isänpäivän lähestyessä uhkavaasti..

mietteet on taas ristiriitaiset.

Isä ei ole ollut tytön elämässä yli vuoteen millään tavalla. Pitäisikö mun kerhossa sanoa, että opastaa tytön tekemään kortin ukille tai papalle? Vai en sano mitään ja tyttö tekee siellä kortin isälleen niinkun muutkin?
tai sanonko vaan tytölle, että voi sanoa kerhossa että tekee kortin ukille, jos haluaa.

En halua että tyttö joutuu ikävään tilanteeseen, että joutuu tahtomattaan selitellä muille missä isi on, kun hän ei sitä itsekään ymmärrä että miksei isi tapaa häntä.

Ehkä on vaan parempi antaa sen tehdä kortti kuten muutkin, mutta onko se sitten tytölle liian hämmentävää?

Vai skipataanko ne päivät kerhossa kun kortteja askarrellaan?

 

No minä ehdottomasti ohjeistaisin, että tyttö voi askarrella kortin sille läheisimmälle "isälleen" eli papalle tai ukille, jos on heidän kanssa tekemisissä. Perheillä on erilaisia tilanteita ja kyllä niitä asioita pitää osata myös kerho-ohjaajien käsitellä asiantuntevasti.

 

Muistan kun olin ala-asteella, luokallamme oli tyttö jolla ei ollut isää. Kaikille oli yleisesti tiedossa, että tytön äitikään ei tiennyt, kuka on isä. Tyttö teki aina kortin paapalle, eikä kukaan sitä kummastellut. Koskaan ei myöskään ollut mitään kiusaamista. Tyttö saattoi joskus kertoa, että hänen isänsä tulee pian hakemaan hänet luokseen asumaan ja muistan, kun mulle tuli aina paha mieli, kun ajattelin, että sitten en näe ystävääni enää koskaan..Mutta ei isä tullut..

 

Minä tein pienenä vaarille. Mulla oli kylläkin isä kuollut, joten tilanne sillätavoin vähän eri. Sitten ala-asteella tein isäpuolelleni, joka oli elämässäni ja vaarille myös.

 

Eron jälkeen lasten isä hävisi elämästä kokonaan, joten meillä tehtiin kortit papalle pari vuotta, nykyään puolisolleni jota lapset jo isäkseen kutsuvat. Muistan, etteivät mun muksut olleet ainoita eikä siitä ikinä tehty mitään numeroa. Mutta herkkä paikka se on edelleen, isänpäivä :/

 

Muistan kun olin ala-asteella, luokallamme oli tyttö jolla ei ollut isää. Kaikille oli yleisesti tiedossa, että tytön äitikään ei tiennyt, kuka on isä. Tyttö teki aina kortin paapalle, eikä kukaan sitä kummastellut. Koskaan ei myöskään ollut mitään kiusaamista. Tyttö saattoi joskus kertoa, että hänen isänsä tulee pian hakemaan hänet luokseen asumaan ja muistan, kun mulle tuli aina paha mieli, kun ajattelin, että sitten en näe ystävääni enää koskaan..Mutta ei isä tullut..

Niin.. lapsellehan on itselleen ehkä? helpompi hyväksyä ja käsitellä tollanen asia, jos sitä isää ei koskaan ole ollutkaan tai se on menehtynyt. Mutta kun meillä on tilanne tosiaan se, että isä oli 3 vuotta tytön elämässä ja sitten ei enää ollutkaan..

 

Niin.. lapsellehan on itselleen ehkä? helpompi hyväksyä ja käsitellä tollanen asia, jos sitä isää ei koskaan ole ollutkaan tai se on menehtynyt. Mutta kun meillä on tilanne tosiaan se, että isä oli 3 vuotta tytön elämässä ja sitten ei enää ollutkaan..

Toi on kyllä vaikee tilanne ja tosi surullinen lapsen kannalta Jotku miehet vaan on.....!

 

Voihan sen kortin tehdä isoisällekin tai jollekin muulle tärkeälle isähahmolle.
Mun ala-asteen luokalla (koskus 80-luvulla) oli tosi villit kaksospojat joiden äiti oli lähtenyt kävelemään ja jättänyt pojat isälle. Nämä pojat tekivät aina äitienpäiväksikin kortit tuolle isälleen.

 

Voithan sä kysyä, kenelle haluaa kortin tehdä. Tässä vaiheessa voisi kuitenkin olla helpointa tehdä se isälle ja laittaa vaikka postilla menemään isälle itselleen.