Hyvä ystävä muuttunut äitiyden myötä elämänilottomaksi v..upääksi...

Aina tämä ihminen on ollut hankala, mutta kaikessa hankaluudessaan hurmaava ilopilleri. Hän oli ennen lapsia hauska, reipas sekä elämänjanoinen.

Lapsen myötä (olemme molemmat nykyään äitejä) elämänilo on kadonnut ihmisestä, ja henkilö on muuttunut kateelliseksi pikkusieluiseksi, TYLSÄKSI, ja jotenkin tylsämieliseksi. Ihan suoraan sanottuna v..upääksi. On ikävä hyvälle miehelleen, jopa pettänyt tätä. Ja tiuskii milloin mistäkin kavereilleen. Heidän täysin tasapainoton ja käytöshäiriöinen lapsensa on maailman napa, eikä eukon elämään ja päähän enää muuta mahdu. Muiden lapset eivät ole mitään.

Kaiken tekeminen on hankalaa, ja kaiken pitäisi tapahtua heidän räkänokkansa aivan uskomattomien aikataulujen mukaan. Ei se mitään, jos reissuun on lähdössä 4 muuta lasta, vain heidän pikku pomonsa mielihaluilla on väliä.

Olen vähentänyt yhteydenpitoa rajusti, ja taidan lopettaa sen kokonaan. Ei kai sitä, mikä jokus on meillä oli, enää saa takaisin.

Muilla kokemuksia vastaavasta?

 

Munkin kaverille kävi noin. Nykyään sitä ei kiinnosta mikäään eikä se jaksa tehdä mitään. Kaikki on tän ihmisen mielestä turhaa rahanhaaskausta ja ajanhukkaa. Sitä ei myöskään kiinnosta edes se oma lapsi, eikä myöskään enempää lapsia halua. Tää ihminen ei voi sitää muiden lapsia eikä halua niitä edes kylään tai oman lapsen synttäreille. Jos ostan itselleni meikkejä, vaatteita tai muita juttuja niin hän vain tuhisee ja tiuskii kuinka turhaan tavaraan laitan rahani menemään. Hän myös etsii muiden lapsista vikoja ja on kateellinen kaikille kaikesta. Hän ei myöskään kestä omia kavereita jotka tekevät ja haluavat lisää lapsia.
Mulle on tullut vähä sellanen olo, että tämä ystäväni on menettänyt kaiken mielenkiinnon ja elämänilon lapsensa syntymän jälkeen. Soittelen hänelle nykyyän vain kerran kuussa ja ennen nähtii ihan päivittäin.

 

Munkin kaverille kävi noin. Nykyään sitä ei kiinnosta mikäään eikä se jaksa tehdä mitään. Kaikki on tän ihmisen mielestä turhaa rahanhaaskausta ja ajanhukkaa. Sitä ei myöskään kiinnosta edes se oma lapsi, eikä myöskään enempää lapsia halua. Tää ihminen ei voi sitää muiden lapsia eikä halua niitä edes kylään tai oman lapsen synttäreille. Jos ostan itselleni meikkejä, vaatteita tai muita juttuja niin hän vain tuhisee ja tiuskii kuinka turhaan tavaraan laitan rahani menemään. Hän myös etsii muiden lapsista vikoja ja on kateellinen kaikille kaikesta. Hän ei myöskään kestä omia kavereita jotka tekevät ja haluavat lisää lapsia.
Mulle on tullut vähä sellanen olo, että tämä ystäväni on menettänyt kaiken mielenkiinnon ja elämänilon lapsensa syntymän jälkeen. Soittelen hänelle nykyyän vain kerran kuussa ja ennen nähtii ihan päivittäin.

Eli kohtalotovereita löytyy! Huono juttu Eikö olekin raskasta tavallaan menettää ennen niin läheinen ihminen?

 

Ei teille oo tullu mieleen että ne äidit on masentuneita?? Kuulostaa ihan siltä, ja on omaakin kokemusta. Varsinki yksinäisyys painaa Masentaa vielä enemmän kun ei ystävät pidä yhteyttä

 

Minä olen menettänyt hyvän ystäväni lääkkeille. Pahalle tuntuu vierestä katsoa, kun ystävä lääkkeiden myötä on muuttunut aivan eri ihmiseksi. On jo vuosia joutunut kipuihinsa syömään vahvoja särkylääkkeitä ja se vaan näyttää pahenevan ja lääkkeet muuttuvat vahvemmiksi ja niitä menee koko ajan enemmän.

