ihastuminen parisuhteessa?!

["amalie"]

Onko teistä joku joskus itse ollut parisuhteessa/aviossa kera lapsien ja ihastunut toiseen parisuhteessa olevan kanssa ja jättänyt entisen elämän taakseen ja alkanut uuteen? Miten lopulta kävi? Mietin vaan kun itse olen palavasti ihastunut, ehkä jopa rakastunut,ja pohdin mitä hittoa tässä kuuluisi tai voisi tehdä? Nykyisessä suhteessa ei sinällään ole mitään "vikaa" mutta jotain kuitenkin. Jos päätän luopua ihastuksestani, miten se käytännössä onnistuu?

 

[*]

Olen ollut tosi tosi ihastunut ja voin sanoa että siitä luopuminen ei käynyt noin vaan :/ Vaikka välttelin ihastuksen näkemistä niin silti meni monta vuotta että pääsin yli. Ja vieläkin kirpaisee kun nähdään joskus.

 

[bud]

No jos lapsia on, niin ei siinä mitään nykyistä elämää voi vaan taakse jättää. Hyppää nainen sieltä hattarapilveltä takas tähän maailmaan!

 

[ap.]

no siis tarkoitin lähinnä nykyistä miestä enkä koko elämää.

 

[ap.]

ja sanotaan nyt niin, että olen ollut yksinäinen hyvin pitkään nykyisessä suhteessani, eikä muutosta tapahdu vaikka olen puhunut tunteistani monta kertaa.

 

["hmm"]

no sä vastasit jo itse kysymyksees.. jos oot yksinäinen, nii tuskin olet miehes kans onnellinen? (tai näin oletan, en välttämättä ole oikeassa ) miksi olla sen miehen kanssa jos hän ei tee sinua onnelliseksi?

 

[Keijupölly]

Joo. Mä kerroin mun miehelle siitä. Lopulta ymmärsin, että taisin olla eniten ihastunut siihen, että joku tavoitteli minua ja oli minusta niin innostunut. Me kun ollaan oltu miehen kanssa melkein puolet meidän elämästä yhdessä, niin en ole koskaan ehtinyt kokea sellaista aikaa, että mulla olis ollut useampia miehiä, jotka olisi ilmaissut kiinnostustaan. Jollain tavalla tuntui, etten ollut saanut valita useasta eri vaihtoehdosta.

Ihastus on hiipunut kun olen tajunnut sen oikean luonteen. Se oli ihan itsekästä laatua. Olen tajunnut, että mies oli sittenkin kaikista paras valinta, satumaisella tuurilla. Onneksi en ryhtynyt koskaan mihinkään toimiin typerän ihastuksen innoittamana, vaan olen voinut olla avoin omalle miehelle ja kertoa kaikki.

 

[Jehnny Tightlips]

ja sanotaan nyt niin, että olen ollut yksinäinen hyvin pitkään nykyisessä suhteessani, eikä muutosta tapahdu vaikka olen puhunut tunteistani monta kertaa.

Yhden / muutaman palstalaisen yksittäinen kokemus tuskin takaa sinulle mitään lopputulosta sen kummemmin hyvässä kuin pahassakaan. Näin yleisfilosofisesti sanoisin, että jos näet ensinnäkin että nykyinen suhteesi on onneton ja uskot tietäväsi mistä se johtuu, ja lisäksi uskot, että nykyinen tilanne ei ole korjattavissa (perustelu?) niin sitten kannattaa vakavasti miettiä nykyisen suhteen jatkoa. Kannattaa toki miettiä itsekritiikin kanssa. Jotkut ihmiset ovat helpompia / sopivampia kuin toiset, ja siinä mielessä mitään absoluuttista vastausta tähän ei ole, mutta mieti tosiaan huolella ensin.

 

[fifiia]

no siis tarkoitin lähinnä nykyistä miestä enkä koko elämää.

