N
nabberi
Vieras
Mitään pelejä en kumminkaan ihastusten kanssa pelaa, ihastuminen on aina pysynyt ja tulee pysymään vain omina ajatuksina. Mutta mietin, olenko jotenkin tunnevammainen ihminen? En todellakaan haluaisi mistään hinnasta luopua omasta miehestäni, mutta silti "ihastuttaa" toiset. Tiedän kyllä, että se niin kivalta tuntuva ihastuskin on vain ihminen, jolla on arkiset tavat ja joka ei loppupeleissä ole sen kummempi kuin muutkaan. Itse asiassa olen varma, että kukaan näistä ihastuksista tuskin yltäisi samalle tasolle siinä, missä mieheni kodin- ja lastenhoidon suhteen, minun huomioimisen suhteen. Siksi ihmettelenkin näitä perhosia vatsassa. Kielletty hedelmä? Osaan kyllä polkeakin ajatukset pois, mutta kyllä se työpäiväkin kuluu jotenkin hauskemmin, kun antaa perhosten lentää. En tiedä. Sekavaa!