N
nainen vm-61
Vieras
Elämässäni on tullut vastaan tilanne, jossa en saa päätetyksi tulevaisuuudestani ja siihen liittyvistä asioista. Olen ollut naimisissa saman miehen kanssa parikymmentä vuotta, lapsia on kolme, jotka ovat jo oman elämänsä kynnyksellä.
Meillä on parisuhteessamme se ongelma, että kaikenlainen huomioiminen ja hellyys puuttuu väliltämme. Miehelleni se ei ole ongelma, minulle suuri sellainen.
Hänelle riittävät ne pienet hetket, kun olemme petipuuhissa , jotka nekin kerrat harvenevat harvenemistaan, koska koen suunnatonta vastemielisyyttä sitä kohtaan, että mieheni osoittaa välittämistään vain näissä tilanteissa. Itse kaipaisin enemmän. Elämme samassa taloudessa niin kuin ystävät. Ei kosketuksia, halauksia, suukottelua, ei mitään. Sanoista nyt puhumattakaan. Jos mieheni jotenkin lähestyy minua naisena, tapahtuu se aina seksin tiimoilta. Puristaa pakarasta, tulee viereen ja ottaa heti kiinni rinnoista tai ilmaisee halunsa ja tarpeensa selvin sanoin....
Tämä tilanne on jatkunut vuosia, mutta vasta viime vuosina olen ehtinyt asiaan kiinnittää huomiota. Lasten ollessa pieniä, oli muuta mietittävää.
Myös kaikki vastuu kodin siisteydestä, pyykinpesusta, silityksestä, kaupassakäynneistä jne.....tuppaa lankeamaan harteilleni, tai kyllähän toinen tekee, jos käskee. Oma-aloitteisuus kuitenkin puuttuu lähes kokonaan. Olen väistämättä tullut siihen tulokseen, että mieheni pitää minua piikanaan, itsestäänselvyytenä, joka on samalla kertaa äiti, rakastajatar ja kodinhoitaja.
Muutama vuosi sitten tämä sama tilanne ajoi minut ulkopuoliseen suhteeseen, joka myös paljastui miehelleni. Silloin asioita selviteltiin ja mieheni lupasi muutosta tilanteeseen, koska itsekin siinä tilanteessa ymmärsi, mikä minut toisen syliin oli ajanut. Homma jatkuu kuitenkin aivan kuten ennenkin. Miehelläni on myös tahransa tässä historiassa, joka ehkä omalta osaltaan vaikutti tähän omaankin käyttätymiseeni. Tällä menolla olemme samassa tilanteessa alta aikayksikön. Olen puhunut tästä miehelleni useita kertoja, mutta hänen mielestään meillä on kaikki hyvin, ja hän on sitä mieltä, että ellei tämä minulle riitä, niin minun pitää tehdä ratkaisuni jatkoelämän suhteen. Olen ehdottanut ammattiapuakin, mutta se olisi viimeinen, minne hän kanssani lähtisi. Taloudellinen tilanteemme on hyvä ja mieheni on ns. hyvässä asemassa. Olenko itsekäs, kun minulle ei riitä se että kaikki on päällisin puolin hyvin. Mieheni ei juo, ei hakkaa, ei tietääkseni käy vieraissa ja on hyvä isä lapsilleen. Sydämeni kaipaa kuitenkin muutosta. Rinnalle ihmistä, joka välittä ja haluaa sen myös minulle osoittaa. Jonkun mielestä tämä on naisten romanttista löpinää, mutta haluan uskoa, että on myös miehiä, jotka kaipaavat suhteessaan läheisyyttä ja hellyyttä ja ovat valmiita tekemään töitä onnensa eteen. Jos haluu saada, on pakko antaa, pitää niin hyvin paikkansa.
Meillä on parisuhteessamme se ongelma, että kaikenlainen huomioiminen ja hellyys puuttuu väliltämme. Miehelleni se ei ole ongelma, minulle suuri sellainen.
Hänelle riittävät ne pienet hetket, kun olemme petipuuhissa , jotka nekin kerrat harvenevat harvenemistaan, koska koen suunnatonta vastemielisyyttä sitä kohtaan, että mieheni osoittaa välittämistään vain näissä tilanteissa. Itse kaipaisin enemmän. Elämme samassa taloudessa niin kuin ystävät. Ei kosketuksia, halauksia, suukottelua, ei mitään. Sanoista nyt puhumattakaan. Jos mieheni jotenkin lähestyy minua naisena, tapahtuu se aina seksin tiimoilta. Puristaa pakarasta, tulee viereen ja ottaa heti kiinni rinnoista tai ilmaisee halunsa ja tarpeensa selvin sanoin....
Tämä tilanne on jatkunut vuosia, mutta vasta viime vuosina olen ehtinyt asiaan kiinnittää huomiota. Lasten ollessa pieniä, oli muuta mietittävää.
Myös kaikki vastuu kodin siisteydestä, pyykinpesusta, silityksestä, kaupassakäynneistä jne.....tuppaa lankeamaan harteilleni, tai kyllähän toinen tekee, jos käskee. Oma-aloitteisuus kuitenkin puuttuu lähes kokonaan. Olen väistämättä tullut siihen tulokseen, että mieheni pitää minua piikanaan, itsestäänselvyytenä, joka on samalla kertaa äiti, rakastajatar ja kodinhoitaja.
Muutama vuosi sitten tämä sama tilanne ajoi minut ulkopuoliseen suhteeseen, joka myös paljastui miehelleni. Silloin asioita selviteltiin ja mieheni lupasi muutosta tilanteeseen, koska itsekin siinä tilanteessa ymmärsi, mikä minut toisen syliin oli ajanut. Homma jatkuu kuitenkin aivan kuten ennenkin. Miehelläni on myös tahransa tässä historiassa, joka ehkä omalta osaltaan vaikutti tähän omaankin käyttätymiseeni. Tällä menolla olemme samassa tilanteessa alta aikayksikön. Olen puhunut tästä miehelleni useita kertoja, mutta hänen mielestään meillä on kaikki hyvin, ja hän on sitä mieltä, että ellei tämä minulle riitä, niin minun pitää tehdä ratkaisuni jatkoelämän suhteen. Olen ehdottanut ammattiapuakin, mutta se olisi viimeinen, minne hän kanssani lähtisi. Taloudellinen tilanteemme on hyvä ja mieheni on ns. hyvässä asemassa. Olenko itsekäs, kun minulle ei riitä se että kaikki on päällisin puolin hyvin. Mieheni ei juo, ei hakkaa, ei tietääkseni käy vieraissa ja on hyvä isä lapsilleen. Sydämeni kaipaa kuitenkin muutosta. Rinnalle ihmistä, joka välittä ja haluaa sen myös minulle osoittaa. Jonkun mielestä tämä on naisten romanttista löpinää, mutta haluan uskoa, että on myös miehiä, jotka kaipaavat suhteessaan läheisyyttä ja hellyyttä ja ovat valmiita tekemään töitä onnensa eteen. Jos haluu saada, on pakko antaa, pitää niin hyvin paikkansa.