K
"kääk"
Vieras
Minulla on 5vk ikäinen vauva ja ongelmana on imetys. Joskus jo ihan vauvan äänyelyn kuuleminen toisesta huoneesta käynnistää herumisen ja molemmat rinnat valuttavat runsaasti. Aina kun imetän, myös toinen rinta heruu reippaasti. Kun heruminen käynnistyy, vauva irrottaa otteensa rinnasta ja välillä maitoa menee silti väärään kurkkuun ja vauva kakoo ja köhii, pärskii maitoa ja sylkee sitä syönnin aikana suupielistä. Vauva imee niin lujaa kuin pystyy, silmät kauhusta laajenneina ja koittaa haukkoa henkeäkin jossain välissä. Olen yrittänyt heruttaa enimmät maidot harsoon, mutta silti vauva hermostuu rinnalle kun maito koittaa tukehduttaa. Vauvalla on myös ilmavaivoja runsaasti ja välilllä vauva puklaa syönnin päälle todella runsaasti ja vielä pitkänkin ajan päästä. Vauva myös kakkaa valtavasti, joka vaipassa on kakkaa ja lisäksi melkein aina tulee vielä vaippaa vaihtaessa hoitopöydälle. Painoa tulee reippaasti viikossa. Olen koittanut lypsää enimmät maidot pois, mutta maidontulo vaan lisääntyy, saan pumpattua desin minuuteissa. Käytän rintakumia, eikä vauva suostu ottamaan rintaa ollenkaan ilman sitä, ilmeisesti maitoa tulee silloin vielä kovemmalla paineella.