Ihastuminen rikkoo kaiken

Ongelmani on siis ihastuminen. Nopeana taustatietona olen 19-vuotias miehenalku. Ihastuin parisen vuotta sitten lukiossa pari vuotta vanhempaan tyttöön, pitkälti hänen ulkonäköönsä ja muuhun ulkokuoreen. En koskaan ehtinyt jutella hänelle kuin hetken somessa, koska kun viimein uskaltauduin muutti hän puoleksi vuodeksi ulkomaille. Sen aikaa kun hän oli siellä seurasin häntä somessa ja olin edelleen ihastunut. Olin nuorempi silloin, en tuntenu itteeni yhtään itsevarmaks koska en ollu ollu naisten kaa oikein tekemisissä. Asiat on kuitenkin ehkä hieman eritavalla nyt, mutta sama ongelma on taas käsillä, vielä moninkerroin monimutkaisempana.

Tutustuin marras-joulukuussa netin kautta itseäni vajaa kolme vuotta vanhempaan naiseen. Olin alotteentekijä viestittelyssä, mutta sillon tarkoitus ei todellakaan ollu mikään iskeminen. Meidän juttelu oli luontevaa, koska videopelien kautta tavallaan päädyttiinkin lopulta yksityisviestittelemään. Tällä hetkellä tilanne on se, että pelataan ja viestitellään nykyään joka ainoa päivä. Varsinkin korona-aikana puhutaan monista tunneista yhteisten pelisessioiden äärellä äänipuhelussa. Äänichättäilyn ja pelaamisen jälkeen ja ennen laitellaan myös vielä satunnaisia viestejä esimerkiksi ennen nukkumaanmenoa, toivotellaan hyvät yöt tai linkkaillaan hauskoja meememä - siis ihan perus juttuja mitä kavereiden kanssa tehdään oli ne netissä tai kasvotusten.

Sitten päästäänkin ongelmaan: IHASTUIN. Huomasin ihastuneeni parisen kuukautta sitten ja kerroin tästä tälle henkilölle. Oon aina tienny että tää nainen on vetävännäkönen ja muutenkin saa miesten huomion osakseen. Ja ainiin, HÄN SEURUSTELEE, jonka tosin olen tiennyt alusta lähtien. Kerroin ihastuksesta ja asiat oli ihan fine. Pikku hiljaa asiat kuitenki rupes menee siihen suuntaan että minä idiootti aloin olla mustasukkanen hänen uusista kavereistaan. Ollaan niin paljon vietetty aikaa yhdessä viimesen puoli vuotta että oon ehkä ehtiny kiintyä. Viime viikkojen aikana oon myös huomannut jotain huolestuttavaa, sillä ihan kuin olisin rakastumassa häneen, niin idiootilta kuin se kuulostaakin. Hän tuntuu niin hyvältä ja on pitkälti samanlainen kuin minä esimerkiksi aatemaailmaltaan ja mielenkiinnonkohteiltaan. Oon myös ymmärtänyt ettei hänen ja kumppaninsa suhde ole paras mahdollinen. Kerran riideltiin ja hän ihan suoraan nauruemojin kera kylmiltään läväytti että luulenko mä että vaikka hän ois sinkku ni hän haluais olla mun kanssa. Meillä oli aika paha riita silloin, mutta edelleen tuntuu niin pahalta. Tää ihminen on sellane joka oikeesti tuntuu hyvältä ja sellaiselta ihmiseltä jonka kanssa vois elämänsä jakaa. Monet riidat on riidelty ja aina oon ollu sitä mieltä että parempi ois vaa jatkaa ilman tätä ystävyyttä, ei tuntuis niin pahalta. Toisaalta taas muistan kuinka tärkee siitä ihmisestä on mulle tullu, voidaan jutella melkee mistä vaan ja sit nään sielunisilmin kuinka onneton oon jos meidän välit katkeaa.

Oon tosi jumissa ja neuvoton. Oon aika varma että hän ei oo musta siinä mielessä kiinnostunu, vaikka ehkä jotain flirttiin laskettavaa ois joskus voinu jopa olla. Mitä pitäis tehdä kun oon tosi paskana hänestä, mut silti en haluu häntä menettää?

 

Ongelmani on siis ihastuminen. Nopeana taustatietona olen 19-vuotias miehenalku. Ihastuin parisen vuotta sitten lukiossa pari vuotta vanhempaan tyttöön, pitkälti hänen ulkonäköönsä ja muuhun ulkokuoreen. En koskaan ehtinyt jutella hänelle kuin hetken somessa, koska kun viimein uskaltauduin muutti hän puoleksi vuodeksi ulkomaille. Sen aikaa kun hän oli siellä seurasin häntä somessa ja olin edelleen ihastunut. Olin nuorempi silloin, en tuntenu itteeni yhtään itsevarmaks koska en ollu ollu naisten kaa oikein tekemisissä. Asiat on kuitenkin ehkä hieman eritavalla nyt, mutta sama ongelma on taas käsillä, vielä moninkerroin monimutkaisempana.

