iltalehden tytöt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja yrjökki
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

yrjökki

Vieras
Tää kaikki varmaan kuulostaa ihan hirmun itsekkäältä ja hölmöltä...Mulle on tullut pieni kriisi ulkonäköni suhteen.

Syy on siinä, että mieheni ei juuri koskaan kehu minua kauniiksi. Päin vastoin. Saan kuulla, kuinka nyt "en mikään kaunotar ole, muttei paperipussia päähän tarvi laittaa kun makkariin vie". Että kirpasee. Noista sanoista en nyt oikein ole haaveillut. Etenkin kaveriensa kuullen "elämäntotuuksia" laukoessaan hän loukkaa minua. Kommenttejaan mieheni puolustelee sillä, ettei mielestään ole kovinkaan komea. (En ole mieheni ulkonäköä koskaan kritisoinut.)

Vastaavasti mieheni on pakko katsastaa netistä aika usein iltalehden tyttö. Hän myöskin kerää kokoelmaa netistä saatavista iltalehden tytöistä.

Tiedän, että nyt olen kyllä todella typerä, mutta minusta tuntuu pahalle. Niinkin tyhmä olen, että tämä asia on tehnyt loukon itsetuntooni ja itseluottamukseeni.

Itsetuntoni ja itseluottamuksen rippeistä kokosin sen verran rohkeutta, että uskalsin katsoa peiliin ja todeta, että ihan ihmiseltä mä kuitenkin vissiin näytän. Yritän uskotella itselleni, että olen edes vähän nätti, kun mieheni kerran kanssani on.

Keksin sellaisen idean, että palkkaan erään ystäväni ottamaan minustakin samantapaisia kuvia, kuin ne iltalehden kuvat on... poseeraisin mieheni auton päällä vähissä vaatteissa jne. Ja sitten tekisin kuvistani kokoelman, jonka antaisin miehelleni joululahjaksi. Mietin vain, tykkäisiköhän se katsella minuakin kuvissa vähissä vaatteissa... ihan idiootti olen kun tälläisiä ajattelen ja suunnittelen. eikö?
 
niin, siis eihän tossa keräilyharrastuksessa mitään... katselkoon rauhassa. Ei se minua haittaa vaan se, ettei kehu minua ollenkaan. Miehet katselevat lähes aina muita naisia, se vain on jokin fysiikan laki, jota ei voi muuttaa... niin se on aina ollut ja tulee aina olemaan. Miehet harvoin näkevät muissa naisissa mitään sellaista, mitä eivät olisi jo nähneet... joten miksi nipottaisin siitä, että hän katselee... mutta entäs mä? mun ulkonäkö? Olenko nätti, ruma? Kun ei suoraan sano...

Itse kyllä kehun miestäni komeaksi, fiksuksi jne.
 
Ensin nauratti tuo RJV:n vastaus -olisi aika kornia, etä mies laukoisi sanoja vain naisen mieliksi, jos ja kun harva nainen oikeasti on play-boytyttö mitoissa. Mutta kun tarkemmin ajattelee, niin jokaisessa ihmisessä on jotain kaunista tai nättiä tai ainakin kivaa, mitä voi kehua. Tosin mielestäni kehun pitäisi tulla sponttaanisti, ei pyytämällä. Ainakin muutaman vihjeen tai jopa suorien sanojen jälkeen.

Mielestäni mustasukkaisuus näitä kuvia kohtaan on turhaa energian haaskausta. Vaikka itse olisit kuinka kaunis tahansa, niin useimmat ihmiset tykkäävät kauneudesta ylipäätänsä ja näin ollen myös katselevat sitä. Ajatteleppa näitä Hollywood-kaunottaria, aika usein saadaan lukea, kuinka jokapojan unelman mies kävikin vieraissa tai rakastui vastanäyttelijäänsä ja petti tai jätti. Eli se perimmäinen pelko, jos sellainen on, että toinen jättää paremman löydettyään on aina mahdollinen, oli itse sitten kuinka kaunis tahansa.

Myös tämä, että vahtii toisen mielenkiinnonkohteita blokkaamalla niitä jatkuvalla syötöllä, on mielestäni toisen henkisen vapauden rajoittamista. Todella monet naiset täyttävät, voisiko sanoa mielikuvatarpeensa (miehillä siis tuo kuvien katselutarve) katsomalla romanttisia elokuvia tai lukemalla romanttisia kirjoja joissa usein joku ihana komistus herättää katsojassa romantiikan kaipuuta. Olisiko reilua, että mies loukkaantuisi tai jopa kieltäisi leffat ja kirjat jos niissä on tunteita herättäviä osioita tai kuvia?

