A
amor
Vieras
Heippa siskot (ja miksei veljetkin
)
Auttaisitteko, kun mieltäni pohdituttaa kovasti eräs tapaus. Olen tavannut harrastuksen parissa miehen, josta olen kiinnostunut kovasti. Ollaan kirjoiteltu chatissa monta kertaa viikossa jo usean kuukauden ajan. Heitetään hyvinkin ronskia vitsiä ja suoraa flirttiä lähes aina. Kumpikin meistä on kuitenkin varattu. En kaipaa nyt moraalisaarnoja. Mielenkiintoista hommassa on se, että kun nähdään harrastuksen parissa n. kerran viikossa, niin tämä mies ei juuri edes vilkaise muhun ja jutellessaan katsoo vain muita paikalla olijoita. Toisinaan tuntuu, että hän suorastaan välttelee mua ja pakenee tilanteita, joissa joutuisi olemaan mun kanssa kahdenkesken. Hän on kyllä kertonut olevansa pohjimmiltaan ujo, vaikka saattaakin vaikuttaa sosiaaliselta. Kerran hän sanoi menevänsä aina ihan sekaisin sanoissaan, jos on kasvotusten kauniin naisen kanssa, josta on kiinnostunut. Tilanne on suorastaan koominen, kun ollaan juuri edellisenä päivänä saatettu heittää vaikka mitä juttua netissä ja sitte ku ollaan vierekkäin, niin ollaan aika hiljaa ja ujoina. Ihan niinku ei oltais mitenkään läheisiä ja aivan kuin välilämme ei ois mitään. Tunnelma on jotenkin jännittynyt. Ja sit taas chatissä juttu lentää.
Että tällaista. Kiitos, kun jaksoitte lukea ja lämmin kiitos vielä niille, jotka viitsivät tilannetta kanssani analysoida.