Tutustuin marras-joulukuussa netin kautta itseäni vajaa kolme vuotta vanhempaan naiseen. Olin alotteentekijä viestittelyssä, mutta sillon tarkoitus ei todellakaan ollu mikään iskeminen. Meidän juttelu oli luontevaa, koska videopelien kautta tavallaan päädyttiinkin lopulta yksityisviestittelemään. Tällä hetkellä tilanne on se, että pelataan ja viestitellään nykyään joka ainoa päivä. Varsinkin korona-aikana puhutaan monista tunneista yhteisten pelisessioiden äärellä äänipuhelussa. Äänichättäilyn ja pelaamisen jälkeen ja ennen laitellaan myös vielä satunnaisia viestejä esimerkiksi ennen nukkumaanmenoa, toivotellaan hyvät yöt tai linkkaillaan hauskoja meememä - siis ihan perus juttuja mitä kavereiden kanssa tehdään oli ne netissä tai kasvotusten.

Sitten päästäänkin ongelmaan: IHASTUIN. Huomasin ihastuneeni parisen kuukautta sitten ja kerroin tästä tälle henkilölle. Oon aina tienny että tää nainen on vetävännäkönen ja muutenkin saa miesten huomion osakseen. Ja ainiin, HÄN SEURUSTELEE, jonka tosin olen tiennyt alusta lähtien. Kerroin ihastuksesta ja asiat oli ihan fine. Pikku hiljaa asiat kuitenki rupes menee siihen suuntaan että minä idiootti aloin olla mustasukkanen hänen uusista kavereistaan. Ollaan niin paljon vietetty aikaa yhdessä viimesen puoli vuotta että oon ehkä ehtiny kiintyä. Viime viikkojen aikana oon myös huomannut jotain huolestuttavaa, sillä ihan kuin olisin rakastumassa häneen, niin idiootilta kuin se kuulostaakin. Hän tuntuu niin hyvältä ja on pitkälti samanlainen kuin minä esimerkiksi aatemaailmaltaan ja mielenkiinnonkohteiltaan. Oon myös ymmärtänyt ettei hänen ja kumppaninsa suhde ole paras mahdollinen. Kerran riideltiin ja hän ihan suoraan nauruemojin kera kylmiltään läväytti että luulenko mä että vaikka hän ois sinkku ni hän haluais olla mun kanssa. Meillä oli aika paha riita silloin, mutta edelleen tuntuu niin pahalta. Tää ihminen on sellane joka oikeesti tuntuu hyvältä ja sellaiselta ihmiseltä jonka kanssa vois elämänsä jakaa. Monet riidat on riidelty ja aina oon ollu sitä mieltä että parempi ois vaa jatkaa ilman tätä ystävyyttä, ei tuntuis niin pahalta. Toisaalta taas muistan kuinka tärkee siitä ihmisestä on mulle tullu, voidaan jutella melkee mistä vaan ja sit nään sielunisilmin kuinka onneton oon jos meidän välit katkeaa.

Oon tosi jumissa ja neuvoton. Oon aika varma että hän ei oo musta siinä mielessä kiinnostunu, vaikka ehkä jotain flirttiin laskettavaa ois joskus voinu jopa olla. Tuo lukioaikainen ihastus oli siinä mielessä pinnallisempi, että en koskaan edes jutellut hänelle kuin muutaman viestin verran. Tän ihmisen oon mielestäni oppinu tuntemaan aika hyvin, jaetaan hyvin intiimejäkin asioita toisillemme. Mitä pitäis tehdä kun oon tosi paskana hänestä, mut silti en haluu häntä menettää?

 

Ei kai tähän mitään yksiselitteistä vastausta löydy. Sun täytyy selvittää itsellesi, et onko sulla ookoo olla sen kaveri, jos se ei suhun ikinä ihastu. Ja inhimillisyydessä sun pitäis antaa sen ymmärtää, että se saa tehdä elämässään mitä tahtoo, molemmin puolin, että vaikka olet siinä, hankit itsellesi rakkauden kyllä.
Sun asemassa hankkisin itelle deittikumppaneita, jotta näet omasta perspektiivistä, että oletko oikeasti ihastunut tähän ihastukseen, vai onko se enemmän sellaista, että olet ihastunut ajatukseen tästä naisesta. Jotkut suhteet toimii silloin, kun kavereita ollaan.

 

No jos itse pystyt olemaan sen kans kaverina, vaikka se ei suhun koskaan ihastuis, niin senkus pelailette.

Mut tässä hommassa pätee tämä sääntö:
Se nainen voi riittää sulle, mut sä et välttämättä riitä sille. Sillä voi olla miljoona kriteeriä enemmän parisuhteelle kuin sulla.

Ja aina on hyvä jos pystyy katsomaan omaa itseä objektiivisesti, ulkopuolisen silmin. Silloin oppii tajuamaan oman tasonsa ja hommaamaan puoliso omalta tasolta.

 

Mä en tasoista tiedä, mutta aapeen tapauksessa se nainen on vain pelikaveri.

Ei mitään muuta.

Aapeen kannattaisi hankkia itselleen ainakin viisi muutakin kaverisuhdetta vastakkaiseen sukupuoleen.