Ikuinen seurustelu?

[Punaherukka]

Mieltäni painaa ja sydäntäni raastaa ikuisuuksiin jatkuva seurustelu, joka ei tunnu etenevän mitenkään. Tykätään toisistamme ja viitisen vuotta on pidetty yhtä, mutta mies ei halua yhteen asumaan eikä naimisiin. Olemme toisella kierroksella molemmat ja molemmilla teinejä.

Olen sietänyt etäelämää viisi vuotta ja ilmoitin jo alussa, että haluan sitten jossain vaiheessa ihan perinteisesti naimisiin ja yhteisen kodin. Mies ilmoitti, että naimisiinmeno ei ole kynnyskysymys ja yhteen voitaisiin muuttaa esim. viiden vuoden päästä.

Nyt tulee viisi vuotta täyteen matkustusta (välimatka 140 km) eikä ukko edelleenkään tiedä haluaako muuttaa yhteen ja koska. Naimisiin ei halua; kosin häntä kokeeksi karkauspäivänä.
Molemmilla lapset jo isoja; minulla 15 ja 18, hänellä 14. Lapset tulevat hyvin toimeen keskenään.

Tulen hulluksi, kun en pääse elämään normaalia yhteiselämää; haluan yhteisen kodin ja tulevaisuuden. Aikanaan olin 15 vuotta lasten isän kanssa, mies omassa liitossaan 3 vuotta.
Eroista on jo yli kymmenen vuotta ja exät eivät ole ongelma.

Mies suuttuu, kun otan asian puheeksi. Mitä tekisin? -en jaksa asua viikkoja yksin. Erotako tämän takia?

 

[Wiltsu]

Mies suuttuu, kun otan asian puheeksi. Mitä tekisin? -en jaksa asua viikkoja yksin. Erotako tämän takia?

Onko sinulla jotain muita vaihtoehtoja kuin hyväksyä suhteenne ja miehesi sellaisena kuin ne on tai erota? Kukaan ei osaa sulle rehellisesti kertoa mitään muuta kuin nuo vaihtoehdot, jotka jo tiedät.

 

[Viherrys]

Olen sietänyt etäelämää viisi vuotta ja ilmoitin jo alussa, että haluan sitten jossain vaiheessa ihan perinteisesti naimisiin ja yhteisen kodin. Mies ilmoitti, että naimisiinmeno ei ole kynnyskysymys ja yhteen voitaisiin muuttaa esim. viiden vuoden päästä.

Nyt tulee viisi vuotta täyteen matkustusta (välimatka 140 km) eikä ukko edelleenkään tiedä haluaako muuttaa yhteen ja koska. Naimisiin ei halua; kosin häntä kokeeksi karkauspäivänä.
Molemmilla lapset jo isoja; minulla 15 ja 18, hänellä 14. Lapset tulevat hyvin toimeen keskenään.

Tulen hulluksi, kun en pääse elämään normaalia yhteiselämää; haluan yhteisen kodin ja tulevaisuuden. Aikanaan olin 15 vuotta lasten isän kanssa, mies omassa liitossaan 3 vuotta.
Eroista on jo yli kymmenen vuotta ja exät eivät ole ongelma.

Mies suuttuu, kun otan asian puheeksi. Mitä tekisin? -en jaksa asua viikkoja yksin. Erotako tämän takia?

Tulin tänään tänne keskustelupalstalle ihan saman ongelman takia. Seurustelemme, tapaamme yleensä vain viikonloppuisin, joskus menee kaksikin viikkoa kun mies katsoo viikonlopun Formuloita eikä lähde kotoaan. Kivaa meillä on, tykätään toisistamme; miehellä takana kolme vakavaa suhdetta, aikuisia lapsia; exät eivät ole ongelma.

Olemme olleet yhdessä vasta noin puolitoista vuotta. Olen loppukesän aikana ottanut muutaman kerran puheeksi yhteisen tulevaisuuden, mutta mies ei suostu asiasta puhumaan (ei ole muutenkaan mikään puhu-ja-pussaa -tyyppi). En ole itsekään vielä valmis myymään asuntoani yhteisen kodin ostamiseksi, mutta olisi kiva tietää että toinen näkee minut osana elämäänsä - ihan silleen oikeasti.

