Ihan helvetin vaikea lapsi.

[en jaksa]

Olen niin loppu, niin loppu. Tuon yhden lapsen (ekaluokkalaisen) kanssa. Suurimman osan ajasta on ns. normaali ja tuolloin menee ihan kivasti. Hoidosta, eskarista ja koulusta on tullut pelkkää hyvää palautetta: on sosiaalinen, leikkii kaikkien kanssa jne. mitään moitetta ei ole koskaan tullut.

Mutta täällä kotona. Jo pienestä pitäen lapsi on ollut TODELLA kovapäinen. Kaikki uhmat ja kiukuttelut ovat olleet potenssiin 100 verrattuna sisaruksiin. Kun saa jostain "kohtauksen" saattaa vääntö kestää monen monta tuntia, jopa päivän. Tuona aikana mm. lyö ja kiusaa pienempiä sisaruksiaan, uhkailee meitä vanhempia ja sisaruksiaan, heittelee ja rikkoo tavaroita, pahimmillaan jopa hyökkää vanhempien kimppuun esim. raapien.

Ja mitäkö on kokeiltu? Ensiksi määrätään huoneeseen. Siellä alkaa tavaroiden hajottaminen ja heittely ja huoneesta huutelu (mm. uhkailu) ja poistulo. Jos vie takaisin jatkaa tavaroiden hajottamista ja huutamista. Tässä kohtaa uhataan esim. sillä, että loppupäivä on arestia ja pelikieltoa (ja toteutetaan myös) ei mitään vaikutusta vaan sama meno jatkuu. Tilanne vaan kasvaa ja kasvaa ja lapsen touhu menee yhä enemmän yli. Jossain vaiheessa itseltäkin katkeaa pinna ja itsekin sortuu huutamaan ja uhkailemaan pahemmilla jutuilla (esim. harrastuksen lopettamisella). Tilanne saattaa kulminoitua esim. siihen, että lapsi tulee uhoamaan ja huutamaan ja alkaa yrittää vanhemman fyysistä satuttamista esim nipistämistä. Tässä kohtaa lapsi on otettava kiinnipitoon eli pidettävä väkisin sylissä, jossa sitten riehuu, huutaa, sylkee, yrittää purra jne. Jossain vaiheessa, yleensä useamman tunnin päästä, tilanne sitten jotenkin päättyy. Lapsi palaa normaaliksi ja asiasta yritetään puhua, miten sitä itsekään vaan enää jaksaa monen tunnin vääntämisen jälkeen.

Ja mainittakoon vielä, että lapsella ei ole näitä vaikeuksia muualla kuin kotona. On älykäs, sosiaalisesti taitava jne. joten tuskin mistään neurologisesta häiriöstä on kyse. Aina on ollut kova luu, mutta nyt koulun alettua nuo "kohtaukset" ovat yleistyneet ja olleet edellistä vaikeampia.

Itsellä saattaa olle tuollaisen episodin jälkeen todella paska olo pitkän aikaa. Ja joskus tuntuu, että muulla perheellä olisi paljon mukavempaa ilman tuota yhtä lasta. Aikamoisia vihantunteita esiintyy noina aikoina.

Vinkkejä, kokemuksia?

 

["gekko"]

Mitä lapsi muistaa kohtauksesta tai sen alusta jälkeenpäin? Miten hän itse selittää niitä jos kysyt tilanteen ollessa rauhallinen?

 

[viera.s]

Millaisista asioista nämä uhmakohtaukset syntyy? Lapsi ei ilmeisesti alistu auktoriteetin edessä tai sitten te ette ole lapsen silmissä auktoriteettiasemassa. Rangaistukset olette jo kokeilleet eikä se tie tunnu johtavan mihinkään. Oletteko perustelleet asiat ja kuunnelleet myös lapsen kannan? Olisiko noihin kiistakysymyksiin mahdollista omaksua neuvottelevampi asenne? Saako lapsi positiivista huomiota riittävästi käyttäytyessään hyvin?

 

[vie-ras]

Oletteko puhuneet tuosta jossain esim perheneuvolassa?
Sieltähän voisi kanssa saada "vinkkejä" tai neuvoja.

 

[Haha hah]

Tuu sit takaisin kun sulle soitetaan kyttikseltä että moro lapsesi sanoo sun hakkaavan häntä

 

[feger]

Tutkimuksiin!

 

[-ap]

"Kohtaus" saattaa saada alkunsa jostakin hyvin pienestä. Esim. lapsi on pahoittanut mielensä jostain (vaikka siitä ettei kaveri voi leikkiä) tai tätä on komennettu vaikka siivoamaan jälkensä. Kun on normaaliolotilassa tottelee meitä vanhempia hyvin eikä pienet pettymykset tai komentamiset aiheuta mitään vastaavaa. Mutta silloin kun ei ole, tuntuu vaikka hakemalla hakevan syyn alkaa riehua. Eli kun on tietyssä mielentilassa niin "kohtaus" voi alkaa jostain ihan olemattomastakin syystä.

