Jopas tuli haikee olo kun lueskeli noita juttuja... Esikoinen on 7kk ja synnytys oli helppo, ainakin näin jälkikäteen muisteltuna. Kipulääkitystä en kerennyt saamaan, paikat aukes niin nopeesti. Kun lekuri tuli laittamaan kohdunkaulanpuudutusta ni toteskin vaan että ainut kivunlievitys on ponnistaminen... 5 tuntii kesti kaikkiaan, eikä kovia tuskia ollu ko viimeset pari tuntia. Ja uudestaan on päästävä! Oli se vaan niin mahtava kokemus... =)
Pian synnyttämään
Olipa ihanaa lukea teidän ajatuksia ja kokemuksia synnytyksestä!!!! Juuri tätä kaipasin! Synnytys on pian edessä ja jännittää kovasti, olen ensisynnyttäjä. Kaikkialta kuulee vain kauhukertomuksia, ja siksi olikin niin lohdullista lukea teidän, upeiden naisten toisenlaisia mietteitä! Lämmin rutistus teille kaikille 
elin
\
Toi biisi soi synnytyssalin radiossa, kun oltiin kakkosta synnyttämässä. Siinä supistusten keskellä ei voinut kuin nauraa, oli se sen verran hassu sattuma.Alkuperäinen kirjoittaja 24.11.2006 klo 15:01 hamppi kirjoitti:eikö synnytystä kuvaamaan sovi lause "Kivusta matkaa nautintoon on pelottavan vähän"
2 synnytystä takana, ihania kokemuksia
triplamama
Asiallinen keskustelu. Itsekin odotan kovasti jo, että pääsen maaliskuussa synnyttämään ja olisin erittäin pettynyt jos joutuisin sektioon. Ekan synnytys oli tietty jännä, kun kaikki ihan uutta mutta toisen synnytys oli aivan mahtava kokemus. Eikä se haittaa jos tekee kipeää, se kuuluu asiaan ja sen kaiken unohtaa niin pian (viimeistään kun lapsi on uhmaiässä, heh).
Itse pidänkin tätä raskaana oloa vain välivaiheena ja kaikkihan alkaa vasta sitten kun saan nyytin syliini. Lastahan minä odotan, enkä synnytystä. Hienoa, että on muitakin, jotka eivät pelkää synnytystä. Itse ainakin tulen olemaan iloinen kun aika koittaa. B)
Itsekin odotan kovasti jo, että pääsen maaliskuussa synnyttämään ja olisin erittäin pettynyt jos joutuisin sektioon. Ekan synnytys oli tietty jännä, kun kaikki ihan uutta mutta toisen synnytys oli aivan mahtava kokemus. Eikä se haittaa jos tekee kipeää, se kuuluu asiaan ja sen kaiken unohtaa niin pian (viimeistään kun lapsi on uhmaiässä, heh). Itse pidänkin tätä raskaana oloa vain välivaiheena ja kaikkihan alkaa vasta sitten kun saan nyytin syliini. Lastahan minä odotan, enkä synnytystä. Hienoa, että on muitakin, jotka eivät pelkää synnytystä. Itse ainakin tulen olemaan iloinen kun aika koittaa. B)
Ja minä kun luulin olevani vähän pöhkö kun olen tykännyt synnyttää.. =)
Oikeasti, jos vielä raskautuisin niin luultavasti pelkäisin aivan hirvittävästi sitä kipua ja vauhtia ja muuta (kakkonen syntyi melkein autoon), mutta se on ihan mieletön tunne se lapsen ulostulo. Ei kukaan ole tuntunut ymmärtävän, mutta se tietynlainen "alkukantaisuus" kun on itsessä jotenkin sisällä ja tuntee oikeasti kun luut antaa periksi lapsen tulla. Ja se tunne kun sen järkyttävän tappavan kivun jälkeen se yhtäkkiä on ohi ja kuulee sen lapsen äänen, saa valahtaa veltoksi ja tuntea helpotusta..
