Inhottava tilanne meillä :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Myrtle
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Myrtle

Vieras
Pelkään kovasti suututtavani yhden äitini lapsista.
Näen jo kauhu-unia seuraavasta kohtaamisesta.

Asia on tällainen. Yritän kertoa niin, ettei paljastu liikaa.
Sukulaisnainen on raskaana. Mä en oo enää, se vauva menehtyi ennen aikojaan.
En ole päässyt vielä omasta surustani yli ja siksi pelkään tapaamista tän sukulaisen kanssa. En vaan kykene ees ajatella asiaa ahdistumatta.
Toisen pyöristyvä vatsa, sitä en vaan kykene katsomaan. :'(
Kädet tärisee kun ajattelen asiaa nyt kirjoittaessani. Olen heikko ja katkerakin, sen mä voin rehellisesti tunnustaa.

Ja nyt tulee kommenttia, 'se raskaus ei ole sulta pois'. No ei olekaan, mutta silti ahdistaa niin että vatsassakin vääntää.

Mä vaan niin kovasti halusin sitä vauvaa, just sitä vauvaa, ajankohta olis ollu maailman täydellisin, aivan liian täydellinen ollakseen totta ja niinhän se oliki. :(
Elämä on ollu siitä järkytyksestä lähtien aivan liian ahdistavaa, mä oon ihan oikeasti miettiny jotain kauheuksiaki, vetää lääkettä niin että kaikki loppuu. Apua olen yrittänyt saada.
En mä voi tappaa itteäni, mulla on perhe ja puoliso.
 
Voimahalaus :hug: Olen pahoillani menetyksestäsi. Tiedän miltä tuo tuntuu. Tuosta tilanteesta on todella vaikea päästä ylös ja saada elämästä kiinni. Itse välttelin myös raskaana olevia pitkään, mutta siitäkin tunteesta pääset kyllä ennen pitkää yli. Minusta sinulla on täysi oikeus vältellä sukulaistasi juuri niin kauan kuin hänen näkemisensä tuntuu taas sinusta mukavalta. Älä rasita itseäsi turhaan miettimällä muiden mielipiteitä. Tärkeintä on että sinulla on nyt mahdollisimman hyvä olla, vaikka se nyt varmasti onkiin vaikeaa. :hug:
 
Tiedän tuon tunteen. Ne tunteet vain täytyy käsitellä, antaa niille tilaa ja aikaa. Itseään ei voi pakottaa tuntemaan mitään, eli suru helpottaa kun on sen aika. Kuitenkin sen verran voi itse vaikuttaa ettei jää siihen kiinni kokonaan, koita huomata surunkin keskellä mitä elämässäsi on hyvää, jonain aamuna se hyvä vaan alkaa tuntua sitä surua isommalta asialta.

Nuo tunteet eivät ole vääriä tai kiellettyjä, vaan normaaleja. Katkeruuden ei kuitenkaan saa antaa myrkyttää koko elämää. Anna itsellesi aikaa ja ota tästä raskaana olevasta vaikka hieman etäisyyttä. Kyllä läheistenkin luulisi ymmärtävän, että asiat ottavat oman aikansa.
 
Ymmärrän täysin sua! Mun vauva kuoli synnytyksessä viikolla 35. ja sen jälkeen kaveri oli raskaana, se tuotti aivan järkyttävää ahdistusta ja helpotti vasta sitten kun sain toisen lapsen! Voimia tarvitset. Ja nuo on aivan inhimillisiä tunteita!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
Uuden vauvan tekoon siitä. Mitä sitä toisen raskautta murehdit. Varmaan helposti raskaudut, joten hommiin vaan :) Hop, hop..

Aivan niin, yksi lapsi sinne tai tänne, ainahan voi tehdä uuden.... :headwall:

Ap, sulla on oikeus suruun ja oikeus tuntea niin kuin tunnet. Luulen, että tämä raskaanaolevakin ymmärtää, jos et juuri nyt halua tavata. Mutta sinun pitäisi kyllä ehdottomasti päästä ammattilaisen puheille käsittelemään tapahtunutta. Voit ehkä saada uusia avaimia asian purkamiseen ja ajatukset selvitettyä.

Jaksamista ja voimia :hug: !
 
:hug: Sitten kysymyksiä:

Äitisi lapsi ei siis ole sinun sisaresi, vai miksi hankala ilmaus? Toisaalta, ei se ole tämän asian kannalta olennaista. Sun täytyy nyt rauhoittua. Elämä jatkuu. Niin julmaa kuin se onkin, alkaneista raskauksista jopa 1/3 päättyy keskenmenoon.

Miten kauan keskenmenosta/kohtukuolemasta on? Jos vasta ihan muutama päivä tms. anna toki itsellesi aikaa. Jossain vaiheessa sinun on kuitenkin kerrottava. Jos olette yhdessä iloinneet raskauksista, voi olla odottavallekin järkytys, joten kerrothan varovaisesti.

Mikäli on jo kulunut pidempään, ota yhteyttä vaikka neuvolaan, jossa kävin, ja kerro, että otat asian rankasti. Kuulostaa vähän siltä, että tarvitset apua.
 
Minulle kävi niin, että viikko omasta keskenmenostani tuttavaperhe kutsui meidät katsomaan uutta vauvaansa. Pelkäsin tapaamista ja meinasin keksiä jotain tekosyitä miksi ei voitaisi mennä, mutta lopulta päätin, että mehän mennään ja jos mä murrun kesken vierailun, niin asia voidaan selittää ja kaikki sen varmaan ymmärtää. Ja olen tosi onnellinen, että menin. Sen vauvan sylissäpitäminen oli niin ihanaa ja jotenkin eheyttävää ja sen jälkeen osasin itsekin vähän paremmin katsoa tulevaisuuteen ja tulevaan raskauteen. Tarkoitan vain, että ei se kohtaaminen välttämättä ole niin paha kuin mitä pelkäät.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Saraldo:
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
Uuden vauvan tekoon siitä. Mitä sitä toisen raskautta murehdit. Varmaan helposti raskaudut, joten hommiin vaan :) Hop, hop..

Aivan niin, yksi lapsi sinne tai tänne, ainahan voi tehdä uuden.... :headwall:

Ap, sulla on oikeus suruun ja oikeus tuntea niin kuin tunnet. Luulen, että tämä raskaanaolevakin ymmärtää, jos et juuri nyt halua tavata. Mutta sinun pitäisi kyllä ehdottomasti päästä ammattilaisen puheille käsittelemään tapahtunutta. Voit ehkä saada uusia avaimia asian purkamiseen ja ajatukset selvitettyä.

Jaksamista ja voimia :hug: !

Keskenmenoja sattuu, joo.. mutta uus tilaukseen vaan. Mikäs siinä paneskella lapsia alulle, jos luomusti raskautuu. Ajatteles niitä, jotka käyvät kaikenmaailman lapsettomuus hoidoissa
 
Ja nyt apua hakemaan! Neuvolasta, mielenterveystoimistosta, seurakunnan perheneuvolasta, mistä vaan. Lyöt vaikka kengällä pöytään että saat apua käsitellä asiaa. Yksin ei tarvitse jaksaa.
 

Yhteistyössä