ISOmpaa pesuetta haaveilevat 25

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Haidi kirjautumatta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mirellalle ensiksi pahoittelut ja voimia paljon!
Toivottavasti ei kuitenkaan kohdunpoistoon tarvitse mennä.Onneksi sinulla on mies tukena ja huolehtimassa, äläkä syytä itseäsi et ole itse voinut aiheuttaa sitä!

Meillä tuli lisää lähipiiristäkin huonoja uutisia vauvojen suhteen, miehen veljelle ja hänen vaimolle oli tulossa inseminaation tuloksena vauva ja nyt olikin ihan rutiini ultrassa paljastunut että sikiö on eloton, viikkoja kuitenkin jo 17 että piti olla jo ns. turvallisilla vesillä, huomenna aloitetaan sitten lääkkeellinen tyhjennys.Oli kyllä vaikea olla kun heillä kävin ja siellä kuitenkin oli jo ensimmäisiä hankintoja tulokkaalle tehty.

Haidille kans vilkutuksia, toivottavasti saatte sen karvaisen vauvan nyt ensi alkuun pian.
Sitten omaa napaa, olen ollut aivan raivopää koko päivän kotona taitaa täti kurvailla kylään, tosin on kyllä aikakin minulla kun tuo kierto on ollut jotain 26-30 välillä ja nyt sitten näyttäisi olevan jo kp 33. Jahaa erotuomariksi pitää mennä sellainen nujakka kuulostaa olevan "keskimmäisillä"
 
Mirelllalle suuren suuret pahoittelut! En voi kuvitellakaan oloasi juuri nyt. Onneksi mies osaa sinua tukea ja lohduttaa. HALAUS!!

Tökeröä tähän samaan jatkaa että kyllä mä taas tänään olen tuntenut niin valtaisaa ja syvää rakkautta noihin omiin ipanoihin että!
 
Mirellalle isot pahoittelut edelleenkin...anteeksi, mä en osaa nyt muuta sanoa.
En pysty millään kuvittelemaan sun fiiliksiä just nyt.
Vain nuo asiat kokeneilla kai on joku käsitys aiheesta.
Surullinen olo kuitenkin vuoksesi ;ò(

JA voi ei, Marjulin lähipiirissäkin huonoa onnea, kääks.
Pahoittelut sinnekin !

HAidi; onneksi hau*vauva saatetaan terveeksi kuitenkin,
ennenkuin hän teille kotiutuu, se on hyvä !
Huonompi tietty on, että joudutte nyt odottelemaan enempi....mut
ainaskin pysyy kauemmin lattiat siivona - ehe.

Me käytiin just naapurinrouvan kans piiiiiiiiiiiiitkästä aikaa
maailmanparannus- lenkillä.
Teki hyvää, jalat on mössöä.
Nyt telsua tuijottamaan ja huomena lisää. On ollu ankea päivä...
ja joo Haidi; ei ole vielä mieli muuttunu. Ei meille enää yhtään. Ikinä ! ...tai ehkä joskus...tai siis EI. tai...ööö...
 
Voi Mirella, en osaa minäkään sanoa muuta kuin voimia ihan hirmuisesti ja pidetään peukut pystyssä, että kohtusi olisi kuitenkin selvinnyt. Pääasia kuitenkin on, että sinä selvisit rajusta keskenmenosta! Se ei tietenkään tässä kohtaa paljon lohduta, mutta lapsesi tarvitsevat sinua, joten onneksi olet kunnossa. Tai et varmaan kunnossa, mutta toipumassa kuitenkin. Henkinen toipuminen tosiaan vie pidemmän aikaa.
Niistä lapsista onneksi saa sitä voimaa <3 Isot halit Mirella!

Taustaileva Tehis
 
Voi ei, käväisin vilasee mitä kaikille kuuluu...

Mirellalle suuren suuret voima ja lohtuhalit!!! *rutistus*
Toivottavasti kohtu lähtisi nyt itse hyvin parantumaan!

