Ikävä miettiä tälläistä mutta neuvoinkohan kumminkaan oikein..

Mun 7v oli pahoillaan kun kerhossa oli eräs tyttö kiusannut erästä pienempää. Lähinnä puhevian takia. Tai kun pienempi ei ollut osannut sanoa "tunnussanaa" oikein niin ei ollut päästänyt tätä leikkimään.
Oma lapsi oli kuulemma mennyt pienemmän kanssa sitten juttelemaan sivummalle mutta ei ollut osannut/uskaltanut sanoa tälle kiusaajalle mitään.

Puhuttiin pitkään ja kerroin että kiusaamiseen pitää puuttua ja hän toimi ihan oikein kun meni pienemmän luo. Kerroin vielä että ohjaajallekin olisi pitänyt kertoa ja sanoin että aina pitää puolustaa heikompia ja kertoa jos jotain tapahtuu.

Mut aloin tässä miettimään että uskaltaako ja voiko lapset enää nykyään mennä väliin tai puuttua kiusaamiseen ilman että itse saa paskaa niskaan.
Mä haluan elää pinkissä maailmassa ja uskoa että lapset voi vaikuttaa toisiinsa ja estää heikompien sortamista mutta tuli vaan epäilys mieleen.

Että aiheutanko mä lapselleni hallaa kehottamalla häntä nousemaan ylös ja sanomaan että noin ei saa tehdä.
Miten te ootte neuvoneet toimimaan tilanteissa kun heikompi saa siipeensä?

 

Mä sanoisin että kertoo jos kiusaaminen pahaa niin opettajalle ja on itse kiusatun tukena eikä välitä jos itseä kiusataan koska kiusaajat ovat kateellisia ja heillä ei välttämättä kotona kaikki oo hyvin.

 

Mä sanoisin että kertoo jos kiusaaminen pahaa niin opettajalle ja on itse kiusatun tukena eikä välitä jos itseä kiusataan koska kiusaajat ovat kateellisia ja heillä ei välttämättä kotona kaikki oo hyvin.

Mutta tekeekö se kumminkaan lapsen mieltä yhtään paremmaksi jos mä sanon että älä välitä, niillä on vaan vaikeaa kun itse saa kuraa niskaan ollessaan kiltti muille.
Eli onko oikein käskeä omaa lasta olemaan se kiva lapsi jos tietää että mahdollisesti hän siitä joutuu kärsimään.

Tää nyt on vaan tällästä pohdintaa mutta kun mua vaivaa tämä.

 

Mä sanoisin että kertoo jos kiusaaminen pahaa niin opettajalle ja on itse kiusatun tukena eikä välitä jos itseä kiusataan koska kiusaajat ovat kateellisia ja heillä ei välttämättä kotona kaikki oo hyvin.

Mutta tekeekö se kumminkaan lapsen mieltä yhtään paremmaksi jos mä sanon että älä välitä, niillä on vaan vaikeaa kun itse saa kuraa niskaan ollessaan kiltti muille.
Eli onko oikein käskeä omaa lasta olemaan se kiva lapsi jos tietää että mahdollisesti hän siitä joutuu kärsimään.

Tää nyt on vaan tällästä pohdintaa mutta kun mua vaivaa tämä.

No mä en sanoisi, että 'älä välitä' koska kyllä siitä saa tulla paha mieli jos jotakuta kiusataan. Minusta tuo osoittaa tervettä pioneerihenkeä, että kehottaa omaansa olemaan kiusatun tukena...että jotenkin saatas ääneen hoidettua noita hommia lasten kesken siinä tilanteessa..ettei kelleen tulisi jälkeenpäin paha mieli.

 

Mä aikoinaan neuvoin pikkusiskoa noin ja metin ihan samaa kuin ap. Sisko nousi ala-asteella kiusaajia vastaan ja lopulta koko luokka oli sitä mieltä, että on ihan tyhmää kiusata. Sisko oli kouluaikansa tykätty ja siksikin uskaltaisin kannustaa. Toki, ei näitä juttuja kukaan osaa ennustaa.

 

Tulevaisuutta ajatellen neuvoit oikein. Lapsestasi kasvaa sympaattinen ja vahva aikuinen. Jos hyvä itsetunto niin elämässä selviää ja kiusaaminen ei haittaa. Lapsesi vaikuttaa siltä että itseluottamus kohdallaan.

p.s mua kiusattiin ala-asteella

 

Mä sanoisin että kertoo jos kiusaaminen pahaa niin opettajalle ja on itse kiusatun tukena eikä välitä jos itseä kiusataan koska kiusaajat ovat kateellisia ja heillä ei välttämättä kotona kaikki oo hyvin.

