Ihania ajatuksia synnytyksestä

  • Viestiketjun aloittaja RouvaHuldaHuoleton
  • Ensimmäinen viesti
RouvaHuldaHuoleton
Heippa, keräydytään tähän pinoon me, jotka oikein odotetaan että saadaan synnyttää. Mie odotan nimenomaan että saan uuden yrityksen alateitse, kun esikolla meni pieleen lähes kaikki aasta ööhön. Joten ajattelen niin, että jos siitä selvisin niin toisen täytyy olla jo helpompi kun ei ole todennäköistä että tulee yhtä kurjaa.

Olen aina pelännyt sektiota (ajatuksena). Siinä nelosen dokkarissa (jossa äiti synnytti numeron 15) näyettiin sektio ja se tuntuu edelleen vaan pahemmalta vaihtoehdolta. Jos tilanteet kehittyy siihen, niin eipä mittään sittenhän siitä selvitään mutta missään nimessä en sektiota haluaisi ikinä, jos vaan ei ole lapsen tai oma terveys vaarantunut.

Minä odotansitä kipua, josta tiedän että nyt se on menoa. Odotan sitä että tunnen joka solullani (kipulääkkeiden läpi ;)) sen kun lapsi todella syntyy. Odotan että saan olla osa sitä "verta ja suolenkappaleita", alkukantaista ja pysyvää ja yleismaailmallista tapahtumaa.

Tähän ketjuun ei saa minusta tulla mitään toisten syyttelyä, painostusta tms. Haluan että tässä vaan odotetaan innolla sitä, että saamme synnyttää rakkaat lapsemme maailmaan juuri siten kun on meidän kohdallemme suotu, alakautta, sektiolla tai vaikka suun kautta jos siltä tuntuu ;) :heart:
 
En ole raskaana, mutta siitä lähtien kun tuo pojan pukkasin maailman, olen toivonut, että vielä sen saan kokea. Synnytys (helppo mutta kivulias tottakai) oli ehdottomasti elämäni hienoin kokemus.
Ja se kun sai vauvan rinnalle... sille ei oikeasti ole sanoja.
Ja kun hoitaja kärräili pyörätuolilla mua ja sylissä olevaa nyyttiä osastolle olin varmaan kuin naantalin aurinko - onnellinen ja ylpeä pienestä tuhisijastani.
 
Toista toivova
En minäkään vielä ole uudestaan raskaana, mutta jo ekan synnytyksen jälkeen ilmoitin kätilöille, että tulen varmasti uudestaan.

Minusta oli hienoa heittäytyä kuuntelemaan omaa kroppaansa ja antaa sen tehdä työtään. Aika menetti ihan merkityksensä, tiesin, että nyt se tapahtuu, mutta koska sitten se on ohi, oli vielä arvoitus. Kipua kestin hyvin ja sai siihen sitten apua, kun liian kovaksi muuttui. Mutta kaikella sillä kivulla oli tarkoitus ja siksi sitä tuntui niin helpolta kestääkin.

Ihan uskomaton fiilis oli sitten, kun kätilö sanoi, että sitten voi alkaa ponnistamaan ja sitten kun se oma lapsi nostettiin heti syliin ja kun pieni tiiraili silmillään maailmaa ja minua ja etsi tietänsä rinnalle. Kyyneleet tulevat yhäkin silmään, mitään niin hienoa en ollut siihen mennessä kokenut.

Minäkin pelkään sektiota ajatuksena, koska se on niin massiivinen leikkaus. Tietenkin, jos lapsen tai oma terveys sitä ehdottomasti vaatii, täytyy siihen sitten mennä, mutta tosiaan toivon, että vielä (ja pian!) saisin tuon alatiesynnytyksen kokea.
 
Enkelimankeli
Niin hullua kun se onkin, että synnyttämään pitäs päästä. Kolme lasta on ja vielä pieni toive nelosesta. Tietenkään en lapsia tee vain päästäkseni synnyttämään.

