T
"Tiina"
Vieras
Ärsyttää kun muistan lapsuudesta sen kurjan tunteen kun aikuiset väittivät vastaan kuuntelematta mitä lapsi koettaa sanoa.
En siis tarkoita että lasta kuunnellaan ja totellaan joka asiassa mutta ne epäreilut tilanteet joissa lytätään pieni ihminen sillä auktoriteetillä/suuremmalla koolla.
Katsotaan sitä lasta ylhäältä alaspäin ja väitetään vastaan eikä kuunnella.
Voin antaa esimerkin jostain tavallisesta tilanteesta.
Isä : "ÄLÄ KOSKE SIIHEN TELKKARIIN!!!"
Lapsi : "En ole kosken..."
Isä : "NO OLET KYLLÄ MINÄ NÄIN!!!"
Isä puhuu lapsen päälle eikä kuuntele. Ja lapsi oikeasti ei koske telkkariin vaan näyttää läheltä kuvaa mitä tarkoitti.
Minusta lasta ohjeistetaan tuollaisissa tilanteissa nätisti huutamatta ja kuunnellaan mitä lapsi sanoo.
Minun lapsuuden ikäviin muistoihin tosin liittyy se että omalla isälläni oli tapana väittää vastaan "leikillään" vähän kaikessa.
Jos päivällä esim. puhuttiin että
Isä "pikkuveljesi on syntynyt 3.päivä joulukuuta"
Minä "ei kun Pietu syntyi 3.marraskuuta"
Isä "No eikä kun joulukuuta"
Minä "Tarkistan asian veljen albumista"
Tarkistan asian ja kerron isälleni että veljeni on syntynyt marraskuussa.
Isäni nauraa ja sanoo että
"Niinhän minä olen sanonut koko ajan"
Eikä usko yhtään vaikka kuinka koetan sanoa että alunperin väittikin ihan muuta... Kertoo sitten läheisille ja sukulaisille miten koetin vääntää asian nurinkurin...

Ny vaan liiankin tarkasti seuraan sitä miten oma mieheni lapsiaan kohtelee ja puutun vaikka tiedän etten saisi.
En siis tarkoita että lasta kuunnellaan ja totellaan joka asiassa mutta ne epäreilut tilanteet joissa lytätään pieni ihminen sillä auktoriteetillä/suuremmalla koolla.
Katsotaan sitä lasta ylhäältä alaspäin ja väitetään vastaan eikä kuunnella.
Voin antaa esimerkin jostain tavallisesta tilanteesta.
Isä : "ÄLÄ KOSKE SIIHEN TELKKARIIN!!!"
Lapsi : "En ole kosken..."
Isä : "NO OLET KYLLÄ MINÄ NÄIN!!!"
Isä puhuu lapsen päälle eikä kuuntele. Ja lapsi oikeasti ei koske telkkariin vaan näyttää läheltä kuvaa mitä tarkoitti.
Minusta lasta ohjeistetaan tuollaisissa tilanteissa nätisti huutamatta ja kuunnellaan mitä lapsi sanoo.
Minun lapsuuden ikäviin muistoihin tosin liittyy se että omalla isälläni oli tapana väittää vastaan "leikillään" vähän kaikessa.
Jos päivällä esim. puhuttiin että
Isä "pikkuveljesi on syntynyt 3.päivä joulukuuta"
Minä "ei kun Pietu syntyi 3.marraskuuta"
Isä "No eikä kun joulukuuta"
Minä "Tarkistan asian veljen albumista"
Tarkistan asian ja kerron isälleni että veljeni on syntynyt marraskuussa.
Isäni nauraa ja sanoo että
"Niinhän minä olen sanonut koko ajan"
Eikä usko yhtään vaikka kuinka koetan sanoa että alunperin väittikin ihan muuta... Kertoo sitten läheisille ja sukulaisille miten koetin vääntää asian nurinkurin...
Ny vaan liiankin tarkasti seuraan sitä miten oma mieheni lapsiaan kohtelee ja puutun vaikka tiedän etten saisi.