Yhtenä esimerkkinä tulee mieleen sukulaisten pienikokoinen paimenkoira, joka ensimmäiset elinvuotensa sai vapaasti leikkiä pihalla omien ja naapureiden lasten kanssa. Koiran kasvatuksessa oli puutteita niin kuin usein ekan koiran kanssa muutenkin, mutta en tiedä selittääkö se miksi koira alkoi puremaan lapsia. Ei leikillään, vaan vihaisena. Lopulta koiraa ei enää päästetty pihalle lasten kanssa ja se vietiin vain kävelylle kytkettynä talutushihnassaan. Ja se kuka perheessä ulkoilutti sai tiukat ohjeet, ettei koiraa saa päästää muiden lasten lähettyville. Tarina jatkuu silti surkeana, koska perheen nuorimmainen n. kymppivuotias, ei pärjännyt naapureiden isommille lapsille ja vaikka kymmpivuotias koettipuhumalla estää lapsia tulemasta lähelle päättivät naapureiden lapset olevansa oikeutettuja tekemään, mitä tahtovat. Ja totta kai koira kävi käsiksi.
Siis jotakin lisäkoulutettavan tarvetta koirassa on, mutta jos perhe sen haluaa pitää ja pärjää, niin...
Joten ap:lle vaan terkut, että harkitse tarkkaan osaako oma lapsesi pitää rajat teidän koirille ja kavereilleen. Jos kaverit eivät usko varoituksia olette altavastaajina kavereiden vanhemmille, jos jotakin sattuisi. Kilttikin koira voi hermostua varomattomaan lapseen, jolla ei ole kokemusta miten koirien kanssa toimitaan.