 

Ei teille oo tullu mieleen että ne äidit on masentuneita?? Kuulostaa ihan siltä, ja on omaakin kokemusta. Varsinki yksinäisyys painaa Masentaa vielä enemmän kun ei ystävät pidä yhteyttä

Masennus on aina paha asia, ja kaikki sympatiani siitä kärsiville

Tämä puheena oleva ystäväni ei kyllä ole masentunut, masentunut ihminen kun ei käsittäkseni voi jaksaa hänen intensiteetillään kytätä toisten (väärin)tekemisiä, hautoa kaunaa ja kateutta sekä lärpättää pikku pilttinsä edesottamuksista minuutintarkasti...

 

Minä olen menettänyt hyvän ystäväni lääkkeille. Pahalle tuntuu vierestä katsoa, kun ystävä lääkkeiden myötä on muuttunut aivan eri ihmiseksi. On jo vuosia joutunut kipuihinsa syömään vahvoja särkylääkkeitä ja se vaan näyttää pahenevan ja lääkkeet muuttuvat vahvemmiksi ja niitä menee koko ajan enemmän.

Hirveä juttu Kun ystäväsi on vielä ihan syytön asiaan!! Sinä varmaan jaksat kuitenkin olla hänen tuklenaan jotenkin, jos tiedät asian johtuvan nk. ulkopuolisesta seikasta?

Minä en jaksa olla oman ystäväni lähellä enää, koska hänen tapauksessaan hyvät puolet ovat hautautuneet ja huonot korostuneet äitiyden myötä...

 

Joo on mulla käyny mielessä masennus ja autan häntä parhaani mukaan. Olen hoitanut ystäväni lasta melkein enemmän kuin hän itse. Ongelmahan yhteydenpidossa on se ettei hän vaivaudu puhelimeen vastaamaan välttämättä moneen viikkoon, niin ei viitsi enää soitellakaan kovin usein.
Luulen myös että teki lapsensa liian nuorena eikä oikein tiennyt minkälaista arki lapsen kanssa oikeasti on. Lapsen kanssa hän ei voi mennä edes kauppaan koska se on liian vaivalloista, ei vie puistoihin, ei anna kävellä itse vaan pitää muksua aina rattaissa ja välillä tuntuu että hän häpeää omaa lastaa.

Auttaa yritän aina parhaani mukaan ja tämä lapsi mulle yksi mailman tärkeimmistä ihmisistä.

 

Joo on mulla käyny mielessä masennus ja autan häntä parhaani mukaan. Olen hoitanut ystäväni lasta melkein enemmän kuin hän itse. Ongelmahan yhteydenpidossa on se ettei hän vaivaudu puhelimeen vastaamaan välttämättä moneen viikkoon, niin ei viitsi enää soitellakaan kovin usein.
Luulen myös että teki lapsensa liian nuorena eikä oikein tiennyt minkälaista arki lapsen kanssa oikeasti on. Lapsen kanssa hän ei voi mennä edes kauppaan koska se on liian vaivalloista, ei vie puistoihin, ei anna kävellä itse vaan pitää muksua aina rattaissa ja välillä tuntuu että hän häpeää omaa lastaa.

Auttaa yritän aina parhaani mukaan ja tämä lapsi mulle yksi mailman tärkeimmistä ihmisistä.

miksi häpeäisi lastaan?

 

Niistä ihmisistä varmaan tulee negatiivisia ja katkeria jotka pesityy kotiin lasten kanssa ja unohtaa että on se omakin elämä ja ne ystävät eikä vaan se lapsi. Myöhemmin katkeroituu lapselle kun pilasin äitinsä elämän.

Harmittaa että ennen niin hyvä ystävä on kohta enää pelkkä vastaantulija. Eikä oo enää toiselle mitää sanottavaa tai puhuttavaa..

 

Koska lapsi ei ole täysin terve.

 

Joo on mulla käyny mielessä masennus ja autan häntä parhaani mukaan. Olen hoitanut ystäväni lasta melkein enemmän kuin hän itse. Ongelmahan yhteydenpidossa on se ettei hän vaivaudu puhelimeen vastaamaan välttämättä moneen viikkoon, niin ei viitsi enää soitellakaan kovin usein.
Luulen myös että teki lapsensa liian nuorena eikä oikein tiennyt minkälaista arki lapsen kanssa oikeasti on. Lapsen kanssa hän ei voi mennä edes kauppaan koska se on liian vaivalloista, ei vie puistoihin, ei anna kävellä itse vaan pitää muksua aina rattaissa ja välillä tuntuu että hän häpeää omaa lastaa.

