Ilkeilyä pois

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tyttönen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tyttönen

Vieras
Miten saisin sanottua poikaystävälleni että voisi joskus sanoa jotain mukavaakin? Hän vain mollaa ja sanoo ilkeästi. Eilenki sanoi kun heitti lasipulloa keräyslaatikkoon, että ajatteli olevan sen keräyslaatikon minä. Tiedän, että hän puhuu sarkastisesti ja ei tarkoita mitä sanoo, mutta olisi kiva kuulla välillä jotain positiivista ja mukavaa.

 
Alkuperäinen kirjoittaja tyttönen:
Miten saisin sanottua poikaystävälleni että voisi joskus sanoa jotain mukavaakin? Hän vain mollaa ja sanoo ilkeästi. Eilenki sanoi kun heitti lasipulloa keräyslaatikkoon, että ajatteli olevan sen keräyslaatikon minä. Tiedän, että hän puhuu sarkastisesti ja ei tarkoita mitä sanoo, mutta olisi kiva kuulla välillä jotain positiivista ja mukavaa.

Kysy joskus viattomin silmin;mitä tarkoitat puheillasi?
 
Se voisi tietysti toimiakin. Koska en haluaisi antaa hänelle sellaista kuvaa että rupean ns mäkättäämään asiasta. Olisi vaan kiva jotenkin saada hänet huomaamaan että ei tunnu kivalta aina kuulla vaan kaikkea negatiivista.
 
Sarkastisuus hyvin pieninä annoksina, sopivaan kohtaan, on paikallaan.
Mutta kun sitä esiintyy jatkuvasti, on kysymys henkisestä väkivallasta.
Minä en katsele sellaisia ihmisiä kovinkaan montaa minuuttia, ja hyviä ystäviä on kerääntynyt elämääni tätä tietä kulkiessani.
 
Pitää ilmeisesti yrittää oikeasti suuttua kunnolla, vaikka se ei oikein minulta meinaa onnistua. Eräs miespuolinen hyvä ystäväni sanoikin kun olen kertonut hänelle näistä ilkeilyistä, että "kun sä olet liian kiltti.".
 
Jos ilkeily jatkuu, miksi et kysy suoraan, että mikä mättää. Kysy; Miksi sinun täytyy sanoa noin ilkeästi? Ja jos toinen on niin tyhmä, ettei tajua mitä on sanonut, niin kerro miltä sinusta hänen sanansa tuntuu ja miten ne käsität. Ellei keskustelu auta, niin ainoa vaihtoehto on pistää kaveri vaihtoon. Nimittäin toisinaan tuollaisissa pienissä jutuissa on takana suurempi kokonaisuus ja tympääntyneisyys nykyiseen olotilaan...
 
Väkisinkin tuonlaisten ihmisten käytöksestä tulee mieleeni kysymys:
Minkähänlaisessa ympäristössä henkilö on varttunut?
Ei ole lämpöä eikä läheisyyttä kovin suurella lusikalla annettu.
Ap.:lle sanoisin että unohda koko juttu, siis mies, eihän tuon lainen voi mikskään muuttua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mies:
Väkisinkin tuonlaisten ihmisten käytöksestä tulee mieleeni kysymys:
Minkähänlaisessa ympäristössä henkilö on varttunut?
Ei ole lämpöä eikä läheisyyttä kovin suurella lusikalla annettu.
Ap.:lle sanoisin että unohda koko juttu, siis mies, eihän tuon lainen voi mikskään muuttua.

Minun avokkini tokaisi kerran;löysäperse:( Sanoin,että jos vielä sanot noin voit kävellä ovesta ulos iäksi:Se muuten pitää paikkansa:/
 
Tarkoittiko mies ehkä että olet se kaiken paskan keräilijä = keräyslaatikko.
Sarkastista tai ei asiayhteydestä pois otettuna asian voi nähdä pahempana kuin ilkeilijä on asian esittänyt. Jos toiset kutsuvat sinua liian kiltiksi tee sille asialle joitain. Kusipääksi kasvanutta miestä ei muuta kiltteys vaan takaisin kuittaaminen. Näistä sarkastisista miehistä kasvaa juuri näitä 50-v. jäkättäjä valittaja miehiä.
 
