Isä ei kelpaa

Poikamme on nyt 1 v. 9 kk. Nyt hän ei kelpuuta enää isää mihinkään. Isä ei saa vaihtaa pojalle vaippaa eikä vaatteita, ei syöttää eikä tehdä hänelle yhtään mitään. Leikkimäänkään isää ei oikein enää kelpuuteta...

Onko muilla vastaavaa vaihetta menossa? Kauankohan tätä vaihetta kestää? Liittyyköhän tähän "äiti on ykkönen" -vaiheeseen myös mustasukkaisuutta äidistä? :\|

 

Meillä tyttö vuoden,äiti on ykkönen.Isi ei saa myöskään pukea,syöttää jne...ei edes ottaa syliin...muttei saa kukaan muukaan mies,mutta mummi tai vaikka kummitäti kyllä saa leikkiä ja ottaa syliin riippumatta siitä onko äiti paikalla?Isille aika kova juttu,kun ei kelpaa kun sillon kun olen huutojen kera lähtenyt vaikka kauppaan tai salille...välillä itkee tosi pitkään...Itse olen kaikki päivät kotona tytön kanssa ja mies tekee arki päivät todella pitkiä päiviä käytännössä näkee vain viikonloppuisin ,kun on jo nukkumassa kun mies tulee töistä kotiin ja nukkuu vielä kun lähtee töihin,eikä tyttö ole ollut hoidossa kun muutaman kerran.Just hain itelleni sali kortin että sais viimeset makkarat raskauden jälkeen kuriin...joten monet itkut vielä edessä...on todella kurjaa jättää itkevä lapsi ja painaa ovi perässä kiinni!Mut eiköhän tyttö jossain vaiheessa itkut ala vähentyä...

 

Joo.. Mun poika 1,6vuotta ei anna isin tehdä mitään!! Äitiinkään ei saa koskea tai äidin tavaroihin.. Toisinaan tympäsee, ku ite pitää tehä kaikki, ku isiä ei hyväksytä ollenkaan..

 

Täällä yksi, takiaisen äiti :wave:
Isältä ei tosiaan suostu syömään ja huudon kera saa isä viedä esim. hammaspesulle ja nukkumaan. Työntää myös joskus isää pois kun leikitään tai halitaan. Niin poika siis 1.5 vuotta.

On ihan älyttömän raskasta, kun itse olen raskaana ja jokunen lepohetkikin kelpais. Miten olette muuten suhtautuneet moiseen? Annatteko lapsen saada tahtonsa läpi, vai? Mä olen vähän huono kuuntelemaan sitä itkua ja sen seurauksena mä olen syöttänyt nyt ainoana. Myös sen takia, että poika on aina ollut huono syömään ja en siten uskalla pitää nälkäisenä. Muissa puuhissa saa kyllä kiukutella. Mut en mä pysty esim. jäämään ikinä jatkamaan unia kun lapsi herää, sillä itku/kiukku on sellaista, ettei siinä kyllä unta edes sais. Niin. Mitäköhän pitäis tehdä? Meinaan vaan, että paheneeko se tästä vaan, jos antaa "pompotella"? Mä stressaan sitäkin kun parin kuukauden päästä tässä on toinen sylissä ja mitä siitä sitten seuraa kun ei voi kaikkea tehdä itse.

Mut "kiva", että mä en ole ainoa... :hug:

 

Moi!

Meillä on myös 1,9 v tyttö ja ihan sama juttu. Ulkoiluun huolii isän, mutta kaikki ruokailut, hampaan pesut yms. olisi vain kanssani. Meille syntyy uusi vauva ensi kuussa, joten pakko on alkaa tekemään asialle jotain. Lähdin sitten viikonloppuna kotoa pois ja jäivät keskenään. Alkuprotestoinnin jälkeen heillä oli mennyt yllättävän hyvin, kun en ollut itse paikalla. Jos olisin ollut, tyttö olisi heti hakeutunut luokseni.

Annoin miehen nukuttaakin tytön, ja tulin vasta sitten kotiin. Yöllä huuteli tutin tiputtua isiä, ja seuraavana päivänä oli heti enemmän isänsä tyttö, ja hali häntä yms. Eli meillä näköjään toimii se, että lähden itse pois ja saavat omassa rauhassa tehdä asiansa. Harjoittelukertoja on tarkoitus lisätä niin, että tyttö tottuu olemaan isänsä kanssa, eiköhän sitten anna jatkosssa molempien hoitaa, vaikka olisinkin itse paikalla. Luulen, että isin kelpaamattomuus on ihan tottumattomuutta, sillä mitä enemmän ovat yhdessä, sen paremmin tyttökin viihtyy. Olin kyllä huolissani ja mietin, miten pärjäävät, mutta yritin ajatella vain, että isä on luotettava hoitaja ja rakastaa tyttöään, ovat ansainneet yhteistä aikaakin. ja kivasti meni. Suosittelen ainakin kokeilemaan.

ps. meillä tyttö jo ymmärtää sen verran, että kun kyseli minua, isä sanoi minun olevan kaupoilla (niinkuin olinkin) ja se yllättäen riitti hänelle selitykseksi.