Oikeasti, jos vielä raskautuisin niin luultavasti pelkäisin aivan hirvittävästi sitä kipua ja vauhtia ja muuta (kakkonen syntyi melkein autoon), mutta se on ihan mieletön tunne se lapsen ulostulo. Ei kukaan ole tuntunut ymmärtävän, mutta se tietynlainen "alkukantaisuus" kun on itsessä jotenkin sisällä ja tuntee oikeasti kun luut antaa periksi lapsen tulla. Ja se tunne kun sen järkyttävän tappavan kivun jälkeen se yhtäkkiä on ohi ja kuulee sen lapsen äänen, saa valahtaa veltoksi ja tuntea helpotusta..
hente
:heart: Sain syyskuun lopussa esikoiseni ja haluaisin kokea pian uuestaan synntyksen! Kipeää se kävi mutta niihän se kuuluuki käyä! Muistelen omaa synnytystäni lämmöllä vaikka ensin oli 2,5 tunnin ambulanssimatka ilman kivunlievitystä! PRKL ainaki tiesi että nyt mennään...kivunlievityksenä sain spinaalin. Ponnistusvaihekki kesti 56 min. mutta ottasin takas ne hetket jos vain saisin \|O Ikävä on myös raskausaikaa kun oli nii ihana masu ja sitte ku ootti ja jännäs että koska tullee lähtö. Kutkuttavia oli myös ne hetket ku kotona jännäs supistuset alettua että onkohan tämä nyt tätä vai väärä hälytys! Oih! Veethän tässä tullee silmiin.. :'(
Muistelen omaa synnytystäni lämmöllä vaikka ensin oli 2,5 tunnin ambulanssimatka ilman kivunlievitystä! PRKL ainaki tiesi että nyt mennään...kivunlievityksenä sain spinaalin. Ponnistusvaihekki kesti 56 min. mutta ottasin takas ne hetket jos vain saisin \|O Ikävä on myös raskausaikaa kun oli nii ihana masu ja sitte ku ootti ja jännäs että koska tullee lähtö. Kutkuttavia oli myös ne hetket ku kotona jännäs supistuset alettua että onkohan tämä nyt tätä vai väärä hälytys! Oih! Veethän tässä tullee silmiin.. :'( Ihana pino!
Kaksi lastani olen synnyttänyt, epiduraalilla, kolmannen ilokaasulla. Ja tämän neljännenkin ajattelin synnyttää ilokaasulla, jos vain onnistuu tämä toive. Tietysti hirmu tarkkaanhan noita ei voi suunnitella.
Minäkin rakastan sitä tunnelmaa, odotusta, kipua, alkukantaisuutta. Viis siitä, vaikka alapäästä työntyisi verta ja limaa ja kakkaa ja pieniä mummoja, viis siitä vaikka en hallitsisikaan itseäni, vaikka huutaisin ja karjuisin ja itkisin...kunhan vain saisin alakautta taas synnytää ja vauva voisi hyvin.
Ei sektiota kiitos minulle. Ainoastaan silloin, jos henki tai terveys on jommallakummalla vaarassa.
mamatius
Ei sektiota kiitos minulle. Ainoastaan silloin, jos henki tai terveys on jommallakummalla vaarassa.
Peesi kympillä tähän! Kolmatta odotan ja tulen olemaan erittäin pettynyt, jos en saa synnyttää alakautta. Naisen kroppa on tehty synnytystä varten ja ilolla lähden tätäkin vauvaa synnyttämään.
Rouvahuldahuoleton
Tänään olen taas nyyhkytellyt onnesta, kun olen lukenut synnytyskertomuksia ja ajatellut kuinka lähellä se elämää suurempi kokemus on taas päivä päivältä. Tottakai ajoittain pelkokin käväisee mielessä, mutta koska se ei hyödytä mitään, sysään sen syvälle mielen sopukoihin ja luotan luontoon, itseeni ja ammattihenkilöihin. Välillä on jopa päivittäin katseltava kuvia esikoisen syntymän hetkiltä ja palautettava muistot siitä mieleen. Kaikessa kauheudessaan ja kauneudessaan se on todella mun tämän hetkisen elämäni huippuhetki! Joskus katson laskurilla että montako päivää laskettuun syntymäaikaan on, voi sitä ihanuutta ja toisaalta hurjaa omituisuutta, kuinka ne todella vähenevät yllättävän nopeasti!
