Isä kuoli. Pitkä matka päättyi viimein. Olin paikalla. Ei ole paha olla, eikä tilanteessa ollut paha olla.
Isällä oli dementian ja alzhaimerin tautien sekamuoto. Hän oli pitkään sairas ja äiti hoiti häntä kotona kunnes isän kävelykyky alkoi kadota. Vanhainkodilla isä ehti olla viimeiset kuusi vuotta: hiljeni, kutistui, rypistyi ja lopussa käpristyikin. Ikää ehti tulla lähes 80 vuotta.
Ensin loppuivat kiireet, sitten askeleet, ei ollut sanottavaa - vain huoli meillä omaisilla joilta ei omassa elämässään tahtonut riittää aikaa istua isän kaverina vanhainkodilla odottamassa.
Ehkä suurin lahja jonka isältä sain oli se että sain olla viimeisissä hetkissä mukana. Hän oli jo hiljalleen siirtynyt pois, enää olivat hentoiset kuoret, hengitys joka toimi ja vahva sydän joka jaksoi lyödä. Toivotin hyvää matkaa.
Isällä oli dementian ja alzhaimerin tautien sekamuoto. Hän oli pitkään sairas ja äiti hoiti häntä kotona kunnes isän kävelykyky alkoi kadota. Vanhainkodilla isä ehti olla viimeiset kuusi vuotta: hiljeni, kutistui, rypistyi ja lopussa käpristyikin. Ikää ehti tulla lähes 80 vuotta.
Ensin loppuivat kiireet, sitten askeleet, ei ollut sanottavaa - vain huoli meillä omaisilla joilta ei omassa elämässään tahtonut riittää aikaa istua isän kaverina vanhainkodilla odottamassa.
Ehkä suurin lahja jonka isältä sain oli se että sain olla viimeisissä hetkissä mukana. Hän oli jo hiljalleen siirtynyt pois, enää olivat hentoiset kuoret, hengitys joka toimi ja vahva sydän joka jaksoi lyödä. Toivotin hyvää matkaa.
