 kertaa vuodon takia ultrassa, ennen nt-ultraa. Siellä sanottiin vain, että istukan sijainnin takia vuotelee ja ei tarvitse olla huolissaan. Eli ei rajoitettu tekemisiä mitenkään. Pari viikkoa sitten rakenneultrassa istukka näytti olevan vain 1cm päässä kohdunsuulta, joten ultrannut kätilö kehotti varaamaan uuden ajan 28+ viikolle, että nähdään onko tilanne muuttunut. Vuotoja on edelleen silloin tällöin yhdynnän jälkeen, mutta en tiedä ovatko enää istukasta lähtöisin.

Rauhallista odotusaikaa sinulle, toivottavasti saat pian jo liikkua enemmän =)
 

Yhteistyössä