Ajattelen samoin kuin sinä, haluan yhteisen kodin ja naimisiin. Olen jo 45-vuotias, ja vaikka kuinka yritän, en voi välttää aika ajoin tuntemasta pelkoa että tuhlaanko aikaani ihmisen kanssa, jolle riittää etäisempikin suhde. Ymmärrän kyllä, että joka hetkestä pitäisi nauttia ja tämäkin suhte voi olla ihana vaikkei avioon päätyisikään, mutta aina se ei vain riitä.

Sinulla on vielä tuo välimatka. Meillä ei ole sitä ongelmaa, mutta silti näemme mielestäni kovin harvoin.

Olen itse viime aikoina miettinyt kovasti, että miten pitkään minun pitäisi odottaa, miten paljon pitäisi suhteessa joustaa, kauanko pitäisi odottaa. Onko liioiteltua toivoa yhteen muuttamista, suunnitelmia yhteisestä tulevaisuudesta? En tiedä onko kenelläkään vastauksia.

 

[ajatusta asiaan]

Avioero on aina tuskallinen kokemus, joten ei kai mies halua kokea enää samaa uudestaan ja pelaa varman päälle. Jälkikasvuakin on, ja juuri kriittisessä iässä, niin ehkä joku haluaa paneutua enemmän lapsen elämään kun uuteen avioliittoon tai avoliittoon. Monesti silloin lapsi jää auttamattomasti toiseksi, tai syntyy kilpailutilanne. Kaiken tämän välttämiseksi on ehkä hyvinkin viisasta vain tapailla ja asua omillaan.

 

[Mies 50]

Avioero on aina tuskallinen kokemus, joten ei kai mies halua kokea enää samaa uudestaan ja pelaa varman päälle. Jälkikasvuakin on, ja juuri kriittisessä iässä, niin ehkä joku haluaa paneutua enemmän lapsen elämään kun uuteen avioliittoon tai avoliittoon. Monesti silloin lapsi jää auttamattomasti toiseksi, tai syntyy kilpailutilanne. Kaiken tämän välttämiseksi on ehkä hyvinkin viisasta vain tapailla ja asua omillaan.

Täyttä asiaa. Miehellä on aivan varmasti riittävästi paneutumista lasten elämään tuossa tilanteessa kuin ajatella liittoa kanssasi...........oletan.
Mahdolliset kilpailutilanteet, ja mitä sitten jos muutetaan-tilanteet mennakoiden on ehdottomasti parempi asua erillään. Aivan toinen asia on jos kaikki silmittömät ihastumiset ja asiat lasten kanssa menisi kuin putkeen, silloin yhteenmuuton ymmärrän.
Näin miehenä tulee tietenkin mieleeni, että onko mies kuitenkaan "niin" innostunut suhteestanne. Vaikka teillä yhdessä synkkaakin yhdessä ollessanne.

 

[Realisti]

Olen itse viime aikoina miettinyt kovasti, että miten pitkään minun pitäisi odottaa, miten paljon pitäisi suhteessa joustaa, kauanko pitäisi odottaa. Onko liioiteltua toivoa yhteen muuttamista, suunnitelmia yhteisestä tulevaisuudesta? En tiedä onko kenelläkään vastauksia.

Eikö kannattaisi sanoa suoraan miehelle, että olet pettynyt tilanteeseen ja kysyä miksi hän ei halua muuttaa yhteen?

Kukaan muu kuin sinä ei voi kovin hyvin neuvoa sinua tässä asiassa. Sinun pitää itse miettiä onko oikein, että tavallaan elät miehen ehdoilla. Onko parempi erota ja olla yksin vai jatkaa samaan tapaan. Voithan yrittää löytää jonkun muun miehen, joka toteuttaisi sinun haaveet, mutta ei yhteenmutto takaa ikuista onnea.

