ISÄT! auttakaa!

Näitä keskusteluja on varmasti ollut paljon, mut mut..

Me ollaan oltu yhdessä 07/13 alkaen, ei siis kovin pitkään, mutta meillä kuitenkin yhteinen oma talo ja lasta ollaan mietitty ja vihdoin päästiin lapsettomuushoitoihin, ensimmäinen aika olisi ollut nyt 11.11.14 mutta kuinkas ollakkaan, todellisena yllätyksenä tein eilen aamulla reippaan positiivisen testin.

Miehelle kerroin töiden jälkeen. Reagointi oli tätä luokkaa: "mä en usko noihin (raskaustesteihin)" "mä en tiiä mitä tästä pitäs ajatella" "mitä v****a?" ja "nyt pitäs varmaan olla onnellinen mut en oo".

Meillä siis ei ole ikinä ollut ehkäisyä käytössä ja hyvin molemmat tiedostettu että vauva tulee jos tulee. Kun lasta ei alkanut näkymään, saatiin tosiaan lähete lapsettomuuspolille.

Eilisen illan mies oli noiden kommenttien jälkeen aivan hiljaa ja itsekseen. Ei puhunu mulle mitään. Tänään ei ole töiden aikaan kuulunut mitään. Äsken tuli kotiin, olin yläkerrassa, kuulin vain kun kirosi ja lähti sitten ovet paukkuen jonnekkin.

Mitä tää nyt on ja mitä mun pitäs tehdä?
Mies on siis todella tälläinen megastressaaja ja pienetkin asiat saattavat kasvaa hyvin isoiksi hänen päässään.

Miehet??!! miten te itse reagoitte raskausuutiseen ja mitä tää mun mies oikein sekoilee? onks toi ihan normaalia?

 

Ei ole,ilonen uutinenhan se on molemmille.

 

Kyllä mä ainakin olin ekan lapsen tulouutisen jälkeen iloinen ja lähestulkoon paniikissa kuinka tulen pärjäämään isänä ja tuleehan kaikki menemään hyvin. Enkä todellakaan ole mikään stressaaja tyyppi yleisesti ottaen. Voisit yrittää rauhoitella miestäsi ja jutella hänen kanssaan millään tavalla mistään syyttämättä.

 

Näitä keskusteluja on varmasti ollut paljon, mut mut..

Miehet??!! miten te itse reagoitte raskausuutiseen ja mitä tää mun mies oikein sekoilee? onks toi ihan normaalia?

Alunperin minulle on sanottu etten saa lapsia jo nuorena.
4 kertaa tuon raskauden emäntä on kertonut. Ekalla kerralla sanoin että 'jaa... mitäpä tuohon sanoisin, hyvä sitten''. Olihan se outo tilanne ja oli oltu ½ vuotta kimpassa. Siinä oli jonkinlainen sekamelska mielessä ja sellainen moodin haku, kun piti alkaa suhtautua asioihin toisella tavalla.
Toisella kerralla vuoden päästä saimme mitä yritimme. Kaverin ekalle muksulle. Tokasin että vrmaankin että: Nonnih, nyt nukkumaan''

Kolmas tuli hieman yllättäen 7 vuoden päästä...totesin, että ''Mahtuuhan meille onneksi se neljäskin'', joka sitten tehtiin ja syntyi vuoden päästä. Enpä noista ole niin älämölöötä nostanut, halannut vaimoa ja uutta tulokasta hellästi ja rakastavasti. Ei minulla ole lapsia vastaan ollut mitään ja se on ollut aina selvää. Mutta leikkikaveria kun on tehty, niin ei se ole yllätys ollut. Posti jaettiin yhä ja sama putkimieskin, joten lapset toistensa näköisiä....
Luonteeltani en kyllä ole stressaja, kunhan ny kuu ei putoa ja maa vajoa...
Kai meitä miehiä on monelaisia. Aloittajan mies vaikuttaa kuin ei haluaisi lapsia tai luulee että se on jonkun muun, tai mustasukkaisuutta lapselle....tai sitten on vaan hukassa itsensä kanssa.

 

Sitä sanotaan että lapsen saamisen paras hetki on se hetki ennen kun tietää toisen olevan raskaana. Sen jälkeen KOKO maailma muuttuu. Mäkään en nukkunu sekuntiakaan 4 seuraavaan yöhön. Täysin normaalia.