Mitä, siis ohdiksen häät.. nyt??!!! Eikös ne pitänyt olla vasta... öööhh... Paljon onnea matkaan!! :)))

Suljetulle en pääse vieläkään, kun en ole saanut aikaiseksi hankittua niitä piuhoja edellisten tilalle (siis kotiin nettipoksiin ;)) emailia olis muiltakin kiva saada...

Terkkuja ja vilkutuksia kaikille!!!! *viuh viuh*

Taustaileva Papu
 
Kas vaan, Vieraileva vierailija on kuin onkin käynyt
täällä meitä helssaamassa !

Vilkutuksia sinnekin päin *viuh*viuh*vauh* =o}

Haidille kiitos peitosta, lämmitti mukavasti ja yö oli hyvä.

Aamulla olio herättikin sitten niiiiiiiiiiiiin ihanasti (= oltiin kaksin,
se oli vienyt Pinkkiksen tarhaan jo, ja pojat meni mummilaan =)
...krhm...vasta nyt syötiin edes aamupalaa :o))) - ja päivä on puolessa ;D

Eilen muuten illalla huomasin, että toinenkin tissi oli vuotanut liiveihin
ison laikun, ja nyt ne kumpikin vuotaa.
Kääk !
Apua, apua, apua....mitäs ihmettä tää ny on ??
Koitin KooVeeGeellä* sitä prolaktiinia katsoa,
mut sieltä löysin vaan jotain ihme tiedehömppää, josta en tajuu mid.
Vai enksmä vaan osannu ( taaskaan ) etsiä ??!
Täytynee mennä uudestaan sinne.

*K V G = katovittuguuglesta ( aiempi vastine tälle oli E V V K )



 
Pyörähdän töiden lomassa katsomaan kaikkien kuulumisia. Mirella on tosiaan kovan paikan edessä, toivon sydämeni pohjasta että kaikki selkiää.

Haidilta tullut aivan ihana viesti eilenillalla, meinasi tulla tippa silmäkulmaan <3

Viimeinen työpäivä repii musta ne viimeisetkin mehut, aamusta suoritin miljoona asiaa yhdellä kertaa. Nyt evästän ja kohta painan taas tukka putkella, että maailma pyörii seuraavat 2vk kun olen poissa..läppärin tästä kuitenkin kainalooni poimin, jotta pääsen vielä ensi viikolla kurkkaamaan jossain vaiheessa ennen papin aamenta..
 
Hei kaikille!
Vihdoista viimein sain aikaiseksi tulla tänne kurkkaamaan, kun Ohdakkeenkukka houkutteli. Eli mahtuuko vielä mukaan? Olette kirjoittaneet ahkerasti enkä tosiaan ehdi/jaksa kahlata kaikkia viestejä. Toivottavasti pääsen jotenkin kärryille, jos minut nyt edes huolitaan mukaan.
Taustoja. Olen +30 ja lapsia on kolme. Vanhin aloittaa nyt eskarin. Haaveilen neljännestä ja olen jopa saanut miehen innostumaan. Mitään aktiivista yritystä ei ole, en siis tikuta oviksia tms. Ja en erityisemmin ole perehtynytkään näihin asioihin. Täällä lukiessani olen oppinut paljon ja oikonut ihan selviä väärinkäsityksiäkin. Olen ollut siitä onnekas, että kaikki kolme raskautta ovat alkaneet helposti. Keskenmenoa en ole ikinä kokenut.
Neljännen yritystä haittaa eniten hiljainen seksielämä. Ei ole illalla mehuja ja toisekseen sängyssä on melke aina joku ylimääräinen.
Mutta on tässä pieniä mutkia matkaan tullut. Odottelin tuossa menkkoja, olivat reilusti myöhässä. Testit negaa. Surffasin netissä ja törmäsin mm. prolaktiinin liikaeritykseen. No menin sitten lopulta lääkäriin. Pahin pelkoni, eli tuo prolaktiinin liikaeritys ei ole minulla. Arvot oli ok. Sain lyhyen Terolut kuurin, joilla nyt sitten avitetaan menkkojen tuloa. Ilman sitä, ne eivät kuulemma välttämättä tulisi ollenkaan. En saanut sen tarkempaa selitystä, mutta on kuulemma ihan yleinen vaiva.
Joten nyt vain odotetaan, että tämä "tilanne" menee ohi.
Niin ja kyllä nuo ajatukset välillä muuteski muuttuu. "Ei enää yhtäkään riiviötä meille" Mutta täälläpä vain roikun ja haaveilen vielä yhdestä.
 