Uskotko itse, että naimisiin meno ja yhteenmuutto on osoitus suuremmasta rakkaudesta mitä tällä hetkellä koet?

Voihan olla, että miehen lapset haluavat asua omassa kodissaan eivätkä halua samaan kotiin sinun lastesi kanssa. Ei arki tuollaisissa uusioperheissä aina niin herkkua ja suurta romanssia ole.

 

[Jaana etv-valmennus]

Mieltäni painaa ja sydäntäni raastaa ikuisuuksiin jatkuva seurustelu, joka ei tunnu etenevän mitenkään. Tykätään toisistamme ja viitisen vuotta on pidetty yhtä, mutta mies ei halua yhteen asumaan eikä naimisiin. Olemme toisella kierroksella molemmat ja molemmilla teinejä.

Olen sietänyt etäelämää viisi vuotta ja ilmoitin jo alussa, että haluan sitten jossain vaiheessa ihan perinteisesti naimisiin ja yhteisen kodin. Mies ilmoitti, että naimisiinmeno ei ole kynnyskysymys ja yhteen voitaisiin muuttaa esim. viiden vuoden päästä.

Nyt tulee viisi vuotta täyteen matkustusta (välimatka 140 km) eikä ukko edelleenkään tiedä haluaako muuttaa yhteen ja koska. Naimisiin ei halua; kosin häntä kokeeksi karkauspäivänä.
Molemmilla lapset jo isoja; minulla 15 ja 18, hänellä 14. Lapset tulevat hyvin toimeen keskenään.

Tulen hulluksi, kun en pääse elämään normaalia yhteiselämää; haluan yhteisen kodin ja tulevaisuuden. Aikanaan olin 15 vuotta lasten isän kanssa, mies omassa liitossaan 3 vuotta.
Eroista on jo yli kymmenen vuotta ja exät eivät ole ongelma.

Mies suuttuu, kun otan asian puheeksi. Mitä tekisin? -en jaksa asua viikkoja yksin. Erotako tämän takia?

Vaikuttaa siltä, että miehen ajatukset ovat muuttuneet vuosien saatossa. Mitä ilmeisimmin hän on tyytyväinen nykyiseen järjestelyynne. Sinä puolestasi toivot "perinteisempiä kuvioita" ja avioliittoa. Ristiriita on ilmeinen eikä sinun tyytymättömyytesi ole aiheetonta.

Tosi asia on, että voit vaikuttaa vain itseesi, omiin ajatuksiisi, asenteisiisi ja arvoihisi. Näin ollen sinun olisi kaikin keinoin pyrittävä työstämään tilannetta itsesi kanssa ja pyrittävä löytämään tyydyttävä sisäinen tila. Jos ja kun tämä ei onnistu, on sinun hyvä tuoda esille omat toiveesi ja mielipiteesi rakentavalla tavalla. Yhdessä voitte sitten pyrkiä etsimään kompromissiratkaisuja. Jos tämä ei onnistu, lienee aiheellista alkaa yhdessä keskustella suhteen lopettamisesta.

Sinun on itse löydettävä itsesi kanssa sellainen tasapaino, että joko pystyt elämään olemassa olevassa tilanteessa ilman, että odotat jatkuvasti muutosta tai sitten hyväksyttävä suhteen mahdollinen lopettaminen. Jos jatkat jatkuvassa epätyydyttävässä olotilassa, eivät seuraukset vuosien saatossa ole hyvät teille kummallekaan.

Valmennusterveisin, Jaana
Ero- ja elämäntaidon valmentaja
ETV-Erovalmennus - Erovalmennuksesta tukea elämänmuutokseen

 

[Wiltsu]

Vaikuttaa siltä, että miehen ajatukset ovat muuttuneet vuosien saatossa. Mitä ilmeisimmin hän on tyytyväinen nykyiseen järjestelyynne. Sinä puolestasi toivot "perinteisempiä kuvioita" ja avioliittoa. Ristiriita on ilmeinen eikä sinun tyytymättömyytesi ole aiheetonta.