Viimepäivät olen myös kovasti miettinyt kumpikohan tulee, tyttö vai poika, olen kovasti keskittynyt ja yrittänyt lukea masun "ajatuksia" ja tulkita sukupuolta ja asukin olotiloja, siten käperryn välillä ihan itseeni, yleensä kun muut jo nukkuvat ja makaan ilman unta vuoteessa. Ne on niitä elämän pieniä asioita, joita kukaan muu ei varmasti tule huomaamaan.
Ihanaa ja valoisaa joulua kaikille!
Viimepäivät olen myös kovasti miettinyt kumpikohan tulee, tyttö vai poika, olen kovasti keskittynyt ja yrittänyt lukea masun "ajatuksia" ja tulkita sukupuolta ja asukin olotiloja, siten käperryn välillä ihan itseeni, yleensä kun muut jo nukkuvat ja makaan ilman unta vuoteessa. Ne on niitä elämän pieniä asioita, joita kukaan muu ei varmasti tule huomaamaan.
Ihanaa ja valoisaa joulua kaikille!
RouvaHuldaHuoleton
\
Juu, kirran kurssit käyty, tää on tiedossa... en kyl oikein tiiä kuuluuko tähän ketjuun tämä koska me ollaan alatiefaneja tässäAlkuperäinen kirjoittaja 17.12.2006 klo 21:06 Milana kirjoitti:
itsellä on 3kk synnytyksestä ja vaikka olikin yllätys perätila niin enemmän pelkäsin että joudun leikkuriin kuin synnytystä alateitse...
tähän tähän astisen elämäni paras kohta kun poika rääkäkäs ekan kerran ja lääkäri tuli hetken päästä kertoon että terve ja komea poika....
vieläkin tulee kyyneliä kun muista ensi katseen pojan isän kansa kun poika rääkäs ekan kerran :heart: :heart: :heart:
ja nykyään niitä huippu hetkiä tulee joka päivä kun huomaa pojan kehittyvän...
T:mamma ja leevi 3kk
tähän tähän astisen elämäni paras kohta kun poika rääkäkäs ekan kerran ja lääkäri tuli hetken päästä kertoon että terve ja komea poika....
vieläkin tulee kyyneliä kun muista ensi katseen pojan isän kansa kun poika rääkäs ekan kerran :heart: :heart: :heart:
ja nykyään niitä huippu hetkiä tulee joka päivä kun huomaa pojan kehittyvän...
T:mamma ja leevi 3kk
Minulla on takana yksi vaikea ja kolme ihanaa sekä suht helppoa synnytystä. Luulen, että tiedän, mitä vaikea synnytyskin voi olla. Mutta tiedän myös, mitä helppo ja suht nopea synnytys on.
Ne viimeiset supistukset ovat niin lamaannuttavia ja karmeita...mutta sillä hetkellä kun se pieni ihminen näkee viimein päivänvalon ja saa kuulla ensimmäisen parkaisun...*sitä ei voi sanoin kuvata* :heart: ...sillä hetkellä on valmis unohtamaan kaiken kokemansa kivun ja vaivat -ja silmät täyttyvät onnenkyynelistä! Voi sitä tunnetta...*pyyhkii silmäkulmiaan* :heart:
Synnytys on toisaalta järkyttävän kamalaa, mutta samanaikaisesti niin sanattoman antoisaa ja elämänmakuista touhua! :heart:
Aina kun olen menossa synnytyssaliin ja tiedän mitä on edessä, ajattelen, että kestän IHAN MITÄ VAIN, sillä tiedän, minkä Valtavan palkinnon siitä kaikesta vaivasta saan...!
Synnytys, loppujen lopuksi vain pieni ohikiitävä hetki koko elämässä.