AP, ei tuo todellakaan ole mitään sarkasmia eikä sitä edes pidä yrittää hyväksyä ja ymmärtää. Ihan selkeää vähättelyä ja törkeyttä se on. Jos minulle sanottaisiin noin, ei toista tilaisuutta minkäänlaiseen kommunikointiin tulisi, sillä toista kertaa ei noin loukattaisi. Siis sanoisin "HYVÄSTI", en pahasti.
 
Mies puhuu kyllä yhtä ilkeästi perheelleen, joten luultavasti ei ole sitä hellyttä ja lämpöä lapsena saanut. Aijon kyllä seuraavalla kerralla sanoa asiasta, että kun ei tunnu kivalta. Puhukoot perheenjäsenilleen miten haluaa, mutta ei minulle
 
Minun avokkini puhuu minulle lähes aina hieman väheksyvään sävyyn, niin kuin en oikein ymmärtäisi tai osaisi mitään. Jos hän on hyvällä tuulella, sävy on enemmän hellän ja hyvänmieleinen opettaminen. Kumpikaan meistä ei ole typerä. Hän ei vain kestä sitä, että minä menestyn paremmin kuin hän opiskeluissa, musiikissa, kielissä, missä tahansa aivan ykshailee - asiassa. En todellakaan koskaan ole sanonut tai millään tavoin näyttänyt, jos olen josaain parempi kuin hän. Kehun aina häntä, jos hän ylittää itsensä tai onnistuu jossain - olen ylpeä hanestä! Minulla ei ole mitään kilpailutarvetta hänen kanssaan, haluan että han on ystäväni, jonka kanssa huolia ja iloja voi jakaa ilman ainaista kateutta. Hän on ylivertainen ainoastaan omassa äidinkielessään, jota minä olen oppinut samaan aikaan yliopisto-opiskelujen parissa asuessani "hänen maassaan" neljä vuotta.

Kerran kotona ollessamme hän vain ilkeili aivan kaikesta mitä sanoin. Koitin puhua kilttiin sävyyn, puhella ja kommentoida niitä näitä, en reagoida ilkeilyyn ja sillä tavoin "rauhoittaa" häntä. Mutta vittuilu ei vain loppunut. Samalle tasolle en halunnut painua. Vittuili ja riitely vain sulkee järjen äänen molempien päästä. Minua rupesi vain itkettämään. Hetken hiljaisuuden päästä kysyin hänelta rauhallisesti, miksi hän aina puhuu minulle kuin olisin joku riemuidiootti, joka ei ymmärrä mitään. Hän meni aivan hiljaiseksi, ja tuli hetken kuluttua pyytämään anteeksi. Kritiikki oli osunut aivan kohdalleen ja hän myönsi, että sitäpä hän teki, aivan ilman syytä.

Ongelmat suhteessamme eivät todellakaan tähän pääty. Mutta neuvoksi ensimmäiselle kirjoittajalle, että rauhallinen yksinkertainen selkeä kysymys, joka tiivistää ongelman, auttaa yleensä. Jos mies ei järkeä kuuntele, kirjoita hänelle kirje, jossa kerrot, miten koet hänen käytöksen. Saapahan jotain konkreettista, psysyvää todistussaineistoa sinun tunteista ja hänen käytöksestään pähkäiltäväkseen. Sanat unohtuvat niin helposti, on niin helppo olla kuuntelematta. Lycka till! Minullakin taitaa olla kirje kirjoitettavani omalle miehelleni...
 
On vähän kyllä outoa käytöstä. Jos olette olleet kauan yhdessä eikä mies vieläkään näytä kunnioitusta tai kauniita sanoja. Ehkä tuo itkeminen on asia, mikä saisi miehen heräämään, että asiat on nyt huonosti. Itkeminen kun on se miesten herkkä kohta muutenkin. Jotkut ehkä pelästyvät tyttöystävänsä itkua.
 
Minä sain kuin sainkin omasta miehestäni kitkettyä suurimman osan tuosta vittuilusta pois.

