ihastuminen avioliitossa..

[surkea]

Aina sanotaan että pikku ihastumiset on ihan normaaleja avioliitonkin aikana eivätkä ole haitaksi kun mitään ei tapahdu..

Mutta kuinka kauan menee että se ihastuminen menee ohitse?

Olen vuoden verran kaivannu toisen miehen lähelle, tunnen hänet jo pitkältä ajalta, pitemmältä kuin oman aviomieheni ja jotenkin tuntuu että mitä kauemmin menee niin sitä enemmän häntä kaipaan..En ole onnellinen avioliitossani, en ole ollut hetkeen eikä se varmasti tilannetta helpota...

 

[se ap]

Eikö kukaan muu ole koskaan tälläseen tilanteeseen joutunut?

 

["vieras"]

Ensin sun pitää kysyä itseltäsi haluatko siitä ihastumisesta eroon. Toimit sitten sen mukaan.

 

[Tuttua]

Samassa tilanteessa. Ihmisen olen tuntenut jo jonkin aikaa, viihtynyt kanssaan aina. Nyt sitten lävähti täysillä päälle kun kuulin hänen olevan kiinnostunut. Mulla on todella huono suhde ja eroa ollaan tehty jo pari vuotta. Sellainen pikkulikka olo kun näenkin tämän ihmisen, en ajattele muuta mutten tiedä miten tästä eroon. Ja samalla mielellään tästä suhteesta eroon...

 

[ihastunut]

Me oltiin mun entisen miehen kans yhdessä monta vuotta, lähemmäs 9v mutta ei naimisissa. Oltiin oltu yhdessä ehkä 7 vuotta kun ihastuin toiseen mieheen, se tapahtui nopeasti ja arvaamatta. En päässyt hänestä eroon ennenkuin erottiin miehen kanssa, silloin unohdin molemmat samalla kertaa ja päätin jatkaa elämääni yksin. Kaksi vuotta kuitenkin kituuttelin tilanteessa enkä saanut ihastusta mielestäni. Tottakai se vaikutti myös suhteeseen, en huomioinut miestäni tarpeeksi kun ajatukset oli muualla.

Sen jälkeen kun jätin molemmat miehet taakseni, olin jonkin aikaa yksin ja unohdin ihastuksenkin. Siitä on nyt 8 vuotta ja toisinaan mahan pohjassa kutkuttaa vieläkin kun miettii sitä ihastuksen tunnetta silloin....meni siinä aikaa ennenkuin pystyin unohtamaan. Löysin uuden rakkauden ja silloin unohtui kaikki menneet.

 

[surkea]

Meillä on itseasiassa nuorempana ollut peliä tän ihastuksen kanssa mut se vaan jäi sillon jotenkin, ollaan kuitenkin säilytty ystävinä ja jaetaan paljon asioita...Kun on vaikeeta, seistään toistemme tukena.Jotenkin vaan vuosi sitten se iski muhun et ei hitsi, tuo on se...En vaan saanut mitään tehtyä..Ja tiedän että hänkin on ainakin joskus tuntenut jotain..

En tiiä, helkutin hankala tilanne...Hän on suhteessa ja toivon hänelle hyvää, silti syö niin pirusti...Ite taistelen huonossa parisuhteessa ja odotan vain sitä päivää että pääsen lähtemään...

 

["kohtalotoveri"]

ole yksin. itsellä samankaltainen tilanne tällä hetkellä. Niin oma aviomieskin kuin ihastukseni, ovat molemmat jo teinivuosilta tuttuja ja kummankin kanssa jotain pientä säätöä silloin (eri aikaan tosin). Tapasin nykyisen mieheni uudelleen muutama vuosi sitte, mentii naimisiin, ostettiin talo jne unelmaa..Kunnes iski se tosiasia päin kasvoja (olin katsellut maailmaa punaisten ruusujen takaa), että mieheni on aivan vkonloppu alkoholisti. Siitä onkin aiheutunut suurimmat riidat, viina on tärkeämpää, kuin mä..Ja nyt taannoin törmäsin tähän toiseen ihmiseen, joka on myös tahoillaan naimisissa..Me ei saatu silmiä irti toisistamme, tekstaillaan/nähään "vahingossa" ym..Mitään ei oo tapahtanut, mitään ei olla rikottu, ainakaan vielä..Mä en saa tätä toista miestä pois mielestäni, vaikka kuinka koitan.. Vuosia sitten, kun juttelimme jossain, hän katui, ettei ollut pysähtynyt mun kanssa tekemään yhteistä tulevaisuutta ja on edelleen sitä mieltä..Mitä tostakin vois aatella, muuta kuin elämä on sekaisin..