Tosi asia on, että voit vaikuttaa vain itseesi, omiin ajatuksiisi, asenteisiisi ja arvoihisi. Näin ollen sinun olisi kaikin keinoin pyrittävä työstämään tilannetta itsesi kanssa ja pyrittävä löytämään tyydyttävä sisäinen tila. Jos ja kun tämä ei onnistu, on sinun hyvä tuoda esille omat toiveesi ja mielipiteesi rakentavalla tavalla. Yhdessä voitte sitten pyrkiä etsimään kompromissiratkaisuja. Jos tämä ei onnistu, lienee aiheellista alkaa yhdessä keskustella suhteen lopettamisesta.

Sinun on itse löydettävä itsesi kanssa sellainen tasapaino, että joko pystyt elämään olemassa olevassa tilanteessa ilman, että odotat jatkuvasti muutosta tai sitten hyväksyttävä suhteen mahdollinen lopettaminen. Jos jatkat jatkuvassa epätyydyttävässä olotilassa, eivät seuraukset vuosien saatossa ole hyvät teille kummallekaan.

Valmennusterveisin, Jaana
Ero- ja elämäntaidon valmentaja
ETV-Erovalmennus - Erovalmennuksesta tukea elämänmuutokseen

Kirjoitin tämän saman jo helpolla ja yksinkertaisella tavalla monta viestiä sitten tässä ketjussa.
"Valmennusterveisin" Wiltsu, elämäntaidon valmentaja. Eikä muuten maksa senttiäkään. Olkaa hyvä vaan.

 

[Mary]

Mitä turhaan kiirehtiä, kun lapsetkin ovat vielä siinä iässä, että tarvitsevat omia vanhempiaan hyvinkin paljon. Pitäisi paneutua nyt heidän elämäänsä, ja sitten kun lapset ovat jo omillaan, kenties lähtevät opiskelmaan, niin tilanne on aivan toinen. Hyvin harvoin lapset kaipaavat vierasta miestä tai naista perheeseensä asumaan. Siinä vain syntyy turhaa kitkaa ja kaikki ovat onnettomia. Itse ajattelisin, että nykyinen tilanteenne on mitä mainioin kaikille osapuolille.

 

["ei senttiäkään"]

Varmasti kannattaa hoitaa itseään pätevällä asiantuntijalla, jos on tarpeeksi senttejä ja euroja.
Muistelin eilen miten paljon euroissa maksoin terapiastani. Wiltsun avulla en lähtisi itseäni hoitamaan.
Hän kirjoittaa niin tuulellakäyvästi.

 

[Wiltsu]

[QUOTE="ei senttiäkään";11290996]Varmasti kannattaa hoitaa itseään pätevällä asiantuntijalla, jos on tarpeeksi senttejä ja euroja.
Muistelin eilen miten paljon euroissa maksoin terapiastani. Wiltsun avulla en lähtisi itseäni hoitamaan.
Hän kirjoittaa niin tuulellakäyvästi.[/QUOTE]

Hei vaan Alepa-täti,

Mielleyhtymä tuuliterapiaan: Eikö sinun koskaan tee mieli sellaista intohimoista uppoamista kuumaan rakasteluun? Varmaa tunnetta siitä, että joku mies kantaa sinua ja takaa sinulle onnea ja nautintoa? Niitä voimakkaita käsivarsia ja lihaksikkaita vartalon osia, jotka kietovat sinut hillittömään lämpöön ja syleilyyn?

 

[Joo]

Housut pois ja hoitoon.

 

[Hoitsu]

Kireille vanhapiikatätsyille kunnon hoitoo

 

[tuuliterapiasta]

Hei vaan Alepa-täti,

Mielleyhtymä tuuliterapiaan: Eikö sinun koskaan tee mieli sellaista intohimoista uppoamista kuumaan rakasteluun? Varmaa tunnetta siitä, että joku mies kantaa sinua ja takaa sinulle onnea ja nautintoa? Niitä voimakkaita käsivarsia ja lihaksikkaita vartalon osia, jotka kietovat sinut hillittömään lämpöön ja syleilyyn?

