H
helpottunut
Vieras
Reilu 2-vuotiaamme on ollut hankala nukutettava jo pitkän aikaa.
Sen jälkeen kun lopetti iltatissittelyyn nukahtamisen, on "vaatinut" äitiä viereen nukuttamaan/olemaan kunnes nukahtaa.
Ensin nukahtamiseen meni 10-15 minuuttia, sitten 20 min aika pitkään mutta viime aikoina tuo aika alkoi kasvaa hiljalleen niin että todella usein vietin makkarissa vähintään 30 min, usein jopa tunnin ennen kuin lapsi nukahti. Satunnaisilla kerroilla meni jopa puolitoista tuntia jos ei uni tullut silmään.
Ilta kun on ainoa hetki ihan "omaa aikaa" jolloin pystyy tekemään sellaisia pieniä askareita mihin ei lasta voi ottaa mukaan, tai ihan rentoutumaan hyvän kirjan tai telkkarin parissa, niin alkoi olla todella ahdistavaa kun niistä parista tunnista (ennen omaa nukkumaan menoa) lapsen nukuttaminen vei valtaosan. Hermot siinä meni, homma tuntui kauhealta urakalta.
Lapsi siis halusi että äiti on vieressä, pyysi laulamaan, pitämään kättä hänen päällä, välillä sitä ja välillä tuota. Kaikkeen ei tietenkään lähdetty mukaan mutta usein sitä ajatteli että jospa hän nyt vaan äkkiä nukahtaisi, niin.... ja sitten yritti pitää lasta rauhallisena että nukahtaminen olisi ylipäätään mahdollista.
Viime perjantaina paloi sitten käämi kokonaan. Lapsi ei 1,5 tunnin nukuttamisen jälkeen edelleenkään nukkunut, oli nukahtamaisillaan monta kertaa mutta piti itseään hereillä ties millä konsteilla. Silloin päätin että nyt riitti!
Otin lapsen hetkeksi rauhoittumaan olkkariin isänsä syliin (ja itsekin sain rauhoittua hetken), sen jälkeen lapsi takaisin sänkyyn, peitto päälle ja hyvien unien toivotukset ja halit ja sitten poistuin makkarista.
11 kertaa sain kantaa sängystä poistuvan lapsen takaisin. Sen jälkeen kuunneltiin huutoa reilun tunnin verran (kävin välillä katsomassa ja peittelemässä ), kunnes lapsi uupuneena nukahti poikittain sänkyynsä.
Lauantaina päikkäreille meno oli hieman levotonta, mutta onnistui noin vartin vastalauseiden säestämänä, lapsi ei kuitenkaan enää poistunut sängystään.
Sen jälkeen on joka ilta menty pienin askelin parempaan päin, lapsi ei enää itkemällä huuda, lähinnä huutelee jotain pieniä juttuja mutta on pitkän aikaa myös hiljaa. Kuuntelee unimusiikkia ja huutelee lähinnä jos musiikki pääsee loppumaan eikä uni ole vielä tullut.
Tänään lapsi nukahti noin puolessa tunnissa, josta suurin osa oli ihan hiljaista. Olo on niin mielettömän helpottunut, tuntuu todella ihanalta!
Suosittelen lämpimästi lempeää mutta jämäkkää unikoulutusta nukuttamista vaativille taaperoille! Tosiasiahan on että tuota loputonta nukuttamista olisi saanut jatkaa vielä vuosia.
Ensimmäinen ilta oli paha, mutta ihan rehellisesti, niin tuntui jo siinäkin vaiheessa helpommalta olkkarissa teetä juoden kuunnella huutoa ja välillä vaan käydä näyttäytymässä, kuin istua ärtyneenä unta vastaan taistelevan lapsen vieressä makkarissa "sidottuna". Ripustin pyykkiäkin kuivumaan ja tein pikkuaskareita ja siinä samalla kävin sitten pidentyvin väliajoin lapsen luona kertomassa ettei ole mitään hätää ja että nyt nukutaan.
Jos vaan jaksaa ekat pari iltaa, niin aika nopeasti helpottaa. Varmaan viimeistään viikossa tulee jotain positiivista edistystä sitkeimmänkin "pikkutermiitin" kanssa jos vaan oma kantti kestää ja pystyy olemaan johdonmukainen.
