OIh ja voih tätä oloa, vauvaa niin kovin kaipaisin masuuni köllimään, mutta miksi ihmeessä ja mistä kummasta tämä olotila oikein kumpuaa kun vieressä tuhisee 8kk ikäinen ja 2vuotias? Oikein sydämestä kivistää kun ajattelen jos en koskaan enää vauvaa saakaan. Ja hävettää edes myöntää mutta olen kateellinen raskaana oleville! Ei todellakaan saisi kun kaksi ihanaa pientä jo on. Ja en tähän hätään edes kolmatta haluaisi tavallaan, mutta joskus haluaisin kyllä, mutta saankohan? Miksi pitääkin näin tuntea, eikö voi vain olla onnellinen nykyiseen tilaansa, miksi pitää haluta koko ajan jotakin lisää? Vai onko tämä kuumeilu ihan tavallista naisille?