Auttaa yritän aina parhaani mukaan ja tämä lapsi mulle yksi mailman tärkeimmistä ihmisistä.

miksi häpeäisi lastaan?

Varmaan seki voi olla merkki masennuksesta. Yrittäkää ihmiset ees vähän osoittaa välittävänne, mä tiedän millasta on kun ei ystävät pidä yhteyttä vaikka kaipaisin niiden tukea

 

Siis hienoa että sä oot kuitenki auttanut HelmiEnkeli

 

Kyllä mä pidän yhteyttä ystäviini ja haluan kaikkia tukea koska sitä varten ne ystävät on.
Enkä välejä poikki ole koskaan laittamassa, koska tää lapsi on ihan älyttömän ihana ja tykkään touhuta sen kanssa, koska muuten joutuu olemaan koko ajan yksin kun on vielä niin pieni ettei oo kavereitakaan vielä. Lasta nään useemmin kun tätä ystävääni. Välillä tää lapsi on viikonkin mun luona ja käyn useesti puistoissa ja syömässä lapsen kanssa niin saa ystävänikin omaa aikaa jos sitä kaipaa. Silloin kun käyn hänen luonaan kylässä niin samalla siivoilen siellä kun itse ei jaksa eikä kuuleman pysty lapsen läsnäollessa siivoomaan.
Toivottavasti tää tilanne helpottaa kun lapsi kasvaa isommaksi ja menee kouluun.

 

Musta tuntuu tosi pahalle ettei ns. paras ystävä pidä juuri yhtään yhteyttä, ei edes kysy miten jakselen yms. Keskittyy vaan omaan elämäänsä. Eikä muita ystäviä juuri ole

 

Niistä ihmisistä varmaan tulee negatiivisia ja katkeria jotka pesityy kotiin lasten kanssa ja unohtaa että on se omakin elämä ja ne ystävät eikä vaan se lapsi. Myöhemmin katkeroituu lapselle kun pilasin äitinsä elämän.

Harmittaa että ennen niin hyvä ystävä on kohta enää pelkkä vastaantulija. Eikä oo enää toiselle mitää sanottavaa tai puhuttavaa..

Tätä on pakko peesata, etenkin tota jälkimmäistä kappaletta. Mulle on käynyt juuri noin erään ystävän kohdalla.

 

Niistä ihmisistä varmaan tulee negatiivisia ja katkeria jotka pesityy kotiin lasten kanssa ja unohtaa että on se omakin elämä ja ne ystävät eikä vaan se lapsi. Myöhemmin katkeroituu lapselle kun pilasin äitinsä elämän.

Harmittaa että ennen niin hyvä ystävä on kohta enää pelkkä vastaantulija. Eikä oo enää toiselle mitää sanottavaa tai puhuttavaa..

Tätä on pakko peesata, etenkin tota jälkimmäistä kappaletta. Mulle on käynyt juuri noin erään ystävän kohdalla.

Niin, koen ihan samalla tavalla! On niin ikävä sitä ihmistä, joka on hukkunut sinne itsekkyyden, kaunan, katkeruuden ja kateuden syövereihin

Taas kun yritin olla ystävään yhteydessä, sain kuulla itseeni kohdistuvaa valitusta, jota en todellakaan enää jaksa kuunnella. Liusäksi kaveri yrittää etsiä (menestyvästä, huomaavaisesta ja mukavasta, tosin kiireisestä) miehestäni kateuttaan koko ajan jotain huonoa sanottavaa. Kypsyttää, kypsyttää, kypsyttää.

Masentuneet palstailijat; en todellakaan tarkoitas vuodatusta teille. Tässä aloituksessa on kyse ihmisen muuttumisesta ikäväksi, ei masentuneeksi. On mulla masentunutkin vanha ystävä (syö lääkkeitä + käy terapiassa) ja hänen omaan itseen kääntyneisyyttä ymmärrän täysin, ja haluan häntä tukea. Ja tuen. Hänhän on sairas, eikä tilanteelleen mitä voi, häntä pitää auttaa toipumaan, jos hän vaan antaa auttaa...