Tervetuloa Mipsa, ehdottomasti mahtuu kun porukka senkun vähenee... Ja täällä voi haaveilla vakavasti tai vähemmän vakavasti tai muuten vaan turista isompien pesueiden arjesta!!

Huoh, rankka viikko takana, onneksi maanantaina duunikaveri palaa töihin niin ei tarvi sen hommia tehdä. Jääpä enempi aikaa surffailuun!! ; ) Jäbä muksii vaihtelevasti, taas parissa viikossa tullut muutama kilo lisää ja tuntuu että kaikki tohon mahaan.. Ottaa jo päähän kun ei oikein mihinkään vaatteisiin meinaa mahtua. Joo ja enää neljä kuukautta, jee...

Taustailijoille vilkutuksia, enempikin olisi kiva kuulla teidän kuulumisia...

Joox ruvennu lisää falskaamaan, kantsii varmaan tohtorisedältä kysyä jo neuvoa niin selviääpä sekin sit. Jos se on kuitenkin salamatkustaja??? ; )

Ohdikselle oikein rentouttavaa lomaa, tai no ensi viikko voi olla vähän haipakkaa mut sitten rouvana on hyvä rentoutua Euroopan kiertueella. Tsemppiä koitoksiin sulle!!

Jaah, kakkonen viesteilee että kotiin pitäisi jo päästä, alkaakohan iskän ja avokin hermot jo mennä kun lapsi ei enää viihdy siellä... Aina tulee vähän kurja olo kun tytöt aina vuorotellen haluavat aikaisemmin kotiin pidemmiltä lomilta kun siellä taitaa olla vähän myrskyisät olot... Toivottavasti ei mitään vakavaa.

Jaaha, jos selälleen hetkeksi menis kun ei ketään kotona!!!
 
Hitsi, Titti; mielessä käväs jo tänään, että testi pitäis ostaa,
mutta en mä sitte kuiteskaan...oliokin oli kaupassa mukana...
noh, ehkä ensviikolla, kun meen stadiin tapaamaan taas mun ystävääni.
Ihanaa, muuten mulla on kampaajakin pitkästä aikaa tiistaina !

Mut joo, en mä jaxa uskoa tohon kyytiläiseen, kun tätikin saapui
ajallaan, tosin hän vieraili meillä nyt vaan 2 päivää,
niukasti nekin...ääk.
En edes ajattele sitä mahista...ehkä...tai,no...en.
Mä katoin noita prolaktiini-juttuja, mut suurin osa koskee jotain imetysaikaisia
ovulointeja ja ehkäisyhommia....hö.
Täytyy varmaan mennä lääkärisedällä käymään ( = nuori virolaismies,
punastelee kivasti, kun hämmentyy...) ensviikolla, kait.

Ohdikselle ihanaa lomaa, etenkin "honeymoonia", eli euroopanturneeta ;o) !!

Ja Mipsalle; tervetuloa joukkoon vaan !
Tänne mahtuu mukaan kyllä, kuten Tittikin jo totesi ;o)

JA laitas Papu nyt lisää kuulumisia, pelkät terkut ei riitä.
Me kaivataan sua kaikki !
 
Kiitos! :-)
Toivottavasti ehdin käydä viestejä tsekkaamassa usein. Välillä on pitkiäkin taukoja. Vapaa-aikaa ei liiemmin ole. Nyt on eri juttu, kun mies on lomalla.

