S
sad
Vieras
Otto syntyi vammaisena alkoholisti-äidin takia:
Äiti, miksi teit tämän?
Lauantai 20.3.2010 klo 06.13
Otto ei ole kuten sinä ja minä. Hän ei voi koskaan kirjoittaa ylioppilaaksi, eikä kurkottaa kaupan ylähyllylle. Mutta antaa Oton kertoa. Äiti ja viina pilasivat hänen elämänsä.
Mistä on pienet pojat tehty? Etanoista, sammakoista, koiranhännän tupsukoista. Niistä on pienet pojat tehty! Todellisuudessahan pienet pojat on tehty käsistä, jaloista, sydämestä ja sen sellaisista. Minut tehtiin pienistä käsistä, pienistä jaloista ja heiveröisestä sydämestä. Tai oikeastaan äiti teki. Äidin rakkaus. Äidin rakkaus viinaan. Siitä minut on tehty.
Täytin tammikuussa 32 vuotta. Olen FAS-lapsi. Tai nyt jo oikeastaan FAS-aikuinen. Se tarkoittaa sitä, että olen erilaisen näköinen kuin muut, sisäelimeni ja keskushermostoni ovat vaurioituneet, olen pienipäinen ja pienikokoinen. Vain 150 senttiä pitkä. Hyvä että edes jäin eloon.
Kaikki johtuu viinasta. Ja äidistä. Siitä, että äitini joi viinaa koko odotusaikansa. Minä olen nyt tällainen, enkä muuksi muutu.