Tsemppiä kaikille, ymmärrän fiiliksenne täysin !

Alma 1,9 kk + rv 37 :flower:

 

Meillä myös tytön 1v6kk kanssa samanlaista ollut jo muutaman kuukauden. Isä kelpaa ulkoilukaveriksi ja leikkimään yleensä vain kun tyttö itse tekee isälleen aloitteen. Kaikki hoitamiset, pottatouhut, pukemiset jne. onnistuu ilman itkua ja rimpuilua vain äidin kanssa. Ja jos mies käy hakemassa tytön unilta niin silloinkin usein tulee itku, äidin kanssa ei. Tyttö on myös minusta isälleen mustasukkainen -koskea ei saisi, paitsi pusun saa antaa. Tilannetta tuskin parantaa se kun mies haluaakin jättää tytön hoitamisen vain mulle, ihan sillä syyllä kun lapsi haluaa äidin. Tuntuuhan se raskaalta ainakin aika ajoin. Meille myös syntyy pian toinen lapsi. Eniten olenkin huolissani, miten nämä kaksi poissaollessani pärjäävät ja miten mies osallistuu sitten kun ollaan vauvan kanssa kotona...

 

Kiva kuulla, että muillakin on vastaavanlaisia ongelmia. Täytyy tästä varmaan lisätä vain omia poissaoloja, joten eiköhän se siitä sitten helpota pikkuhiljaa kun joutuvat pärjäämään kahdestaan... =)

 

Ihan heräsi mieleeni kysymys, että onko isä hoitanut vauvana lasta? Onko tuo isän kelpaamattomuus hoitaman tullut yhtäkkiä vaikka isä olisikin hoitanut lasta aiemmin vai onko isä vasta nyt alkanut osallistumaan? Tuntuisi jotenkin omituiselta että jos isä muutenkin joka päivä osallistuu lapsen hoitamiseen, että yhtäkkiä ei sitten kelpaisikaan hoitajaksi.

 

\

Ihan heräsi mieleeni kysymys, että onko isä hoitanut vauvana lasta? Onko tuo isän kelpaamattomuus hoitaman tullut yhtäkkiä vaikka isä olisikin hoitanut lasta aiemmin vai onko isä vasta nyt alkanut osallistumaan? Tuntuisi jotenkin omituiselta että jos isä muutenkin joka päivä osallistuu lapsen hoitamiseen, että yhtäkkiä ei sitten kelpaisikaan hoitajaksi.

No meillä ei (onneksi ja ainakaan vielä) oo ollu tämmöstä,isä on hoitanu vauvasta asti paljon likkaa ja hoitaa nykyäänki iltasin paljo ku oon ite töissä,neiti on ihan molempien neiti,ehkä välillä tuntuu että isää ootetaan vaan kotiin ja mä en kelpaa

 

Meillä isä on osallistunut hoitoon vauvasta asti, mutta työnteosta johtuen vaihtelevasti. Kun olin itse töissä, jäi illat usein automaattisesti isälle, nyt taas kun olen sairaslomalla ja äitiyslomalla, itse hoidan tyttöä enimmäkseen, kun olen kotona. Meillä muutenkin tyttö valitsee jatkuvasti jotain, ilmeisesti osoittaakseen omaa tahtoaan ja "valtaansa" vaikuttaa asioihin. "Minä ite" ja "ei" on kovassa käytössä ja temperamenttia löytyy.

Kun mummo tai kummi on kylässä, vain hän saa armollisesti pestä tytön pehvan, laittaa vaipan, taluttaa ulkona yms. "Äiti pois" on silloin kova sana. Eli meillä saattaa liittyä myös tuon oman tahdon ilmaisun kasvuun. Lapsi on huomannut olevansa erillinen yksilö, joka voi vaikuttaa ympärillä oleviin ihnmisiin. Kun lisäksi tulee se, että isä on päivät ja illatkin välillä poissa, jää hoitovastuu automaattisesti enemmän mulle, ja joudun tosiaan keksimään välillä, minne lähden ja jätän heidät kahden.

Eilen olivat illan taas yhdessä ja hyvin oli mennyt, pitää vaan "treenata" ennen vauvan syntymää. Se vaan harmittaa, ettei isälle tule sellainen olo, että hän on jotenkin huonompi kuin äiti, kun lapsi valitsee äidin. meidän mies on sellainen perus-jörrikkä, että en tiedä, kuinka hyvin se lapsen sielunelämää ymmärtää..

