ihmiset joilla on erityisruokavalio...vaaditteko

  • Viestiketjun aloittaja kukka
  • Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Peppari:
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 40plusplus:
en vaadi. olen oppinut että on ruokia joiden tekeminen esim maidottomana tai munattomana tai ilman pitkää listaa kiellettyjä mausteitani voi olla hankalampi juttu. itseltäkin on vienyt aikaa ennen kuin olen oppinut monipuoliseen maidottomaan ruuanlaittoon meidän maidottoman vuoksi. osaan tehdä maidottoman lasagnen mm mutta en vaadi että vaikka äitini tai siskoni osaisi sen tuosta vaan tehdä. ja itse vieläkin opin kaiken aikaa jotakin uutta ja saan uusia ideoita.
ei me nuorimman kanssa valituskonserttia aloiteta jos juhlissa jäädään ilman täytekakkua jos siinä on kermakuorrutus ja vieläpä mangosose välissä. syödään muuta sitten. Ja vei se minulla itselläkin aikaa ennen kuin kehittelin maistuvan maidottoman täytekakun johon tulee jotakin muuta kuin pelkkiä hedelmiä tai marjoja päälle.
meillä kyllä tuttavat tietää nämä ja varmistaa vielä koko pitkän listan ennen kuin mennään, mutta en minä viitsi alkaa esim joistakin salaateista mainitsemaan (kun on perheessä sellaisia ketkä ei saa tomaattia, kurkkua, porkkanaraastetta tai selleria esim syödä ) jätän itse tomaatillisen salaatin ottamatta (jos ei pelkät salaattibileet ole) ja kakkonen syö sitten sitä ja minä porkkanaraastetta kahden edestä.
Nyt on pakko ihan mielenkiinnosta kysyä että miten teidän lapset ovat noin allergisia? Oletteko molemmat vanhemmat todella allergisia kaikelle mahdolliselle ja lapset perineet yliherkkyyden molemmilta vanhemmilta? Miten käy jos lapsenne valitsevat myös superallergiset puolisot ja saavat lapsia? Alkaako allergiat ja sairaudet kertautua? Tällaisia tuli mieleen.
lapset ei ole mitään superallergisia mutta listasta tulee aika pitkä kun listaan neljän hengen kaikki allergiat eli minulla itsellä on jotakin sellaista jota muu perhe saa syödä yms. eli maidoton ei ole munaton eikä munaton ole maidoton ja minulle käy molemmat ja mies vaatii vain vähälaktoosisen ja se mauste- ja tomaattiallergikko olen minä ja sitten noita hedelmiä yksi on yhdelle toinen toiselle. ja tuo maidoton saa sitten syödä kaikenmaailman kasvikset ja hedelmät jopa sellaiset mitkä minulle itselle ei käy. Eli ei nyt mitään katastrofaalista kuitenkaan. asian kanssa oppii elämään ja loppujen lopuksi voi aika monipuolisesti syödäkin ja esim salaattipuolta saadaan ihan mukavasti pöytään kun tomaatit ja porkkanaraaste ainkin on erikseen tarjolla. toki olisi helpompaa jos kaikilla olisi samat, mutta ei ole. Ja jos olisin valinnut miehen toisin, mutta ei se enää vaihtaminenkaan auta.
ja sen olen aikanaan jostakin oppinut että jos molemmat allergisia niin lasten todennäköisyys 75 % ja ei allergisilla vain 25 %.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kiilusilmä harmaana:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja kiilusilmäfanaatikko:
Oman lähisuvun juhlissa oletan,että on kasvisruokaa varattuna, varsinkin, kun suvussa on muitakin kasvissyöjiä. Jos kyseessä on jotkut muut pippalot, niin syön mitä voin, enkä valita. Esim. miehen sedän juhlissa en voinut syödä mitän, join vain kahvia ja kiittelin vain kovasti tarjoilusta. Tod.näk. eivät huomanneet, että en syönyt mitään :) en nimittäin halua aiheuttaa ihmisille vaivaa tai pahaa mieltä.
No kai siellä nyt sentään leipää oli tarjolla, jos kerran ruoka oli. Ja salaattia yms. Ja kahvin kanssa kastettavaa.
Tarjolla oli kinkkuvoileipäkakkua ja karjalanpiirakoita, pullaa, keksejä ja kakkua, ja kaikissa tarjottavissa oli todennäköisesti maitoa. Kahvi oli oikeasti ainoa, jota pystyin ottamaan.

aika paljon voi maidottomasti leipoa. olisit kysynyt onko käytetty maitoa tai voita.
 
Env aadi enkä oleta että olisi täysin samat, Mutta mukavahan se on jos edes jollain tavalla musitettu. Esim jos normaalielle on suolasta ja makeaa niin myös minulle. Vaikke olisi montaa laatua, vaan yksikin riittää. Mutta siis jos muille huolehdittu ruoka ja kakut sun muut, niin ei ole kiva istua vieressä se muffinsi kädessä. tutut osaavat laittaa vaikka mitä, tuntemattomilla harvemmin on mitään. mutta enpä siitä valita, eletään sen mukaan. Jos en allergiaani ilmoita niin kuinka siitä voisi teitää. Ja syy miksi en tuntemattomille ilmoita, ons e että en oleta autmaattisesti että ovat tarjoamassa jotain.


Ja anteeksi kirjoitusvirheet ;)
 
vieras
jos on jotku kemut, niin teen ns. ''normiruoan'' ja sitten oman sapuskan ruokavammaisille (kuulun itsekin näihin) eli jotain vegaaniruokaa, maidotonta, munatonta, elukatonta, gluteenitonta. Mieluusti jotain minkä maustuneisuuden voi itse valita, esim. vegepihvit ja paria erilaista kastiketta. Salaatteja on muutenkin useampaa sorttia.
 
