Isä synnytykseen vai ei?

[Julietta]

Kyselenpä palstan isukeilta, oletteko olleet mukana synnytyksessä? Jos olette, oliko kokemus positiivinen ja suositteletteko muillekin?

Itse olen vähän miettinyt, onko kyseisessä tapahtumassa iloa seuralaisesta. Ja romuttaako se seksielämää?Mammapalstalla joku piti miehensä tukea arvokkaana, toisen mielestä ukko oli lähinnä tiellä. Naiset kommentoikaa myös!

Mitään ystävätärtä tai siskoa en missään tapauksessa ottaisi mukaan. Luotan, että ammatilaiset ovat suht. osaavia. Ja tuskin siellä itsellä on energiaa ylimääräiseen seurusteluun.

 

[ehottomasti]

Minun mielestäni mies ehdottomasti mukaan. Itsellä on ollut jo kolme kertaa, eka n 30 v. sitten ja kaksi sen jälkeen. Ei ole kyse seurustelusta, vaan siitä, että mies kuuluu sinne. Miehestä on henkinen tuki, lisäksi lapsi konkretisoituu isälle juuri sillä hetkellä eli synnytyksessä! Silloin hänestä tulee isä ja lapsesta hänen lapsensa! Ei sen isän sitä alapäätä tarvi koko ajan vahdata kyllä ne kätilöt sen vahtaa, itse en kyllä kieltänyt sinnekään katsomasta. Ei meidän seksiin ainakaan vaikuttanut, vaikka silloin kun meilläkin ekaa tehtiin ei ollut isät niin tavallisia siellä mukana. En vieläkään menisi ilman miestäni sinne, vaikka olen jo vanha akka ja maailmaan nähnyt enemmän, kun lääkäri määrää.

Silloin meidän lapsista on tullut miehen omia, kun on nähnyt niiden syntyvän ja saanut niitä sitten kohta sylissään pidellä!

 

[Rapsu]

Kyllä vain mukaan. Onhan ollut tekemässäkin . . . Ei se mies tiellä ole. Lasteni isä oli kolmessa synnytyksessä mukana. Ja hyvä kun oli. Kahden lapsen kohdalla kävi niin, että laitoksella oli ruuhkaa, eikä hoitsut, kätilö ja lääkäri ehtineet juuri käydä. Eka kesti 12h, toinen 8 h synnytysosastolla. Olisin ollut peloissani ja osin tylsistynytkin yksin. Avautumisvaiheessa kylvin ja kävelin ja kertasimme valmennusoppeja. Miehen apu ja huumori oli kohdallaan. Hän muisti enemmän valmennuksesta kuin itse. En edes osannut hengittää oikein, vaik kätilö siinä neuvoi mutta mies kun otti tiukan komennon, niin se tehosi. No kolmas tuli muutamassa minuutissa synnytysosastolle päästyämme. Pitäisi isien vastailla myös, ovathan vahvasti se toinen osapuoli. Ei meillä vaikuttanut seksielämään.

 

[:0]

Ohhon. Luulin, ettei nykyään enää mietittäisi sitä, tuleeko isä mukaan synnytykseen mikäli pariskunta on vielä yhdessä. Kuvittelin, että se on jo kaikille itsestäänselvyys, jota ei edes tarvitse miettiä. Tuttavapiirini monille lapsia saaneille pareille tämä ei todellakaan ole ollut mikään kysymys. Ei kai siitä edes tarvitsisi puhua enää tällä vuosituhannella ja edes jollain tasolla tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jossa vanhemmuus on jaettu molemmille vanhemmille. Olen yllättynyt.

 

[Xy]

Totta kai isät mukaan. Itsekin olen ollut joka kerta, eikä olisi tullut mieleenkään jäädä kotiin. Kun pieni vastasyntynyt nappisilmä tuijottaa suoraan silmiin, niin tietää olevansa Isä.

 

[Appendix]

no ei se aina välttämättä itsestäänselvyys ole että isä tulisi synnytykseen mukaan.


Itse en halua tällä hetkellä lapsia, en tiedä haluanko koskaan mutta olen toki sitäkin ajatusta päässäni pyöritellyt. Aluksi olin sitä mieltä että TOTTA KAI mies synnytykseen mukaan, sehän on melkein velvollisuus mutta nykyään ajattelen etten välttämättä edes halua ukkoa sinne kädestä pitämään. Niin kuin sanottu, ei siinä varmaan ehdi juurikaan seurustella.

Kyllä naisen pitää lapsi saada maailmaan pykättyä ilman miestäkin ja mies varmaan tuntee itsensä isäksi vaikka ei napanuoraa olekaan leikkaamassa.

Mutta jokainen tekee niinkuin itsestä hyvältä tuntuu. Sehän on se pääasia!

 

[Näinkin]

Tyttäreni mies oli mukana ja järkyttyi kovin. Mies häipyi sen tien, vaikka monestakin syystä tukea olisi tarvittu. Yhdessä hankitusta lapsesta ei tullut yhteistä.
Uudenkaan vaimon kanssa mies ei ole enää halunnut lasta.

 

[Äiti kahdelle]

Mieheni on ollut molemmissa synnytyksissä mukana, molemmat pidettiin sitä itsestäänselvyytenä. Tuki siinä tärkeintä, ei seurustelu, vaikka tuleehan sitäkin tehtyä..! Jos jostain syystä mieheni ei olisi päässyt mukaan, olisin ehdottomasti ottanut tuekseni jo synnyttäneen ystäväni. Joku on ottanut jopa äitinsä tai anoppinsa, itse en ottaisi. Synnytys on upeimpia asioita elämässä kun siihen suhtautuu niin, en soisi mieheni missaavan sitä. Toivottavasti saamme kokea sen vielä viimeisen kerran..

 

[ap]

Kiitoksia hyvistä kommenteista! Minullakin on se mielikuva, että useimmille pareille yhdessä koettu synnytys on hyvä kokemus. Mutta joskus käy kuten nimim. 'näinkin' kuvaili...

Ei tosiaan ole automaattista, että isä olisi aina mukana. Esim. ukollani on poika eräästä vanhasta suhteesta, mutta siihen synnytykseen hän ei osallistunut.

Kai täältäkin löytyy miehiä, jotka eivät ole olleet mukana - olisi kiva kuulla, mikä vaikutti ratkaisuun, ja tuntuuko nyt, että olisi jäänyt jostakin paitsi?

Itselleni on vielä vähän epäselvää, tarvitsenko tuollaisessa tilanteessa tukea vai rauhaa. Ja jos aika ei kulu, hyvä kirja voisi olla paras seuralainen... Ehkä mulla on väärä mielikuva asiasta.

 

[Kolmen pienen isä]

Kaikkien kolomen lapseni synnyttämistä olen ollu auttelemasa, ja voimpa sannoo ett jokkhaisen kans se oli erilaista.Synnytykset itessäänhän ne eivät juuri toisisthaan poikenneet, mut se kätilöitten asennoituminen siihen
""välttämättömään pahaan"" -siis isään oli aika erilaiset.

Esikoista ku menimmä vaimon kans laitoksele tekehmään, ni meile sattui paikkakunnala erittäinki pijetty kätilö, ja vieläpä mies. Tämä kätilö pistiki iskän heti hommiin.Piti huolehtia sydänkäyrämittareista avautumisen aikana, ja laskea supistusten väliä ja kestoa. Ite salissa sitte piti toimia äitin palvelijana ja huoltajana. Lasenikin sain ihan ite kylvettää ja kuivittaa. Silloin tuntui, ett tässähän on oltu hyödyksikin.

Kun toinen tyttö syntyi sattuikin meilä olehmaan eri kätilö, ja tällä oli sellanen periaate, ett iskähän vois n.s. seisoskella tuola nurkasa pois meän ammattilaisten tieltä ku met täsä synnytämmä nyt lapsen. En saanut ees omaa tytärtäni pestä, vierestä vaan katella ku ammattilaiset toimi ku liukuhihnalla oisivat olleet. Hiukka jäi sellanen paha maku suuhun siltä reissulta. Vaimoki sitä vähän kritisoi, ett olipa vain melekosen kylymäkiskosen tuntuset kätilöt. Muistaaksein emmä tainneet isommalti kyllä sillä kertaa kätilöitä vauvailmoituksesa kiitellä!

Sitten ku tämä nuorimmaisemme syntyi, ni taas oli eri ääni kellosa. Kätilö ku sattuiki olehmaan kotiperältäni kotoisin, siis aika tuttu.
Tällä kertaa iskäki pääsi taas osallistuhmaan ihan oikeesti siihen synnytys tapahtumaan. Pojanki sain kylvettää ja mitata sekä punnita.

Joka kerta oon kyllä napanuoran saanu katkaista, vaikka kaikki kerrat ovatki olleet niin erilaiset.

On se uuen elämän syntymisen näkeminen niin vaikuttavan näköinen tapahtuma, etten ois misthään hinnasta jättäny moista tapahtumaa väliin. Se ehkä voi vaikuttaa joittenki mielestä aika kammottavaltaki kokemukselta joltain filmiltä katottuna, mut jos ite vain pääsee siihen mukaan ja
paikan päälä kokehmaan niin tilanne on ihan toinen.
Eikä se synnytyksen näkeminenkään ole mitenkään laimentanu seksielämäämme.

Miehän ite oon ollu kaikila mahollisila neuvolakäynneiläki matkasa kuuntelemasa sydänääniä, vaikka jotku neuvolatätit sitäki aluksi vähän kummeksu.

Osallistukaahan isät lastenne synnytykseen ja aikaan ennen synnytystäkin. Ei se isän rooli ole vain se viien minuutin ilo alkuunpano vaiheesa. Ja äiteile voisin sannoo, ett antakaa miestennkin osallistua raskausaikaan ja ite siihen synnytykseenki. Kaiken mitä me on vaimon kans yhessä koettu on tavallaan vaan vahvistanu tätä meän liittoamme, ja kaikki lapset ovat yhtä rakkaita, ja taatusti omiamme.

 

[kolmen pienen äiti]

Edellisen vaimona voisin lisätä, kun ap miettii vielä isän tarpeellisuutta synnytyksessä, että vaikka pahimpina hetkinä tulikin huidottua sitä miestä kauemmaksi, oli kuitenkin lopulta hyvä että hän oli siinä tuttuna ihmisenä läsnä. Ihan vieraiden ihmisten kanssa tulee äkkiä orpo olo, ja kun siitä millainen kätilö sattuu kohdalle ei tosiaan tiedä etukäteen. Toisesta synnytyksestä olisi jäänyt vielä valjumpi olo jos olisin niiden harppujen kanssa ollut yksin, sen verran ikäviä olivat sekä kätilö että hoitsu.

Ja kaikissa synnytyksissä isä on tosiaan ollut myös avuksi - siis minulle ainakin, jos vaikka kätilöille ei ole kelvannutkaan.. Odotushuoneessa pitkästyy helposti jos menee päivä, kaksi.. Synnytyksessä hengitys tuppasi itsellä unohtumaan, siitä hän muistutti ja piti huolen, ja antoi vettä ja happea.. Ja jälkeenpäin on ollut kiva kysyä että mites se ja se asia sitten menikään, itse kun ei muista puoliakaan synnytyksen tapahtumista. Eikä sitä kaikkea itse näekään siinä puuskuttaessa..

Ainakin ensimmäisen lapsen kanssa isä kannattaa huolia mukaan, kun siihen on vielä mahdollisuus. Sitten kun lapsia on enemmän, hän ei ehkä pääsekään, jos ette saa hoitajia..

 

[Fotari]

Kyllä olen ollut molempien tytärteni synnytyksessä mukana ja oli todella ihanaa olla paikalla..aivan uskomatonta kun oma pieni pallero sieltä syntyy..nähdä omin silmin ja kokea rakkaimpansa tukena kun oman lapsen elämä alkaa..kokemuksena ylivertainen..otin myös kuvia muistoksi..
niitä on nyt vanhempana mukavaa vaimo kainalossa selailla ja muistella... nyt esikoinen jo opiskelee maailmalla ja kuopuskin
lukiossa. Eli suosittelen vilpittömästi !

 

[Pete]

Olen ollut mukana molempien lapsiemme (poika ja tyttö) synnytyksessä ja niistä kokemuksista en luopuisi mistään hinnasta. En nyt osaa sanoa oliko kokemus ""positiivinen"" kummallekkaan, varsinkaan vaimolleni, minulle tietenkin oli helppoa olla siellä, auttaa ja ennen kaikkea tukea missä vain pystyin. Missä sanotaan että tämän kokemuksen pitäisi olla positiivinen? Kyllä se sitten vuosien päästä sellaiseksi muuttuu kun noita naperoita katselee esim. iltasadun jälkeen. Tämähän on elämää, ja sitä oppii vain elämällä.

Tunne sitä vastoin kyllä on uskomaton vaikka kaikki ei siinä synnytyksessä menisi juuri niinkuin luuli, uskoi tai toivoi, sitä onnea kun lapsi on käsissäsi ei voi sanoin kuvata. Suosittelen kyllä muillekkin ja omalta osalta uskon että se mukana oleminen jo tuolloin sitoo miestä siihen vauvaan ihan eri tavalla.

Ei meillä synnytyksessä mukana olo seksielämää romuttanut vaikka tietenkin lapsen odottaminen ja synnyttäminen hieman vähentää sitä. Täytyy vain keksiä erilaisia tapoja harrastaa sitä, mielikuvitusta peliin...

 

[peter]

Itse miehenä pidän itsestäänselvänä, että miehen pitää olla synnytyksessä mukana. Oma tyttäreni on kohta 7 kuukautta, josta voitte laskea, milloin itse sain osallistua tähän tapahtumaan.

Ja pidin kokemusta pelkästään positiivisena! Ja välttämättömänäkin, nimittäin sattui niin, että kätilöä ei kyllä paljon siinä näkynyt, kun oli niin monta synnytystä yhtä aikaa käynnissä (sattui kiireinen aika!). Kätilö tuli paikalle vasta ponnistusvaiheessa, jota vaimolla kesti vain 6 minuuttia. Eli lukuunottamatta tuota 6 minuuttia olimme vaimon kanssa lähes koko ajan ihan kahden...

Ja sitten vaimo oli niin uuvuksissa, että minun tehtäväkseni tuli hoitaa lasta. Ja tällä hetkellä olen tosi pahasti koukussa vaaviin. On lakkaamatta mielessä ja ossaisin hoitaa vaikka ilman äitiäkin. Ja välillä tietysti hoidankin, vaimo pääsee halutessaan ""tuulettumaan"", pois kotoa.

Olen tullut huomaamaan, että kyllä nämä vauva-jutut sujuu mieheltäkin - ja alusta loppuun asti. Minua on siis sumutettu luulemaan, että vauvat olisivat jotenkin erityisesti äidin juttu. Itselläni on ainakin vähintäänkin yhtä paha hoivavietti päällä kuin vaimolla.