IKä ja raskaus??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tuulia33
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tuulia33

Vieras
Heipä vaan,

pujahdin tänne ikäisteni seuraan hakemaan hieman "referenssiä" aiheesta ikä ja raskauden alkaminen. Olen nyt 33, kohta 34 ja yksi lapsi on, jonka sain 29-vuotiaana ja lähti alulle ½ vuoden yrittämisen jälkeen. Nyt annettu toiselle lapselle lupa tulla, jos on tullakseen tämän vuoden alusta ja takana siis 5 kiertoa. vielä ei ole tärpännyt (tai no, nyt odotellaan kylvön satoa, menkat pitäisi alkaa hetkemä minä hyvänsä). mites teillä muilla on tärppiä käynyt ja onko antaa hyviä niksejä ??

MIetin vaan, että kun esikoinen alkaa olla jo iso, niin ei viittis kumminkaan kauheen kauaa sitä toista odotella..kannattaako hakeutua tutkimuksiin, jos ei ala vaikka 8 kk jälkeen raskautumaan..?
 
Mulla esikoinen 15 kun tämä poika syntyi.Sain kylläkin esikoisen 19v:a,pojan 35v:a.
Poikaa yritettiin kaksi vuotta,syötiin lääkkeitä,puhuttiin piikeistä,sitten tehtiin laparoskopia ja se oli siinä.Samantien raskaaksi.
En tarkoita että sinulla olisi mitään vain että jos vaivaa pyydä tutkimaan.
Kevennät ainakin mielesi.Minua harmittaa turha lääkkeiden syönti,jos olisin tiennyt/päässyt laparoskopiaan heti.
Hormoonit eivät todellakaan tee hyvää varsinkaan henkiselle puolelle.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.06.2005 klo 20:52 Micosa kirjoitti:

Kiitos sulle vastauksesta ! minulla oli esikoisen vauvavuotena aika paljon alavatsakipuja ja ne ultrattiin ja löytyi kysta (epäiltiin myös endoa) laparoskopiassa se kysta + ½ toisesta muniksesta poistettiin eikä endoa ollut lainkaan. lääkäri mulle kyllä sanoi, että vaikka osa poistettiin, ei pitäis vaikuttaa raskaaksi tulemiseen...
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.06.2005 klo 20:54 vieras kirjoitti:

Niin ja tämä vastaus oli siis alkuperäiseltä Tuulialta, jäi tuo "vieras" vahingossa ylös
 
Mulle lupaus toimivista rööreistä ilman uusia toimenpiteitä kork.vuosi.
Sitten voi olla jo niin tukkessa ettei raskaaksi tule.
Pillerit ja hormonikierukka auttavat asiaan,minullakaan ei mitään vaivoja kuin vasta pillerit jätin.
Ultra ei näyttänyt mitään-vuosi välissä ja tukossa olivat.
Nyt yritämme ja toivossa elän ettei toimenpiteitä tai lääkkeitä tarvita.
Rankka laihduttaminen auttaa ja siksi yritän painoakin pois saada.
Jep,en kyllä edes huomannut nimimerkkiä kun oletin sen olevan sama kirjoittaja.

No, mulla oli ikää 25 vuotta kun ekaa lasta yritettiin. Muutama kierto siinä meni mut nopeasti alkuun lähti. Sitten olinkin jo 33-vuotias kun toista yritettiin (isä oli eri) ja ensimmäisellä yrityksellä lähti alkuun. Nyt odotan kolmatta lasta tämän saman miehen kanssa ja olin raskautta yritettäessä 35-vuotias, melkein 36v. Lapsi sai alkunsa ilman mitään yritystä...Että iän myötä on tuo hedelmöittyminen vain helpottunut... =) Mainittakoon vielä että mulla oli kahta ensimmäistä lasta yritettäessä hormonihoito mutta tämä viimeisin vauva on ihan "luomuvauva"...
Niin, mun mielestä tuossa raskauden yrittämisessä parasta olisi vain yrittää ottaa ihan rennosti ja antaa luonnon määrätä tahti. Ei siinä kauheasti omalla yrittämisellä asiaa voi edistää, joskus jopa vain pahentaa jos on kauhea paniikki päällä. Helppohan tää on sanoa...Tiedän kyllä mitä sekin on kun ei vain tärppää ja kuukaudet kuluu...Vuoden päästä yleensä suositellaan tutkimuksia jos raskaus ei ole sitä ennnen alkanut. Jos on kuukautishäiriöitä niin kannattaa mennä lääkärille puhumaan asiasta jo heti kun lasta haluaa.
 