Jooxille: tuosta prolaktiinista. Kun nyt sattumoisin siihen aiheeseen vähän jouduin tutustumaan. Eli oireena liikaerityksessä on usein maidon eritys. Useimmiten se kai löydetään jos kierrossa on häikkää. Tai muuten vain sattumalta. Ja jos on ongelmia lasten saannissa, niin silloin myös tutkitaan. En tiedä sinun taustoja, mutta kannattaa se verikoe silti pyytää ottamaan. Hoito on kai ihan yksinkertainen. Vaikka kasvain sana tuossa yhteydessä kieltämättä pelästytti minut. Mutta ei ole sen vakavempi kuin korkea verenpaine. Mulla kun menkat antoi ja antaa edelleen odottaa (kuuri kesken), niin lääkäri heti ekaksi kysyi, että vuotaako rinnat. Kun otin tuon prolaktiinin liikaerityksen esille.
 
tervetuloa Mipsa minunkin puolesta.
joox, tuo kooveegee on meille niin osuva kun tuntuu että ihan sama mitä etsii niin joku käskee ettiä googlesta.
Ja tittikin jo niin pitkällä että vaatteet ei meinaa mahtua.

Minulla on sitten menossa koopee 35 ja tätiä odotellaan, täytyy jo varmaan testiä alkaa harkitsemaan jos ei huomenna täti tule.On kyllä ollut sellainen turvonnut menkkaolo jo useamman päivän mutta pitkä on kyllä kierto.


No voi kökkö olio heräsi ja haluaa nettiin, täytyy jatkaa päivällä kirjoittelua.
 
Lauantaita

Tervetuloa Mipsa joukkoon sekavaan:)
Täällä sataa vettä ja mua väsyttää, en tietenkään ole saanut nukuttua kun mietin sitä koiranpentua ja sen parantumista...oon minä hölmö...eihän se vielä edes ole meidän:)

Ohdikselle lomatoivotuksia ja lemmenlurituksia...häämatkaa jne...voi ihanuus.

Mitä mun nyt pitkään...en enää muista...ei kai mitään tärkeää???
Taidan kaivautua viltin alle töllöttää telkkarii ja ousta vasta sitten kun lähden viemään tyttöä ratsastustunnille. Isompi tyttökin tänään jo kotituu tallilta, viikon on siellä yhtämittaa taas viettänyt duunissa. Huomenna saavat nukkua vaikka ilta viiteen jos nukuttaa:) jaksavat sitten kouluun maanataina lähteä.
 
Mipsa "tuosta prolaktiinista. Kun nyt sattumoisin siihen aiheeseen vähän jouduin tutustumaan. Eli oireena liikaerityksessä on usein maidon eritys. "

... Mut ku mul ei tule maitoa, vaan ihan kirkasta nestettä.
Eikä edes tuoksu millekään.

Kuvittelen taas varppii, mutta mun rinnat on ehkä hiukan aran tuntuset myös.
Takana uneton yö, oireita pähkäillessä - ja löytyyhän niitä,
kun oikein miettii viime aikoja....mut ne taitaa sittenkin olla vain mun
mielikuvitusta ja haavetta.
Pakko kuiteski miettiä vaihtoehtoa, et mitäs jos....

Olion kans eilen käytiin pieni keskustelu taas vauva-aiheesta,
se ei tajuu yhtään, miks haluan vauvaa,
kun ei nytkään rahat mihinkään riitä. Tai aika. Tai hermot.
Naureskeli vaan mun jutuille, kun kysyin, et eikös se haluis
yhden pikkuriikkisen punatukkaisen pojan vaikka ? ;o)

- JA kuitenkin sadetakki taaskin jäi käyttämättä, vaikka kivasti
pideltiin sadepäivää ihan kaksin.
Kolmeenkin kertaan ;o))) .... mäentajuunoitOlioita.

Tänään koitetaan houkutella Pinkkis kampaamoon tukanleikkuseen.
Jee. Tästä tulee vielä HAUSKA päivä !
 
Haidin kans samoihin aikoihin linjoilla, terve vaan !

