Imettävät äidit

  • Viestiketjun aloittaja Ööh
  • Ensimmäinen viesti
ap
Alkuperäinen kirjoittaja ViVa:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ei. Ap on imettänyt ja ap on antanut korviketta. Ap ei mitenkään mollaa täysimetettyjä tai osittaisimetettyjä. Ap:n omat lapset ovat kaikki kasvaneet omilla käyrillään imetyksestä tai korvikkeesta huolimatta. Mutta jos minulle olisi sanottu, että anna lisäruokaa, vauva ei kasva, niin olisin sitä antanut, enkä olisi hammasta purren jatkanut imetystä.
Ap tässä kirjoituksessa taitaakin olla sitten ihan eri henkilö kuin ööh, joka aloitti tämän keskustelun liian pienistä vauvoista, äideistä jotka huudattavat lapsiaan jne...
Korjaan, mun lapset ovat kasvaneet kaikki +1- +2-käyrillä. Ja vatsavaivojen syy meillä oli yhden lapsen kohdalla minun maito ja siirryimme korvikkeeseen. En ymmärrä miksi se on joillekin äideille vaikea kokeilla edes vastiketta, jos lapsi voisi sillä paremmin?

en vaan usko että se on ollut sinun maito noin niinkuin yleisesti mikä mahavaivaa teki.. vaan joku ruoka-aine sitä kautta.
Minun lapsillani taas se oli juurikin se lehmänmaito joka oman maitoni kautta niitä vaivoja teki,kun herkkämahaisia olivat pienenä ja isompi edelleenkin. siitähän se riemu olis ratkennut kun olisin heille käynyt syöttämään lehmänmaitopohjaista korviketta..
Itse asiassa oli. Olin rintatulehdusten takia jatkuvasti antibioottikuurilla, maitoa tuli suihkuamalla ja poika ei missään vaiheessa imetystä oppinut syömään rintaa oikeaoppisesti. En vain raaskinut häntä huudattaa kun huomasin, että vastikkeen syönnin jälkeen on tyytyväinen.
 
juu,eli ne antibiootit tekivät mahavaivoja,ei se maito.
Mutta eihän siinä mitään,tietysti jos liian vaikealta tuntuu niin onhan sitä korviketta annettava :) hyvä kun auttoi..
en voi tietenkään tietää muitten tilanteista,onhan se varmaan rankkaa kun vauva ei osaa imeä ja nuo tulehdukset.
itselläni aina sujunut suht helposti niin mistä sitä tietää mitä olisin itsekkin tehnyt jos olisi ongelmia ollut.. :)
hyviä äitejä olemme varmasti kaikki!
 
muori
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Jos lapsi kasvaa alakäyrillä neuvolassa, niin se on liian pieni. Miksipä sitä muuten neuvolan mittauksia tarvittaisiin. Monet äidit sanovat, että kun on lopettanu suurinpiirtein kaikki ruoka-aineet, niin ei vauvallakaan ole mahavaivoja, joten siitä päättelen. Meillä ainakin vastike vei kaikki mahakivut, kunhan vain uskalsin kokeilla. En todellakaan halua huudattaa vauvaa turhaan, mutta meissäkin on eroja.
Et taida ymmärtää hölkäsen pöläystä siitä mitä ne käyrät tarkoittavat...

Ja jos äiti itse haluaa imetysdieetata ja vauva voi dieetillä hyvin, niin silloinhan asiat ovat hienosti, vai mitä? Se on katsos jokaisen oma valinta.
Luulen ymmärtäväni :) Käyrät ovat keskimittoja, eivät suinkaan mitään pullovauvamittoja. Jos voidaan dieetin aikan hyvin, niin ok, mutta usein sitä ennen vauva on jo huutanut useamman viikon. Sitä en käsitä. Ymmärrän toki imetyksen tärkeyden, mutta kun se tehdään joskus vauvan hyvinvoinnin ehdoilla, niin sitä en ymmärrä.
Varmaan on moni muukin jo tätä kommentoinut, mutta olen täysin vakuuttuut, että täysimetetty vauvani voi hyvin ja kasvaa hyvin, vaikka kasvaakin -1-käyrällä (tasaisesti). Olikohan se imetyksen vika sekin, että tuon syntymämität viikolla 41 + 0 olivat 3020g ja 46 cm. Esikoinen kasvoi korvikkeella +2-käyrällä ja hänellä tuntui mahaa vääntävän kyllä enemmän. Tosin vastaus neuvolassa oli, että eihän sillä voi mahaa vääntää, kun noin hyvin kasvaa. Niin, että käyrätkö ne määrää, voiko mahaa vääntää? Sanokaa nyt vielä, että pienikokoisillam aikuisilla on enemmän mahavaivoja kin isoilla.
 
Ja missä näitä hampaat irvessä täysimettäviä äitejä sitten on?
Mä en ole tuntenut kun äitejä jotka täysimettävät ja vauvojen kasvu on ollut normaalia. Ja sitten niitä äitejä jotka antavat korviketta imetyksen lisäksi tai pelkästään.
Aina palstalla kohistaan näistä täysimettäjistä jotka tekevät vaan lapsilleen hallaa. Kas kun en ole niitä oikeassa elämässä tavannut :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja lunacy sioux:

Niin tai vastaavasti sitten korviketta antavia syyllistetään... ei ole hyvä, teit niin tai näin
 
Ei aina niin yksinkertaista
Meidän vauva on kasvanut koko ajan tosi hitaasti ja ylimääräinen lääkärikäyntikin on ollut. Vauva on kuitenkin ollut tyyttyväinen, pissannut, kakannut ja kehittynyt normaalisti niin en halunnut antaa kiinteitä kuin 4 kk iässä ettei ainakaan suolisto turhaan kärsisi. Ja toki olisin korviketta antanut mutta kun se ei kelvannut millään, ei kelpaa edelleenkään. Ei kelvannut vaikkei muuta ollut tarjolla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja *:
Nollakäyrä kuvaa sitä lapsen omaa kasvua. -käyrällä lapsen kasvu hidastuu ja + käyrällä nopeutuu
ei se kyllä noin ole. - käyrälläkin voi kasvaa ihan tasaisesti, mutta on vaan pienemmän kokoinen kuin keskiarvolapsi.
Just näin. Meilläkin mennään miinus käyrällä, mut kasvua on tasaiseen tahtiin kyllä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kiilusilmäfanaatikko:
Alkuperäinen kirjoittaja lunacy sioux:
Ja missä näitä hampaat irvessä täysimettäviä äitejä sitten on?
Mä en ole tuntenut kun äitejä jotka täysimettävät ja vauvojen kasvu on ollut normaalia. Ja sitten niitä äitejä jotka antavat korviketta imetyksen lisäksi tai pelkästään.
Aina palstalla kohistaan näistä täysimettäjistä jotka tekevät vaan lapsilleen hallaa. Kas kun en ole niitä oikeassa elämässä tavannut :whistle:
Niin tai vastaavasti sitten korviketta antavia syyllistetään... ei ole hyvä, teit niin tai näin
Mikäköhän siinä on että aina pitää kytätä miten TOISET lapsensa ruokkii ja hoitaa.
Varmaan monella ois ihan aihetta seurata miten ITSE toimii, eikä miten ne muut :snotty:
Mua on viime aikoina alkanut suunnattomasti ärsyttämään tämä äitien kyyläys ja arvostelukulttuuri.
Ei mikään ihme että moni tuntee itsensä huonoksi äidiksi :(
 
En imetä hammasta purren vaan olen suorastaan hurahtanut imetykseen. Helppo ottaa tissi esille kun nälkä yllättää. Samalla kattelee telkkua tai jos kaupungilla ollaan niin nauttia kuppi kahvia kahvilassa. Meillä ei kulje alakäyrällä vaan ihan normaalisti. Ja meille sanottiin lääkärissä että jos antasin korviketta välillä niin se vasta voikin aiheuttaa mahavaivaa
 
Voihan käyrä.. Kyllä terveestä lapsesta näkee ilman niitäkin, et saako se ruokaa vai ei. Meijän neiti kasvaa ihan omia viivojaan, silti kukaan ei oo huolissaan koska päällekkin näkee, et kunnossa on.
Imettäny olisin, mut ei pirulainen huolinu :kieh:
 
ap
kaikilla teillä on imetys sujunut ja lapsi on kasvanut. Hyvä! Mutta eihän siitä ollutkaan kyse, vaan siitä että jos ei kasvakaan ( tulee hidastuma ) tai maidosta todellakin tulee maha/iho jne vaivoja, mutta silti ei lisämaitoa voi edes kokeilla. Tuntuu, että toistan itseäni koko ajan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Jellonainen:
Mistä sinä tiedät että jonkun toisen vauva kasvaa liian hitaasti? Toiset vauvat nyt ovat pienempiä ja hoikempia kuin toiset (myös pulloruokitut, ei se ole vain imetettyjen "vika" )?

Ja mistä päättelet että ne mahavaivat ovat juuri imetyksen vika? Korvikeko mahavaivoihin on lääke?
Jos lapsi kasvaa alakäyrillä neuvolassa, niin se on liian pieni. Miksipä sitä muuten neuvolan mittauksia tarvittaisiin. Monet äidit sanovat, että kun on lopettanu suurinpiirtein kaikki ruoka-aineet, niin ei vauvallakaan ole mahavaivoja, joten siitä päättelen. Meillä ainakin vastike vei kaikki mahakivut, kunhan vain uskalsin kokeilla. En todellakaan halua huudattaa vauvaa turhaan, mutta meissäkin on eroja.

:LOL: Tuo ensimmäinen lause on paras :LOL: !!! Mitäs jos lapsi kasvaa yläkäyrällä tai yli? Onko se liian iso? Mun pitäs kai jättää sitte tuolta pojalta ruoka pois kokonaan...sekun ei meinaa sopia neuvolan käyrille :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
kaikilla teillä on imetys sujunut ja lapsi on kasvanut. Hyvä! Mutta eihän siitä ollutkaan kyse, vaan siitä että jos ei kasvakaan ( tulee hidastuma ) tai maidosta todellakin tulee maha/iho jne vaivoja, mutta silti ei lisämaitoa voi edes kokeilla. Tuntuu, että toistan itseäni koko ajan...
Ehkä sun kannattais valistaa niitä TUNTEMIASI äitejä jotka mielestäsi harrastaa tätä väkisin täysimetystä.
Tää taitaa olla väärä foorumi...

Alkuperäinen kirjoittaja lunacy sioux:
Mikäköhän siinä on että aina pitää kytätä miten TOISET lapsensa ruokkii ja hoitaa.
Varmaan monella ois ihan aihetta seurata miten ITSE toimii, eikä miten ne muut :snotty:
Mua on viime aikoina alkanut suunnattomasti ärsyttämään tämä äitien kyyläys ja arvostelukulttuuri.
Ei mikään ihme että moni tuntee itsensä huonoksi äidiksi :(

No ihan sama ärsyttää minuakin. Tuntuu, että teki miten vaan, niin olisi parasta pitää suu supussa, ettei kukaan pääse arvostelmaan... tai sitten se on vaan tämä (ja muutkin) nettipalstat, ehkä naiset ja äidit muuten on suvaitsevaisempia? Tai eivät ainakaan puhu niin paljon pahaa, vaikka ajattelisivatkin?
 
tipitii
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
kaikilla teillä on imetys sujunut ja lapsi on kasvanut. Hyvä! Mutta eihän siitä ollutkaan kyse, vaan siitä että jos ei kasvakaan ( tulee hidastuma ) tai maidosta todellakin tulee maha/iho jne vaivoja, mutta silti ei lisämaitoa voi edes kokeilla. Tuntuu, että toistan itseäni koko ajan...
Kuinka monta äitiä sä oikeesti tunnet, jotka KAIKESTA huolimatta imettää, vaikka kuinka asiantuntijat sanoo, että se on nyt tuo sun rintamaitosi joka ei sovi miltään osalta? Tunnetko sä oikeesti äitejä jotka väkipakolla imettää, ei anna lisäruokaa vaikka vauva ei ole aikoihin kasvanut ja suurinpiirtein nääntyy nälkään? Mä en usko, että sellaista niin "fanaatikko"-äitiä on olemassa, joka vähät välittää omasta vauvastaan. Sitähän sä ajat takaa omien sanojesi mukaan, eli on muka äitejä, jotka vaan imettää ja vauva suoranaisesti kärsii. Mä en usko tuota. En, en ja en.
 
Tja. No mun vauva kasvoi 5 cm kuussa kun täysimetin ja terkkari sanoi että se on paljon. Sit se kysyi koska olen alkanut kiinteet ja kun sanoin että täysimetän yhä, se ei uskonut koska "ei noin iso vauva voi kasvaa noin hyvin pelkällä maidolla"
 
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
kaikilla teillä on imetys sujunut ja lapsi on kasvanut. Hyvä! Mutta eihän siitä ollutkaan kyse, vaan siitä että jos ei kasvakaan ( tulee hidastuma ) tai maidosta todellakin tulee maha/iho jne vaivoja, mutta silti ei lisämaitoa voi edes kokeilla. Tuntuu, että toistan itseäni koko ajan...
Minullahan tuossa aiempana on viesti jossa kerroin että vauva kasvoi ( ja kasvaa muuten edelleen kiinteistä huolimatta) hitaasti ja lääkärille mentiin tutkimuksiin kun pituuskasvu ( hetkeksi) lakkasi. Ja kyllä imetin hampaat irvessä, syystä että korvike eikä pullo millään kelpaa. Ei kelpaa edelleenkään. Mistä sinä tiedät että jos jollakin muulla on sama tilanne? Mitä minun olisi pitänyt mielestäsi tehdä kun kasvu oli hidasta mutta korvike ei kelvannut?
 
höpö höpö
Jaksamatta lukea koko ketjua...
Minä täysimetin esikoista 6kk asti ja täysimetyksen aikaan lapsi kasvoi -10 käyrällä. Kiinteitten aloituksen jälkeen paino tippui muutamassa kuukaudessa -25 käyrälle. Kokeissa ja testeissä juostiin mutta mitään vikaa ei lapsesta löytynyt. Nyt on -25käyrällä kasvava 3 vuotias iloinen ja terve tyytö.
Toista lasta täysimetin 4kk jonka aikana lapsen paino laski tasaisesti. Kiinteitten aloituksen jälkeen painon lasku jatkui ja lopulta asettui -20 käyrälle. Missään kokeissa ei tämän lapsen kanssa käyty kun lääkäri oli sitä mieltä että se ei ole tarpeen vaan meidän lapset vaan on hoikkia ja siro rakenteisia.
Sitäpaitsi -25käyrällä kasvavat lapset ovat vielänormaalipainoisia, alipainoiseksi luokitellaan vasta sitten jos paino putoaa vielä tuostakin. Ja ne käyrät on keskiarvo Suomalaisten lasten painoista. Että jotkut lapset on vähän isompia ja toiset pienempiä vaikkei ne nälkää näkisikään.
 
Yhteistyössä