Sellanen kirpeä hetki. :heart: <br><br>
Ne viimeiset supistukset ovat niin lamaannuttavia ja karmeita...mutta sillä hetkellä kun se pieni ihminen näkee viimein päivänvalon ja saa kuulla ensimmäisen parkaisun...*sitä ei voi sanoin kuvata* :heart: ...sillä hetkellä on valmis unohtamaan kaiken kokemansa kivun ja vaivat -ja silmät täyttyvät onnenkyynelistä! Voi sitä tunnetta...*pyyhkii silmäkulmiaan* :heart:
Synnytys on toisaalta järkyttävän kamalaa, mutta samanaikaisesti niin sanattoman antoisaa ja elämänmakuista touhua! :heart:
Aina kun olen menossa synnytyssaliin ja tiedän mitä on edessä, ajattelen, että kestän IHAN MITÄ VAIN, sillä tiedän, minkä Valtavan palkinnon siitä kaikesta vaivasta saan...!
Synnytys, loppujen lopuksi vain pieni ohikiitävä hetki koko elämässä.
Sellanen kirpeä hetki. :heart: <br><br>
Eilen olin äitipolilla ihan rutiinitarkastuksessa, ja vauva oli pää alaspäin, kuten edellisessäkin ultrassa näkyi. Varmuuden vuoksi kysyin lääkäriltä mahdollisuuksistani kokeilla perätilasynnytystä, jos siihen vaikka kumminkin joudutaan. Hän sanoi, että edellytykset ovat hyvät, koska kolme lasta on vaivattomasti alakautta tullut ja lantio on tilava, mutta yli nelikiloista perätilavauvaa ei suostuta "synnytyttämään" alakautta.
Laitoin siksi tuohon tuon että "kokeilla perätilasynnytystä", koska siinähän voi se homma sitten yrityksistä huolimatta kääntyä sektioksi.
Rouvahuldahuoleton
Ajattelin nostaa välillä tätä pinoa, kun on etusivu taas kovasti sektio- ja pelkovoittoista. Jospa sitten tähän pinoon saataisi surujen ja vaatimusten ja ahdistusten sijaan silkkaa odotuksen iloa!!!
Mulla odotuksen ilossa löytyy, vauva potkii jos tosi lujasti ja napakasti, tuntuu kädellä minunkin makkaroiden läpi. Nytkin on kovasti liikkeessä, äsken teki jonkun puolisalkovin rakon pinnassa ja meinasi housuun lirahtaa...
Huomenna rakenneultra, ihanaa miten kokoajan synnytys lähestyy! Minusta on ihana käydä siellä äitipolilla, kun se on siinä samassa oikeastaan kuin synnytyssalit, ihanaa haistella sitä tunnelmaa ja tuoksua, ei sellaista muualla ole!!!!
Hulda rv 21+0
Mulla odotuksen ilossa löytyy, vauva potkii jos tosi lujasti ja napakasti, tuntuu kädellä minunkin makkaroiden läpi. Nytkin on kovasti liikkeessä, äsken teki jonkun puolisalkovin rakon pinnassa ja meinasi housuun lirahtaa...
Huomenna rakenneultra, ihanaa miten kokoajan synnytys lähestyy! Minusta on ihana käydä siellä äitipolilla, kun se on siinä samassa oikeastaan kuin synnytyssalit, ihanaa haistella sitä tunnelmaa ja tuoksua, ei sellaista muualla ole!!!!
Hulda rv 21+0
Mä pääsen onnekseni myöskin tähän pitoon. n 2vk synnytyksestä ja edelleen upea olo.