Jos mies on lastesi isä todennäköisesti et voi jättää häntäkää kokonaan meneeseen elämään. Uusi suhde voi tietyissä olosuhteissa onnistua ja tuoda onnen, mutta suuri riski on sille että niin ei käy, varsinkin jos menneisyydessä on selvittämättömiä asioita. Tiedätkö aivan varmasti mihin ihastut; rakastumisen/ihastumisen tunteesee, unelmien puolisoon joka ei ole todellinen vai todelliseen ihmiseen jonka olet valmis hyväsymään sekä hyvine että huonoine puolineen.

 

[Calm in the storm]

ihastuksia tulee ja menee. ei ihastumisentakia kannata erota.
kun se jää vaan ihastukseksi, eikä lähde tapaileen niin se menee kyllä ohi. jos aloittaa tyhmänä rinnakkaissuhteen niin asia on jo monimutkaisempi. sillon asiasta kannattaa keskustella sen puolisonkanssa ja miettiä oisko vaikka joku parisuhdeterapia hyvä vaihtoehto pettämiselle ja erolle.

uudessakin suhteessa tulee arki ja saattaa ihastua taas johonkin toiseen. aina ei vaihtamalla parane. jos mää oisin jokaisen ihastuksen perään lähtenyt niin aikamonta eroa ois takana.

 

[Calm in the storm]

Joo. Mä kerroin mun miehelle siitä. Lopulta ymmärsin, että taisin olla eniten ihastunut siihen, että joku tavoitteli minua ja oli minusta niin innostunut. Me kun ollaan oltu miehen kanssa melkein puolet meidän elämästä yhdessä, niin en ole koskaan ehtinyt kokea sellaista aikaa, että mulla olis ollut useampia miehiä, jotka olisi ilmaissut kiinnostustaan. Jollain tavalla tuntui, etten ollut saanut valita useasta eri vaihtoehdosta.

Ihastus on hiipunut kun olen tajunnut sen oikean luonteen. Se oli ihan itsekästä laatua. Olen tajunnut, että mies oli sittenkin kaikista paras valinta, satumaisella tuurilla. Onneksi en ryhtynyt koskaan mihinkään toimiin typerän ihastuksen innoittamana, vaan olen voinut olla avoin omalle miehelle ja kertoa kaikki.

miten sun mies reagoi siihen kun kerroit asiasta? vatvoitteko asiaa kauan ja pääsikö se asian yli?

mietin, kun olin itse ihastunut toiseen, miespuoliseen ystävääni, parisenvuotta sitten enkä kertonut asiasta miehelleni. aattelin, että satutan sitä kertomalla asiasta. mulla on hyvä mies, kaikinpuolin.
ehkä vähän olin tylsistynyt senhetkiseen tilanteeseeni ja mietin jopa jos oisin eronnut. en kuitenkaan nostanu asiaa pöydälle ja pääsin ihan ittenikesken eroon tunteista.
ei se ois vaihtamalla parantunut, muutos piti tehdä ihan muissa asioissa kun miehenvaihdossa. nyt oon tyytyväinen elämääni

 

[maireaa]

mä olen ihastunut parikin kertaa ja ne tapahtui kun suhteessa "huusin" rakkautta ja huomiota. Meillä oli miehen kanssa tosi vaikeaa,mies aina töissä tai ystävien kanssa. Minä olin kahdestaan aina lapsen kanssa. rakastuin miehen ystävään ja meillä oli sutinaa mutta ei seksiä. Ja toinen ihastuminen tapahtui yksinhuoltajaisään myöhemmin. päätin vaan olla tekemättä mitn ja odotella kun ihastukset kuihtuu. Onneksi annoin olla,olen tajunnut oman suhteeni arvon vuosien varrella.