Kerroin nätisti että sanansa satuttavat, ja yritin hyvällä miestä saada ymmärtämään että minua loukkaa jatkuva vittuilu. Jossain vaiheessa sitten väsähdin ja alennuin samalle tasolle. Mieshän otti nokkiinsa kun olin "jatkuvasti tahallani ilkeä" jne jne. kunnes eräänä päivänä tilanne kärjistyi niin pahaksi että vedin ihan hirveät itkuhuutoraivarit ja kerroin miehelle että en kuuntele hänen vittuiluaan enää päivääkään, enkä jaksa piikitellä takaisinkaan koko ajan. Ilmoitin totuudenkukaisesti että haluan muuttaa pois koska en jaksa olla hänen likakaivonaan enää. Mies ilmoitti ettei halua minun muuttavan pois. Saatiin siinä sitten nostettua aika monta kissaa pöydälle ja juteltiin selväksi muitakin välillämme hiertäneitä asioita.

Miehen vittuilusta sanoisinko 90% on pysynyt poissa. Se loppu mikä on jäljellä tapahtuu ihan hyvässä hengessä, ja meillä on hauskaa. Nykyään kumpikin huomauttaa toiselle jos toinen menee naljailussaan liian pitkälle. Tuntuu että olen saanut sen miehen takaisin johon 5 vuotta sitten ihastuin.

ELi alkuperäiselle: Nosta kissa pöydälle, ja juttele asiat halki. Meillä tilanne vaati kunnon raivarin, koska järkevä puhe sai miehen vaan naureskelemaan paskasesti. En nyt suosittele ensimmäisenä kunnon pultteja vetämään, mutta joskus sekin on paikallaan ;)

Tsemppiä! Sinun ei tarvitse olla kenenkään likakaivona!

 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Pitää ilmeisesti yrittää oikeasti suuttua kunnolla, vaikka se ei oikein minulta meinaa onnistua. Eräs miespuolinen hyvä ystäväni sanoikin kun olen kertonut hänelle näistä ilkeilyistä, että "kun sä olet liian kiltti.".

Kiltti ja kiltti, mitä se sitten tarkoittaakaan... Oma mieheni osaa kanssa sanoa tosi veemäisiä asioita ja väittää sitten, että ne olivat huumoria ja kun minä olen vain liian tosikko enkä ymmärrä. Sanoo myös että olen aivan liian kiltti, vaikka osaan todella raivotakin tarpeen tullen. Olen siitä päätellyt että hän ärsyttää minua toisinaan tahallaan, jotta saisi minut mukaan siihen vittuiluun ja sanailuun. Ja pystyisinkin kyllä antamaan takaisin samalla mitalla mutta ei vain enää huvita, koska aiempi suhde sisälsi sitä samaa sanailua ihan liiaksikin ja tuntui että siihen jatkuvaan kuittailuun meni kaikki voimat eikä lopulta ollut jäljellä enää mitään muita tunteita. En siis enää koskaan aio alentua sellaiseen, vaikka sitten minua sen takia syytettäisiin "liian kiltiksi".

Näyttääpä näiden muiden vastausten perusteella siltä, että jokaiseen mieheen puree vähän erilainen lähestymistapa. Omaan mieheeni tepsii em. tilanteissa se että rupean ihan rehelliseen mykkäkouluun. Ei itkua, ei huutoa, ei kuittailua vaan täysi hiljaisuus joka loppuu vasta kun mies tajuaa ja myöntää mitä on tehnyt ja jollain tavalla pyytää anteeksi. Sen jälkeen siitä kuittailusta voi vähän keskustellakin koska hän on erittäin nöyrällä päällä ja tekee lähes mitä tahansa lepytelläkseen minua. Että tällaista aikuisen miehen hidasta kasvatusta se on yhä kolmekymppisenäkin...
 
Jotkut miehet on sellasia että niitten täytyy aina kokeilla kuinka pitkälle ne voi kiristää naisen pinnaa ja miten paljon se sietää. Sellaselta mieheltä on otettava luulot pois heti kättelyssä. Antakaa niille ympäri korvia ja lujaa noin niinkuin verbaalisesti, ja tehkää selväksi että seuraavan vittuilun tullessa tulee lähtö ja liukkaasti. Miksi kukaan ihminen ylipäänsä haluaa elämäänsä sulostuttamaan vittuilevan puolison - eikö maailma ole jo tarpeeksi kova ja kylmä ilman että kotona saa niskaansa vielä lisää paskaa?
 