Esikoinen tuli oppikirjan mukaan, ja siitä jäi kauheat kokemukset. monet kerrat itkin neuvolassa pelkääväni toista synnytystä. En tosin harkinnutkaan sektiota. Kävin hysteerisenä kerran supistuksien kanssa synnytysosastolla, mutta laittoivat takaisin. Pelko senkuin kasvoi. Kunnes syynnytys vihdoin alkoi. Supistuksia tuli, tosi kipeitä, mutta siinä välillä olin tajuissani ja kivuton. Aivan upea kivuttomuuden tunne. Pidin ääntä supistusten aikana, mikä jotenkin auttoi ja tunsin hallitsevani vartaloani. Sitten sain ihanan helpotuksen, epiduraalipuudutuksen, joka auttoi suhteellisen hyvin. Tiesin että saan n 1,5 tuntia hengähtää, jonka jälkeen alkaa ponnistaminen, ja näin tapahtui. Ponnistin vauvan maailmaan ja synnytyspelkoni oli poissa! Aivan upea tunne. Uutta kokemusta toivoen.
Esikoinen tuli oppikirjan mukaan, ja siitä jäi kauheat kokemukset. monet kerrat itkin neuvolassa pelkääväni toista synnytystä. En tosin harkinnutkaan sektiota. Kävin hysteerisenä kerran supistuksien kanssa synnytysosastolla, mutta laittoivat takaisin. Pelko senkuin kasvoi. Kunnes syynnytys vihdoin alkoi. Supistuksia tuli, tosi kipeitä, mutta siinä välillä olin tajuissani ja kivuton. Aivan upea kivuttomuuden tunne. Pidin ääntä supistusten aikana, mikä jotenkin auttoi ja tunsin hallitsevani vartaloani. Sitten sain ihanan helpotuksen, epiduraalipuudutuksen, joka auttoi suhteellisen hyvin. Tiesin että saan n 1,5 tuntia hengähtää, jonka jälkeen alkaa ponnistaminen, ja näin tapahtui. Ponnistin vauvan maailmaan ja synnytyspelkoni oli poissa! Aivan upea tunne. Uutta kokemusta toivoen.
Tässähän hauska aihe on =)
Mulla on kolme synnytystä takana ja innolla odotan, koska pääsee taas uudestaan kokeilemaan rajojaan ja kivunsietokykyä. On se vaan niin upea kokemus, varsinkin jälkeenpäin. Siinä tilanteessa saattaa olla erimieltä .
Ekaa synnytystä pelkäsin, kun ei tiennyt mitä se on ja toista pelkäsin, kun tiesin mitä se on, mutta kolmatta odotin alusta lähtien innolla ja lueskelin päivät pitkät synnytyskertomuksia ja haaveilin tulevasta.
Kahdessa ekassa synnytyksessä sain epiduraalin, mutta viimeinen mentiin parin ilokaasuhenkäyksen voimalla, kun en kerinnyt olla sairaalassa, kuin 15 minuuttia.
Vielä en ole raskaana, mutta enköhän pääse synnytyksen vielä kokemaan!
Mulla on kolme synnytystä takana ja innolla odotan, koska pääsee taas uudestaan kokeilemaan rajojaan ja kivunsietokykyä. On se vaan niin upea kokemus, varsinkin jälkeenpäin. Siinä tilanteessa saattaa olla erimieltä
.Ekaa synnytystä pelkäsin, kun ei tiennyt mitä se on ja toista pelkäsin, kun tiesin mitä se on, mutta kolmatta odotin alusta lähtien innolla ja lueskelin päivät pitkät synnytyskertomuksia ja haaveilin tulevasta.
Kahdessa ekassa synnytyksessä sain epiduraalin, mutta viimeinen mentiin parin ilokaasuhenkäyksen voimalla, kun en kerinnyt olla sairaalassa, kuin 15 minuuttia.
Vielä en ole raskaana, mutta enköhän pääse synnytyksen vielä kokemaan!
Jamin äiti
Synnytys kohdallani oli ihana..Kun vedet meni ja tajusin että nyt se on sitten menoa..En ollut suunnitellut mitään vaan ajattelin että katotaan miten käy..Koko synnytyksen ajan, kipeidenkin supistustenkin aikana tunsin miten kehoni tekee töitä ja valmistautuu h.hetkeä varten.Mieheni oli myös paikalla enkä ole elämäni aikana ollut koskaan yhtä ylpeä itsestäni kuin silloin.Silloin tunsin olevani nainen isolla N.Olin valvonut 2vuorokautta kun ponnistusvaihe alkoi ja mietin että miten minä jaksan.