Mulla on ollut joka raskaudessa kova halu synnyttää nimenomaan alakautta. Sektio on pelottanut ja kovasti olen toivonut etten siihen joutuisi. Helppoja ei ole synnytykseni olleet mutta joku alkukantaisuus siinä kiehtoo. Olen miettinyt, että yksi suuri asia on, etten voi ennalta tietää milloin vauvani syntyy. Minä en halua tietää sitä niinkuin en montaa muutakaan asiaa. Haluan ottaa vastaan sen mitä tarjotaan.

Vaikka se kipu on ihan mieletöntä ja riepottaa mennessään, niin se on jotain mitä odotan. Kun se tunne lyö kehon läpi, tiedän, että nyt on lähellä lapseni syntymä ja elämän uusi alku niin minulla, koko perheellä ja vauvalla.

Kun synnytyksen lopussa jo luulee, että järki pakenee kivun ja puristuksen voimasta niin huomaakin, että sehän loppui ja uusi nyytti siinä tuoreena vatsalla katselee.

Tietenkään en voi sitäkään tietää menisikö neljäs kerta noin mutta toivoisin kovasti. Jos sitten synnytystavasta tulisi sektio niin sekin tietysti kävisi, koska minulle kumminkin on tietysti tärkeintä vauvan ja minun turvallisuus.

Alakautta synnyttäminen on minun juttu =)
 
Synnyytyksestä tasan kaksi viikkoa ja nyt jo haikeana muistelen sitä tapahtumaa. Kipu ja tuska tiessään ja ihana nyytti vieressä.

Ehdottomasti maailman hienoin ja kutkuttavin tunne, kun supistukset alkavat ja tiedät että kohta kipu alkaa olla sietämätöntä ja lapsen maailmaantulon hetki lähestyy. Ilmassa on jännitystä ja isä on vieressä hermostunut. Lapsivesien hulahtamisen jälkeen osaat varautua siihen, että kivut tuplaantuvat ja triplaantuvat, mutta osaat tietyllä tavalla nauttia siitä, koska jokainen supistus viel lähemmäs sitä hetkeä jolloin saat luvan ponnistaa. Kun luvan ponnistukseen on saanut sitä puristaa kaiken eläimellisen sisäisen voimansa kehiin mitä luoja on naiselle suonut. Maailman ihanin asia on kun saat lapsen puristettua läpi synnytyskanavan. Lapsen rinnalletuonti ja ne ihanat suuret sirittävät silmät tapittavat maailmaa ensimmäistä kertaa.

Eihän tässä voi kuin toivoa, että ehkä vielä kerran saan kokea sen. (2 erilaista synnytystä kokenut)
 
Minä voisin kanssa osallistua tähän pinoon. Takana on kolme alatiesynnytystä (tai oikeastaan neljä, os rv:llä 19 synnytetty menehtynyt poika lasketaan). Minun synnytykseni ovat kyllä olleet positiisia kokemuksia, joskin hyvin erilaisia kaikki.

Esikoinen melko oppikirjamaisesti kestäen suht kauan.
Kakkonen pikavauhtia 1h 18 min.
Kuopus rauhallisesti noin neljässä tunnissa.

Tuossa viimeisessä synnytyksessä koin todellakin eka kertaa olevani itse tilanteen herra niin paljon kuin siinä tilanteessa nyt voi. Ja kokemuksesta jäi todella positiivinen mieli.

Sitten oli tuo yksi haaksirikko...

Ja nyt odotellaan toiseen kertaan neljättä lasta ja toivotaan, että tällä kertaa pääsis loppuun saakka vielä kokemaan sen kerran.
 
On ihanaa tuntea miten ihmeellinen täydellinen naisen kroppa minulla on, joka pystyy voittamaan kivut ja pelot ja synnyttämään lapsen, kuten naiset loputtomassa sukupolvien ketjussa ovat tehneet. On ihanaa tuntea, miten sitä osaa jotain niin uutta ja ihmeellistä ja samalla luonnollista, tuntea miten ponnistamalla saa punnerrettua lapsensa sentti sentiltä lähemmäs ulkomaailmaa. On hienoa tuntea, miten kaiken vaivan ja kivun jälkeen kaikki tuska yhtäkkiä unohtuu ja vain katselen onnen kyynelten läpi pientä täydellistä nyyttiä, joka tarvitsee minua enemmän kuin kukaan muu koskaan.
 
