ilman ystävää..

Siinäpä se tulikin jo otsikossa ongelmani aihe, eli ei ole ystäviä lähimaillakaan. Kaksi rakkainta ystävääni asuu monen sadan kilometrin päässä ja täällä nykyisellä paikkakunnalla ei tunnu löytyvän ystäviä ei niin sitten mistään. Yksi oli jonka vilpittömästi laskin ystäväkseni, mutta nyt viime aikoina hänkään ei tunnu haluavan olla tekemisissä. esim jos käyn kylässä niin ei juuri puhu mitään, ei hymyile jne.. en oikein tiedä mistä tämä käänne on tullut, kun ei mitään riitaa eikä muutakaan ole ollut..
Olen yksin kotosalla näiden kolmen muksun kanssa ja arkirutiinit pelastaa aina ja saa ajan kulumaan, mut kai sitä välillä toivoisi aikuista juttu seuraa. Olen kyllä yrittänyt hieroa kaveri suhteita, mutta jostain syystä minuun suhtaudutaan nihkeästi. Tosin olen ujo mut parhaani mukaan koitan jutella. Mieheltäni olen koittanut kysellä että mitä vikaa minussa on kun ei kukaan halua olla tekemisissä, mutta eipä sekään järkevää vastausta siihen keksiny.. taisi sanoa että muut tuntisivat minut jotenkin uhaksi... öö.. uhaksi mille tämmönen mamma olisi. Eli ei mitään järkevää =)
Mies on viikot töissä ja vain oikeastaan sunnuntaina kotona eli elämä on todella yksinäistä.. Onko kenlläkään samanlaista ongelmaa..
 
Minulla oli vähän samaa ongelmaa, ja täältä kaksplussan sivujen kautta kokosin sitten porukan äitejä tästä samasta kaupungista jossa asun. Näemme parin viikon välein, ja vauvat.netin kautta löysin yhden ihanan ihmisen, jonka kanssa tapailemme tiheämminkin.

Laita sinäkin oma ilmoituksesi johonkin! =)
Mistä päin olet, voisinkohan minä auttaa, kun asun Kainuussa?
 
Bodomska
Mulla on joskus ollut tuollainen samanlainen ongelma. Lapset olivat silloin aika pieniä ja ystävät katosivat hetkeksi jonnekkin.
Itsekin olin aika kiireinen omissa pikku ympyröissäni.
Ystäviä on vaikea löytää enää tietyssä iässä - ainakaan hyviä ystäviä.
Mitäpä jos kuitenkin pitäisit vaikka meilillä tai mesellä yhteyttä niihin kaukaisempiin , onhan se tyhjää parempi. Harrastuksista löytää myös usein hengenheimolaisia ja lasten harrastuksista varsinkin.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.05.2007 klo 19:24 Ippu kirjoitti:

Ei tästä kainuuseen ole kamalan pitkä matka.. ainakaan jos toi maantieto yhtään nyt sytyttää.. =)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.05.2007 klo 19:27 jupsu1 kirjoitti:

Oulun yläpuolella, mikä on Oulun yläpuolella? Kun Utsjokikin on Oulun yläpuolella =) Kajaanissa minä noin tarkemmin.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.05.2007 klo 19:25 Bodomska kirjoitti:
Mulla on joskus ollut tuollainen samanlainen ongelma. Lapset olivat silloin aika pieniä ja ystävät katosivat hetkeksi jonnekkin.
Itsekin olin aika kiireinen omissa pikku ympyröissäni.
Ystäviä on vaikea löytää enää tietyssä iässä - ainakaan hyviä ystäviä.
Mitäpä jos kuitenkin pitäisit vaikka meilillä tai mesellä yhteyttä niihin kaukaisempiin , onhan se tyhjää parempi. Harrastuksista löytää myös usein hengenheimolaisia ja lasten harrastuksista varsinkin.
Yritetty on harrastuksissa, mut päätin luovuttaa ja moikata vaan kun vastaan tulee ja koluttu on perhe kahvilat yms sellaiset. tervehditään kyllä mutta siihen se jääkin..
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.05.2007 klo 19:28 Ippu kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.05.2007 klo 19:27 jupsu1 kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.05.2007 klo 19:24 Ippu kirjoitti:
Minulla oli vähän samaa ongelmaa, ja täältä kaksplussan sivujen kautta kokosin sitten porukan äitejä tästä samasta kaupungista jossa asun. Näemme parin viikon välein, ja vauvat.netin kautta löysin yhden ihanan ihmisen, jonka kanssa tapailemme tiheämminkin.

Laita sinäkin oma ilmoituksesi johonkin! =)
Mistä päin olet, voisinkohan minä auttaa, kun asun Kainuussa?
Ei tästä kainuuseen ole kamalan pitkä matka.. ainakaan jos toi maantieto yhtään nyt sytyttää.. =)
Oulun yläpuolella, mikä on Oulun yläpuolella? Kun Utsjokikin on Oulun yläpuolella =) Kajaanissa minä noin tarkemmin.
Niinhän se taitaa olla että oulun pohjoispuoli on aika laaja käsite.. =) mut on tästä kajaaniin kuitenkin pari sataa km..
 
Yhteistyössä