Hankalaa sekin,kun monet ei aina ymmärrä et laktoosi-intoleranssi on aivan eri kuin maitoallergia joka mulla on riesanani. Oon selittänyt tädeille, mummuille ym, mut aina tulee kylässä se "nämä ovat sitten niitä hyla-tuotteita että sinäkin voit ottaa"... Mutta kun en voi! |O Ja joka kerta kun kysyvät, selitän asian juurta jaksain ennen kyläilyä... Mut osaan jo varautua siihen. :)
 
ail
Miehen mummon synttäreillä ei ollut mitään minun ruokavalioon sopivaa.Siinä ehti kyllä hiukan tulla heikko olo kun raskaana siellä istui 4 tuntia auringossa.Mutta ei pelkästään minun takia tarvitse ruveta menuta muuttelemaan.Kyl mie pärjään.
 
maidottomatx3
En oleta, että löytyy maidotonta, jos kylään mennään. Mutta lapset enemmänkin pahoittaa mielen, jos ei mitään löydy, eiväthän he ymmärrä asiaa samallalailla kuin aikuinen.
Mutta jos esim. lähisukulaisten synttäreille on kutsuttu, silloin odotan, että edes yksi sortti löytyy. Olkoot se sitten vaikka keksiä. Lähisuku tietää meidän maidottomuudesta niin hyvin, että siksi silloin odotankin.
Miehen toinen sisko laittaa aina paljon myös maidotonta, mutta toisen siskon laita on päinvastainen. "Tää on maidotonta, siinä on vain laktoositonta kermaa" tai " siinä on käytetty vain tavallista voita" tai "tää on maidoton kakku", mutta päälle on raastettu suklaata. Yleensä synttäripöydästä (jossa siis 10 sorttia) ei löydy oikeesti mitään maidotonta. No, sinne varaankin lapsille aina oman keksipaketin mukaan.

Jos lapset on kutsuttu kaverisynttäreille, niin kysyn perheeltä, laitankin omat eväät mukaan. Toiset haluaa niin, mutta toiset taas haluavat laittaa itse jotain.
 
allergikko
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Kyseletkö vielä kovaan ääneen esim pakettien perään,vaikka sulle on ilmotettu,että esim näissä ei ole kanamunaa? ja kyseltkö kovaan ääneen,että näissä muissa varmaan sitte tietysti on?
Jos on hengenvaarallisesti allerginen, niin mielestäni on ihan ymmärrettävää kysellä pakettien perään. Olen sattuneesta syystä lukenut pahasti allergisten keskusteluja ja niitä lukiessa ymmärtää hankalia ja vainoharhaisia ihmisiä. Kun on useamman kerran vakuutettu, ettei ruuassa ole kananmunaa/maitoa/vehnää/pähkinää, mutta on ollutkin, ja joutunut sen seurauksena itse tai lapsi ambulanssilla sairaalaan (tai edes ollut lähellä sitä), ymmärrän oikein hyvin, jos haluaa olla täysin varma.

Normaalit ihmiset eivät edes kykene ymmärtämään, millaista on, kun joka kerta muualla kuin kotona syödessään saa pelätä henkensä puolesta. Vai oletko emäntänä ihan varma, että tunnet kaikki raaka-aineet täysin? Varsinkin kun monia aineita saattaa olla paketissa kymmenillä eri nimillä ja e-koodeilla?
 
vieras
Aiemmin joku kyseli, miten joku voi olla niin vaikeasti allerginen. Meillä oli kaikelle allerginen lapsi monta vuotta ilman että suvussa on allergiaperimää. Eläimiäkin on talossa eikä siistiä. Paras kaverinsa asuu maatilalla, ei lähisuvussa allergioita ja on ihan yhtä allerginen.
 
allergikko
Minultakin unohtui kysymykseen vastaus. Jos allergiani eivät ole tiedossa, en tietenkään oleta ruokia itselleni erikseen ollenkaan. Jos ne ovat, oletan, että minulle olisi jotain syötävää. Jos tarkoitus on syödä päivällistä, oletan kyllä, että se jotain olisi muutakin kuin pelkkää leipää ja vihreää salaattia. Samaa ja samanlaista ei tarvitse olla. Minua ainakin nolottaisi, jos olisin kutsunut syömään vieraan, ja hän söisi palan leipää, kun muut vetäisivät lautasellisen monipuolista leipää. Toisaalta, jos joku on tuonut vaikka töihin kakkua jota en voi syödä, ei minua haittaa jättää sitä kokonaan väliin.

Tilaisuuksissa, joissa on esim. noutopöytä, en kaipaa, että minulle olisi kaikesta vaihtoehto, joka sopii itselleni. Riittää, että tiedän mihin en voi koskea. (Näitäkin tosin on tullut vastaan, jossa tarjolla on varmaan 20 erilaista ruokaa ja siitä ainoasta jota en voisi syödä, on tehty vielä minulle oma versio. Se on kieltämättä jo liikuttavaa.)

Nykyisellään en kysele pakettien perään. Niitäkin aikoja on valitettavasti ollut, kun allergiat ovat selvittelyssä ja saattaa tulla vielä uudestaankin. Sellaisina aikoina olen tosin pyrkinyt välttämään vieraissa paikoissa syömistä ja yrittänyt syödä mahdollisimman paljon sellaisia, joista pystyy päälle päin arvaamaan mitä niissä on. Monet allergikot tekevät paljonkin joustoa, jotta muille ei olisi vaivaa. Ulkopuoliset eivät sitä vain yleensä huomaa.
 

Yhteistyössä