Minkähän ikäinen mahtaa ap:n mies olla? Kuullostaa aika poikamaiselta kerätä ip-lehtityttöjenkuvia vaikka kyllähän aikuiset miehet harrastavat mm. juna -ja autoratojakin.
 
Jokaisessa ihmisessä on jotakin kaunista, josta kykenee sanomaan jotain ystävällistä. Eikä tämän pitäisi olla edes vaikeaa, jos toista rakastaa.

Ei myöskään pitäisi olla ylivoimaisen mahdotonta pitää turpaansa kiinni silloin, kun sieltä ei pysty ulostamaan muuta kuin tarpeettomia älyttömyyksiä. Kuinka suhdetta parantaa ja vie eteenpäin kommentit "ei sulle tartte paperipussia päähän laittaa" tai "ethän sä mitenkään kaunis ole, mut kelpaat silti"?

Totuuden puhumisessakin on tietyt hienovaraisuussäännöt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja A-U:
Myös tämä, että vahtii toisen mielenkiinnonkohteita blokkaamalla niitä jatkuvalla syötöllä, on mielestäni toisen henkisen vapauden rajoittamista. Todella monet naiset täyttävät, voisiko sanoa mielikuvatarpeensa (miehillä siis tuo kuvien katselutarve) katsomalla romanttisia elokuvia tai lukemalla romanttisia kirjoja joissa usein joku ihana komistus herättää katsojassa romantiikan kaipuuta. Olisiko reilua, että mies loukkaantuisi tai jopa kieltäisi leffat ja kirjat jos niissä on tunteita herättäviä osioita tai kuvia?
Aina tähän vedotaan, kun joku uskaltaa sanallakin kritisoida miesten pornon katselua tai edes sanoa syystä tai toisesta pahoittavansa mielensä sen vuoksi. Todellisuudessa en tunne yhtä ainuttakaan naista, joka vakavissaan katselisi romanttisia elokuvia tai lukisi romanttisia kirjoja. Huumorimielessä ehkä noita voi lueskella ja naureskella kaikille kliseille. Eipä paljosta jäisi monikaan paitsi, vaikka mokoma roska kiellettäisiinkin.

Mun mielikuvatarpeisiini ainakin riittää ihan oikeiden ja elävien oman elämäni ihmisten ajattelu, kuvitella oman miehen tuoksu, muistella yhteisiä ihania hetkiä...en tajua mitä järkeä on edes olla suhteessa, jos ei sitä omaa kumppania voi arvostaa vaan pitää vieraitten perään haikailla.
 
Aika usein mieheni kutsuu jopa minut katsastamaan iltalehden tytön. Tai kommentoi suht äänekkäästi näkemäänsä. Silti kuulen itse aniharvoin hyviä asioita itsestäni.

En vahdi hänen tekemisiään millään lailla. Ei voisi vähempää kiinnostaa mitä hän koneella puuhaa... mutta olkkarissa kun tämä kone on ja mieheni vielä ääneen näkemäänsä kehuu, niin miten voisin asian kokonaan sivuuttaa? Todella yritän sitä.

Oikeastaan asiaan vaikuttaa sekin, että koskaan ilman että "laittaudun" (=puen ja meikkaan) en kuule olevani kaunis. On tullut sellainen olo, etten kelpaa ihan luonnollisena minuna.

Siis vielä kerran. Pointti on se, että katselkoon ja ihastelkoon vain, mutta olenko sairas, jos joskus haluaisin kuulla myös jotain hyvää itsestäni?
 
Kuulet kuitenkin joskus niitä haluamiasi sanoja, eli laitettuna? Ehkä mies haluaa juuri silloin osoittaa sinulle, että on huomioinut sinun kaunistavan itseäsi.

Tuo mun pohdintani keskiosio ei ollut oikeastaan sinun, ap, tilanteen pohdiskelua, vaan yleistämistä. Usein kun naiset kokevat miehen visuaalisuuden tarpeen henkilökohtaisena loukkauksena.

Naikkonen...., Ei kai miehetkään vakavissaan katsele ip-lehtityttöjä? Joskus kevyt hömppäviihde on rentouttavaa. Ei kai kaiken tarvitse olla realistista, pysähdyttävää naaman vakavaksi saavaa faktaa. Uskoisin, että suurin osa ihmisistä haluaa ja tarvitsee kevyttä viihdettä arkielämän vastapainoksi, tyyliin aivot narikkaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yrjökki:
Aika usein mieheni kutsuu jopa minut katsastamaan iltalehden tytön. Tai kommentoi suht äänekkäästi näkemäänsä. Silti kuulen itse aniharvoin hyviä asioita itsestäni.