TAkana kans uneton yö, pienokaismietteissä, kuten sullakin ;o)

Pojillakin alkaa maanantaina jo koulu.KÄÄKS !
Kesä meni tosi nopsaan - ai mikä kesä ???
Mä odottelen niitä ihania hellepäiviä vielä tulevaks....
toivottavasti vielä saapuvat !
Mä oon niiiin riippuvainen auringosta
enkä voi nauttia syksystä, jos en oo saanut tarpeeksi isoa annosta valoa ensin.
Siis myös pään sisäpuolelle ;o)
 
Vanhaan kysymykseen päivitetty vastaus
Eli " Kuinka kertoa nykyaikana lapselle Kukista ja Mehiläisistä "


Pieni poika kysyy isältään: 'Isi, miten minä tulin maailmaan?'
Isä vastaa: 'Nooh, siinä kävi sillä tavalla,
että eräänä päivänä äitisi ja minä tapasimme netin keskusteluryhmässä.

Sovimme treffit sähköpostilla ja tapasimme virtuaalikahvilassa.
Siellä livahdimme salaiseen huoneeseen, missä äitisi suostui lataamaan tavaraa kovalevyltäni.

'Mitä sitten tapahtui?'
'Juuri kun aloitin latauksen, huomasimme, että olimme unohtaneet kytkeä palomuurin päälle.
Siinä vaiheessa olikin sitten liian myöhäistä painaa 'poista' -nappulaa,
joten yhdeksän kuukauden kuluttua tietokoneidemme näytölle ilmestyi pop-up -ikkuna,
jossa luki, että olemme saaneet postia'
 
Taputtaa täällä käsiä...tuo oli hyvä Joox...tuo on tätä päivää...vaan ei taida ihan noin yksinkertasta olla kuitenkaan:)))))
Jos olis hommaisin toisen tietokoneen ja lähtisin olion kanssa nettitreffeille keskusteluryhmän kautta ja varmasti poistaisin palomuurit ja kaikki virustorjunnat:)))))
 
No johan te ootte olleet reippaana täällä heti aamusta!!!

Marjuliako saa ruveta peukuttamaan, bdbdbdbd!!!!!

Jooxin juttu oli tosiaan hyvä!!!

Vauvajutut valvottaneet täällä, onneksi itellä nyt ei enää niin paljoa valvota, ihanaa tuo nukkuminen on ja vaikuttaa heti mielenlaatuun mulla. Toivotaan että molempien asiat nopsaa selviää!!

Systerin duunipaikalla (kierrätyskeskus) olisi kuulemma hienot siniset yhdistelmävaunut myynnissä halvalla, pitäisköhän mennä kattoo... Edellisetkin oli sieltä mutta kolme vuotta ulkona on tehnyt tehtävänsä niille, aikas huonossa kunnossa jo. Tässähän alkaa ihan innostua jo!!! Poika suukottelee pikkuveljeä jo päivittäin (siis masua) ja lupas jo syöttötuolin vauvalle! ; ) Ensi viikolla pitäisi siirtää poika omaan huoneeseen, se on ihan innoissaan asiasta! Saa nähdä vaan tosi paikan tullen miten siellä nukkuu... Tai mä, en olekaan 11 vuoteen nukkunut ilman yhtään lasta vieressä, miten mä pärjään.. ; )
 
Huomio!!!
Titti, Ohdis, Tehis ja kaikki te muut kenellä -97 tai 98 syntynyt tyttölapsi...olisiko kenenkään teidän tyttäristä kuka halukas ihan perinteiseen kirjeenvaihtoon?
Sain äsken tuossa ahaaelämyksen kun meillä on ollut ongelma löytää sellaista.
Kuopus on monta kertaa laittanut kirjeitä menemään koululais,- hevoshullu, -lemmikkieläin, -jne. lehtien kirjeenvaihtoilmoituksiin, mutta koskaan ei kukaan kirjoita takaisin ja pettymys on valtaisa. Minusta olisi hienoa jos tällainen kirjeenvaihtoystävä löytyisi ja voisi ylläpitää ihan oikeeta kirjoittamista tässä tietokonemaailmassa. Kysykäähän tyttösiltä löytyykö innokkuutta. Meidän likka siis -97 on ihan heppähöperö ja tykkää muutenkin eläimistä. Laulaa ja tanssii mielellään, musiikkia kuuntelee laidasta laitaan. Lapsille tuntuu aina olevan tärkeetä lemmieläimet kun niitä toisiltaan kyselevät...kissa meillä on ja akvaario jossa asustaa sinirapu ja kaloja...niin ja se koiruus on tulossa. Laittakaa vaikka suljetulle jotain infoa jos yhtään heräsi kenellä kirjoitushaluja. Tytölle en vielä sano mitään...vaan yllätän sen mikäli joku haluaa alkaa kirjoitella.
 