 

["Vieras"]

Arjesta pakoa. Kykenemättömyyttä käsitellä tunteitaan. Kykenemättömyyttä parantaa nykyistä suhdetta. Aika tavallista perusihmiselle, joka on käsitellyt omaa tunnemaailmaansa vähänlaisesti tai sitten märehtii sitä liikaakin ja on jokaisen tuulenvireen vietävissä.

Jos suhde on oikeasti huono, niin miksi ette uskalla siitä lähteä? Ihan ilman kolmansia osapuolia?

Eikö ihmisen perustilassa pitäisi olla yksin, ja parisuhteessa vain, jos siihen on kaikki mahdolliset edellytykset.

Suhteesta suhteeseen loikkimista tuo on, eikä mitään muuta.

 

["vieras"]

[QUOTE="Vieras";29170616]Arjesta pakoa. Kykenemättömyyttä käsitellä tunteitaan. Kykenemättömyyttä parantaa nykyistä suhdetta. Aika tavallista perusihmiselle, joka on käsitellyt omaa tunnemaailmaansa vähänlaisesti tai sitten märehtii sitä liikaakin ja on jokaisen tuulenvireen vietävissä.

Jos suhde on oikeasti huono, niin miksi ette uskalla siitä lähteä? Ihan ilman kolmansia osapuolia?

Eikö ihmisen perustilassa pitäisi olla yksin, ja parisuhteessa vain, jos siihen on kaikki mahdolliset edellytykset.

Suhteesta suhteeseen loikkimista tuo on, eikä mitään muuta.[/QUOTE]

Juuri näin. Toisille tuntuu vain tosiasioiden tunnustaminen olevan vaikeaa. Suhteesta ei haluta lähteä ennenkuin seuraava "poka" on jo satavarma = eli pettämistäkin on jo tapahtunut.
Sitten jeesustellaan palstalla kuinka tässä näin kävi. Ihmiset eivät uskalla/kykene ottamaan vastuuta teoistaan vaan mennään vain ns. virran mukana mukamasten vaikka tehdään itse niitä päätöksiä koko ajan.

 

["Vieras"]

"Mulle vaan kävi näin!" on aika yleinen selitys avioliiton ulkopuoliselle suhteelle. Ei siinä vain käy niin, kyllä siinä on tapahtunut paljon sitä valintaa ennen, ja se lopullinen askel kohti suhdetta on sitten jo viimeistään tiedostettu vallinta.

Mutta teoriassa jo oman suhteen rapauttaminenkin on jonkinlainen valinta, tapahtuipa se minkä tahansa syyn, kuten työn, harrastusten, arkikiireiden tai minkä tahansa muun ulkoisen tekijän, nojalla.

Elämänhallintataitojen puutetta, avoimuuden puutetta suhteessa itseen ja muihin.

En ehkä ole helpoin mahdollinen kumppani, mutta ainakin kitisen murheeni ulos saman tien, kun niitä tulee. Rakentavammaksi voisin siinä opetella, mutta sulkeutumista en toivo itseltäni enkä kumppaniltani.

Jos siis joskus tosiaankin tulee tilanne, että minut halutaan vaihtaa, niin faktat tiskiin mahdollisimman nopeasti. Ei mitään pelejä.

En lähtökohtaisesti viehäty mistään polyamorisesta järjestelystä, joten haluan, että kumppaninikin hoitaa yhden suhteen kerrallaan. Jos se ei riitä, en silti toivo hänen velvoittavan minua olemaan (tietämättäni/tahtomattani) mukana sellaisessa.

 

[alkuperäinen]

Otetaas pakkia...En ole kolmatta hankkimassa, en todellakaan, kerroin vain mitä tunnen...Tähän tilanteeseen mikä on valloillaan avioliitossa liittyy paljon asioita joita en viitti sen kummemmin alkaa avaamaan nettipalstalla, mutta sanotaan näin että yksin ei voi kukaan parisuhdetta pitää pystyssä..

Lähtemistä olen harkinnut ja jollain tasolla jo toteuttamassa, halusin vaan purkaa mieltäni, en sen kummempaa..