Jostain sitä virtaa vain tuli.Kätilö sanoi että "sitten ponnistat kun tulee supistu", sain täydellisen rytmin kun kuunelin kehoni merkkejä.Kätilö sanoi jälkeenpäin että todella hyvä rytmi, niin omasta mielestänikin.
Jamin äiti
Synnytys kohdallani oli ihana..Kun vedet meni ja tajusin että nyt se on sitten menoa..En ollut suunnitellut mitään vaan ajattelin että katotaan miten käy..Koko synnytyksen ajan, kipeidenkin supistustenkin aikana tunsin miten kehoni tekee töitä ja valmistautuu h.hetkeä varten.Mieheni oli myös paikalla enkä ole elämäni aikana ollut koskaan yhtä ylpeä itsestäni kuin silloin.Silloin tunsin olevani nainen isolla N.Olin valvonut 2vuorokautta kun ponnistusvaihe alkoi ja mietin että miten minä jaksan.
Jostain sitä virtaa vain tuli.Kätilö sanoi että "sitten ponnistat kun tulee supistu", sain täydellisen rytmin kun kuunelin kehoni merkkejä.Kätilö sanoi jälkeenpäin että todella hyvä rytmi, niin omasta mielestänikin.
Jamin äiti
Synnytys kohdallani oli ihana..Kun vedet meni ja tajusin että nyt se on sitten menoa..En ollut suunnitellut mitään vaan ajattelin että katotaan miten käy..Koko synnytyksen ajan, kipeidenkin supistustenkin aikana tunsin miten kehoni tekee töitä ja valmistautuu h.hetkeä varten.Mieheni oli myös paikalla enkä ole elämäni aikana ollut koskaan yhtä ylpeä itsestäni kuin silloin.Silloin tunsin olevani nainen isolla N.Olin valvonut 2vuorokautta kun ponnistusvaihe alkoi ja mietin että miten minä jaksan.
Jostain sitä virtaa vain tuli.Kätilö sanoi että "sitten ponnistat kun tulee supistu", sain täydellisen rytmin kun kuunelin kehoni merkkejä.Kätilö sanoi jälkeenpäin että todella hyvä rytmi, niin omasta mielestänikin.
hyvä aihe
Yhtyen muiden hyviin kokemuksiin ja mielipiteisiin lisäisin vielä yhdeksi ihanaksi hetkeksi synnytyksessä ( ja siis alatie-) rakkaan aviomieheni katseen, jonka häneltä sain kun kaikki oli onnellisesti ohi.
En ole koskaan saanut keneltäkään mieheltä niin jumaloivaa, arvostaa, rakastavaa ja kunnioittavaa katsetta.
En unohda sitä ikinä.
En ole koskaan saanut keneltäkään mieheltä niin jumaloivaa, arvostaa, rakastavaa ja kunnioittavaa katsetta.
En unohda sitä ikinä.
RouvaHuldaHuoleton
Nostetaanpas taas tämä tsemppauspino ylemmäs.
Mie en suostu lannistumaan ja alkamaan jännittää/pelkäämään vaikka kaikki merkit viittaavat siihen että mahdollisesti taas on kasvamassa iso vauveli mahassa. Sf mitta huitelee ihan kauheissa lukemissa vaikka mun oma paino ei ole noussut mitenkään paljoa. Esikosta kasvoi kohtu myös ihan omia käyriään ja sio (4,4kg) tyttö syntyikin. Mutta tämän mukaan eletään, synnytystä odotan kuitenkin kuin kuuta nousevaa. Kun nyt vaan ei menis kauheesti taas yliajalle aikanaan. Nyt pidän tarkasti huolta ruokavaliosta ettei ainakaan sen takia tartte mulle hoitajien sairaalassa naamailla, viimeksi sain ikäviä kommentteja siitä että olisin itse lapseni lihottanut. Mikä ei edes pitänyt paikkaansa, söin ihan terveellisesti.