 

[Keijupölly]

miten sun mies reagoi siihen kun kerroit asiasta? vatvoitteko asiaa kauan ja pääsikö se asian yli?

mietin, kun olin itse ihastunut toiseen, miespuoliseen ystävääni, parisenvuotta sitten enkä kertonut asiasta miehelleni. aattelin, että satutan sitä kertomalla asiasta. mulla on hyvä mies, kaikinpuolin.
ehkä vähän olin tylsistynyt senhetkiseen tilanteeseeni ja mietin jopa jos oisin eronnut. en kuitenkaan nostanu asiaa pöydälle ja pääsin ihan ittenikesken eroon tunteista.
ei se ois vaihtamalla parantunut, muutos piti tehdä ihan muissa asioissa kun miehenvaihdossa. nyt oon tyytyväinen elämääni

No siis mun mieshän tiesi alusta asti että tällänen mies lähestyi mua ja ehdotteli. Mun mies hyväksyi senkin, että ystävystyin sen miehen kanssa. Sen verran tyhmästi käyttäydyin, ehkä kokemattomuuttani, että se mies kuitenkin aika ajoin hiersi minun ja oman miehen välejä. Siltikin, vaikka se ihastus ei enää mun puolelta jatkunut. Mun piti laittaa sen miehen kanssa välit poikki, koska mä koin, että se kuitenkin odottaa jotain. Ja siinä oli muutakin, tunsin, että hän halusi loukata minua tarkoituksella jatkuvasti.

Mä en missään vaiheessa ollut kyllästynyt omaan mieheeni tai tyytymätön. Olin vaan kiittämätön, typerä ja epävarma itsestäni. Samalla olen kaiken aikaa ollut ihastunut ja rakastunut omaan mieheeni. Ihastun aika helposti, mutta opin, mitä oikeasti haluan ja mikä mulle on tärkeetä. Eli seurasi siitä jotain hyvääkin. On pitänyt katsoa aika paljon peiliin. Tiedän, että loukkasin myös paljon sitä miestä jonka kanssa ystävystyin.

 

[tripod]

mietin, kun olin itse ihastunut toiseen, miespuoliseen ystävääni, parisenvuotta sitten enkä kertonut asiasta miehelleni. aattelin, että satutan sitä kertomalla asiasta. mulla on hyvä mies, kaikinpuolin.

Tuskin järkyttyy vaikka kerrot. Todennäköisesti sun mies on myös ehtinyt olla ihastunut kerran jos toisenkin.. ihastumiset on osa ihmisenä olemista.

 

[Millenia]

Tuskin järkyttyy vaikka kerrot. Todennäköisesti sun mies on myös ehtinyt olla ihastunut kerran jos toisenkin.. ihastumiset on osa ihmisenä olemista.

No enpä tiedä... ei se välttämättä ole hääviä kuitenkaan kuulla toisen tunteista, varsinkaan jos ne on kohdistuneet johonkin yhteiseen tuttuun ja/tai henkilöön jota vieläkin tavataan. Minusta kertomalla ei saavuta mitään mutta voi mahdollisesti kuitenkin vielä loukata toista.

 

[tripod]

No enpä tiedä... ei se välttämättä ole hääviä kuitenkaan kuulla toisen tunteista, varsinkaan jos ne on kohdistuneet johonkin yhteiseen tuttuun ja/tai henkilöön jota vieläkin tavataan. Minusta kertomalla ei saavuta mitään mutta voi mahdollisesti kuitenkin vielä loukata toista.

Jos mitään niin kertominen voi lisätä luottamusta. Tai jopa olla imartelevaa kun toinen on silti valinnut jäädä.

Kertomatta jättämisestä voi taas olla haittaa jos mies onkin huomannut jotain, sittenhän voi jo ajtella että on jotain vakavampaakin kun sen pitää salata. Mutta tuskin hajuaa siitäkään niin kauan kun vaimo aina palaa halukkaana hänen sänkyyn.

 

[Beau Brummell]

Ruoho ei ole vihreämpää aidan takana, uskoisin.

Mitä koet saavasi toisen miehen kanssa, mitä et nykyisen miehesi kanssa saa? Jokaisessa suhteessa on ja tulee olemaan omat ongelmansa, haittansa ja ärsytyksensa, jos toki omat ihanuutensakin.

Ihastumisia tulee ja menee, jopa pariutuneilla ihmisillä. Toiset ovat herkempiä ihastumaan. Jos sitä ihastumista ruokkii, niin se jatkuu. Kun antaa asian olla, se hiipuu - näin olen itse sen kokenut. Ihastuminen on mennyt ohi, kun ei ole aktiivisesti pitänyt sitä yllä.