En vahdi hänen tekemisiään millään lailla. Ei voisi vähempää kiinnostaa mitä hän koneella puuhaa... mutta olkkarissa kun tämä kone on ja mieheni vielä ääneen näkemäänsä kehuu, niin miten voisin asian kokonaan sivuuttaa? Todella yritän sitä.

Oikeastaan asiaan vaikuttaa sekin, että koskaan ilman että "laittaudun" (=puen ja meikkaan) en kuule olevani kaunis. On tullut sellainen olo, etten kelpaa ihan luonnollisena minuna.

Siis vielä kerran. Pointti on se, että katselkoon ja ihastelkoon vain, mutta olenko sairas, jos joskus haluaisin kuulla myös jotain hyvää itsestäni?

Oletpa tyhmän miehen kanssa jos sillä tuollainen teinimäinen harrastus on?????
että on aikaa harrastaa tuollaista teini-poikien harrastusta bhuahahahahahahaaa! ihan uskomatonta..ikinä kuullut moista..ihan alatasoa moinen lapsellinen AIKUINEN MIES! ;-D
 
yrjökki:Aika usein mieheni kutsuu jopa minut katsastamaan iltalehden tytön."

Ai, siis jopa käskee sut paikalle ihailemaan niitä naisiako? sano sille ettei sua naiset kiinosta ja et ole lesbo.

En huolis tuollaista miestä,kuulostaa ihan joltakin duunarilta joka elää puutteessa tai jotakin! =D
on niitä parempiakin miehiä olemassa!kuin tommonen TOLLO!
 
...se on vain niin kovin harvoin. Usein ei mitään reaktiota vaikka kuinka laittaisin itseni. Tuntuu, etten kuule noita sanoja "oletpa kaunis" "olet nätti" ihan pyyteettä. Niin siis, minun täytyy kaunistaa itseni. En kelpaa tämmöisenä kuin olen? tai sillä ei ole väliä miltä näytän?

En siis enää usko olevani mieheni mielestä kaunis, kun hän ei koskaan ihan ilman syytä sano niin.

Kuvien katselu on OK!

En ole loukkaantunut kuvien katselusta vaan siitä, ettei hän osoita mielenkiintoa minun ulkonäköäni kohtaan. Olemme sentään kihloissa ja on samantekevää miltä näytän?!

Mutta onko se niin helvetin vaikeata sanoa samaa omasta vaimosta kuin muista naisista? Kertokaapa miehet omakohtasia kokemuksia
 
Minä olen ihan tavallisen näköinen nainen (ilman meikkiä, useimmathan saa meikattua kauniiksi), mutta mies muistaa kyllä usein kehua kauniiksi.Siis ilman että laittaudun. Mutta hän kyllä toisinaan valittaa että minä en muista kehua hänen ulkonäköään...

Voi siis olla että miehelläsi on vain erilainen tapa ilmaista itseään, hän saattaa ajatella sinun olevan kaunis mutta sitä ei vain tule sanottua tai hänestä tuntuu typerältä jatkuvasti sitä sanoa tms. Minä en osaa miestäni "spontaanisti" kehua, joudun siis tavallaan yrittämään muistaa sanoa hänelle mukavia asioita koska tiedän että hän pitää siitä, se ei vain ole minulle luonnollista. Eli vinkkaa miehelle että olisi kiva kuulla hänen sinua kehuvan, olen minäkin vähitellen oppinut kehumaan kun mies on tarpeeksi asiasta huomautellut :)
 
Ällöttää minua, miehenä, naisten persous kehumiselle. Jos on kerran sanonut, että oletpa hyvännäköinen ja jos on kerran sanonut, että joo-joo-rakastan-rakastan-sua, niin minkä ihmeen takia jo sanottua asiaa pitäisi päivittäin toistella. Eikö olisi parempi ilmoittaa vasta sitten kun näkökantaan on tullut muutos? Pitäisi nuokin asiat kertasanomisella uskoa! Kissa kiitoksella elää, prrrkl!

Itse en kaipaa näöstäni ainoatakaan kommenntia -positiivista tai negatiivistä. Tällainen olen ja sillä siisti. Asia on loppuunkäsitelty.
 
Positiivisen palautteen saaminen on todella tärkeää, sekä miehelle että naiselle. Jos ei osaa spontaanisti sanoa niin pitää opetella ja aluksi voi opettaa vastapuolen sitä antamaan ihan selkeästi pyytämällä. Sitten pikkuhiljaa oppii sanomaan pyytämättä.