 

\

Se vaan harmittaa, ettei isälle tule sellainen olo, että hän on jotenkin huonompi kuin äiti, kun lapsi valitsee äidin. meidän mies on sellainen perus-jörrikkä, että en tiedä, kuinka hyvin se lapsen sielunelämää ymmärtää..

Meillä on ihan sama juttu. Iskä ei oikein ymmärrä tätä yhtäkkistä hyljeksintää. Hän alkaa itsekin käyttäytyä kuin pahainen pikkupoika, joka ei halua leikkiä poitsun kanssa, koska tämäkään ei leikkinyt hänen kanssaan... :headwall: Eli voi ...kele. Kaksi uhmaikäistä hoidettavaa siis!

Ps. Kyllä meilläkin isä on hoitanut vaipanvaihdot ja leikkimiset aiemmin, joten ei se siitä kiikasta. Tämä nyt vain on joku äiti-vaihe, joka menee (toivottavasti) jossain vaiheessa ohi. Sama juttu oli muuten mummolassakin: mummi on ennen ollut se ykkösvaipanvaihtaja, mutta sielläkään mummi ei enää kelvannut, jos vain äiti oli saatavilla...

 

mun veljen poika on nyt jotain 1v6kk, ja heille on asiat ihan toisinpäin. poika on niin isänsä poika kun olla ja voi, ja äiti ei kelpais mihkään. kauheeta huutoa aina kun isä lähtee näkyvistä. mietin viimeksi tänään, et onkohan ihan normaalia? kait se on..

 

Meillä kelpaa kumpi vaan vaikka isä onkin työn takia 4 päivää poissa yhtäkyytiä. Mä olen sitä mieltä että vaikka se pienokainen alkaisi valitsemaan tota hoitajaa niin sille ei pidä antaa periksi siinä asiassa eli kun isä ottaa hoitaakseen, hoitaa sitte loppuunasti eikä anneta sille vaaville periksi. Se pieni huuto ei haittaa yhtään ja kun lapsi huomaa ettei voi itse valita, ei se kauaa sitä yritäkkään...

 

itse teen vuorotyötä ja isä hoitaa lapsia...1,5vee ja 3vee,,,isä kelpaa siinä missä minäkin,mutta loppupeleissä äiti on paras

 

myös meillä oli tämä kausi vähän aikaa sitten, tyttö on nyt 1,5 v. Itki suunnattomasti jos joutui olemaan isin kanssa ja äidin piti tehdä kaikki. en ollut pois kun pakolliset ja hoidin kaikki rutiinit itse, en itkettänyt. Nukkumaan menemiset tosin hoidettiin edelleen vuoronperään ja huuto tuli alkuun kun joutui menemään isin kanssa, mutta kun isi otti vaan ja lähti viemään nukkumaan niin tyttö hyväksyi kyllä.
Ja aina kun olin ollut poissa, oli isi ollut yhtä tärkeä kuin äiti aina kotona ollessa. Eli lähteminen oli pahinta, vähän aikaa oli itkettyv äidin perään ,mutta sitten isi oli ykkönen (pakko kun muita ei ollut kotona)

Nyt tilanne on jo paremp, äiti saa rauhassa lähteä kauppaan, töihin yms. ei tule enää itkua. ja aina isin kanssa oltuaan, on niin isin tyttö ja isi saa haleja ja pusuja äitiä enemmän.

Mustasukkainen tyttö on meille, isi ei saa koskettaa äitiä yhtään, saati halata tai antaa pusua. Itku tulee ja tyttö tulee repimään irti. Kuuluu asiaan ja ikävaiheeseen.

 

kuuluvan uhmaan... Ekan rajuhkon uhmakauden aikana, tuossa reilu 2v iässä, alkoi tyttö "hylkiä" isäänsä, rajusti. Työnsi pois sängystä (nukutaan perhepedissä)a isä ei kelvannut mihinkään. Otti isä ensin pahasti tämän, mutta koska olin kuullut muilla tapahtuvan samaa, puhuin miehelle asiasta normaalina ohimenevänä kautena, ja miehen oli sitten helpompi asia hyväksyä. Nyt on taas uusi uhmakausi menossa, ikää lapsella vajaa 3v. Ja taas alkoi tuo "isi pois"-vaihe. Kun äiti on poissa, isä kelpaa jotenkuten, jos lapsi ei ole hurjan väsynyt(uhmaa pahemmin väsyneenä).
Mutta äidin ollessa kotosalla, ei isä saa häntä hoitaa. Leikkikaveriksi kyllä kelpaa, meillä äiti äiti lapsille ja isi ja sisarukset leikkikavereita. (isä on kyllä hoitanut lasta vauvasta asti). Tuossa uhmakausien välissä oli siis seesteisempi kausi lapsella, silloin isi kelpasi hoitamaankin vaikka äiti oli paikalla(pesut, ruokailut, nukuttamiset ym). En usko, että tämä"hyljeksintä" liittyisi mitenkään siihen, onko isä hoitanut vauvana tai ei. Meillä ainakaan ei pidä paikkaansa.

