ihmeissään
Meillä oli muutaman tunnin sairaalareissu tiedossa, jonne ajattelimme mennä kahden nuorimmaisen kera, vaikka aika oli minulle, mammografiaan.
Kysyimme kaveripariskunnaltamme, jos oisivat voineet ottaa "Matin, Maijan ja Villen" heille siksi aikaa, koska toinen heistä oli kotona koko päivän, eikä heillä ollut menoja sille päivälle. Asuvat tässä lähellä. (ja ovat hoitaneet lapsiamme hyvin harvoin)
"Matti ja Maija" ovat koululaisia ja "Villekään" ei ihan pieni enää. Heistä ei siis ihan kamalasti varmaankaan olisi ollut vaivaa.
Vastaus kuului, "noh, miksei, mut Ville on liikaa!"
Ehkä minun ymmärryksessäni on jotain vikaa, mut mielestäni tuo oli ihan hölmö kommentti...!? Tämä "Ville" on perheemme rauhallisin tyyppi, eikä taatusti olisi kiusaksi kenellekään.
Onko vika minussa vai missä, sillä en ymmärtänyt tuota alkuunkaan.
Menimme sairaalaan sitten koko porukalla.
Itse olen tarjoutunut ottamaan heidän lapsiaan aina jos sitä ovat tarvineet ja ajattelen itse, että päivä ja kaksikin, saati sitten muutama tunti, menee vaikka päällään...jos toinen sitä tarvii. Missä on ihmisten sisu? Vai onko kyse vain siitä, ettei haluta/kehdata auttaa? Miksi minusta tuntuu, että sellaisia ns. turhan vikisijöitä on päivä päivältä enemmän tällä pallolla...?
Kysyimme kaveripariskunnaltamme, jos oisivat voineet ottaa "Matin, Maijan ja Villen" heille siksi aikaa, koska toinen heistä oli kotona koko päivän, eikä heillä ollut menoja sille päivälle. Asuvat tässä lähellä. (ja ovat hoitaneet lapsiamme hyvin harvoin)
"Matti ja Maija" ovat koululaisia ja "Villekään" ei ihan pieni enää. Heistä ei siis ihan kamalasti varmaankaan olisi ollut vaivaa.
Vastaus kuului, "noh, miksei, mut Ville on liikaa!"
Ehkä minun ymmärryksessäni on jotain vikaa, mut mielestäni tuo oli ihan hölmö kommentti...!? Tämä "Ville" on perheemme rauhallisin tyyppi, eikä taatusti olisi kiusaksi kenellekään.
Onko vika minussa vai missä, sillä en ymmärtänyt tuota alkuunkaan.
Menimme sairaalaan sitten koko porukalla.
Itse olen tarjoutunut ottamaan heidän lapsiaan aina jos sitä ovat tarvineet ja ajattelen itse, että päivä ja kaksikin, saati sitten muutama tunti, menee vaikka päällään...jos toinen sitä tarvii. Missä on ihmisten sisu? Vai onko kyse vain siitä, ettei haluta/kehdata auttaa? Miksi minusta tuntuu, että sellaisia ns. turhan vikisijöitä on päivä päivältä enemmän tällä pallolla...?