Ja palautteen kohde voi olla hyvinkin vaatimaton asia mutta ihminen muistaa sen pitkään kunhan voi uskoa että palaute tuli ansaitusta asiasta.
 
Olen yrittänyt vihjata, että kaipaisin joskus kehumista ja kauniita sanoja. Olen sanonut asiasta suoraan päin naamaa. Olen yrittänyt lahjoa seksillä. Kaikkea olen kokeillut, vaan kun se on nii vaikea sanoa minulle mitään hyvää.

Olen sanonut siitäkin, että jos mieheni tarkoittaa että olen nätti sanoessaa "et sä nyt paperipussia tarvi päähäs kun sut kaataa sänkyyn" sen voi sanoa vähän toisella tavallakin. Ei kuulemma ole tarvetta sanoa asiaa toisella tavalla.

Kun sitten olen suoraan kysynyt että olenko mielestäsi ruma, niin vastaus on mukamas huumorimielellä sanottu: "ethän sä nyt mikään kaunotar ole, mut kyllä sä kelpaat" Kuulen usein myös ettei nainen vaihtamalla parane. Miehelläni on käynyt omien sanojensa mukaan aina vain huonompi tuuri, joten ei viitsi minua enää vaihtaa, jottei tule vielä huonompaa tilalle. Sitten hän epäili kerran, että voisiko niin enää käydäkkään? (=hänen entiset tyttöystävät niin paljon parempia kuin minä?!) Hänen mielestää minun ei myöskään enää edes tarvitsisi olla kaunis, kun eihän mua tarvi kenenkää muun ukon katella...

Itse kehun miehelleni hänen ulkonäköään muidenkin hyvien asioiden lisäksi.

No asia on harvinaisen kirkas. Olen mieheni mielestä ruma, mikäs siinä. Mutta on niitäkin miehiä, joiden mielestä en ole ruma... Ja tiedän itse olevani ihan ihmisen näköinen. En mikään kaunotar, mutta en suohirviökään. Mieheni saa tästä lähtien olla mitä mieltä haluaa, mutta enää hänen mielipiteensä ei itsetuntoani nujerra.




ja nimimerkin "ou-yeahh!" alla puhuva on juuri niitä miehiä, joille kustaan perunankeitinveteen ja hyvin kasvavat. Samat mielipiteet omaavia mulvisteja näköjään Suomesta löytyy. Ompa kumma juttu, että monesta naisesta tulee aikaa myöten kärttyinen, vihainen, ilkeä, seksiä pihtaava, elämälle katkera akka!

 
Alkuperäinen kirjoittaja yrjökki:
Kuulen usein myös ettei nainen vaihtamalla parane. Miehelläni on käynyt omien sanojensa mukaan aina vain huonompi tuuri, joten ei viitsi minua enää vaihtaa, jottei tule vielä huonompaa tilalle. Sitten hän epäili kerran, että voisiko niin enää käydäkkään? (=hänen entiset tyttöystävät niin paljon parempia kuin minä?!) Hänen mielestää minun ei myöskään enää edes tarvitsisi olla kaunis, kun eihän mua tarvi kenenkää muun ukon katella...

Jos minulle olisi sanottu noin, olisi ukko jo lentänyt komeassa kaaressa pellolle. Se taitaa ansaitakin sen "huonomman akan". Voi elämä, mikä pölvästi!

Neuvoksi voisin sanoa, että hommaa itsevarmuutesi takaisin ja parempi ukko, joka osaa sinua arvostaa.
 
yrjökki

Ihminen voi puhua myös käänteisesti, eli mitä hän sanoo tarkoittaakin juuri päinvastaista. Lukekaapa oma teksti uudelleen uudella ajattelutavalla.
Rivien välistä näkyi sellainen piirre.
 
Oh, aika järkyttävää kommentointia. Itseäni ei kiinnosta tippaakaan jonkun tytsyn tisut jossain lehdissä. Pitäisin kerrassaan outona jos mieheni pyytäisi itseni niitä katselemaan. En myöskään usko, että mieheäni kiinnostaisi tulla pällistelemään mitään miesten kalenteria. Ei vaikutattaisi ihan heterotoiminnalta tuollainen.

Ei taitaisi itseäni kiinnostaa tuollainen turjake, vai paperipussia ei tarvitse, mutta aurinkolasit nyt olisi kiva ainakin laittaa, vai. Pumpattavaa naiskauneutta voi ostaa. Mutta seksiä ja läheisyyttä varten tarvitaan mielestäni suhteessa rakkautta. Silloin ulkonäkö on aika toisarvoista. Vähintään huonoa käytöstä ladella "omia totuuksia" puolisostaan, ei oikein vaikuta rakkaudelta ja kumppanin arvostamiselta.