 

[Millenia]

Mielestäni ihastumisen kohdalla kannattaa miettiä sitä nykyistä suhdetta ihan ilman sitä kuvioissa pörräävää "toista". Jätä se ihastus kokonaan pois laskuista ja mieti toimiiko nykyinen suhde ja jos ei niin haluatko saada sen toimimaan. Tämä on ainoa asia, josta tulee välittää. Jos vastaus jompaan kumpaan on kyllä, anna sen ihastuksen unohtua. Jos vastaus on ei, eroa ja ota pienen hengädystauon jälkeen ihastukseen yhteyttä jos vielä kiinnostaa.

 

[tripod]

Mielestäni ihastumisen kohdalla kannattaa miettiä sitä nykyistä suhdetta ihan ilman sitä kuvioissa pörräävää "toista".

Aikuinen yleensä tietää mihin omat rahkeet riittää. Jos yhtään epäilee että oma tai puolison pää ei kestä ihastumista ei tietenkään kannattaa ihastua tai ruokkia tunteita.

 

[chef]

Kyllä se ihastuminen pakkaa yleensä olemaan sellaista haavemaailmaa. Ei se arki sen ihastuksen kanssa kuitenkaan pidemmän päälle olisi yhtään sen eksoottisempaa, kuin sen oman kumppanin kanssa...jos siis suhteessa noin niinkuin muutoin on kaikki ok

Mä olen itse sellainen haahuilija...välillä on vaikeaa olla tyytyväinen siihen mitä on. Aikoinaan elin hyvin vaikeaa elämänvaihetta, kun rinnalla oli hyvä mies muutoin, mutta minkään sortin lupausta en huomisesta saanut. Mies ei osannut taikka halunnut juurtua. Mä puolestani olisin antanut mitä tahansa, jos olisimme voineet ns, jäädä paikoilleen.

Juurtumattomuus oli mulle lopulta liikaa ja niinpä lähdin omille reiteilleni. Onneksi, sillä sitä kautta löysin nykyisen mieheni, joka seisoo niin vahvoilla juurilla paikoillaan, ettei monikaan. Mies vastasi täydellisesti sitä mitä etsin ja olin onneni kukkuloilla.

Vaan kun aikaa kuluin, muutuin taas tyytymättömäksi. Ei se juurtuminen ollutkaan hyvä. Se toinen ääripää tuntui paremmalta...jännittävämmältä ja kutkuttavammalta. Tähän samaan syssyyn tämä juureton mies menneisyydestä otti yhteyttä. Siinä kohtaa koin niin ristiriitaisia tunteita, ettei ole tosikaan. Olin aivan pihalla muutaman viikon, kun en tiennyt mitä haluan vai haluanko yhtikäs mitään.

Juurettomuus ei edelleenkään ollut se mun juttuni, mutta liian vahvat juuret tuntui myös ahdistavalta. Mietin vakavasti elämää ihan vaa itsekseni lasten kanssa, mikä toisaalta oli ihan naurettavaa, sillä mulla on aidosti hyvä avioliitto. Mutta kun kaikki vaihtoehdot piti käydä läpi, niin halusin tosissani ne kaikki vaihtoehdot miettiä. Siltä silloin tuntui.

Mietin, pohdin, juttelin, kuuntelin ja mietin lisää. Otin vähän etäisyyttä ihan kaikkeen ja aikaa itselleni. Sieltä se sitten pompsahti...kyllä tämä elämä on sitä, mitä haluan elää. Ehkei siltä tunnu ihan joka hetki, mutta olenko mä muka joskus elänyt sellaista elämää, johon olisin ollut 24/7 tyytyväinen? En ole, enkä tule elämään...mä kun olen perusluonteeltani niin tyytymätön

 

[Von tötterström]

Kyllä se ihastuminen pakkaa yleensä olemaan sellaista haavemaailmaa. Ei se arki sen ihastuksen kanssa kuitenkaan pidemmän päälle olisi yhtään sen eksoottisempaa, kuin sen oman kumppanin kanssa...jos siis suhteessa noin niinkuin muutoin on kaikki ok

Mä olen itse sellainen haahuilija...välillä on vaikeaa olla tyytyväinen siihen mitä on. Aikoinaan elin hyvin vaikeaa elämänvaihetta, kun rinnalla oli hyvä mies muutoin, mutta minkään sortin lupausta en huomisesta saanut. Mies ei osannut taikka halunnut juurtua. Mä puolestani olisin antanut mitä tahansa, jos olisimme voineet ns, jäädä paikoilleen.

