Ihan järkkyä tekstiä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Äiti itkee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

Äiti itkee

Vieras
Nimittäin meidän 9v tytön suusta. Tyttö on ollut ikänsä ns. "haastava" lapsi, ei sopeudu millään yhteisiin pelisääntöihin ja samoihin raameihin, kun muut lapset (ainakaan kotona, koulussa ei käsittääkseni ongelmia ole, eikä kavereiden luona - päinvastoin, on herttaisen ja kiltin tytön maineessa). Tyttö on tänään menossa kaverilleen yökylään ja illalla menevät yhteen tapahtumaan, missä rahaa ei ole pakko olla, mutta olis ihan mukava, jos olis.

Tyttö tuli mulle sanomaan jo ennen ku olin herännyt että saanhan mä sen kympin, mikä oli tuossa kaapissa jemmassa. Mun käämit kärähti välittömästi, kun on sata kertaa sanottu, ettei saa penkoa paikkoja eikä mennä omin lupineen ottamaan mitään (on ollut ongelmaa muunnellun totuuden ja luvattomien ottamisten kanssa), kielsin siis, ettei saa rahaa.

Vähän ajan päästä alkoi kaduttaa ja ajattelin, että kyllähän tyttö voi sen rahan saada, voipahan ostaa sit itselleen jotain ja menin hakemaan rahaa. No, eihän sitä siellä ollut. Kysyin tytöltä, otitko rahan kuitenkin ja tyttö vastaa kirkkain silmin "ei, laitoin sen iskän lompakkoon, kun se oli kai iskän raha". Katsoin miehen kukkaroon, eikä raha ollut siellä. Kysyin uudelleen, tiukempaan sävyyn, jolloin tyttö kaivoi rahan taskustaan. Sanoin, että olin jo aikeissa antaa rahan, mutta nyt ei varmasti saa sitä, kun oli luvatta ottanut.

Tyttö alkoi kauheasti itkeä. Yritin rauhassa selvittää (taas kerran) oikeaa ja väärää, valehtelusta ja luvatta ottamisesta jolloin tyttö tuumas vaan, että "se on sun vika, että mä oon tämmönen" olin vähän, että anteeks kuinka?! Isänsä on kuulemma sanonut suutuspäissään joskus, että multa on perinyt rikollisen luonteensa :'(

Nyt itken täällä. Siks, että en saa tuohon tyttöön mitään otetta tai ojennusta, siks että tyttö lähti itkien kouluun ja joutuu illalla olemaan rahatta (mut en vaan voi hänen käytöstä palkita rahalla) ja sitäkin, et mies on jotain noin kauheaa sanonut, vaikkakin suutuksissaan, mutta silti...

Ja mä en ole ikinä kotonmani varastanu tai valehdellu, en lapsuudenkodissa, enkä nykyisessä

Anteeks pitkä vuodatus, pakko oksentaa tää enin ulos. Miehen kanssa luvassa keskustelu, kunhan kotiudutaan töistä :'(
 
Kuullostaa niin tutulta.. Niin minulta itseltäni nuorempana..
Äiti ihmetteli kun sukulaisilla ja koulussa jne olin kuin herran terttu.
Lastenkodissakin kävin ja ne ihmetteli miksi mut on sinne laitettu.

Äiti aina ihmetteli miksi olin niin kiltisti tädilläni (tai muualla).. Tosi asia on se, että muualla sain rehellistä, vilpitöntä ja välittävää huomiota. Kotona huomio oli koko ajan vain negatiivisempaa ja negatiivisempaa. Tosin huomiota sekin. Muu yhdessä olo tuntui aina olevan jotenkin pakollista ja poissaolevaa. Eikä kyse ole siitä että muualla olisi lellitty ja kotona vain kuri..päinvastoin.
 
tuon tytön kasvatuksessa on just se, että ensin kiellät ja sitten rupeaa myöhemmin kaduttamaan! Jos jotain sanot, katso myös, että se pitää! Tyttö pyörittelee sinua, koska tietää, millainen luistelija sinä olet. Jos sanot EI, pidät siitä kiinni ja katsot, että tyttö tottelee.
 
Eli kaikki on nimenomaan äidin (eli mun) syytä? Mä olen huono epäjohdonmukainen vanhempi? Mites isä? Ja huomiota tuo tyttö on saanut. Ihan siinä missä isoveljensäkin, enemmänkin. Veljien kanssa ei ole ongelmia, siksi onkin niin vaikea uskoa, että syy olis yksin mussa. Mutta kai se sit on. *lähtee ampumaan itsensä* (ja maailma on taas yhtä huonoa äitiä parempi paikka)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti itkee;22098755:
Eli kaikki on nimenomaan äidin (eli mun) syytä? Mä olen huono epäjohdonmukainen vanhempi? Mites isä? Ja huomiota tuo tyttö on saanut. Ihan siinä missä isoveljensäkin, enemmänkin. Veljien kanssa ei ole ongelmia, siksi onkin niin vaikea uskoa, että syy olis yksin mussa. Mutta kai se sit on. *lähtee ampumaan itsensä* (ja maailma on taas yhtä huonoa äitiä parempi paikka)

Kauheeta, älä nyt vaan itseäsi rupea syyttämään. Toiset lapset vaan on vaikeita, vaikka mitä tekisi. Jonkun asiantuntijan kanssa (koulupsykologi tms.) voisi olla hyvä jutella. Voimia ja halaus sinulle!
 