Meillä kaikki kolme pirpanaa tärppäsi kolmannesta kierrosta, kun ehkäisy jäi pois (pillerit). Kuopus sai alkunsa imetyksestä ja epäsäännöllisestä kierrosta huolimatta, kun keskimmäinen oli 7kk. Ikää mulla on nyt kohta 33v enkä usko, että siis ikä ainakaan oli "esteenä" tärpeille. Jos neljättä alkaisimme haikailemaan, toki ikäkysymys heräisi, sillä "siinä vaiheessa" olisin luultavasti jo 35v. Ja onhan olemassa "sekundaaristakin" lapsettomuutta. Oiskohan se vuosi joku raja, jotta voi lähteä tutkimuksiin (?).
 
Meillä 4 lasta ekoilla 2 v ikäeroa,sit kahdella seuraavalla aina 6.5v ikäeroa,heti olen aina raskaaksi tullu,mut vikalla söin foolihappoa,auttaa kuulemma raskaaksi tuloon,kokeilin kun ei alkanu heti kuulua,no sit kyl tärppäs nopeesti mut en tiedä oli tolla foolihapolla aihetta siihen,olen 35v.
 
esikoinen kun syntyi oli 29-v, "tärppäs" toiselsta kierrosta, samoin toinen, ikää oli silloin 31.v nyt tämä kolmas (olen 35.v) sai alkuunsa 3viikon kuluttua kun otettiin kierukka pois. et ei ainakaan ikä vielä ole tehnyt tepposia. On tässä raskaudessa vaivoja ehkä ollut enemmän kuin edellisissä mutta vauvalla kaikki hyvin.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.06.2005 klo 15:53 annim kirjoitti:
esikoinen kun syntyi oli 29-v, "tärppäs" toiselsta kierrosta, samoin toinen, ikää oli silloin 31.v nyt tämä kolmas (olen 35.v) sai alkuunsa 3viikon kuluttua kun otettiin kierukka pois. et ei ainakaan ikä vielä ole tehnyt tepposia. On tässä raskaudessa vaivoja ehkä ollut enemmän kuin edellisissä mutta vauvalla kaikki hyvin.

Saako kysyä, millaisia vaivoja, joiden olettaisit johtuvan just iästä? Olen 34 ja neljäs suunnitelmissa - aiemmat odotukset menneet ok.
 
[
Saako kysyä, millaisia vaivoja, joiden olettaisit johtuvan just iästä? Olen 34 ja neljäs suunnitelmissa - aiemmat odotukset menneet ok.
[/quote]

Väsymys on kestänyt tonne rv 30 asti, nyt meinaan ei enää väsytä :-) oksentamista mitä ei ennen ollut (rv23 asti) keskivaiheilla joka paikkaan särki ja liehotin koiran kanssa kilpaa. Närästystä ja mieletön turvotus, eli vähän kaikki raskaudenajan harmit, kun kahdesta edellisestä ei näitä ollut. En tiedä oliko iästä kiinni mutt voipihan ne olla ainakin väsymys. Nyt rv 36 ja olo on todella hyvä!!!
 
Meillä meni 9 kk ennenkuin tärppäsi, enkä osannut vielä edes huolestua. Olen 35. Mulla oli siinä "yrittäessä" ihan tajuttoman runsaita kuukautisia, jonkakaltaisia ei ollut koskaan ennen ollut; luulenkin että ne olivat hyvin varhaisia keskenmenoja. En siksi osannut huolestua itse, koskapa jotakin ihan selkeästi tapahtui.
 
Ekaa alettiin yrittämään ollessani 32, kun syntyi, olin 33. Kesti 2 kk yritystä. Toista yritettiin 35, kesti 3 kk yritystä ja sai alkunsa. Kolmas sain alkunsa nippa nappa 36 puolella, syntyy 37 ja yritystä ei ollut lainkaan, vaan oli toiveissa puoli vuotta myöhemmin aloittaa, joten kerrasta sai alkunsa.
 
Yhteistyössä