Kun "kohtaus" on ohi ja asiasta puhutaan jälkikäteen lapsen ollessa normaali niin saattaa kertoa syyksi vaikka "no kun en saanut katsoa telkkaria". Ja tuosta on tilanne tosiaan saattanut lähteäkin liikkeelle vaikka se todellinen syy on varmasti jotain ihan muuta. Koska normaalissa tilassa vastaavat asiat eivät laukaise noita "kohtauksia". Ja kun kysellään tarkemmin miksi lapsikäyttäytyi niin vastaa vaan ettei tiedä. Kaiken muistaa ja tietää esim. ettei muita saa vahingoittaa. On myös sanonut, ettei vaan pysty olemaan tekemättä.

 

[keppälerttu]

toisilla kolussa hyvin käyttäytyminen vie niin paljon ylimääräistä energiaa et kotona sitten pistää ranttaliksi.

oletteko huomanneet lapsessa ennakko-oireita näistä raivareista? omalla pojalla oli selkeitä merkkejä et kohta napsahtaa..kannattaa alkaa kiinnittää itse niihin huomiota, ja opettaa myös lapsi huomioimaan ne.Lapselle on hyvä myös opettaa et silloin kun alkaa tuntumaan siltä et raivostuu, niin ilmoittaa sen ja menee esim huoneeseensa rauhoittumaan, ja lapselle pitää silloin antaa tilaa olla itsekseen.
toinen mikä on hyvä apu, on kehuminen.Jos lapsella on usein tilanteita joista saa rangaistuksia, pahaa mieltä jne, niin sitä enemmän pitää kehua niissä tilanteissa kuin osaa käyttäytyä.

kannattaa myös keskustella alkuun vaikka terveydenhoitajan kanssa, ja miettiä onko tarvetta tutkimuksille.

oma poika on ollut tuonlainen, tosin ongelmia alkoi jossain vaiheessa olla myös koulussa.Helposti kimpaantuvana pääsi silmätikuksi, ja muut huomasivat et tämähän on kivaa kun suututetaan tuo, ni se joutuu hankaluuksiin.

 

[keppälerttu]

"Kohtaus" saattaa saada alkunsa jostakin hyvin pienestä. Esim. lapsi on pahoittanut mielensä jostain (vaikka siitä ettei kaveri voi leikkiä) tai tätä on komennettu vaikka siivoamaan jälkensä. Kun on normaaliolotilassa tottelee meitä vanhempia hyvin eikä pienet pettymykset tai komentamiset aiheuta mitään vastaavaa. Mutta silloin kun ei ole, tuntuu vaikka hakemalla hakevan syyn alkaa riehua. Eli kun on tietyssä mielentilassa niin "kohtaus" voi alkaa jostain ihan olemattomastakin syystä.

Kun "kohtaus" on ohi ja asiasta puhutaan jälkikäteen lapsen ollessa normaali niin saattaa kertoa syyksi vaikka "no kun en saanut katsoa telkkaria". Ja tuosta on tilanne tosiaan saattanut lähteäkin liikkeelle vaikka se todellinen syy on varmasti jotain ihan muuta. Koska normaalissa tilassa vastaavat asiat eivät laukaise noita "kohtauksia". Ja kun kysellään tarkemmin miksi lapsikäyttäytyi niin vastaa vaan ettei tiedä. Kaiken muistaa ja tietää esim. ettei muita saa vahingoittaa. On myös sanonut, ettei vaan pysty olemaan tekemättä.

meillä poika teki tuota samaa, jossain vaiheessa huomasin et sillä oli tapa naputtaa pöytää, tai muuten vaan kolata huoneessaan tai muualla, koska tiesi et jossain vaiheessa meen sanomaan et nyt lopeta tuo, ja sit se räjähti silmille.
kun tajusin tuon naputtelun syyn, sanoin sille kerran et no voisitko nyt jo suuttua mulle, ni ei tarvitse taas tätä samaa showta vetää läpi, se itsekkin vasta kiinnitti siihen huomiota, oli vaan alitajunnassa sillä se tapa.

nyt poika on 21v, ja olen jonkun aikaa epäillyt että sillä saattaisi olla asperger piirteitä, ilmeisesti otetaan yhteyttä "jonnekkin" ja koitetaan saada poika tutkimuksiin.

 

[....]

En olisi kovin huolissani, ennen kuin koulusta alkaa tulla negatiivista palautetta. Meillä ihan samanlainen tyttö, joka oli ihan mahdoton tuossa eskari-ekaluokka iässä. Nyt kolmannella luokalla tyttö on selvästi rauhoittunut, vaikka draamaa vieläkin joskus ilmenee. Uskon tuon vaiheen johtuvan stressistä ja väsymyksestä jonka kouluelämään siirtyminen aiheutti. Joku on vaan alttiimpi sellaiselle.

Meillä auttoi rauhallinen suhtautuminen kohtauksiin. Ja aina kohtauksen jälkeen halittiin ja juteltiin asiat halki.