Pöyristyttävää.
 
eipä ole tännekään tullut kehuja ulkonäöstä. Mieheni ei edes kehu minua silloin, kun olemme lähdössä jonnekin ja olen meikannut ja laittanut itseni nätiksi. Kyllä se vain on niin, että se lämmittäisi mieltä kovasti, kun mies jollakin tavoin sanallisesti ilmaisisi, että hän rakastaa ja pitää minua viehättävänä. Ei siinä mikään Tommy Tabermann tarvitse olla ja runoja luritella, vaan ihan se riittäisi, että sanoisi jotain sellaista, että ompas sulla tukka nätisti, tuoksut hyvältä, sun iho tuntuu ihanan pehmeältä tms.

Meillä on niin päin, että minä vakuutan rakkauttani, kutsun häntä rakkaaksi ja kullaksi, kehun miestä, mutta esimerkin voima ei meillä tehoa. Eipä kyllä vanhempanikaan kehuneet minua koskaan, mutta vahinkoa en ole laittanut kiertämään, vaan muistan kyllä kehua lapsiani säännöllisesti, koska haluan, että heidän itsetuntonsa kasvaa ja kehittyy normaalin ihmisen tasolle.
 
Yrjökki: ymmärrän tunteesi hyvin. Aikoinaan ensimmäinen poikaystäväni yritti lannistaa minua ja pitää "otteessaan" lähinnä kehumalla joitain pornolehtien naisia. Hän oli ihan vakavissaan sitä mieltä, että pornolehtien naiset ovat "täydellisiä naisia", jolloin esimerkiksi minun silikonittomat rintani eivät vetäneet vertoja. Vaikka olin hoikka, 170 cm ja vähän päälle 50 kg, poikaystäväni mielestä minun olisi pitänyt vielä laihduttaa - siitä huolimatta että hän tiesi silloisista syömishäiriöistäni. Se tuntui pahalta silloin, mutta vasta myöhemmin ymmärsin miten julmaa se todellisuudessa oli ja miten paljon enemmän hänen kommenttinsa kertoivat hänestä itsestään kuin minusta.

Nykyinen mieheni on aivan erilainen, onneksi. Niin kauan kuin muistan, hän on kehunut minua, joskus huumorilla höystettynä vienyt ne kehut liiallisuuksiinkin... Joillekin positiivisen palautteen antaminen on luontaista, itse olen joutunut sitä opettelemaan. Positiivisuus antaa energiaa, mutta tuollaiset miehesi kaltaiset "humoristit" päin vastoin vievät energiaa ja aiheuttavat pahaa mieltä. Kehuihin tottuneena en enää jaksaisi päivääkään tuollaisia "ei ainakaan tarvitse laittaa pussia päähän" -pölvästejä... Sinäkin olet ansainnut jotain parempaa!
 
Mies ei vaan yksinkertaisesti ymmärrä kuinka tärkeää se on teille, joten sitä pitää pyytää usein ja kertoa kuinka tärkeää se on teille. Rakastelukin tuntuu paremmalta.
 
Haluaa pitää sut aisoissa ettet ryhdy luulemaan liikoja itsestäsi. Latistamalla itsetuntosi siltä varalta että kenties ihastuisit johonkin toiseen..., haluaa saada sinut ajattelemaan, ettet kuitenkaan pystyisi "saamaan parempaa" tai edes ansaitse. Varo näitä tyyppejä. Ota etäisyyttä, älä kehu niin kerkeästi, anna ukolle tilaa olla itse aloitteellinen. Liialla kehumisella palkitset miestä jo nyt käytöksestä, joka ei kuitenkaan ole sinun tarpeitasi täytä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yinyan:
Haluaa pitää sut aisoissa ettet ryhdy luulemaan liikoja itsestäsi. Latistamalla itsetuntosi siltä varalta että kenties ihastuisit johonkin toiseen..., haluaa saada sinut ajattelemaan, ettet kuitenkaan pystyisi "saamaan parempaa" tai edes ansaitse. Varo näitä tyyppejä. Ota etäisyyttä, älä kehu niin kerkeästi, anna ukolle tilaa olla itse aloitteellinen. Liialla kehumisella palkitset miestä jo nyt käytöksestä, joka ei kuitenkaan ole sinun tarpeitasi täytä.

Tässä on tiiviisti sanottuna juuri se, mistä on kyse!
 

Yhteistyössä