Iltapäiväkerhoista

Olen aivan raivoissani, koulun alkuun on enää viikko ja tänään ilmoitettiin koululaisten iltapäiväkerhosta, ettei sitä järjestetäkään! Olen ilmoittanut ekaluokkalaisen lapseni kerhoon jo maaliskuussa ja nyt siellä yhtäkkiä herättiin, että lapsia ei ole tarpeeksi!

Ostarilla olisi myös kerho (tämä kerho olisi ollut koululla), mutta en halua lasta sinne, koska sinne on pitkä matka, eikä ole muutenkaan kiva paikka.

Ilmeisesti sitten pikkukoululaisemme joutuu tulemaan koulusta suoraan kotiin ja odottelemaan pari tuntia, että joku tulee kotiin. Onko jollain ollut lapsi yksin iltapäivät kotona? Miten on sujunut? Kertokaa kokemuksianne ja mielipiteitä aiheesta!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.08.2005 klo 12:02 kaktus kirjoitti:
Olen aivan raivoissani, koulun alkuun on enää viikko ja tänään ilmoitettiin koululaisten iltapäiväkerhosta, ettei sitä järjestetäkään! Olen ilmoittanut ekaluokkalaisen lapseni kerhoon jo maaliskuussa ja nyt siellä yhtäkkiä herättiin, että lapsia ei ole tarpeeksi!

Ostarilla olisi myös kerho (tämä kerho olisi ollut koululla), mutta en halua lasta sinne, koska sinne on pitkä matka, eikä ole muutenkaan kiva paikka.

Ilmeisesti sitten pikkukoululaisemme joutuu tulemaan koulusta suoraan kotiin ja odottelemaan pari tuntia, että joku tulee kotiin. Onko jollain ollut lapsi yksin iltapäivät kotona? Miten on sujunut? Kertokaa kokemuksianne ja mielipiteitä aiheesta!
Meillä on hieman sama tilanne, sain tosin tietää jo keväällä ettei lapseni päässyt siihen iltapäiväkerhoon johon haettiin (olisi ollut koululla). Tarjottiin sitten paikkaa kerhosta jonne on pidempi ja vaarallisempi matka kuin kotiin! Ei otettu paikkaa vastaan. Nyt hän sitten joutuu tulemaan kotiin ja olemaan yksin jopa neljä tuntia. Hän on ollut jo usein yksin kotona kesän aikana, koska onhan sitä pitänyt harjoitella ettei sitten aivan yhtäkkiä joudu sitä kokemaan. Yhtenä päivänä oli jopa kuusi tuntia kotona yksin, hyvin pärjäsi kun soiteltiin pitkin päivää ja turvana oli vielä sekin että olisin tarpeen tullessa päässyt äkkiä kotiin.

Töissä olen varoitellut että tyttöni on sitten iltapäivät yksin kotona että voi mahdollisesti tulla tilanteita että joudun lähtemään yhtäkkiä kotiin, koska haluan että hänellä on turvana se että äiti voi tulla kotiin jos on joku hätä. Pomo ei sanonut tähän mitään koska tietää että perhe tulee minulle aina ykkösenä ja työ vasta sitten perässä :)

Kyllähän tämä tilanne on stressiä aiheuttanut koska kyllä ekaluokkalainen on vielä niin pieni ettei pitäisi olla yksin kotona. Minun mielestä jokaiselle ekaluokkalaiselle pitäisi tarjota iltapäiväkerhopaikka oman koulun yhteydestä tai ihan lähistöltä, onhan kyse sentään tulevista veronmaksajista.

Onko lapsesi ollut aiemmin yksin kotona vai joutuuko nyt ihan kylmiltään oppimaan sen taidon?? Todella huonosti hoidettu tuo teidän kerhoasia, olishan se pitänyt ilmoittaa jo keväällä/alkukesästä jos kerhoa ei järjestetä! Antaa näin vanhemmille aikaa etsiä muita ratkaisuja ja jos ei ole aiemmin ollut yksin, niin opetella sitä yksinoloa.

Toivotan mukavaa koulun alkua kaikesta huolimatta!

 
joku
meillä viime vuonna oli tokaluokkalainen ja eskarilainen aamu ja iltapäivät kaksin kotona, Joutuivat aamulla lähtemään kouluun( taksi haki) ja olemaan iltapäivän aksin pari tuntia kunnes me vanhemmat tulimme. Soitin usein töissä ja tarkistin aina tilanteen. Hyvin meni eikä mitään ongelmia olut. Yhden kerran oli että eivät meinanneet saada ulko ovea auki.. kova pakkanen silloin, mutta saivat kuitenkin.
Onneksi heillä oli myös samanpituiset koulupäivät ja esikoulukin oli saman koulun yhteydessä. Täälä maalla ei ole muuta mahdollisuutta kun hoitopaikkoja ei ole ja kummasti lapset oppii oma toimisiksi. En tiedä sitten miten yksin pärjäisivät mutta kun heitä oli kaksi.
 
Meillä esikoinen pääsi varasija paikalla koululla olevaan iltapäiväkerhoon, onneksi. Meilläkin toinen paikka olisi ollut toisella puolen kylää, vaarallisia risteyksiä ylitettävänä yms. Koti on paljon lähempänä. Aloitan itse uudessa paikassa työt huomenna ja esikoisen pitäisi olla kotosalla yksin ½ - 1 tunti aamulla. Kännykkä on ostettu sitä varten, että voin soittaa milloin pitää lähteä kouluun. Taitaa äitiä jännittää enemmän kun esikoista. Meillä isovanhemmat asuvat kaukana, lasten isä asuu naapuri kunnassa, joten ei siitäkään ole apua. Eiköhän se hyvin ala sujua, toivottavasti!!

Hauskaa syksyä kaikille!! :flower: :wave:
 
No, meilläpäin ei edes ole tarjolal mitään kerhoja.
Poika on aina menny kotiin käulusta,soitanu mulle ja läksyjen ljälkeen lähteny kavereilleen...

Ja ruuaks kotiin.Kännykän poika sai ekalle mannessään (nyt meni kolmoselle)
 
Eikös noin vuosi sitten tullut laki uudistus jossa jokainen kunta velvoitetaan järjestämään iltapäiväkerho toiminta 1-2 luokkalaisille vai onko tässäkin nyt sitten suuria porsaanreikiä.
sen tiedän ainakin, että käytännössä joka kunnassa ei paikkoja kaikille tokaluokkalaisille löydy, mutta käsitin, että ekaluokkalaisille olis pakko löytyä.
Kannattaa varmaan ottaa selvää ja nostaa mölinä jos ei laki toteudu. Tosin voin kyllä muistaa jotenkin väärinkin.
 
Rh-neg
Näyttää olevan ongelmia joka suunnalla tämän kanssa. On se kumma että 6- yai 7 -vuotias lapsi joutuu olemaan yksin. En käsitä! Meidän kunnassa iltapäiväkerhotoiminta järjestetään ja ymmärtääkseni kaikki halukkaat ovat päässet. Luulenkin että teillä, joilla lapsi jätetään ottamatta vastaan, on kyseessä isompi paikkakunta, vai? Miten voi olla iltapäiväkerho, mutta se järjestetään niin, ettei kaikki sinne mahdu. Itse tarkistin perusopetuslaista tämän ja siellä lukee "Kunta voi järjestää.....". Eli miten tuo tulkitsee. En kylläkään tiedä, onko tullut muutoksia että olisi pakko. Mutta jos kunta järjestää, lakipykälissä oli sen suhteen myös vaatimuksia, joita piti noudattaa. Eli kannattaa selvittää nämä kuljetus ja matka-asiat. Meillä kunta on ainakin määritellyt ns "vaaralliset reitit", jolloin lapsi on oikeutettu kyyditykseen matkan pituudesta riippuen. Eli jos teillä, joiden lapset on jätetty pois siitä koulun yhteydessä toimivasta kerhosta, se toinen paikka sijaitsee vaarallisen matkan päässä (isoja teitä, risteyksiä, rautateitä ym...), niin selvittäkää kriteerit. Voi hyvinkin olla koulu pystyisi järjestämään kyydityksen sinne. Koska jos oikein muistan, laissa on maininta, että koulukyyditykseen oikeutetut lapset saavat kyydityksen myös kerhon jälkeen. Miksei myös sinne mennessä, jos matka on vaarallinen? EN tiedä....

Meillä iltapäiväkerhotoiminta loppui ja siirtyi lähellä olevan päiväkodin harteille. Ei siinä muuta kuin että 30 euron hoitomaksu nousee nyt 120 euroon (kunnan hoitomaksu). Selvittäkää oikeutenne kunnassanne, jos toinen saa, miksei toinen. Ja millä kriteereillä nämä lapset on valittu siihen koulun kerhoon ja toiset jätetty pois. Ainahan voi kysyä. Ja kuka muu ajaa oman lapsen etua kuin oma äiti/isä??
 
Kiitos kaikille vastauksista.

Koulu on nyt alkanut ja pari viikkoa harjoiteltu rutiineja. Aamulla soitan pojalle milloin täytyy lähteä kouluun. On hän jo itsekin oppinut vähän kellosta katsomaan. Koulusta tulee suoraan kotiin ja soittaa minulle heti.

Mummon kanssa on sovittu, että hän voi parina päivänä viikossa olla poikaa vastaanottamassa meillä.

Joten ihan kivasti on mennyt meillä kaikesta huolimatta. Teen lyhennettyä työaikaa, joten koskaan ei muksu joudu olemaan yksinään enempää kuin pari tuntia. Sen verran ollaan jo kesälläkin harjoiteltu olemaan yksin.
 
villiviini
Meillä ekaluokkalainen lähtee aamulla 1h myöhemmin kuin minä. Soittaa minulle ennen kun lähtee ovesta.

Illalla kun tulee 1h aikaisemmin kuin minä, soittaa heti kun on kotona.

Tietysti meillä on kyse vain muutamasta tunnista. Tosin harkkapäivinä joutuu lähtemään iltapäivä kerhosta jo 15.00 tekemään läksyt, vaihtamaan vaatteet, syömään ja lähtemään harkkoihin yksin. Minä kerkeän sitten kentänlaidalle.

Kerran viikossa joutuu liikkumaan yksin bussilla toisen harrastuksen pariin.

Hyvin pärjää, minun ja omasta mielestään. Onneksi on kännykkä olemassa =)
 

Yhteistyössä