Alkuperäinen kirjoittaja Miesnäkökulma:
Kun katsomme väkivaltatilastoja, niin kyllä tekijä on voittopuolisesti mies ja uhri nainen.
Onhan tuo feministen propaganda mennyt näköjään perille...
lainaus Marja Vuennon kirjoituksesta:
Naisliike on tehnyt ansiokasta työtä tehdäkseen naisiin kohdistuvasta väkivallasta näkyvää. Mutta ei siinä ylilyönneiltäkään ole vältytty. Julkisessa keskustelussa väkivallasta on paljolti vallalla feministinen maailmankuva, jonka mukaan väkivalta on ilmaus sukupuolten välisestä valtasuhteesta
yhteiskunnassa, ja miehinen väkivalta on mekanismi, jonka avulla miehet sekä ryhmänä että yksilöinä kontrolloivat naisia ja pitävät yllä valta-asemaansa. Feministisen väkivaltatutkimuksen heikkous on se, että se on uhrifeminismiä, jossa nainen nähdään passiivisena uhrina. Naiset ovat sen mukaan avuttomia ressukoita ja uhreja ja kaikki miehet ovat potentiaalisia väkivallan tekijöitä
ja raiskaajia. Tuolla selitysmallilla huitaistaan sivuun kaikki muut väkivallan selitysmallit, kuten perityt biologiset ominaisuudet, mielenterveyden ongelmat, lapsuuden traumat, kasvuympäristö, kulttuurin vaikutus jne.jne. Akateemisesti voi olla mielenkiintoista pohtia, mistä väkivalta johtuu, mutta pulma ei automaattisesti poistu sillä, että saadaan selville sen aiheuttaja.
Amnesty
Lusikkansa tähän naisiin kohdistuvan väkivallan julkisen keskustelun soppaan on pannut myös Suomen Amnesty Joku raja -kampanjallaan, joka on suunnattu naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Kyse oli Amnestyn maailmanlaajuisesta kampanjasta, jonka kohdemaihin Suomi ei tietenkään alun perin kuulunut. Suomen Amnesty halusi kuitenkin nostaa profiiliaan, ja puhui sujuvasti samaan hengenvetoon tilanteesta Sierra Leonessa, Burmassa, Kongossa ja Suomessa. Kampanjassa todetaan, että valtiovallan on taattava naisille suoja myös yksityiselämässä ja kodissaan, ja kun niin ei ole tapahtunut, väkivalta tapahtuu valtion siunaamana ja on näin ollen ihmisoikeusloukkaus. Ja että naisiin kohdistuva väkivalta on maailman laajin ihmisoikeuskatastrofi. Se on sitä monessa maassa, mutta ei sentään Suomessa. Loukkaannuin sydänjuuriani myöten suomalaisen miehen, suomalaisen naisen ja suomalaisen yhteiskunnan puolesta. Amnesty väittää, että puolison käden kautta kuolee vuosittain Suomessa 30 naista, Suomessa kuolee parisuhdeväkivallan johdosta naisia enemmän kuin liikenteessä ja syöpään, ja että joka viides nainen elää Suomessa väkivaltaisessa parisuhteessa. Joku raja pitäisi liioittelullakin olla.
Suomalainen väkivaltarikos
Noin 30 prosenttia henkirikoksista Suomessa kohdistuu naisiin, ja niistä viitisentoista prosenttia on parisuhdetappoja. Vuodessa keskimäärin 18.5. Tuo Amnesty esittämä luku 30 oli vuodelta 1996, jolloin tehtiin naisentappojen Suomen ennätys. Jostain syystä juuri tuo vuosi on valikoitunut esimerkiksi.
Alkoholiehtoisuus
Kaksi kolmesta väkivaltatilanteesta on sellaisia, että joko tekijä tai uhri tai molemmat on päihtyneitä. Ei mitenkään tavatonta muuallakaan maailmassa, mutta Suomessa humalatilat on tolkuttomia. Alkoholin käyttötiheys ja etenkin humalakäyttö viikoittain tai sitä useammin kasvattaa riskin kolminkertaiseksi sekä syyllistyä väkivaltaan että olla sen uhrina. Harkintakyky liukenee alkoholiin sekä rikoksen tekijällä että uhrilla.
Pääosa suomalaisen henkirikoksen osapuolista, olivatpa he sitten miehiä tai naisia, on jonkinasteisia alkoholin ongelmakäyttäjiä. 1900-luvun alkupuoleen verrattuna parisuhdetappojen määrä on noussut voimakkaasti, ja ne näyttävät muuttuneen yhtä enenevässä määrin puolisoiden keskinäistä ryypiskelyväkivallaksi. Ennen miehet ryyppäsivät keskenään ja mukana mahdollisesti olleet naiset olivat selvin päin, toppuuttelivat miehiä, jos nämä äityivät tappelemaan ja hälyttivät tarvittaessa apua. Nyt ryyppyporukoissa olevat naiset ovat yhtä tolkuttomasti humalassa kuin miehetkin ja ryyppykaverina on yhä useammin oma puoliso.
Kyse naisiin kohdistuvassa väkivallassa voi toki olla vallankäytöstä, alistamisesta tai mustasukkaisuudesta, mutta rikoksen teko-olosuhteita pitäisi kyllä uskaltaa tarkastella rehellisesti. Kaikki naisiin kohdistuva väkivalta parisuhteissa ei ole samanlaista kuin Maria Jotunin kirjassa Huojuva talo, jonka perhehelvetissä oli sadistinen aviomies ja nyhverö vaimo.
Kyselytutkimukset
Kyselytutkimukset rikosten kohteeksi joutumisesta tuo tietoa rikollisuudesta, joka ei tule poliisin tietoon. Tutkimuksilla saadut arviot on hyvin herkkiä sille, miten väkivalta on määritelty ja millä tavalla kysymykset esitetään. Jopa kysymysten järjestyksellä voi olla arvaamattomia seurauksia. Eli tutkimusmenetelmän valitsemalla jo osittain valitsee sen, minkälainen tulos on.
Usko, toivo, hakkaus
Tilastokeskukus teki ensimmäisen kerran vuonna 1997 kyselytutkimuksen "Usko, toivo, hakkaus". Sen mukaan puolet suomalaisista naisista on kokenut seksuaalista häirintää tai väkivaltaa elämänsä aikana. Seksuaalinen häirintä oli määritelty siten, että se kattoi myös epäasialliset huomautukset vartalosta tai pukeutumisesta ja seksuaalinen väkivalta oli lievimmillään yritys painostaa (huom! ei pakottaa) seksiin. Tutkimuksen nimessä oleva sana "hakkaus" ohjaa ajatukset lyömiseen eli pahoinpitelyrikoksiin, mutta tutkimuksessa väkivallalla tarkoitettiin myös uhkailua, liikkumisen estämistä ja kiinni tarttumista.
Joskus elämänsä aikana parisuhteessaan edellä kuvatunlaista väkivaltaa oli kokenut 22 prosenttia. Tämä on oikeuttanut uutisoimaan, että joka viides suomalainen nainen elää väkivaltaisessa parisuhteessa. Haastatellut olivat 15 - 74 -vuotiaita. Se jätettiin uutisoinnissa kertomatta, että lähes puolessa tapauksista väkivalta oli ollut lyhytaikaista ja loppunut omia aikojaan jo vuosikymmeniä sitten, ja vain 7 prosentissa sitä oli tapahtunut viimeisen vuoden aikana.
Sosiaali- ja terveysministeriö pannut paremmaksi
Sosiaali- ja terveysministeriö on toimintaehdotuksessaan naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi mennyt väkivallan määrittelyssä vielä pitemmälle. Sen mukaan myös ivailu, vähättely, ja rahan käytön kontrollointi on perheväkivaltaa.
Miksei miehiltä kysytä
Kun kysellään, onko uhkailtu, tyrkitty tai tartuttu kiinni, on tosi outoa, että miehille ei tehdä samanlaista kyselyä. Feministinen väkivaltatutkimus ei todennäköisesti halua kuulla tulosta. Saksassa aihetta on tutkittu, ja lähes joka neljäs eli 23 prosenttia haastatelluista miehistä oli kokenut vähintään lievää väkivaltaa. Saksan naisuhritutkimuksen vastaava luku oli 25 %.
Raiskauksia 10 000?
Julkisessa keskustelussa eli pitkään ihan faktana väite, että Suomessa tapahtuu vuodessa noin 10 000 raiskausta. Ihan hatusta vedetty luku. Sivun mennen sanottuna olen jopa löytänyt sen hatun, josta luku on vedetty. Toimittajan kysyessä tutkija oli arvellut, että 10 000 on sopivan pyöreä luku. Raiskausten lukumääräksi on soviteltu myös Raiskauskriisikeskus Tukinaiseen tulleiden soittojen lukumäärää, joita esim. vuonna 2003 oli 17600. Vähän kehno peruste, sillä luku sisältää myös kaikki soittoyritykset, ja voin vain kuvitella, että tämän kaltaiseen ilmaisnumeroon tulevat soitot koskevat hyvin monenlaisia asioita.