Kyllä mun mielestä tyttö saa nyt ihan omaa syytään olla ilman rahaa illalla. Ehkä oppii tästä jotain. Äläkä jää syyttelemään vain itseäsi, vaan katso eteenpäin ja yritä sinäkin olla tiukempi jatkossa.
 
[QUOTE="Ansku";22098767]Miksi mä sitten olen ollut kunnollinen ja siskoni ajanut kännissä autolla, hajottanut näyteikkunan, käyttänyt pillereitä jne. vaikka olemme samojen vanhempien kasvattamia?

Miksi muuten syytät vain ap:ta? Oletko sovinisti?[/QUOTE]

No tuo Majuri nyt on Majuri, ei aina kannata ottaa niin tosissaan.
 
Jos lapsi on koulussa ja kavereilla nätisti, niin tuskin on mitään neurologista ongelmaa...näin ainakin ihan maallikkona järkeilisin.

Minunkin korvaani särähti tuo, että ensin kielletään ja sitten kuitenkin annetaan lupa siihen mitä juuri kiellettiin. Se ei ole lainkaan johdonmukaista, ja lapsi on varmasti oppinut käyttämään ko. asiaa hyväkseen. Tytöt osaa olla ovelia - toki pojatkin halutessaan, mutta äidin ja tyttären suhde voi olla ihan erilainen kuin äidin ja poikien suhde.

Saisittekohan apua koulun kautta (terkkari --> perheneuvola/koulupsykologi)?
 
Samalla "kasvatuksella" siskoni taas on aina ollut kiltti ja rauhallinen ja kympin oppilas. Apua mullekkin haettiin, mutta äitini mielestä psykologit ja mun vaikea masennus oli pelkkää hölyn pölyä. Mä luulen että tein asioita siksi, että joku kysyisi miksi, mitä varten? ja välittäisi. Tai itse asiassa ei joku vaan äiti, isänikään kun ei kuvioissa ollut.
 
haleja ja voimia sinullea. täällä myös haastavan 7v tytön kanssa elellään. välillä tuntuu että voimat loppuu ja miettii mitä tulevaisuus ja teini-ikä tuo tullessaan. vaikeinta hyväksyä että voi vain tehdä itse parhaansa ja jättää herran haltuun loput. toivoa että tuo omapäinen, säännöistä piittaamaton peppi pitkätossu viisastuu vanhetessaan, ei tee typeryyksiä elämässään ja pärjää yhteiskunnassa, ainakin tuolla luonteella niin uskoisin.
kyllä saman perheen lapset voi olla kuin yö ja päivä.
 
[QUOTE="Ansku";22098767]Miksi mä sitten olen ollut kunnollinen ja siskoni ajanut kännissä autolla, hajottanut näyteikkunan, käyttänyt pillereitä jne. vaikka olemme samojen vanhempien kasvattamia?

Miksi muuten syytät vain ap:ta? Oletko sovinisti?[/QUOTE]

Ja meistä minä kuopuksena olen ollu se kauhukakara, siskot eivät. Mun kohdalla ei koskaan kysytty miksi, selkään vaan. En saanu sitä normaalia positiivista huomiota, kukaan ei puolustanu mua kun koulussa kiusattiin melkein koko peruskouluaika. Jotenkin mä purin sitä pahaa oloa.
Mutta musta kasvoi silti järkevä aikuinen vaikkakin tosi kivisen tien kautta. Voi sanoa että mua on kasvatettu eritavalla kun siskoja joita ei kiusattu ja jotka oli sentään jotenkin sopeutuvaisia sääntöihin.
 
Miksi kielsit heti aamusta kun tyttö tuli kysymään? Oliko silloin ottanut rahan jo?
Lapset tarvitsevat selityksen, miksi jokin asia kielletään.
Varmasti tyttö ollut innoissaan illan tapahtumasta.
En väitä olevani mikään täydellinen kasvattaja, pinna palaa mullakin. Pienellä neuvottelulla ja keskustelulla pääsee kuitenkin pitkälle.
 
Miksi kielsit heti aamusta kun tyttö tuli kysymään? Oliko silloin ottanut rahan jo?
Lapset tarvitsevat selityksen, miksi jokin asia kielletään.
Varmasti tyttö ollut innoissaan illan tapahtumasta.
En väitä olevani mikään täydellinen kasvattaja, pinna palaa mullakin. Pienellä neuvottelulla ja keskustelulla pääsee kuitenkin pitkälle.

Siksi kielsin, että oli mennyt itsekseen (luvatta) tonkimaan rahaa kaapista. Jos ei olisi mennyt, olisin antanut rahaa mukaan kysymättäkin.
 

Similar threads

K
Viestiä
28
Luettu
638
Aihe vapaa
Oikolukija
O
I
Viestiä
16
Luettu
1K
V
V
Viestiä
0
Luettu
197
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä