Aika samoilla jäljillä minä.Alkuperäinen kirjoittaja 03.01.2006 klo 11:14 Maija kirjoitti:Onpa todella julmaa "repäistä" lapselta tutti pois ihan vaan siksi että vanhemmat päättävät että otetaampas lapselta tutti pois välittämättä
yhtään miltä pikkuisesta tuntuu. Ja on aivan turha tulla selittämään, että 1,5 vuotias jo ymmärtäisi miksi hänen rakas tuttinsa otettiin pois.
Eikä sitä kannata selitellä millään hammasjutuillakaan, eri asia on kun lapsi on isompi ja ymmärtää jo miksi tutista olisi hyvä luopua.
Nykypäivänä on joku kummallinen juttu, että lapsi ei saa olla rauhassa lapsi vaan mahdollisimman nopeasti pitää kasvaa isoksi ja luopua kaikista vauvatarpeista.
Niin ja itse olen aikoinaan syönyt tuttia 5-v asti, mitään ongelmia ei jäänyt, hampaat on suorassa rivissä eikä mitään oikomisia ikinä ole tarvittu. En koskaan raskisi omalle rakkaalle lapselleni tehdä mitään tuollaista kuin repäistä tutti pois yhtäkkiä vaan kun joku älli on iskenyt päälle.
no huhuh! Sinunko mielestä on sit ihan normaalia että 5 vuotiaalla on tutti!!! Jos mä näkisin että niin isolla lapsella on tutti niin ensimmäiseksi mä ajattelisin että vanhemmat eivät osaa laittaa rajoja lapselle tai haluavat päästä helpommalla ku lapsi luttuuttaa tuttia... Eiköhän siinä jo ala lapsen kaveritkin ala jo kiusaamaan tutista.. Ja se ei varmasti ole tuulesta temmattu se fakta että tutin imeminen vaikuttaa hampaisiin.. :\| Ja en ole mikään tutteja vastaan oleva äiti, omalla lapsellani 1,2v on myös tutti, mutta kohta on vierotuksen aika! Ja eihan sitä tuttia olekaan mikään pakko ottaa kerrasta pois, ensin jättää päivä aikaan pois ja sit myöhemmin yöllä.. ja mitä nyt oon kuullu niin ei se lapsi sen tutin perään kauan murehdi ja eikä varmasti jätä mitään elin ikäisiä traumoja! :attn: Se on vain lapsen parhaaksi!Alkuperäinen kirjoittaja 03.01.2006 klo 11:14 Maija kirjoitti:Onpa todella julmaa "repäistä" lapselta tutti pois ihan vaan siksi että vanhemmat päättävät että otetaampas lapselta tutti pois välittämättä
yhtään miltä pikkuisesta tuntuu. Ja on aivan turha tulla selittämään, että 1,5 vuotias jo ymmärtäisi miksi hänen rakas tuttinsa otettiin pois.
Eikä sitä kannata selitellä millään hammasjutuillakaan, eri asia on kun lapsi on isompi ja ymmärtää jo miksi tutista olisi hyvä luopua.
Nykypäivänä on joku kummallinen juttu, että lapsi ei saa olla rauhassa lapsi vaan mahdollisimman nopeasti pitää kasvaa isoksi ja luopua kaikista vauvatarpeista.
Niin ja itse olen aikoinaan syönyt tuttia 5-v asti, mitään ongelmia ei jäänyt, hampaat on suorassa rivissä eikä mitään oikomisia ikinä ole tarvittu. En koskaan raskisi omalle rakkaalle lapselleni tehdä mitään tuollaista kuin repäistä tutti pois yhtäkkiä vaan kun joku älli on iskenyt päälle.
No enhän mä nyt sitä tarkottanutkaan että juuri sinulla ei ois ollu rajoja jne. vaan mä vaan sanoin että mitä nyt mulle tulis eka mieleen jos näkisin vaikka kaupassa 5v lapsen tutti suussa!!! opettele ite lukemaan! \|O Ja eipä noi sunkaan kommentit 80-luvun äiteistä mikään aikuismainen ollu... :attn: höh! eiköhän meillä kaikilla ole silti oikeus mielipiteisiin oltiinpa sit vaikka miltä luvulta olevia äitejä... Sä ensimmäisessä viestissä jo syylistit äitejä jotka vierottaa ajallaan lapsen tutista... :\| Ja meillä ainakin tutti häiritsee yö uniakin koska kun poju herää ilman tuttia niin sit alkaa hirvee kahtelu ja kiukku kun ei osaa nukahtaa ilman tuttia.. välillä on sängyssä 3 tuttia kerrallaan ettei tulis raivokohtauksia jostaki tutista! Mä ainakin alan oleen niin kyllästyny tohon joka öiseen tutti rumbaan etten nää mitään syytä jättää vierotusta pois mahollisimman pian...Alkuperäinen kirjoittaja 04.01.2006 klo 10:02 Maija kirjoitti:ELLU80:
Opettele lukemaan äläkä viljele tollasia typeriä kommentteja ja hymiöitä. En mä viestillä sitä tarkottanut, että olisi normaalia syödä
tuttia 5v:na vaan tarkoitin sitä, että ei se niin vaarallista ole vaikkei lasta nyt ihan pikkuisena (joka 1-2v vielä on) vieroiteta tutista jos se on hänelle tarpeellinen. Itselläni se oli kai siksi kun pikkusisarellakin oli enkä sitä missään julkisella paikalla lutkuttanut eikä kukaan siitä kiusannut. Ja ihan tiedoksi vaikka eihän se sulle mitenkään kuulu, mulla on kyllä lapsena ollut rajat ja olen saanut rajattomasti rakkautta vaikka tutti olikin. Eihän se mikään vanhempien korvike ole. Voi luoja millasia kommentteja nämä jotkut 80-luvun nuoret kaikkitietävät äidit täällä heittää.
No eiköhän tämä kiistely jätetä tähän.. =) Rauhankukkia, ole hyvä! :flower: :flower:Alkuperäinen kirjoittaja 04.01.2006 klo 14:42 Maija kirjoitti:Asiasta kiistely on ihan typerää mutta sen verran voisin tuota osiota
kommentoida, että näinpä se oli meilläkin kun lapseni oli pienempi ja joskus olen toivonutkin että lapseni olisi yksi niistä jotka eivät koskaan huolineet tuttia. Mutta se nyt on hänelle tärkeä ja tällä hetkellä (1v7kk) hän löytää itse yöllä tutin sängystään. Myös minä vien sinne illalla pari-kolme tuttia.
Meillä kaikilla tosiaan on oikeus mielipiteisiin ja jokainen toimii kuten
parhaaksi näkee piste.