Juurtumattomuus oli mulle lopulta liikaa ja niinpä lähdin omille reiteilleni. Onneksi, sillä sitä kautta löysin nykyisen mieheni, joka seisoo niin vahvoilla juurilla paikoillaan, ettei monikaan. Mies vastasi täydellisesti sitä mitä etsin ja olin onneni kukkuloilla.

Vaan kun aikaa kuluin, muutuin taas tyytymättömäksi. Ei se juurtuminen ollutkaan hyvä. Se toinen ääripää tuntui paremmalta...jännittävämmältä ja kutkuttavammalta. Tähän samaan syssyyn tämä juureton mies menneisyydestä otti yhteyttä. Siinä kohtaa koin niin ristiriitaisia tunteita, ettei ole tosikaan. Olin aivan pihalla muutaman viikon, kun en tiennyt mitä haluan vai haluanko yhtikäs mitään.

Juurettomuus ei edelleenkään ollut se mun juttuni, mutta liian vahvat juuret tuntui myös ahdistavalta. Mietin vakavasti elämää ihan vaa itsekseni lasten kanssa, mikä toisaalta oli ihan naurettavaa, sillä mulla on aidosti hyvä avioliitto. Mutta kun kaikki vaihtoehdot piti käydä läpi, niin halusin tosissani ne kaikki vaihtoehdot miettiä. Siltä silloin tuntui.

Mietin, pohdin, juttelin, kuuntelin ja mietin lisää. Otin vähän etäisyyttä ihan kaikkeen ja aikaa itselleni. Sieltä se sitten pompsahti...kyllä tämä elämä on sitä, mitä haluan elää. Ehkei siltä tunnu ihan joka hetki, mutta olenko mä muka joskus elänyt sellaista elämää, johon olisin ollut 24/7 tyytyväinen? En ole, enkä tule elämään...mä kun olen perusluonteeltani niin tyytymätön

Ts. Ongelmallinen tapaus

Selvitä menneisyyteni haamut ja se kuka olet ja miksi

 

[chef]

Ts. Ongelmallinen tapaus

Selvitä menneisyyteni haamut ja se kuka olet ja miksi

En koe olevani ongelmallinen tapaus. Mä olen onnellinen ja elän juuri sellaista elämää mitä haluan. Mulla on kaikki se mistä olen aina haaveillut ja mihin olen tietyllä tapaa pyrkinyt.

Mussa vaan on joku vika. Enkä mä usko että sitä vikaa voidaan enää parantaa. En tosin sinänsä koe sitä ongelmaksi, koska osaan olla ja elää sen kanssa. En usko, että enää kohtaan parisuhteeni tiimoilta vastaavaa "kriisinpaikkaa", koska mä olen jo kerran käynyt läpi sen että onko tämä sitä mitä haluan ja todennut, että on.

Tosin tulen kokemaan sen kriisin jonkun muun asian tiimoita...ja nyt näyttää siltä, että se on lapsiluku. Mutta eiköhän siihenkin asiaan sitten saada joku selkeä näkemys kun kriisi paukahtaa kunnolla päälle ja poden sitä sen pari viikkoa.

Mulla on niin rankka menneisyys (lapsuus) etten koskaan tule ns. ehjäksi. Mutta olen sen tosiaan hyväksynyt ja ymmärrän että siitä johtuu tuuliviirisyyteni. Ja sellaisen asian kanssa on ihan kohtalaisen helppo olla ja elää, minkä hyväksyy ja jota osaa tietyllä tapaa käsitellä

 

[Chala]

Tunteita tulee ja menee, itse pitää päättää hallitseeko niitä tunteita vai antaako niiden holtittomasti viedä itseään.