Haidi, meidän tytöt tulee huomenna kotiin niin kyselen, vanhin on siis -97 ja tykkää kans hevosista ihan hulluna vaikka ei ratsastakaan yhtään mutta on Pollux
hevoskerhossa ja tietää hevosista yllättävän paljon..
 
Hieno homma...meillekin Pollux tuttu, vaikka nyt just ei siinä olla. Tyttö ei ole mikään lukuihminen se haluaa vaan kaiken muun krääsän mitä sieltä tulee. Lukee kyllä kaikki asia kirjat, mut ei niitä muita kirjoja. Hyllyt täynnä noita hevoskirjoja...tauko tekee hyvää välillä.

 
Voi hitsi !
Nyt ne sitten soittivat mulle töölöstä; leikkausaika ois ollut 20.8,
mut enhän mä sitä nyt voi vastaanottaa, kun on tulossa toisen pikku-ukkelin
asperger-tutkimukset just elokuun lopussa....
siellä menee aina kokopäivä, on ainakin 4 kertaa alkuun käytävä.
Tätä on kans odotettu jo niin kauan, et nyt meni lapsen asiat ( taas ) edelle,
tietenkin.
Siitähän olio innostu, sanoi oman mielipiteensä ja mä vollotin
eikä loppua meinannu taas tulla.
Tottakai ymmärrän, et oliokin haluaa mut töihin takas mahd.pian,
että saatais talous taas jotenkin kuntoon edes, mut mun mielestä sanoi
liian kärkkäästi mielipiteensä ja sit tuli parku...

Oltiin siis kauppaan lähdössä just, ku soittivat ja sit tuli tää episodi.
Oli muuten hienoo mennä sitte silmät tomaatteina sinne,
tyttö ei päässyt kampaajalle, oli kauhee jono,
ja sitten se vielä katosi kaupassa....mulla iski paniikki,
mut sitten onneksi kuuluttivat just ku juoksin siellä siksakkia ettimässä
Pinkkistä....huh! Oli silläkin parku tullut, mut joku setä sen löysi ja vei
ystävällisesti infoon, josta kuuluttivat ;o)

Loppu hyvin, mut ei kaikki hyvin.....tytön tukka jäi leikkaamati tällä reissulla,
mua hämmentää, miksi olen niin joteski herkkänä, et alan panikoimaan
ja parkumaan....( pitäsköhän käydä apteekissa testinostossa ?
oliokin jo muuten sitä ehdotti...=) ja sit tytsy kaatui kotipihalla niin,
et on kyynärpäät ja polvet auki.....parrrrku oli muuten mahtava !
Nyt sataa ihan miljaardilla meillä, ja on tosi pimeetä , et en tiä siitä apteekkiin lähdöstä, huvittaisko....mutku mua vaivaa jotenkin.
Ja on kai se mahdollisuus poissuljettava, ennenku lääkäriaikaa tilailee...vai ??

- nii-i. Mähän sanoin, et tästä tulee vielä hauska päivä...ehe-ehe.
 
No johan on Jooxilla vilskettä... Mihis asti se leikkaus nyt sit menee??? Tai aloitetaanko nyt siitä että sehän venyy jos plussaa tulee... ; ) Voi kuinka jo toiveet täälläkin herää!!!! Mene nyt sinne apteekkiin jooko...

No hö, ukko jäi skootterin kanssa bensapiippuun, täytyy lähtee pelastaa...
 
Apteekissa käyty - ja
Onni- testi tehty, negaa tuli.
Mutta sen mä arvasinkin, sainpahan mielenrauhan....
täytynee tilata lääkärisetälle aikaa, jos nyt viikonlopun vielä tihkuu.
Oudon kipeet on nyt rinnat, ei ne yleensä ole kuin ennen menkkoja vaan.
oon äimänä...
 

Yhteistyössä