[QUOTE="Joopa";30679805]Ei se imetys onnistujallekaan aina ole helppoa. Minulla oli ½ vuotta sähköpumppu lainassa kun maidon eritys ei ollut riittävä, minusta. Imetin ja pumppailin yötäpäivää 3 tunnin välein, ehdin nukkua välillä tuskin tuntiakaan ennen seuraava imetys-sessiota. Hain myös apua palstalta ja imetystukikeskuksesta ja neuvolasta. Neuvolasta sain kaikista vähiten apua, eikä se vähäkään ollut muuta kuin että "lopeta". Todella amatöörimäistä.
Ja vaikka aivan varmasti tein keskimääräistä huomattavasti suuremman työn imetyksen onnistumiseksi, en siltikään koe tarvetta huudella asiasta. Jos joku kysyy vastaan, muuten saa olla.
Kun lapsi oli vielä imetysiässä ei kellekään jäänyt epäselväksi että imetin koska en ollut kehittänyt näkymätöntä imetystapaa. En kokenut silloinkaan tarvetta julistaa asiaa mitenkään.[/QUOTE]
O.K.
Itse yritin myös pumpata säännöllisesti ja tiheään, myös yöllä, yritin olla pumppaamatta ja antaa vauvan itse imeä ja saada maitoa tulemaan sen kautta (kuulemma tulee paremmin kun vauva imee), mutta vauva ei pysynyt rinnalla kuin sekunteja, yritin rintakumin kanssa, yritin kaikkia mahdollisia imetysasentoja, yritin pitää vauvaa rinnalla ja lähellä että maito olisi noussut paremmin, yritin käsin lypsämistä, yritin saada maidon tulon lisääntymään saunan lämmössä, suihkun lämmössä...
Neuvolassa lääkärillekin puhuin, sanoi vaan että korvikkeella vauvat kasvavat ihan yhtä hyvin.
Perhetyöntekijä kävi kotona "auttamassa" imetysasentojen löytämisessä jne. mutta puhui vaan kaikesta muusta ja ohejeisti olemaan imettämättä. Muutama imetysasento kyllä kokeiltiin hänen kanssan.
Huoh.
Mietin vaan että onko se onnistumisen ilo sittenkään leuhkimista? En osaa itse ottaa ap:n aloitusta niin.