Mieskiintiöni tuli jo valovuosia sitten täyteen. Kaikki huuma on jo koettu.
Mutta jatka Witsu ilmaisen terapian antamista. Vapaaehtoistyö on tämän ajan in-juttu.
Käyn nykyään harvakseltaan alepassa. Ihan mukava kauppa varsinkin ne 60 sentin munkit maistuvat.

 

[Tsot, tsot tytöt]

Mieskiintiöni tuli jo valovuosia sitten täyteen. Kaikki huuma on jo koettu.
Mutta jatka Witsu ilmaisen terapian antamista. Vapaaehtoistyö on tämän ajan in-juttu.
Käyn nykyään harvakseltaan alepassa. Ihan mukava kauppa varsinkin ne 60 sentin munkit maistuvat.

Kun kiltisti olette ja toimimme kristillisesti, niin munaa piisaa kaikille.

 

[Wltsu]

Mieskiintiöni tuli jo valovuosia sitten täyteen. Kaikki huuma on jo koettu.
Mutta jatka Witsu ilmaisen terapian antamista. Vapaaehtoistyö on tämän ajan in-juttu.
Käyn nykyään harvakseltaan alepassa. Ihan mukava kauppa varsinkin ne 60 sentin munkit maistuvat.

Meilläpäin ei ole alepaa. En ole koskaan käynyt alepassa, mutta olet kertonut sen olevan sun vakikauppa. Enkä syö munkkeja.

Miten ihmeessä voit mukatietää, että "kaikki huuma on jo koettu"? Vaikutat sellaiselta penttisaarikoskivaimolta... Maailmassa on paljon muutakin kivaa kuin olla "penttisaarikoskivaimo".

Kaikki huuma ei ole jo koettu. Turhapuropenttisaarikosketmiehet ei ole ainoita, joita maailmassa on. On olemassa ihan kivojakin miehiä.

 

[tuuliterapiasta]

Meilläpäin ei ole alepaa. En ole koskaan käynyt alepassa, mutta olet kertonut sen olevan sun vakikauppa. Enkä syö munkkeja.

Miten ihmeessä voit mukatietää, että "kaikki huuma on jo koettu"? Vaikutat sellaiselta penttisaarikoskivaimolta... Maailmassa on paljon muutakin kivaa kuin olla "penttisaarikoskivaimo".

Kaikki huuma ei ole jo koettu. Turhapuropenttisaarikosketmiehet ei ole ainoita, joita maailmassa on. On olemassa ihan kivojakin miehiä.

Huomasin äsken Ylen sivulta, että sivulta voi kuunnella Pentin pojan haastattelun.
Taisin kertoakin elleissä lukeneeni uusimman Eeva-lehden ihan vain Saskan jutun takia.
Olen myös lukenut Pentin ex-vaimon kirjoittaman kirjan. Tuttuahan tuo elämä oli kirjan lehdiltä.

En minä kaipaa hurmiota. Katselin eilen illalla youtubesta Sinkkuelämää pätkiä. Eniten nauroin tantraseksijutulle. Joten kyllä huumorintajuni on vielä tallella.

Eniten minua riepoo saamattomuuteni työelämässä. Valtion hommissa on surkuhupaisaa sinnitellä. Tästä jos uskaltaisi itsensä irti repäistä niin taatusti olisin itsestäni ylpeä.

Toinenkin asia riepoo. Haluaisin päästä lopullisesti eroon kirjoittamisesta ja elleistä.
Nappasin aamulla mukaani ranskan kielisen kirjan. Kirjassa on viisaiden ihmisten ajatuksia.
Kirjan viimeiselle sivulle olin kiinnittänyt klemmarilla piirrokseni. Nyt en enää ihmettele miksi Pariisissa asuva tyttäreni sanoo, että minun pitäisi myydä taidettani. Mutta ehtiihän tuota, jos ikää riittää. Ei pariisilaiset näänny taiteen puutteeseen.