Ja minä kun luulin että minun "mieheni" on ainoa mies maailmassa joka vittuilee ihan tosissaan. Olemme olleet yhdessä jo 12 vuotta ja aina hän on puhunut minusta alentavaan sävyyn mm. olen kallein huora mikä hänellä on ollut, paikalleni meidän kotiin olisi tulossa vaikka kuinka paljon naisia, hänen kaverinsa nauravat minulle, olen sellainen AKKA jolla ei tee mitään. Siis ei milloinkaan mitään hyvää sanottavaa minusta! Nyt minun mittari on täysi. En jaksa enää. Luulin, että mieheni ajan kanssa vähentäisi tuota "huumoriaan" mutta ei. Juuri tuollaisen lauseen voisin kuvitella mieheni suusta kuin mitä ap on kuullut. Ja luulisin, että tuskinpa ap:n mies tapojaan muuttaa, sitä mitä mies on suhteen alussa huonoilta tavoiltaan, ne vain suhteen myötä voimistuvat. Vittuilu ja alistaminen vain pahenee. Toiset ovat synnynnäisiä nälvijöitä ja sille ei voi mitään. Olen todennut sen, että tuollaisen haukkujan (kuten mieheni) oma olo on jollain tavalla niin huono että se on purettava toiseen tosin aivan väärällä tavalla. Ja osaa on kyllä myös kasvatuksella, jäänyt liian vähälle huomiolle kotona eikä tunteita ole näytetty.
Meidän tilannetta pahentaa se, että meillä on lapsia. Toivottavasti he eivät ole saaneet "tartuntaa" isänsä taudista.
Ap: sano minun sanoneen, tuo sarkastisuus vain pahenee ajan myötä ja kymmenen vuoden jälkeen sitä suuta soitetaan jo siihen malliin että oksat pois. Siinä vaiheessa lähteminen on jo vaikeaa, kun liian kauan olet alistunut tuohon käytökseen. Usko pois, puhun 12 vuoden kokemuksella. Mies on muutumaton yhtälö.
 
Minu mieheni naljail minulle aina vierailulla ollessamme. Vähitellen olen kieltäytynyt lähtemästä muilla tekosyillä. Mieheni ei tänä päivän'k''n tiedä miksi kyläilyt jäivät.. Suuttuiisi varmaan.

Naljailun olen sittemmin saanut loppumaan. Ilmeisesti hän ei edes ymmärtänyt miten loukkasi.
Hän tietää ja ymmärtää nyt syynkin omaan käyttäytymiseensä. Yulee alitajunnasta, kokee olevansa "huonompi", koska on alempi koulutustaso. Ansaitsee kuitenkin paremmin. Joten fifty-fifty tilanne.
Olen ihan tyytyväinen, minua ei haittaa, mutta kyllä mieheni kiistatilanteissa näyttää että vaivaa...

Mutta naljailu siis loppui, jätti kuitenkin ikäviä muistoja
 
devilband.gif


Kuka näistä poikaystäväsi on?
 
Eilen juteltiin siitä, kun serkkuni on tulossa viikonloppuna minun luokseni, että pitää sitten viikolla nähdä paremmin. Perinteisesti kun ollaan viikonloppuna oltu yhdessä. Asumme siis eri osoitteissa. Hän sitten heitti taas tyhmää läppäänsä että on sitten todella kiireinen eikä ehdi ja plaa plaa plaa..sanoin sitten vaan että eipä tartte kuunnella sun mollaamista ja ilkeilyä. Hän oli vaan että miten niin ilkeä, että enhän minä ole ilkeä. Sanoin sitten vaan että etpä mitään kivaa viime viikonloppunakaan sanonut. Hän oli sitten vaan että varmasti on sanonut montakin asiaa. Olin että ehkä sinun kivat asiat sitten ovat erilaisia.

Hän ei oikeasti taida ymmärtää että hänen sanansa ovat minun korvissani ilkeilyjä. Ystäväni kanssa eilen juttelin myös ja hän sanoi myös sitä että se riippuu minusta että mihin rajaan asti minä jaksan yrittää. Ja että on vaikeaa jos toinen yrittää enemmän kuin toinen.

Totta on että se "kissa" pitäisi saada nostettua pöydälle ja eikä se mies opi uusia asioita.
 

Yhteistyössä