Se synnytyksen ainutlaatuisuus jotenkin koskettaa jo ajatuksena. Nyt kun ounastelen tän olevan toinen ja viimeinen kerta sitä kokemusta niin haluan imeä itseeni kaiken sen mitä irti saan. Ihanaa että mulle suotiin uusi tilaisuus käydä se koko rumba ja härdelli läpi, kipuineen päivineen. Tai ainakin hartaasti toivon ettei mitään sektiosyytä löydy tässäkään raskaudessa. Verta ja suolenkappaleita - bring it on :heart:
Mie en suostu lannistumaan ja alkamaan jännittää/pelkäämään vaikka kaikki merkit viittaavat siihen että mahdollisesti taas on kasvamassa iso vauveli mahassa. Sf mitta huitelee ihan kauheissa lukemissa vaikka mun oma paino ei ole noussut mitenkään paljoa. Esikosta kasvoi kohtu myös ihan omia käyriään ja sio (4,4kg) tyttö syntyikin. Mutta tämän mukaan eletään, synnytystä odotan kuitenkin kuin kuuta nousevaa. Kun nyt vaan ei menis kauheesti taas yliajalle aikanaan. Nyt pidän tarkasti huolta ruokavaliosta ettei ainakaan sen takia tartte mulle hoitajien sairaalassa naamailla, viimeksi sain ikäviä kommentteja siitä että olisin itse lapseni lihottanut. Mikä ei edes pitänyt paikkaansa, söin ihan terveellisesti.
Se synnytyksen ainutlaatuisuus jotenkin koskettaa jo ajatuksena. Nyt kun ounastelen tän olevan toinen ja viimeinen kerta sitä kokemusta niin haluan imeä itseeni kaiken sen mitä irti saan. Ihanaa että mulle suotiin uusi tilaisuus käydä se koko rumba ja härdelli läpi, kipuineen päivineen. Tai ainakin hartaasti toivon ettei mitään sektiosyytä löydy tässäkään raskaudessa. Verta ja suolenkappaleita - bring it on
:heart:
Kaisi
Viidettä kertaa synnytystä odottamassa, taas yhtä malttamattomana (vk40+2). Kaikki alatiesynnytyksiä ja en tiedä mikä siinä on-- mutta niitä hetkiä, tunnelmaa ja sitä iloa ja onnea kun lapsi tulee-- ei unohda koskaan, kaipaa suorastaan.
Malttamattomana, kuukauden epäsäännöllisiä supistuksia kuunneelleena, odotan hetkeä jolloin tiedän että nyt-- NYT-- on se hetki lähteä ja antaa mennä. Mennä mukaa siihen kipuun, sisälle, hönkiä ilokaasua ja hekotella valillä, ja rutistaa lopuksi-- nähdä oma pienokainen -- Sinäkö se olitkin?
:heart:
Malttamattomana, kuukauden epäsäännöllisiä supistuksia kuunneelleena, odotan hetkeä jolloin tiedän että nyt-- NYT-- on se hetki lähteä ja antaa mennä. Mennä mukaa siihen kipuun, sisälle, hönkiä ilokaasua ja hekotella valillä, ja rutistaa lopuksi-- nähdä oma pienokainen -- Sinäkö se olitkin?
:heart:
piipii
Kaksi normaali synnytystä takana, ja se on maailman ihaninta kun saa oman lapsen vatsan päälle hamuilemaan. Sekä eka että toka synnytys kestivät sairaalaan saapumisen jälkeen n.7 tuntia, mutta ei se haittaa, koko ajan sitä odotti että näkisi minkänäköinen vesseli sieltä tuleepi. Tokan kanssa kokemus oli upeaakin upeampi, koska heti kun pää oli turvallisesti ulkona, sain itse omilla käsilläni auttaa hänet ulos ja nostaa vatsalleni!!! Mitään sen upeampaa en ole ikinä kokenut!!! Haluaisin sen vieläkin kokea, mutta eipä taida enää olla toiveita enemmästä jälkikasvusta.