 

Miksi annatte lapsenne pomottaa? Siis oikeastiko tuollainen alle 2-vee natiainen teillä määrää isän paikan?? Huhhuh..! Lapsihan saa tahtoa ihan mitä vaan, mutta onko kaikkeen pakko alistua? Eikö olisi reilumpaa isääkin kohtaa sanoa lapselle että nyt loppuu tuo vinkuminen, isä saa hoitaa sinua aivan kuten minäkin? Huutoahan siitä tulee, mutta aika iso asia mielestäni kyseessä...

 

\

Miksi annatte lapsenne pomottaa? Siis oikeastiko tuollainen alle 2-vee natiainen teillä määrää isän paikan?? Huhhuh..! Lapsihan saa tahtoa ihan mitä vaan, mutta onko kaikkeen pakko alistua? Eikö olisi reilumpaa isääkin kohtaa sanoa lapselle että nyt loppuu tuo vinkuminen, isä saa hoitaa sinua aivan kuten minäkin? Huutoahan siitä tulee, mutta aika iso asia mielestäni kyseessä...

...vastattiin vain kysyjälle, että muitakin isin uhmaajia löytyy.. kyllä kai jokainen tietää miten uhmakkaan lapsen kanssa tulee toimia, sinäkin?

 

Eipä siinä aina natiaiselle sanominen riitä, kun uhma on päällä Tervetuloa meille kokeilemaan noita ohjeitasi, ihan hyvällä siis, luulen, että näitä temperamenttierojakin on lapsilla, huolimatta siitä, antaako lapsen pomottaa. Meillä ainakin kyse on siitä, että lapsi yrittää pomottaa, mutta ei siitä, että ei anneta pomottaa..

Eli ei olla keksitty konstia, jolla uhman ja mielenosoitukset saa lopetettua, taidat olla aika tehopakkaus, jos itse siinä vaan sanomalla onnistut,meillä ei toimi!

 

Niin ja kun ainakin meidän pojalle tulee vielä näitä affektikohtauksiakin (= tajuttomuuskohtauksia) välillä, niin ei viitsi ehdoin tahdoin niitä hankkia kun tietää millaisissa tapauksissa ne juuri alkavat...

 

Meillä 1v1kk ikäinen neitokainen ja meillä isä on taas niin ihana kuin voi vaan olla. Isän perään itketään päivät pitkät...jos sattuu lähtemään johonkin niin että neiti huomaa niin kauhea huutokohtaus... Oli mummulassa yötä ja kun seuraavana päivää mentiin niin isää oli ollut kauhea ikävä kun sen syliin halusi ja sitä seurasi ettei vaan jätä. Äiti saa rauhassa mennä vaikka maan ääriin mutta isän on oltava lähellä

Taitaa toikin olla joku kausi juttu...eipä silti isä hoitaa paljon neitiä, leikkii, syöttää ja nukuttaa joten on aikalailla yhtä tärkeä kuin äiti.. minä olen kotona ja mies töissä joten se ilmeisesti aiheuttaa ahdistusta kun toinen hoitajista katoaa aina välillä.

 

Kyllä minäkin olen sitä mieltä että ei aina voi antaa periksi vaikka toinen huutaisikin kurkkusuorana. Jättää vaan isälle hoitoon ja lähtee itse pois, kyllä se vaavi siitä tokenee, kyllähän maailmaan mahtuu ääntä. Tenavat kun tuppaavat oppimaan miten saavat tahtonsa perille, huutamalla ja jos periksi annat niin seuraavalla kerralla kahta kovempi ulvonta tiedossa. Noista tajuttomuuskohtauksista en tiedä, lääkäri varmaan osaa neuvoa niissä mutta ei kai ne hengenvaarallisia ole? ei kai lapselle niidenkään varjolla voi kaikkea antaa periksi vai pitääkö?

 

Heippa!

Meillä poika 2v 2kk saa aina "kausiluontoisesti" tälläisia kuka kelpaa ja kuka ei -oivalluksia. Voi olla päivä, viikko tai kuukausikin kun vain äiti kelpaa, mutta vastaavasti tulee niitä hetkiä kun vain isi kelpaa. Näitä vaihteluita on ollut jo 1v iästä alkaen.