Islamin asiantuntija, asiaa...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja LaMamanMorbid
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mä elän ihan tätä päivää. Mä en kuitenkaan kannata uhkakuvien luomista. Tässä maailmassa on tapahtunut paljon pahaa läpi historian. Mutta se, että päivästä toiseen velloisi pahassa jonka uskoo tulevan ulkopuolelta...

Oletko tietoinen faktoista vai suljetko silmäsi myös niiltä?

Kuitenkin jaksat joka päivä uhata Suomea kannattamalla tuota ulkoa tulevaa uhkakuvaa?
 
Keskusteltaisiko faktoista?
Itse koen vahvasti, että Islmin lsääminen kulttuuriimme tulee romuttamaan kansamme.
Olen tehnyt melkoisesti tutkimusta aiheesta, kuullut ja nähnyt.

SuomessaTataarit (sunnit) ovat rauhanomainen yhteisö.
Meillä on myös muita Islamia edustavia ryhmiä kuten Shiat. Minusta tätä asetelmaa, mikä meillä nyt on, ei pidä horjuttaa Islaminuskoisia lisäämällä. (turvapaikanhakijat/pakolaiset)
Lisäksi emme tiedä heidän taustoja, mutta tutkijat ovat sitä mieltä, että on aika keskittyä myös turvallisuuteen.
Jos ajatukset ja ideologiasi perustuu pelkästään empiiriseen kokemukseesi, et ole sen oikeammassa kuin minäkään. On tässä elämässä kuultu ja nähty yks jos toinenkin asia.
 
Mä elän ihan tätä päivää. Mä en kuitenkaan kannata uhkakuvien luomista. Tässä maailmassa on tapahtunut paljon pahaa läpi historian. Mutta se, että päivästä toiseen velloisi pahassa jonka uskoo tulevan ulkopuolelta...


Juuri näin.
Vihassa ja pelossa päivästä toiseen vellovat ihmiset ovat sairastuttaneet itsensä mutta myös tämän internetin ihmeellisen maailman.
 

Yhteistyössä