 

[-ap]

Itsekin olen pitänyt epätodennäköisenä, että kyseessä olisi joku sairaus. Näin juuri siitä syystä, että kaverisuhteissa ei ole ongelmia (on päinvastoin suosittu kaveri) eikä koulussa tai harrastuksissa. Tuotakin vaihtoehtoa olen miettinyt, että liittyykö nyt tuohon ekaluokan aloitukseen. Pitänee seurailla ja odotella parempia aikoja. Ja esim. tuo oli hyvä vinkki, että yrittää lapsen saada keksimään itse jonkun keinon mitä käyttää kun alkaa hermostua. Ja ehkä katsoa itsekin peiliin, ettei lähde provosoitumaan.

 

[yllättävä]

Meillä oli vähän samanlainen. Arvaa millä loppui ja loiveni. Kun ei tullut sitä eristysrankaisua tai muuta kova kovaa vasten-tilannetta, vaan menin heti ihan hellästi lähelle ja kysyin mikä on hätänä, koskien nätisti, vähän halasin jne. Yleensä rauhoittuu aika helposti noin.

Meillä kun ei uskaltanut purkaa koulussa vaan halusi olla siellä "hyvä" niin se purkautui.

 

[vie-ras]

Oletteko puhuneet tuosta jossain esim perheneuvolassa?
Sieltähän voisi kanssa saada "vinkkejä" tai neuvoja.

?

 

[reija]

Joku tuossa viittasikin aspergerpiirteisiin. Olin nimittäin tulossa sanomaan, että meidän tyttö on just tuollainen. Sillä on asperger. Nyt 12vuotias. Ja tiedoksi, aspergerihminen ei aina ole sosiaalisesti puutteellinen. On myös yltiösosiaalisia aspergerihmisiä.

 

["Samatäällä"]

Hei, meillä IHAN samanlaista ekaluokkalaisen tytön kanssa. Sillä erotuksella, että tätä siis ollut oikeastaan aina, mutta nyt ruvennut helpottamaan. Ja mikä on auttanut : sen tajuaminen, että kohtauksen tullessa tyttö ei kertakaikkiaan pysty ajattelemaan järkevästi joten rangaistuksilla uhkaaminen siinä tilanteen ollessa päällä on täysin hyödytöntä. Jälkeenpäin tyttö kyllä ymmärtää aina toimineensa väärin ja hänellä on hirveä olo toimintansa takia.

Olen aika tiukka kasvattaja, joten mulle oli aika vaikea luopua siitä auktoriteettitaistelusta. Tajusin kuitenkin, että tytön ongelma ei ole tottelemattomuus (kuten teilläkin, yleensä tottelee hyvin ja TIETÄÄ, että niin tehdään, miten aikuinen sanoo) vaan itsehillintä, kun raivo pääsee pintaan. Nykyään kun kohtaus tulee, en uhkaa missään vaiheessa rangaistuksilla, jos yrittää lyödä tai hajottaa jotain, pidän kiinni tietysti. En puhu lainkaan kiukun aiheuttaneesta asiasta, tyyliin "ymmärräthän että et voi nyt lähteä ulos, kun meillä on ruoka-aika", koska se vaan lietsoo raivoa lisää. Aiemmin kohtaukset etenivät niin, että ensin kiukuteltiin siitä syömisestä, sitten seuranneesta jäähystä, sitten siitä kun heiteltyjä tavaroita takavarikoitiin, sitten seuranneesta kotiarestista.... Tilanne jatkui ja jatkui. Nykyään annan raivota (huutamalla, en fyysisesti) jos tyttö suostuu, otan syliin. Jälkeenpäin jutellaan ja jos on syytä, jaetaan rangaistukset tässä vaiheessa. Tällöin tyttö pystyy jo kuunnella ja käsitellä asiaa. Tosin, tämän systeemin käyttöönoton jälkeen ei kauheasti ole tarvinnut rangaistuksia antaa, kohtaukset loppuvat tosi nopeasti.

Ja korostan: edelleen meillä tehdään niinkuin aikuinen sanoo ja normaalitilanteessa en todellakaan jää kuuntelemaan niskurointia. Mutta näiden kohtausten aikana lapsi ei ihan oikeasti kuule, näe, eikä kykene ajattelemaan. Vaikka häntä uhkaisi aseella, ei se auttaisi. Eli näissä tilanteissa harjoittelemme itsehillintää ennemin kuin absoluuttista tottelemista.

 

[vierass]

Meillä myös ekaluokkalainen on pitkälle samanlainen, ja raivot tulee pitkälti loppuviikosta eli väsynyt eskarilainen. Olen myös huomannut että rangaistuksien huuteleminen aivan turhaa. Syliin jos suostuu ja itseltä aikaa lapselle ja myöhemmin juttelut. Jos ei suostu, niin juurikin ottaa kiinni jos käy siskon kimppuun tai jonkun muun, saattaa juosta vaikka pukkapäällä vatsaan ja siihen tietenkin pitää puuttua. Pieneen tavaroiden viskeemiseen en enää puutu.