Voih, typy 2,5kk ja odotan jo innolla sitä aikaa kun jätetään taas ehkäisy pois, jännitetään plussaa, ollaan raskaana ja jännitetään lopulta milloin lähdetään synnyttämään. Ilman kipulääkkeitä, omaa kehoa kuunnellen. Ilokaasun jätän ensikerralla pois, meni pää liikaa sekaisin siitä näin jälkeenpäin pohtien.

Mä haluan raskautua!!! Mutta se vie vielä useamman vuoden :( :D ..ei nyt heti perään kuitenkaan.

Ja sieltä sairaalasta tämä typy häippäsee polikliinisesti, se on varma! :kieh:
 
Ihanan pinon olette kehitelleet. Synnyttäminen on niin ihanaa. Minulla on kaksi synnytystä takana. Nuorimmaisemme on viisikuinen ja vieläkin ajattelen onnelliseni sitä ihanaa synnytystä. Jos jotain olen elämässäni tehnyt täydellisesti niin se meni niin. Se oli niin alkuvoimaista. Opin elämältä niin paljon ja kaunista.
 
Lumikki
Hyvin ootte saanu puettua sanoiksi tuntemuksianne!

10.05.2005 tasan 1,5v sitten...
Omat tunteet menee vuoristorataa, kuohuu, välillä odotuksen ja kauhun, onnen ja epävarmuuden. Se kivun määrä, odotus mihin oma keho seuraavaksi vie, itse vain kuorena kaikessa myllerryksessä.
Tavalaan voimaton olo, kaiken luonnollisuuden sisällä, jossa kaikki voimat on pelissä kerralla. Täysillä. ELÄMÄNKOKEMUS!
Ja se pakottava ajatus, vielä kerran. Tämä on pakko saada kokea vielä!

Onneksi maaliskuussa tämä suotakoon.
Kyyneleiden läpi kirjoitettuna...
 
On ihanaa kohdata oma lapsi. On ihanaa saada hänet syliin ja rinnalle. Vaikka ensimmäisen kerran katsoo pienen silmiin niin heti tietää, että tätä ihmistä minä rakastan ja hyvä haluan olla. Hyvyys ja rakkaus kasvaa syntymässä, pienen käärön tuoksussa ja tuhinassa. Sen me äidit osaamma, se on ihanaa. On ihanaa tulla äidiksi kuin vuoren päälle kiipeisi ja sieltä näkisi elämänsä meren.
 
Rouvahuldahuoleton
Tänään vertailtiin synnytyskokemuksia uuden ystävän kanssa.... Voi että mikä malttamaton, kauhunsekainen kaipuu tuli päästä jo sinne! Vaikka oikeastaan olen onnellinen että saan vielä puoli vuotta olla kahden tuon aurinkoni, esikoistytön kanssa. Mikähän siinä onkin, että kaikista kokemistani kauhuista (synnytys oli aika hurja, moni asia meni pieleen sen aikana ja jälkeen) huolimatta en pelkää, vaan suorastaan kaipaan sinne uudelleen. siinä on jotain maagista joka vetää minua puoleensa niin, että suunnittelen jo kolmatta kertaani vaikka kakkosraskaus on vasta viikolla 13+6 :D

 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 07.11.2006 klo 12:50 Ninniliina kirjoitti:
En ole raskaana, mutta siitä lähtien kun tuo pojan pukkasin maailman, olen toivonut, että vielä sen saan kokea. Synnytys (helppo mutta kivulias tottakai) oli ehdottomasti elämäni hienoin kokemus.
Ja se kun sai vauvan rinnalle... sille ei oikeasti ole sanoja.
Ja kun hoitaja kärräili pyörätuolilla mua ja sylissä olevaa nyyttiä osastolle olin varmaan kuin naantalin aurinko - onnellinen ja ylpeä pienestä tuhisijastani.
Ja nyt näyttäisi siltä, että mikäli kaikki menee hyvin, pääsen synnyttämään taas ensi heinäkuussa!!! :D :heart:
 
Rouvahuldahuoleton
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.11.2006 klo 11:08 Ninniliina kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 07.11.2006 klo 12:50 Ninniliina kirjoitti:
En ole raskaana, mutta siitä lähtien kun tuo pojan pukkasin maailman, olen toivonut, että vielä sen saan kokea. Synnytys (helppo mutta kivulias tottakai) oli ehdottomasti elämäni hienoin kokemus.
Ja se kun sai vauvan rinnalle... sille ei oikeasti ole sanoja.
Ja kun hoitaja kärräili pyörätuolilla mua ja sylissä olevaa nyyttiä osastolle olin varmaan kuin naantalin aurinko - onnellinen ja ylpeä pienestä tuhisijastani.
Ja nyt näyttäisi siltä, että mikäli kaikki menee hyvin, pääsen synnyttämään taas ensi heinäkuussa!!! :D :heart:
Ai miten hienoa!!!!!!!!! Onnea :hug: :flower:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.11.2006 klo 12:16 Rouvahuldahuoleton kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.11.2006 klo 11:08 Ninniliina kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 07.11.2006 klo 12:50 Ninniliina kirjoitti:
En ole raskaana, mutta siitä lähtien kun tuo pojan pukkasin maailman, olen toivonut, että vielä sen saan kokea. Synnytys (helppo mutta kivulias tottakai) oli ehdottomasti elämäni hienoin kokemus.
Ja se kun sai vauvan rinnalle... sille ei oikeasti ole sanoja.
Ja kun hoitaja kärräili pyörätuolilla mua ja sylissä olevaa nyyttiä osastolle olin varmaan kuin naantalin aurinko - onnellinen ja ylpeä pienestä tuhisijastani.
Ja nyt näyttäisi siltä, että mikäli kaikki menee hyvin, pääsen synnyttämään taas ensi heinäkuussa!!! :D :heart:
Ai miten hienoa!!!!!!!!! Onnea :hug: :flower:
kiitos :ashamed: ihan sekaisin vieläkin kun en olis uskonu millään, että näinkin nopeasti onnistuisi... =)
 
Minulla myös jo 2 synnytystä alakautta. Ekaan en oiken "päässyt mukaan" kun oli pihtiulosautto. Mutta toinen.... luomuna, vain pari henkosta ilokaasua juuri ennen ponnistusta, minuutin ponnistusvaihe, katsoin itse kun vauvan pää, hartiat, vartalo, peppu ja jalat tulivat ulos. Mieletöntä. Ja jälkeenpäin kuulin kätilöltä maailman parhaimman tunnustuksen, hän sanoi: "Sä olit niin kahdestaan sen kohtusi kanssa, kuuntelit ja hengitit sen tahtiin", voiko kätilö ihanammin sanoa. En enää pääse kokemaan synnytystä. Kolmosta ei tule.
 
vieraampi
onpa ihanaa lukea tälläistä.

minä kun jo luulin ettei kukaan enää nykyään suostu synnyttämään alakautta. kauhujuttuja vaan levitellään invalidisoituneista alapäistä ja paikkojen piloille menon pelossa leikkauksia vaaditaan.

IHANAA kuulla, että jotkut HALUAVAT synnyttää !
 
RouvaHuldaHuoleton
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.11.2006 klo 17:05 vieraampi kirjoitti:
onpa ihanaa lukea tälläistä.

minä kun jo luulin ettei kukaan enää nykyään suostu synnyttämään alakautta. kauhujuttuja vaan levitellään invalidisoituneista alapäistä ja paikkojen piloille menon pelossa leikkauksia vaaditaan.

IHANAA kuulla, että jotkut HALUAVAT synnyttää !
Mun alapää on kyllä vallan invalidisoitunut, voi tsiisus miltä se näyttää kun tikit repesivät ja sinne parantui parit "nahka heltat". Vaan eivät nuo elämää haittaa, kannan ylpeänä kuin taisteluarvet :)

Mie luulen että mun intoilu ja halu synnyttää alakautta kestää tasan siihen kun se synnytys on tositoimissa, mutta silloinhan sitä toivoo jo "kuulaa" ja vannoo ettei ikinä enää.... Se kuuluu asiaan ja naurattaa jo seuraavana päivänä, onneksi :D

Eli, ihanaa ihanaa ihanaa, enää vajaa puoli vuotta kun pers.e repeää, tulee verenhukkaa ja kakkaa siihen laverille. Sillä niin tulee myös se vauva ulos, ja se korvaa kaiken, vaikka sen että joutuisivat ompelemaan värkit kiinni lopullisesti sen jälkeen :kieh: :heart:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.11.2006 klo 23:48 Emilyn kirjoitti:
Ja sieltä sairaalasta tämä typy häippäsee polikliinisesti, se on varma! :kieh:
Näin mäkin ajattelin ekan synnytyksen jälkeen, mutta kun toisella lapsella olikin syntyessään tulehdus keuhkoissa ja minulla häpyluu murtunut, ei sitä sitten päästykään heti kotiin... Silloin keskityttiin paranemiseen ja onneksi loppu hyvin kaikki hyvin :)
Mutta kyllä mäkin tähän ketjuun taidan kuulua, innolla odotan synnytystä, jos sen vielä joskus pääsisi kokemaan... :whistle: mutta voi kun ei enää tulisi huonoja kokemuksia raskausajan hoitajista ja lääkäreistä... :/
Toiveena olisi että lopputuloksena olisi terve lapsi ja siinä synnyttäessä saisin lillua altaassa (tai taas suihkussa), jutella miehen kanssa ja kätilöt pitäisi minutkin ajantasalla "suunnitelmistaan" ;)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.11.2006 klo 12:58 RouvaHuldaHuoleton kirjoitti:
Eli, ihanaa ihanaa ihanaa, enää vajaa puoli vuotta kun pers.e repeää, tulee verenhukkaa ja kakkaa siihen laverille. Sillä niin tulee myös se vauva ulos, ja se korvaa kaiken, vaikka sen että joutuisivat ompelemaan värkit kiinni lopullisesti sen jälkeen :kieh: :heart:
:LOL: voihan sen noinkin ilmaista :LOL:
 
suklaamuffinssi
Minäkin haluaisin päästä synnyttämään!!!! Siis ihan oikeesti alakautta!! Ihan kohta olen kyllä menossa sektioon... Mutta sinne synnytyssaliin minä nyt haluaisin ja olen kamalan kateellinen kaikille teille ketkä sinne pääsette. Vaikka vielä kaksivuotta sitten tappalin pelkopolilla siitä, etten koskaan enää joutuisi...

Ensinmäinen synnytykseni oli kamala. 28h kamalaa tuskaa, josta viimeiset kuusi tuntia oli paikat täysin auki -> kohtu tulehtui -> synnytys pysähtyi -> kiireellinen sektio. Sen jälkeen olen ollut kahdessa suunnitellussa sektiossa.

vaikka ensinmäinen alatiesynnytykseni ei mennyt oikein hyvin, haluaisin nyt kokea uudelleen ne "muka niin sietämättömät" supistukset. Haluaisin saada uuden mahdollisuuden onnistua synnyttäjänä. Haluaisin kokea juuri niitä samoja asioita, mitä muut ovat tähän ketjuun jo listanneet.

Ehkä eniten juuri haluaisin kokea sen, kun vauva oikeasti tulee ulos. Ehkä mieltäni on jäänyt kaivamaan juuri se, että se jäi kokematta.
 
äitineljälle
Voi, se on ihanaa! Kaikki se työ minkä tekee käydäkseen supistusten läpi ja sitten ponnistaa maailmaan oma tuttu, mutta silti aivan uusi ihminen. Pienin on nyt 5kk, vieläköhän minä synnytän joskus...:) :heart:
 

Yhteistyössä