Imettäisitkö, jos tupakoisit?

  • Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti
rypäle
Imettäisin, mutta katsoisin myös hieman milloin poltan. En esimerkiksi imettäisi suoraan tupakalta tultuani. Enkä välttämättä tunninkaan kuluttua, mutta onhan pumput onneksi olemassa!
 
vieras
meiän tyttö oli vain osittaisimetyksellä syntymästälähtien ja kyllä mä muutaman tupakan poltin imetysaikanakin, katoin vaan aina kellosta että vähintään 2h oli tupakan ja imetyksen välissä.
 
Mä tupakoin ja imetän. Päivässä menee 1-5 tupakkaa. Yritän pitää sen suositellun 2,5 tunnin välin ennen imetystä, mutta aina se ei ole onnistunut. Vähintään on kuitenkin ollut tunti tupakan ja imetyksen välillä. Nykyään annan korviketta tai pumpattua maitoa jos tupakoinnista on ollut alle tuon suositusrajan.
 
Odotusaikana odotin, että vauva syntyisi, jotta voisin taas tupakoida. Kuinkas kävikään. Pari tupakkia poltin aluksi ja pari kertaa viihteellä ollessani, joten en tupakoinut. Enkä kyllä tupakoisi tulevienkaan kohdalla.
 

Yhteistyössä