Sen jälkeen kun lopetti iltatissittelyyn nukahtamisen, on "vaatinut" äitiä viereen nukuttamaan/olemaan kunnes nukahtaa.
Ensin nukahtamiseen meni 10-15 minuuttia, sitten 20 min aika pitkään mutta viime aikoina tuo aika alkoi kasvaa hiljalleen niin että todella usein vietin makkarissa vähintään 30 min, usein jopa tunnin ennen kuin lapsi nukahti. Satunnaisilla kerroilla meni jopa puolitoista tuntia jos ei uni tullut silmään.
Ilta kun on ainoa hetki ihan "omaa aikaa" jolloin pystyy tekemään sellaisia pieniä askareita mihin ei lasta voi ottaa mukaan, tai ihan rentoutumaan hyvän kirjan tai telkkarin parissa, niin alkoi olla todella ahdistavaa kun niistä parista tunnista (ennen omaa nukkumaan menoa) lapsen nukuttaminen vei valtaosan. Hermot siinä meni, homma tuntui kauhealta urakalta.
Lapsi siis halusi että äiti on vieressä, pyysi laulamaan, pitämään kättä hänen päällä, välillä sitä ja välillä tuota. Kaikkeen ei tietenkään lähdetty mukaan mutta usein sitä ajatteli että jospa hän nyt vaan äkkiä nukahtaisi, niin.... ja sitten yritti pitää lasta rauhallisena että nukahtaminen olisi ylipäätään mahdollista.
Viime perjantaina paloi sitten käämi kokonaan. Lapsi ei 1,5 tunnin nukuttamisen jälkeen edelleenkään nukkunut, oli nukahtamaisillaan monta kertaa mutta piti itseään hereillä ties millä konsteilla. Silloin päätin että nyt riitti!
Otin lapsen hetkeksi rauhoittumaan olkkariin isänsä syliin (ja itsekin sain rauhoittua hetken), sen jälkeen lapsi takaisin sänkyyn, peitto päälle ja hyvien unien toivotukset ja halit ja sitten poistuin makkarista.
11 kertaa sain kantaa sängystä poistuvan lapsen takaisin. Sen jälkeen kuunneltiin huutoa reilun tunnin verran (kävin välillä katsomassa ja peittelemässä ), kunnes lapsi uupuneena nukahti poikittain sänkyynsä.
Lauantaina päikkäreille meno oli hieman levotonta, mutta onnistui noin vartin vastalauseiden säestämänä, lapsi ei kuitenkaan enää poistunut sängystään.
Sen jälkeen on joka ilta menty pienin askelin parempaan päin, lapsi ei enää itkemällä huuda, lähinnä huutelee jotain pieniä juttuja mutta on pitkän aikaa myös hiljaa. Kuuntelee unimusiikkia ja huutelee lähinnä jos musiikki pääsee loppumaan eikä uni ole vielä tullut.
Tänään lapsi nukahti noin puolessa tunnissa, josta suurin osa oli ihan hiljaista. Olo on niin mielettömän helpottunut, tuntuu todella ihanalta!
Suosittelen lämpimästi lempeää mutta jämäkkää unikoulutusta nukuttamista vaativille taaperoille! Tosiasiahan on että tuota loputonta nukuttamista olisi saanut jatkaa vielä vuosia.
Ensimmäinen ilta oli paha, mutta ihan rehellisesti, niin tuntui jo siinäkin vaiheessa helpommalta olkkarissa teetä juoden kuunnella huutoa ja välillä vaan käydä näyttäytymässä, kuin istua ärtyneenä unta vastaan taistelevan lapsen vieressä makkarissa "sidottuna". Ripustin pyykkiäkin kuivumaan ja tein pikkuaskareita ja siinä samalla kävin sitten pidentyvin väliajoin lapsen luona kertomassa ettei ole mitään hätää ja että nyt nukutaan.
Jos vaan jaksaa ekat pari iltaa, niin aika nopeasti helpottaa. Varmaan viimeistään viikossa tulee jotain positiivista edistystä sitkeimmänkin "pikkutermiitin" kanssa jos vaan oma kantti kestää ja pystyy olemaan johdonmukainen.
Joten vieressä on pakko nukuttaa. Mutta jos lapsi ei pelkää niin unikoulu auttaa kovasti pitkiin iltoihin. Hienoa, että teillä menee hyvin 