Mutta tekeekö se kumminkaan lapsen mieltä yhtään paremmaksi jos mä sanon että älä välitä, niillä on vaan vaikeaa kun itse saa kuraa niskaan ollessaan kiltti muille.
Eli onko oikein käskeä omaa lasta olemaan se kiva lapsi jos tietää että mahdollisesti hän siitä joutuu kärsimään.

Tää nyt on vaan tällästä pohdintaa mutta kun mua vaivaa tämä.

Ymmärrän kyllä hyvin noi pohdinnat, koska itse miettisin varmaan samoja asioita. Eli teorissa pitäisi toimia tietyllä tavalla, mutta toisaalta ei haluaisi saattaa omaa lastaan vaikeaan tilanteeseen...Kai sitä kuitenkin pitäisi ohjata lastaan toimimaan oikein ja toivoa parasta, mutta kehottaa lasta tietysti kertomaab mitä siitä seurasi yms ja puuttua heti jos oma lapsi saisikin kokea jotain negatiivista.

Niin ja saat kyllä olla aikamoisen ylpeä lapsestasi, kun hän toimi noin hienosti.

 

Tulevaisuutta ajatellen neuvoit oikein. Lapsestasi kasvaa sympaattinen ja vahva aikuinen. Jos hyvä itsetunto niin elämässä selviää ja kiusaaminen ei haittaa. Lapsesi vaikuttaa siltä että itseluottamus kohdallaan.

p.s mua kiusattiin ala-asteella

peesi

 

Mä yritin puhua lapsen kanssa siitä että kiusaajilla on usein huono itsetunto (koittakaapa selittää 7v:lle mitä tarkoittaa itsetunto ) ja siksi ne pönkittää omaa oloaan kiusaamalla muita..ehkä? Että kaikissa meissä on jotain vikaa josta saa aiheen kiusata jos sille linjalle lähtee. Ja uskalsin myös luvat melko varmaksi että uhkaus "mä en enää leiki teidän kans" ei ole kovin pitävä.
Että jos kiusaaja jää yksin vaatimaan oikeaa tunnussanaansa niin ikävä hällekin tulee.

Mä itse en ole kiusattu, sitä tavallista meininkiä vaan mutta uskon että kiusaus satuttaa ja syvälle.

 

Yläasteella sain jostain kaivettua itseluottamusta ja kiusaaminen loppui siihen ku ei se enää mua hetkauttanut. Ehkä sitä itsetuntoa vois selittää lapselle sillä että se on tieto siitä että on hyvä just sellaisena kun on.

 

On kyllä kamalaa että jo tuon ikäiset osaa kiusata!!!

 

Mun mielestä ap on toiminut hienosti. Enemmän tuollaisia vanhempia niin kiusaajia on paljon vähemmän. Oon myös omia lapsia ohjannut siihen ettei kiusaaminen tai leikin ulkopuolelle jättäminen ole toivottua ja hyväksyttyä käytöstä. Eikä heille siitä ole ainakaan toistaiseksi koitunut hankaluuksia. Periaatteena on, että jos ovat reiluja ja kivoja kaikille (eivätkä turhan herkkänahkaisia), ja siis myös kiusatuille, niin kavereita kyllä riittää.

 

Lapsesi toimi esimerkillisen hienosti. Mulla soi aina välillä monta oman äidin fraasia mielessä ja yksi niistä oli että mene aina heikompien puolelle! Näin jälkeenpäin mietin, että 70-80 luvulla taisi kiusaaminen olla lähinnä psyykkistä.

 

On kyllä kamalaa että jo tuon ikäiset osaa kiusata!!!

Ikävä kyllä jo päiväkoti-ikäiset osaa kiusata.

Toi on hyvä lause tuo että olet hyvä sellaisena kuin olet, eikä sinun tarvitse välittää muiden sanomisista.

 

Yllättävän julmia osaa olla jo ihan pienetkin. Ja osaavat pompottaa ja kyykyttää muita.
Ja liiankin pienenä tuntuu joutuvan isompien kiusanteon uhriksi.

Vaikea muuten selittää sydänjuuriaan myöten kiusaajaan jurppiintuneelle lapselle että kaikki ei myöskään ole niin vakavaa. Että on olemassa myös sellaista harmitonta sanailua ja kaikesta ei tarvi kiivetä seinille. Mutta leikistä eristäminen toisen puhevian takia on kiusausta.

 

Parhaiten kiusaamiseen vaikuttaa juuri muiden lasten reaktiot kiusaamiseen, joten oikein teit. Toiset lapset ovat herkempiä ja toiset paksu nahkaisempia ottamaan vastaan sen paskan mitä saattaa tulla. Yleensä tuon ikäiset vielä vain tyrmistyvät siitä että joku ei osoitakkaan suosiotaan heille kun he kiusaavat ja määräävät muita. Hienoa että vahvistat oman lapsesi osalta sitä että reagoidaan ikätoverian kiusaamiseen.